
Viime viikolla bongasin ensimmäiset lumikellot kukkimassa, alkuviikosta saapuivat loput tilaamani siementäydennykset ja tänään ilmassa tuoksui auringossa lämpenevä hiekka kuin vain keväisin. Sormenpäissä alkaa kihelmöidä tarve tunkea ne multaan.
Takana on nyt viisi palstakautta, edessä kuudes, mikä tuntuu aikavääristymältä. En oikein enää muista, minkälaista elämä oli ennen palstaa ja siitä porttiteoriana seurannutta kesämajan – pikkuisen 12 neliön mökkerön – hankkimista samasta niemennokasta palstan kanssa.

Mihin oikein käytimme aikamme, rahamme ja omistamisen mukana tuomat huolivarannot ennen sitä? Ja etenkin; mikä vastapalveluksena täytti elämän niin jättimäisellä kuormallisella onnea, lempeyttä ja hyvinvointia?
Mikään paikka ei ole elämässäni ollut yhtä tärkeä kuin Kivinokka. Tiedän, että jos kaikki menee hyvin ja kuten ajateltu, nykyisessä kodissa en tule elämään loppuelämääni. Mutta toivon, että mökki, palsta ja Kivinokka siinä ympärillä ovat osa eloani aina.

Rutiinilla kohti iloisia yllätyksiä ja katkeria pettymyksiä
Viiden palstavuoden (ja ennen sitä lukuisien kaupunkiviljelyvuosien yhteisöviljelmillä, taloyhtiön pihassa ja parvekkeilla) kerryttämän kokemuksen myötä tekemiseen on alkanut syntyä rutiini.
Pian on aika nostaa rappukäytävässä talvehtineet pelargoniat mullanvaihdon kautta eteläikkunalle. Maaliskuun lopussa kylvän ensimmäiset siemenet; tomaatit, basilikat, lehtikaalit ja osan kesäkukista (täällä kylvökalenterini). Esikasvatukset laitan itämään soil blockerilla tekemiini multapaakkuihin. Palstan penkeille ja laatikoille keräämämme lehtikatteet saavat suojata maata kunnes muuttuvat maaksi itsekin. Viimeistään vappuna hankitaan palstan lannoittamiseen katekompostin lisäksi kompostoitua hevosenlantaa.

Ensimmäisenä satoa antavat huhti–toukokuun vaiheessa talveksi maahan jätetyt maa-artisokat sekä ruohosipuli, raparperi ja viinisuolaheinä. Ensimmäiset kukkakimput saa kerätä sipulikukista ehkä jo ensi kuussa. Ainakin viime viikolla palstan kukkapenkeistä punkivat ylös jo tulppaanitkin.
Palstalla kasvattamamme vihannekset, juurekset marjat, sienet ja kukat ovat vakiintuneet aika samoiksi, mutta joka vuosi on kiva kokeilla myös jotain uutta. Jos ei muuta, ainakin uutta lajiketta tutusta vihanneksesta tai uutta sävyä tutusta kukasta.

Silti joka vuosi tapahtuu jotain yllättävää. Joku vihannes lykkää huippusadon, vaikka mitään ei ole tehty eri tavalla kuin niinä vuosina, kun tuloksena on ollut pari nahistunutta hedelmää. Joku kukka jättää kukkimisen väliin samalla kun kukkapenkistä alkaa kasvaa jotain, mitä sinne ei ole istutettu.
Ja aivan varmasti jostain ilmestyy joku kasvitauti tai muu maanvaiva, josta ei ole aikaisemmin kuulutkaan.

Palstavuoden 2024 epäonnistumiset
Listataanpas ensin alta viime vuoden epäonnistumiset. Viime vuoden rankka työtahtini näkyi myös esikasvatuksissa. En ehtinyt antaa pienen pienille taimille tarpeeksi rakkautta, mutta loppujen lopuksi pääasiallinen syy taimien lakoamiseen oli se, että en ehtinyt olla kastelemassa niitä alun herkässä kasvuvaiheessa.
Tämä koitui etenkin esikasvatettavien kesäkukkien kohtaloksi. Kymmenistä ja kymmenistä taimista vain sitkeimmät selvisivät, samaten kuin isoissa purkeissa kasvaneet daaliat, nuo palstamme kesäisen kukkaloiston pelastajat.

Kesä tuli rytinällä, ja vaikka palstalla kasvaa eriaikaisia tulppaaneja, ne tuntuivat räjähtävän kukkaan kaikki samaan aikaan. Jos yleensä tulppaaneista saa nauttia viikkotolkulla, nyt kukinta tuntui menevän ohi muutamassa päivässä.
Muistelen keväällä miettineeni, että ehkä kannattaa panostaa enemmän pidempään kukkiviin sipulikasveihin, mutta syksyllä istutin sitten lisää tulppaaneitakin, toki.

Kauden edetessä tomaatteihin ilmestyi taas oireita vuodelta 2023 tutusta perunarutosta, mutta nyt kun tiesimme, mikä homma, ei homma mennyt ihan roskiksen täyttämiseksi. Teimme kasvustoihin tilaa ja napsimme sairaan näköiset hedelmät pois ajoissa. Lähes kaikki kirsikkatomaatit ehtivät kypsiksi ennen tartuntaa, isommat hedelmät ottivat sitten enemmän osumaa. Uusia tomaattisiemeniä en enää hanki kuin kirsikkatomaattikokoisina.
Lehtikaali, joka meillä yleensä on ollut menestys (ainakin jos hyväksyy sen, että alimmat oksat on varattu lehtikotiloiden syötäväksi), oli nyt vaisu. En oikein tiedä, mikä siihen oli syynä. Siemenetkin olivat samoja kuin ennen. Mutta jos yleensä lehtikaaleista on kasvanut valtavia pensaita, nyt ne olivat vähän onnettomia törröttäjiä. Saimme kyllä hakea viimeiset lehtikaalit tänäkin vuonna marras–joulukuussa, mutta sellaista menneiden vuosien yltäkylläisyyttä ja jukoliste-hyvän vihersmoothien övereitä ei viime vuonna koettu.

Myös maissit jäivät pieniksi rutkuiksi, kun ne eivät pysyneet samassa kasvutahdissa kuin samaan laatikkoon kylvetyt pavut, jotka jättivät ne pian varjoonsa.
Palstavuoden 2024 onnistumiset
Jos oma työtahtini oli haitaksi esikasvatuksille, palstalle päästyämme se vaikutti toisin. Palsta on ollut aika paljolti minun juttuni, vaikka puoliso on siinä apuna ollutkin. Viime vuonna hän kuitenkin otti vastuuta rutkasti enemmän, minkä huomasi vielä syksyllä palstaa talviteloille laittaessa. En ollut ihan lopen kyllästynyt ja väsynyt puuhaan, kuten yleensä siinä vaiheessa kautta olen.

Oli ihanaa, kun joku muu oli kastelun lisäksi jakamassa vastuuta etenkin kitkemisessä. Neljä kättä on todentotta enemmän kuin kaksi.
Viime vuoden isoin yllättäjä oli kurkku, jota tuli ihan valtavasti ihan vain muutamasta kasvista! Tätä olen yrittänyt kaikki palstavuodet, sillä unelmissani kurkkua riittäisi säilöttäväksi asti. Mitään kevääseen asti riittävää kurkkusäilykevarantoa ei nytkään tullut, mutta kurkkua tuli niin paljon, että välillä sitä oli ihan pakkokin säilöä. Ihana ongelma!

Toivon, että olisin ehtinyt täyttää puutarhapäiväkirjaani, jotta muistaisin, olivatko kurkut itse kylvämiäni. Ja jos olivat, olivatko ne esikasvatettuja vai suorakylvettyjä ja mitä lajiketta. Sillä muistan ostaneeni myös valmiita taimia, ja edellisinä vuosina ne ovat toimineet paremmin. Oli miten oli, tänä vuonna yritän taas samaa temppua kaikilla mahdollisilla tavoilla ja useammalla lajikkeella.
Ihana onnistuminen tuli myös osterivinokkaiden kanssa, joita ollaan kasvatettu aikaisemminkin, mutta joiden satomäärien kanssa oltiin viime vuonna monta viikkoa putkeen iloisesti pulassa. (Alla oleva kuva mökkimme viereisen kuusen alta, jonne myöskin laitoimme sieniä kasvamaan.) Mikähän olisi paras tapa säilöä osterivinokas, jos sama sienionni potkaisee jälleen?

Viime vuodelta tuttuja menestyjiä olivat pavut, joista ruusupapua meillä on edelleen pakkasessa jäljellä. Sitä tuli muutamasta taimesta ihan valtavasti, siis korikaupalla! Mangoldi kasvoi hyvin sekin, ja sen varsista tehtyä pikkelssiä on vielä muutama purkki jääkaapissa jäljellä. Salaattia kylvin useaan kertaan kesän aikana, ja sitä myös riitti koko kesäksi.
Kivasti tuli myös kesäkurpitsoja, mutta talvikurpitsoja soisin tulevan vielä enemmän tänä vuonna. Ne kun säilyvät jopa huoneenlämmössä sellaisenaan monia kuukausia ja toisin kuin kesäkurpitsat, ne maistuvat lapsillekin.

Valkosipulia tuli myös paljon, niitäkin on yhä jäljellä, vaikka olen antanut sipulisia terveisiä muillekin. Samaten valkosipulin jälkeen samaan maahan myöhäiskylvöinä kylvettyä daikonia on säilykkeenä jäljellä yhä.
Viime vuonna vaihdoin palstan kylvöissä tavallisen herneen sokeriherneeseen, mikä oli hyvä päätös. Ihanaa, kun voi syödä koko herneen kuorineen! Kylvin sokerihernettä pariin otteeseen ja se antoi kastelijalle palkinnoksi snäksit monen viikon ajan.

Jos kesäkukkaloisto jäi vähän vaisuksi, perennat onneksi loistivat, kuten myös juurakkoina talvettamani daaliat. Iloinen yllätys oli myös suorakylvönä kylvämäni hajuherneet, joiden pitäisi oleman helppoja, mutta jotka sain onnistumaan ensimmäistä kertaa. Niiden tuoksu, ah!
Palstavuoden 2025 suunnitelmissa vanhat tutut ja yksi laajennus
Tänä vuonna perinteitä kunnioittaen kylvän taas varmasti aivan liikaa kaikkea esikasvatukseen, niin että lopulta niitä isompiin ruukkuihin kouliessani olen pulassa vähiin käyvien vuorokaudentuntien ja ikkunatilan kanssa.

Viime vuoden kesäkukukkafiaskon jälkeen mietin panostavani vain monivuotisiin perennoihin, mutta hah, taas on jos ja mitä kukansiementä odottamassa.
Syötävissä kasvatettavissa mennään vanhoilla tutuilla, mutta joku uusi kokeilu joka vuodelle on kiva ottaa. Mikä se voisi olla?

Isoin ja tällä hetkellä innostavin juttu on se, että voimme tänä vuonna laajentaa palstaamme hivenen. Palstamme rajautuu yhdeltä reunaltaan metsänrantaan, jossa on aikaisemmin ollut yksi palsta. Se on puiden varjoon jääneenä otettu pois palstakäytöstä jo ennen meidän palsta-aikaamme, ja viime vuodet tuo läntti on kasvanut lähinnä vieraslajeja kuten jättipalsamia, joita olemme yrittäneet oman palstamme hoidon rinnalla ehtiä kitkeä.
Menneestä ajasta tuolla entisellä palstalla muistuttaa vain kaksi vieraslajien puristuksessa kituvaa mustaviinimarjapensasta.

Me saimme viime luvan napata viljelykäytöstä poistuneesta palstasta pienen palan oman palstamme jatkoksi.
Niinpä jo viime vuonna peitimme osan palstan maasta pressulla vieraslajiennirhaamistarkoituksessa ja annoimme marjapensaille osansa hevosenlannasta ja katekompostista. Josko niille kävisi sama kuin palstamme karviaisille, jotka olimme ensimmäisenä palstakesänä jo kaivamassa ylös maasta kuolleina, mutta jotka heräsivät henkiin ihan vain lannoittamalla.

Nyt keväällä luvassa on aidanjatkon nikkarointia sekä uuden viljelylaatikon rakentamista edullisesti ja luonnonmukaisesti. Puutarhavälineet ja puutarhakomposti siirtyvät varjoon. Sinne siirtynevät luultavasti myös raparperi ja pensasmustikoilta liikaa tilaa vievä syyshortensia. Osterivinokaskin varmasti viihtyisi siellä, myös paahteisen keskikesän aikaan. Saa nähdä, minkälainen varjopuutarha sinne syntyy!
Miten ihanalta tuntuukaan, että voi taas laittaa kädet multaan, saada aikaan jotain konkreettista ja hääriä ulkona niin kauan, että iltaisin kroppaa kolottaa fyysisestä työstä.
Mä olen NIIN kade sun palstasta! Tarkoitus oli aloittaa säästäminen omaa varten, mutta häät tulevat imemään kaikki extra-tulot. Ehkä niiden jälkeen vihdoin!
Palsta best! Mut niin kyllä rakkausjuhlatkin <3 Mä en tiedä, mikä nyt on tilanne, mutta me aikoinaan jonotettiin palstaa monta vuotta, kunnes päästiin sivuovesta sisään Kivinokan meininkeihin. Joten vaikka olisi ajankohtainen vasta tulevaisuudessa, jonoon kannattaa ehkä ilmoittautua jo. Palstaviljelyyn ei välttämättä uppoa kauheasti rahaa, mutta toisaalta siihen saa uppomaan just niin paljoin kuin mihin tahansa intohimoharrastukseen niin halutessaan :D
Meillä olisi nyt mahdollisuus omaan viljelypalstaan, mutta mietityttää mahdollisen sadon säilöminen, kun ei ole kellaria/viileää varastoa. Ekoina vuosina ei varmaan paljon satoa tule, mutta jääkaappiin ja pakasteeseen ei kovin paljon mahdu. Miten te olette ratkaisseet esim. perunoiden ja porkkanoiden säilömisen?
Onnea viljelypalstamahdollisuudesta, se on mahtava juttu se!
Aarin palstalle me ollaan perunaa ja porkkanaa (vuosina, kun ollaan niitä viljelty) laitettu vain sen verran, että ne on voinut suoraan maasta nostaa pataan ja lautaselle. Mutta meillä on kyllä viisikymmentäluvun talossa myös sellainen luksus kuin jokaiseen asuntoon kuuluva viileäkellari. Joissakin on vielä jäljellä vanhat perunalaaritkin. Nyt siellä ei tosin säilytetä palstalta kuin daaliajuurakot talven yli.
Muuten meillä säilötään kaksi pakastinta täyteen (joita sitten äitini omakotitalonsa pakastinvarannoista täyttää pitkin talvea <3), eikä keskikokoisessa jääkaapissa syksyisin ole juuri muille kuin säilykkeille tilaa. Parvekkeen oven väliin jäävää isoa tilaa ollaan myös käytetty kylmäkomerona. Lisäksi käytetään kuivuria, mutta sillä säilötään pääasiassa metsäsienet ja yrtit.
Vaikka tähän mennessä tila on riittänyt, mietin kylvösuunnitelmissa just vaikka niitä postauksessakin mainitsemiani talvikurpitsoja just sen takia, että ne säilyvät huoneenlämmössäkin parhaimmillaan kuukausia 🙂
Hyvä muistutus, pitääkin miettiä, mitä ensi kesälle laittaa kasvamaan. Varsinaista palstaa ei ole, mutta lavat ja kasvihuone kyllä.
Oi kasvihuone! Sellaista ei saa palstalle laitaa, kuten ei omenapuutakaan, joten ne kaksi ovat sellaisia, joita aina siirtolapuutarhojen ohi kulkiessa kuolaan 😀 Onneksi omenapuista riittää yleensä annettavaa meille omenapuittomillekin, mutta kasvihuone olisi kyllä ihana lisä <3
Moi,
Aloitamassa ” kestävä elämä kokeilu ” kalevassa tänä vuonna. Pohdiskelen mitä kaikkia siihen mahtuu ja törmäsin sun sivuun. Yhteisöllisyys on yksi tärkeä osaa toiminnasta, sun kaltaisia me siihen tarvitaan, vaikka sparramaan 🙂 tuu käymään keväällä kun asioita alkaa tapahtua. Keskuksen nimi tule olla todnäk Labra540. T. René
Hauska kuulla, että aihetta kaivaessa mun blogi nousi esiin. Kuulostaa mukavalta teidän projekti. Tsemppiä ja iloa tekemiseen!
Ootko kasvattanut ufo-kurpitsoja tai spagettikurpitsaa? Vaaleat, lähes valkoiset ufot on mun suurta herkkua kesällä tuoreena siltänään. Ja voi niitä myös käyttää niin kuin tavallista kesäkurpitsaa.
Tavallista kesäkurpitsaa kuivaan ja nakkelen talvella jauhelihakeiton tyyppiseen härkiskeittoon valmistuksen loppuvaiheessa. Ei ennallistu täysin ja toimii just siks tosi hyvin.
Ja spagettikurpitsa, ootko kokeillut? Mulla kasvaa aina sellaisia 3-5 kiloisia ja aina jää osa lopulta syömättä. Monissa ohjeissa sanotaan, että lämmitä alkuun mikrossa, jotta pehmenee. Mä sanon, että ei mahdu. Hyvä, jos uuniin mahtuuvat. Mut on säilyy huoneenlämmössä kevättalvelle ja on ihan hyvä & hauska, kun muistaa, että nimestä huolimatta se on kesäkurpitsaa, ei pastaa. 😀
Spagettikurpitsoja olen, mutta käytössä koin sen vähän sotkuiseksi ja vaikeaksi. Ufoja en ole koettanut, mutta viime vuonna meillä oli vaaleaa pitkulaista kesäkurpitsaa ja se just oli sellaisenaan käytettäväksi hyvä. Nyt ostin sitten ihan perusvihreän kesäkurpitsan siemeniä lisää, uutta lajiketta vain, sillä huomaan sen taipuvan meidän ruokien joukkoon näppärämmin. Kun raastaa vaikka vegebologneseen tai sienipiirakkaan, ei kesäkurpitsakriittisetkään sano mitään 😀
Mutta siis joo toi kesäkurpitsan kuivaus! Puoliso kokeili sitä vaellusruokiaan varten viime vuonna, ja mä olin skeptinen. Miten niin vetinen voisi onnistua. Mutta oho, tulipa hyvää! Kuivattiin sitä sitten ihan varastoitavaksi asti, ja mä olen syönyt lastuja sellaisenaan snäksinä ja välipalana. Maku tiivistyy kuivatessa, ja tuntuu että lastuissa olisi suolaa, vaikka ei edes ole. Jotain umamista makuun kai kehittyy. Pitääkin koittaa just vaikka soijarouhekeittoon myös, kiitos vinkistä!
Olet oikeassa spagettikurpitsan hankaluudesta. On vaan harmillisen hyvä säilymään. Joo, kuivattu kesäkurpitsa (kostuttamatta) toimii snacksina. Ja vois toimia jogurtin tms. kanssa myslin jatkeena. Ei ehkä kuitenkaan yksistään.