Kaupunkiviljelijän kapsäkit on kaivettu vaatehuoneen ylähyllyltä esiin, mikä tarkoittaa sitä, että matka kohti kesää on alkanut! Sujautin ensimmäiset siemenet esikasvamaan multaan pari viikkoa sitten, pian on luvassa seuraava rykäys ja siitä tahti kiihtyy huhti- ja toukokuun ajan. Kesäkuussa viimeistään pääsen kylvämään suoraan maahan ja viimeiset myöhäiskylvöt teen heinäkuun puolivälin jälkeen ja sitä mukaa, kun satoa on korjattu.

Minulta on kyselty esikasvatushommien tueksi kylvökalenteria, eli listausta siitä, mitä kannattaa kylvää milloinkin. Yleispätevän kylvökalenterin laatiminen on kuitenkin mahdotonta ihan jo siksi, että kevät saapuu eri puolille Suomea eri aikoihin, eivätkä vuodetkaan ole samanlaisia. Lisäksi paikoilla on omat mikroilmastonsa – ihan vain meidän palsta-alueemme sisällä toisen aarilla istutetaan jo sipulia, kun meillä vielä varrotaan lumien sulamista. Eroa on myös sillä, onko käytössä kasvihuone, lämpöpenkki tai vaikka kasvutunneli ja viljeleekö avomaalla vai parvekkeella ja onko paikka suojaisa vai tuulinen.

Ei se ole niin vakavaa

Onneksi harrastelijaviljelijällä tämä homma ei ole niin vakavaa! On kiva kokeilla, oppia siinä samassa ja löytää itselle mieluiset ja omassa viljelypaikassa toimivat tavat.

Esimerkiksi missään ei taideta suositella lehtikaalin kylvämistä ensimmäisten joukossa, mutta minä teen niin. Taimet ovat selvinneet aina hyvin, ja olemme päässeet syömään lehtikaalia jo kesäkuussa – ja siitä mielin määrin jonnekin marraskuulle asti.

Daaliat laitoin nekin kasvamaan jo nyt, mikä varmasti saa monet daaliaihmiset hyperventiloimaan. Mutta halusin varmistaa, onko kerrostalo-olosuhteissa talvetetuissa juurakoissa eloa vai pitääkö lähteä kaupoille. Elossa ovat juurokoiden jakamisenkin jälkeen – mikä riemu! Lisäksi haaveilen daalioiden kukkaloistosta jo kesäkuussa, kuten viime vuonna, kun ostin jo alkukesästä torilta täydessä kukassa olevat taimet (joiden juurakot nyt ovat ottamassa etukäteisvauhtia uuteen kasvukauteen).

Avomaakurkkuja laitan joka vuosi kahdella tavalla: osan siemenistä esikasvatan, osan kylvän suoraan kasvupaikalle. Kurkku on siitä arvaamaton esikasvatettava, että toisinaan se ei ole moksiskaan siirrosta varsinaiselle kasvupaikalle, mutta sitten joskus se ottaa moisesta nokkiinsa ja heittää henkensä. Sitten taas suoraan ulos kylväessä kasvi ei saa etukäteisspurttia kasvussa, minkä lisäksi vaarana olen minä. Jos en merkitse kasvupaikkaa lippusiimoin ja stop-merkein, saatan epähuomiossa nypätä maasta ponnistavan taimenalun rikkaruohona pois.

Samasta syystä pyrin esikasvattamaan, jos vain ikkunalaudoilla tilaa riittää, myös osan pavuista. Parempi laittaa munat, eli kurkut ja pavut, kahteen koriin.

Monet kukat ja kasvit kun hyötyvät esikasvatuksesta

Mitä esikasvatus sitten tarkoittaa? Yksinkertaisuudessaan sitä, että kasveille annetaan vauhtia kasvuun ennen kuin se Suomen oloissa ulkona olisi mahdollista. Kasvukausi Suomessa kun on verrattain lyhyt, joten monen kasvin kohdalla esikasvatuksella voi varmistaa, että kasvi ehtii ylipäätään kukkia ja / tai tuottaa satoa.

Esikasvatus myös aikaistaa kukinta- ja satokauden alkua sellaistenkin kasvien kohdalla, jotka voisi kylvää suoraan maahan. Tykkään siitä, että kun minulla kerran on palsta, jonka kanssa yhteistyössä luoda sapuskaa pöytään, hyödynnän sitä onnea mahdollisimman hyvin. Ja toki myös tykkään näpertää mullan ja siemenien kanssa, enhän minä tätä muuten tekisi.

Miten ja kuinka paljon esikasvattaa

Itse käytän esikasvatuksessa Soil blockeria, jolla pystyy itse prässätä multakuutioita. Se on mahtava laite! Teen sen avulla ihan taimimullasta istutuskuutioita, joita voin käyttää melko hinnakkaiden istutusnappien tai säilytystilaa ahmaisevien muovisten taimikennojen ja -pottien sijaan. Aikaisemmin askartelin taimipotit sanomalehdestä, mutta nyt homma on paljon nopeampaa ja mahdollistaa isomman määrän esikasvatettavia. Eikä jokainen kaupunkiviljelijä omaa multapaakutintaan tarvitse, minunkin ”omani” on naapurilta lainassa.

Tänä vuonna koitan käyttää ensimmäistä kertaa esikasvatuksessa vermikuliittia. Noin muuten käytän mieluiten lähituotettuja kasvualustoja, mutta olen kuullut kylvöjen päälle ripoteltavan vermikuliitin edistävän siemenien itävyyttä. Päätin kokeilla; näin vermikuliittia kuluu vähän, ja toki toivoisin siemenien itävän mahdollisimman hyvin.

Pieniin multakuutioihin kylväessä yritän pitää pääni kylmänä, sillä se kasvi, mikä mahtuu alkuun sentin levyiseen ja paksuiseen kuutioon, pitää siitä kasvukauden aikana koulia, eli siirtää isompaan multakuutioon tai taimipottiin. Siemenessä piilevä kasvuvoima on myös melkoinen. Tomaatit mahtuvat juuri kylvettyinä kämmenelleni, mutta vievät lopulta tilaa yhden ikkunalaudan verran.

Yhdelle kotimme ikkunoista kohoaa taas kevään edetessä esikasvatushyllykkö, jotta saamme luonnonvalon mahdollisimman hyvin käyttöön.

Se, miten paljon mitäkin kasvia laitan esikasvatukseen, riippuu siitä, miten paljon olen mielessäni nähnyt sille riittävän tilaa ensinnäkin esikasvatusvaiheessa ja sen jälkeen palstalla, parvekkeella, kesämajan ruukuissa ja loodissa sekä kotipihan kasvulaatikossa ja kukkapenkissä.

Suunnitelmia tehdessäni unohdan aina, etten omista kartanoa puutarhoineen ja peltoineen, mutta joka vuosi yllättää, miten paljon palstallekin mahtuu kaikenlaista kasvamaan, kun luovasti tetristelee kasvien kanssa. Ja aina taimille löytyy ottajia, jos ylimääräisiä sattuu jäämään – monesti vastalahjaksi saattaa saada jotain, mitä ei ole itse esikasvattanut. Ei se ole niin vakavaa, tämäkään. (Mitä nyt rääkyisin, jos pitkään huoltamilleni kasveille tapahtuisi jotain.)

Milloin kylvää esikasvatukseen mitäkin?

Räknäsin itselleni ylös tämän vuoden esikylvörytmin sen jälkeen, kun olin ensin päättänyt, mitä tänä vuonna kasvatan ja hankkinut vain vähän lisää siemeniä. Esikasvatuskalenteri on helpottanut hahmottamaan, että olen suurin piirtein oikeassa rytmissä puuhastelujen kanssa. Lisäksi askartelin – kuinkas muuten – siemenlootaani välikortit, joiden avulla järjesteli siemenet sitä mukaa, milloin mitäkin pussia pääsee rapistelemaan. Sekin selkeytti kummasti tekemistä.

Tässä luomani listaus kuukausien ja omien kylvösuunnitelmieni mukaan. Toivottavasti siitä on teille inspiraatiota ja suuntaa antavaa jeesiä omia kylvöpuuhia miettiessä. Palaan myöhemmin tämän vuoden viljelysuunnitelmiin sekä -haaveisiin ja palstan tämänhetkisiin kuulumisiin sekä asukkaisiin.

Esikasvatuskylvöt maalikuussa:

Kuun alkupuolella:

  • Lehtikaali `Halbhorer Grüner Krauser`
  • Mukulaselleri `Moarch`
  • Basilika
  • Persilja
  • Siperianpallo-ohdake
  • Kellokukka
  • Kesäpäivänhattu `Sahara`
  • Leijonankita `Madame butterfly`

Kuun puolivälissä:

  • Siperiankurjenmiekka (ystävän palstaltaan keräämät siemenet, saattavat vaatia kylmäkäsittelyn)
  • Kiinanasteri `Lady Coral Lavender`
  • Kiinanasteri `Chrisantella lotus flower`

Kuun loppupuolella:

  • Kirsikkatomaatti `Tiny Tim`
  • Kirsikkatomaatti `Rosella`
  • Pensastomaatti `Balkonzauber`
  • Tomatillo

Esikasvatuskylvöt huhtikuussa

  • Punakoskos `Cupcace blush`
  • Isotsinnia `Queen lime blush`
  • Iso-olkikukka `Silvery rose`
  • Iso-olkikukka `Salmon rose`
  • Isoköynnöskrassi
  • Tuoksuherne `Grisel hamilton`

Esikasvatuskylvöt toukokuussa

  • Sokerimaissi `Damaun`
  • Jättikurpitsa `Rouge Vif d’etampes`
  • Jättikurpitsa `Mammouth gold`
  • Myskikurpitsa `Butkernut`
  • Kesäkurpitsa `Tondo charo di Nizza`
  • Avomaakurkku `Market more`
  • Avomaakurkku `Lornichon de Paris`
  • Ruusupapu `Lady Di`
  • Vahapapu `Maxidor`
  • Kesäleimu `Creme brulee`
  • Isoauringonkukka `Total eclipse` (itse kerätyt siemenet)

Suorakylvöt kesäkuussa:

  • Porkkana `Saturno`
  • Peruna (lajiketta en ole päättänyt vielä)
  • Punasipuli
  • Retiisi `Saxa 2`
  • Retikka `Black spanish`
  • Mangoldi `Bright Lights`
  • Rukola
  • Pinaatti
  • Jäävuorisalaatti
  • Baby leaf -salaattimix
  • Tilli `Gold grown`
  • Lisäksi kurkkuja ja papuja lisää
  • Kirjosuvikakkara
  • Niittykukat (koitin näiden kanssa myös syyskylvöä, saas nähdä!)

Valmiina taimina ostan lisäksi ainakin korianterin, salvian ja mintun (mikäli vanha puska ei ole säilynyt hengissä). Näitä en vaan saa itse kylvämällä menestymään.

Myöhäiskylvöt heinäkuussa

  • Pinaattikiinankaali `Yorokobi`
  • Japaninretikka `Daikon, April cross F1`
  • Japaninkaaliseos
  • Salaattivuonankaali
  • Pinaatti
  • (Herne, jos tilaa ja tarvetta sitoa maahan lisää typpeä)
Jaa