Elokuun alussa jätettiin kodin seinät kaatuilemaan ihan keskenään ja hurautettiin lasten kanssa kolmistaan ensin junan ja sitten pyörien kyydissä telttailemaan. Onneksi, oli nimittäin yksi kesän kivoimmista reissuista.

Retkikohteeksi valikoitui Hyvinkään Piilolammi, jonka olin joskus merkinnyt muistiin retkipaikkana, jonne pääsee Helsingistä ilman autoa. Hyvinkään juna-asemalta kun on 10 kilometriä Piilolammille – matka, jonka voisi taittaa taksilla. Kesän pyörä- ja festariretki Hailaluodossa oli kuitenkin tuonut itselleni varmuutta pyöräilyn ja telttailun yhdistämiseen, minkä lisäksi se jätti janon kokea samaa lisää.

Mietin, että Piilolammi olisi hyvä retkikohde testata lasten kanssa ensimmäistä kertaa pyöräillen telttaretkeilyä. Jos (ja kun) 10 kilometrin edestakainen polkeminen menisi hyvin, uskaltaisi kilometrejä hiljalleen lisätä.

Lapset innostuivat ideasta myöskin. Niinpä jollain ihmeellä sain pakattua minun pyöräni kyytiin rullalle menevän yksiömme, mukana kulkevan keittiön ja kaikkien kolmen makuupussit, patjat sekä vaatteet. Viimeisenä nostin tarakalle vielä laukullisen ruokaa ja juomavettä, mikä ei silti tehnyt lastista liian takapainoista, ihme sekin. Heitimme yläfemmat pyöriensä kanssa täpisevien lasten kanssa. Emme olleet vielä edes lähteneet pihasta, mutta takkuavien ajatuksieni tilalle oli jo alkanut valua seikkailuntuntu ja voittajaolo.

Junalla Hyvinkäälle ja pyörällä Piilolammille

Talutimme pyöräkaravaanimme metron kautta Helsingin ja Hyvinkään väliä kulkevaan R-junaan. Niitä kulkee puolen tunnin välein, joten ei tarvitse kelloa vilkuillen yrittää ehtiä johonkin tiettyyn junaan, mikä tuo retkeilyyn mukavaa joustavuutta. Lähijunaliput Helsinki-Hyvinkää-Helsinki maksoivat meiltä kolmelta 35,60 euroa. Pyörät kulkevat lähijunissa ilmaiseksi.

Hyvinkäällä kävimme ensin tankkaamassa polttoainetta, eli kurvasimme syömään pizzaa ja ranskalaisia. Niiden voimin lähdimme fillaroimaan kohti metsää.

Pyörätietä riitti yllättävän pitkälle, kunnes piti siirtyä maantienlaitaan. Rypsi kukki keltaisenaan ja horisontissa kulkevat sadepilvet loivat peltojen loistolle tumman paspartuurin. Lapset polkivat reippaina, ja kehoni hyrisi onnea ja rakkautta siitä, että olen heidänlaisensa murupullat saanut seikkailukavereikseni.

Kun käännyimme metsää kohden vievälle hiekkatielle, pysähdyimme juomatauolle ja syömään välipalakeksit. Viljapellot kahisivat ympärillä keltaisena merenä, sekoittaen kesäisen lämpimään alkuillan tuoksuun syksyä. Tajusin, että emme olleet koskaan aikaisemmin telttaretkeilleet ihan vain kolmistaan. Mukana on aina ollut puoliso ja / tai kavereita.

Esteetön nuotiopaikka ja huussi löytyy, vesipistettä ei

Piilolammi putkahtaa esiin nopeasti hiekkatien päästä löytyvän parkkipaikan jälkeen. Mietin, miten vajavaiseksi kokemus olisi jäänyt, jos retki olisi alkanut vasta parkkipaikalta. Pyörällä kulkien mieli ehtii kulkea mukana ja karistella turhat painolastit matkan varrelle.

Lyhyt ja esteetön kulku parkkipaikalta lammen rantaan kuitenkin mahdollistaa retkeilyn ihanuuden myös pyörätuolilla kulkeville ja lastenvaunujen kanssa.

Nuotiopaikalla oli majoittuneena leppoinen, mutta hyvin kaljahuuruinen ja röökillä ilmaa saentava seurue – luultavasti asutuksen läheisyyden ja retkipaikan helppouden lieveilmiöitä, sillä muutama seuraajani harmitteli omissa kokemuksissaan Piilolammilta samaa. Koska me olimme tulleet nauttimaan luonnosta, päätimmekin suosiolla etsiä teltallemme rauhaisamman paikan.

Piilolammi on noin kilometrin pituinen pitkulainen metsälampi, jonka vesi on humuksesta ruskeaa. Me pystytimme telttamme pienelle niemennokalle, joka oli kuin seikkailutarinan kuvitukseen piirretty paikka telttaleirille. Puhalsimme patjat, levitimme makuupussit ja asettelimme merinovillaiset yöpymisvaatteemme valmiiksi. Lapset peittelivät osan pehmoleluistaan nukkumaan siksi aikaa kun kävimme nuotiopaikalla valmistamassa reissumme ainoan nuotiota vaativan aterian.

Piilolammilla on tosiaan uudenko ja vallan pätevä nuotiopaikka, johon voi napata puita kaupungin ylläpitämästä puuvajasta. Alueella on myös huussi. Vesipistettä siellä ei ole, joten kaikki vesi juomavedestä, puuronkeittoveteen ja kahviveteen pitää kantaa paikalle itse.

Metsässä kaikki on paremmin

Kömpiessämme nuotioillallisen jälkeen telttaan, elokuinen ilta alkoi jo hämärtää. Kikattelimme ja hassuttelimme, vaikka olisi jo pitänyt nukkua. Mutta kaikki tahtoivat nauttia siitä, että olimme siinä: vieri vieressä makuupussissa pötkötellen, luonnon leijuessa ympärillä hiljaisena mutta voimallisena.

Yhdessä seikkaileminen tiivistää jengiä, hioo saumojen rosoja pois. Kun yhdessä ylitetään itsemme (olimme niin reippaita kaikki kolme pyörinemme!), me-henki suorastaan puhkuu innosta, ylpeydestä ja rakkaudesta. Kaikki kuluneiden päivien sakka oli siirtynyt sivuun.

Se johtui varmasti myös siitä, että telttaretkillä minäkin olen paremmin läsnä. Ei ole sitä tätä ja tuota, vaan tiellä luikerteleva vaskitsa ja mättäiden puolukat, joita yhdessä tutkitaan. Tekeminen käpertyy perusasioihin, samalla kun kaikki on ihan muuta kuin perusarkea.

Ja vaikka teltassakin kirjaimellisesti hypitään pitkin seiniä, oma hermoromahduskynnykseni on (melkein) yhtä korkea kuin taivaasta muodostuva katto.

Että: aina kun voi lähteä metsään, lähde, kuten vanha herttoniemeläinen sananlasku kuuluu.

Lopulta luin iltasadun otsalampun valossa. Pian vieressäni olevista makuupusseista näkyi vain palaset pipoja, joiden uumenista kuului tasainen tuhina.

Aamu-uinti lammessa ja puuromarjat teltan ympäriltä

Aurinko oli jo korkealla, kun heräsimme. Hipsuttelimme nuotiopaikan viereiselle laiturille aamu-uinnille. Lapset kastautuivat nopeasti ja kiljahdellen, mikä oli merkki siitä, että uimavesien lämpötilat alkoivat hiljalleen painua taas itselleni sopivampiin lukemiin.

Kun on tottunut uimaan meressä, pienehkön metsälammen vedenpinnan rikkoontumattomuus tuntuu eksoottiselta. Vesi teki tilaa minulle, antoi minun luoda uinnillani kuvioni siihen, mutta sulkeutui sitten uudestaan rajaksi kahden maailman välillä.

Minun alkaessa laittaa aamupalaa, lapset keräsivät leirin ympäriltä mustikoita ja puolukoita puuron päälle. Sienien perässäkin alueelle kuulemma tehdään retkiä. Piilolammin ympäri kiertää reilun kahden kilometrin pituinen (ei-esteetön) luontopolku.

Piilolammi kuuluu Kytäjä-Usmin retkeilyalueeseen, jossa riittää seikkailtavaa yli 20 neliökilometrin alueella. Tavallisten pyörien kanssa poluilla eteneminen oli ainakin Piilolammin kohdilla kuitenkin mahdotonta, etenkin matkatavaroiden kanssa, joten pidemmälle lähteäkseen olisi pitänyt voida heittää rinkka selkään.

Tätä lisää: oleilua oleilemisen vuoksi

Venytettiin lasten kanssa kotiinlähtöä mahdollisimman pitkälle. Laitoimme eteisellisen yksiömme kasaan ihan kaikessa rauhassa, minä keitin kahvit. En yleensä arjessa juo kuin aamukahvin, mutta retki- ja mökkielo tekevät poikkeuksen. Silloin kahvit rytmittävät päivää.

Lapset rakentelivat kaarnalaivan tapaisia saatavilla olevista materiaaleista: kävyistä, havunneulasista ja oksista. Sitten katselimme niiden hiljaista lipumista tyynen lammen pinnalla. Siellä täällä hyppeli kaloja, ja lammella kalaonneaan oli koittamassa muutama kalastaja. Toinen koitti narrata kaloja mato-ongella, toinen virvelillä.

Laitoin vielä lounaan ennen lähtöä, jotta olisi sitten tankissa energiaa käytettäväksi loppumatkaan. Keitin tortelliineja ja sotkin mukaan kotona valmiiksi tekemäni peston. Nopea ja helppo retkiruoka, jonka lisään vakioretkiruokavalikoimaan mukaan. Esivalmistelut olisivat minimaaliset, jos käyttäisi valmispestoa, ja säilykepurkkipesto säilyy pitkienkin reissujen viimeiselle evästauolle.

Ruokailun jälkeen tiskit kuivuivat, mäntymetsä tuoksui loppukesän jännittävälle yhdistelmälle kirpeyttä sekä pehmeyttä. Oli rennon rauhaisa olo, ja mietin, että eipä ole vielä koskaan tullut retken jälkeen ajateltua, että voi paska, olisipa jääty kotiin.

Lopulta kellotta olemiselle tuli takaraja vastaan sillekin, ja lähdimme hissuksiin polkemaan takaisin kohti Hyvinkään juna-asemaa. Oli niin hyvä olla, hyvä olla me.

Kaupallinen yhteistyö: Lumme. Postauksen lopussa alekoodi!

Lapsiperheellistyminen on kartuttanut pakonkin edessä tahranpoisto-osaamistani. Jos kymmenen vuotta sitten tahratieto-taitoni koostui siitä, että matolle kaatuneelle punaviinille kannattaa ripotella nopeasti suolaa ja / tai perunajauhoja, nyt tahranpoistokikkoja on takataskussa liuta lisää.

Hiuslakkaa meillä on nykyään oikeastaan vain sitä varten, että sillä saa käsiteltyä kuulakärkikynästä tulleet tahrat. Kynsilakanpoistoainettakin käytetään nykyään useammin liimatahrojen poistamiseen vaatteista kuin päätehtäväänsä.

Itse pyrin tahranpoistotoimissani kunnioittamaan luontoa. Siksi käytän tuotteita, jotka kuluttavat ympäristöä mahdollisimman vähän: ympäristömerkittyjä tahranpoistoaineita sekä keittiökaapeista löytyviä tahranpoistoihmeaineita.

Silloin tällöin kaikista kinkkisimmät tahrat, kuten pinttyneet ruohotahrat, kuitenkin vaativat tymäkämpiä aineita, kuten puhdistettua bensiiniä, jota saa apteekeista. Vaatteen saaminen takaisin käyttökelpoiseksi on kuitenkin iso ekoteko sekin.

Sappisaippuan tilalle vegaaninen ja ympäristömerkitty tahranpoistoaine

Koko pikkulapsiperheajan tahranpoistoarsenaalin kunniapaikalla majaili sappisaippua. Sillä puhdistettiin niin kestovaipat kuin rasvaiset ruokatahrat.

Sappisaippuan käytössä on kuitenkin itselleni eettinen ristiriita: se valmistetaan nautojen sappinesteestä. Luonnonmukaisena ja tehokkaana tahranpoistajana se kuitenkin piti kunniapaikkansa monien vuosien ajan.

Sitten ostin testiksi Lumme-tahranpoistajaa. Se on ympäristömerkitty Joutsenmerkillä, minkä lisäksi se ei sisällä eläinperäisiä ainesosia. Tahranpoistosuihke onkin Vegan Society -sertifioitu. Plussaa myös siitä, että puteli on valmistettu 100 prosenttisesti kierrätetystä muovista, ja niitä valmistava tehdas Tanskassa pyörii täysin tuulivoimalla.

Tahranpoistosuihke pääsi heti lähes mahdottoman tehtävän ääreen. Olin lähtenyt hölmönä pyöräilemään pitkähelmaisessa takissa, minkä seurauksena helmat kiertyivät pyörän kettinkien väliin. Beigen takkini koko helma oli mustien ketjurasvatahrojen läikittämä. Harmitti niin paljon, että ihan itketti.

Suihkuttelin Lumme-tahranpoistoainetta takinliepeisiin (samalla kun ripottelin tuhkaa itseni päälle), annoin vaikuttaa tovin ja heitin takin pesukoneeseen.

Instagram-stoorejani sinä päivänä seuranneet saattavatkin muistaa, minkälainen riehaantunut ilo ja pölmistynyt epäusko pikkuruisen kylpyhuoneemme valtasi, kun avasin pesukoneen luukun tuona päivänä. Takki oli täysin puhdas! Ei tahran tahraa missään. Käsittämätöntä! (Ja kai siksi olen varmistanut testituloksen sotkemalla saman takin ketjurasvaan tuon jälkeen vielä ainakin kolme kertaa.)

Tuon testiputelillisen jälkeen sappisaippua sai väistyä tahranpoistoarsenaalimme kunniapaikalta ja tehdä tilaa vegaaniselle suihkeelle.

Suihke näytti tehonsa myös kuvissa näkyviin lastenfarkkuihin, joihin kuovittiin viikonloppuna mellevät ruohotarhat. Kunnon ennen-kuvia en edes tajunnut napata, sen verran epäuskoinen tahrojen lähtemisen suhteen olin. Mutta noin vain, pari päivää pyykkikorissa lojuneet farkut tahroineen tulivat taas puhtaiksi – vain reikä jäi toiseen polveen.

Keittiönkaapeista täsmätehtoa tahranpoistoon

Tahranpoistosuihkeen lisäksi tahranpoistokavalkadimme vakiokalustoa ovat ruokasooda, käsitiskiaine ja sitruuna. Myös etikkaa kuluu enemmän pyykkäykseen kuin ruuanlaittoon.

Ruokasoodaa ostamme aina suurtalouskeittiökokoisina, sillä sooda on käytössä lähes päivittäin siivouksessa ja pyykinpesussa. En ole kemianasiantuntija, mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt, ruokasoodan teho perustuu sen emäksisyyteen. Sen sanotaan myös imevän rasvatahroista rasvaa itseensä. Oli taika mikä tahansa, se todella toimii.

Hankalia rasvatahroja varten teen seoksen käsitiskiaineesta ja soodasta – jotka molemmat toimivat tarkoitukseen myös erikseen – ja levitän vaahtokarkkimaista massaa tahroille vaikuttamaan. Ennen pyykkikoneeseen heittämistä astianpesuaine pitää huuhdella pois, ettei se ala vaahdota pesukoneessa.

Kannattaa muistaa, että sooda myös valkaisee. Olen silti käyttänyt sitä tahranpoistoon myös värillisille vaatteille. Valkaisuominaisuudesta on kuitenkin iloa, kun sujauttaa valkopyykkiä pestessä pesuainelokeroon mukaan soodaa.

Myös sitruunan puristettu mehu vaalentaa tahroja. Luin Lumpeen sivuilta, että myös apteekista saatava sitruunahappo toimii hellävaraisesti tahranpoistossa. Kuulemma esimerkiksi hedelmätahrat, kuten marja- ja banaanitahrat, lähtevät sitruunahapolla. Tätä en ole itse testannut, mutta pesukone meillä on tapana raikastaa silloin tällöin pesemällä se tyhjänä sitruunahapon kanssa.

Monet vannovat etikan nimeen myös puhdistuksessa, mutta meillä se on käytössä pyykinpesussa huuhteluaineena. Sekaan huuhteluainelokeroon tiputetaan muutama tippa eteeristä öljyä, laventelia tai piparminttua.               

Kosteusliinat tahroille ensiapuna ja käsidesiä pahimpiin tahroihin

Tahrat irtoavat vaatteista sitä helpommin ja varmemmin, mitä nopeammin niiden kimppuun ehtii käydä. Itselläni vauva-ajoilta käsilaukun vakiovarustukseen jäivät kosteuspyyhkeet, joilla voi kylillä kulkiessaan antaa tahraiselle vaatteelle esipesun. Kosteusliinoilla tahrat irtoavat paljon paremmin kuin vain veteen kastetulla servetillä.

Viime vuosina laukun vakiovarustukseen on ilmestynyt lisäksi käsidesi. Koska käsidesien pääraaka-aine on yleensä alkoholi, se toimii tahranpoistossa liottavana ainesosana, eli hyvin tymäkkänä tahranpoistoaineena. Käsidesin kanssa lotratessa pitää muistaa, että samalla kun se liottaa tahroja, sama voi tapahtua myös kankaan väreille, ja esimerkiksi silkki tai villa ei välttämättä alkoholilla käsittelyä kestä. Itse olen kuitenkin onnistuneesti poistanut käsidesillä esimerkiksi huulipunatahran.

Välillä pelkkä vesi ja aurinko ovat parhaat tahranpoistajat

Mustikoita paljon syövän perheen yksi yleisin tahranpoistoniksi on tämä: tulikuuma vesi, jota kaadetaan suoraan vedenkeittimestä mustikkatahroille. Mustikkatahraisen vaatteen voi pingottaa esimerkiksi lattiakaivon päälle kylppärissä, jolloin vedenkeittimessä lämmitetty kuuma vesi hulahtaa kankaan läpi ja vie samalla tahran mennessään.

Kuumalla vedellä käsiteltäessä tahran on kuitenkin oltava tuore, jotta ei käy päinvastoin kuin toiveena on ja kuumuus polttaa tahran pahemmin kiinni vaatteeseen.

Toinen maagisen hyvä kikka on aurinko. Kun tahraisen vaatteen levittää kosteana kuivumaan aurinkoon, aurinko vaalentaa ja poistaa tahrat ihan ilman hankausta. Tämä ilman meteliä ja hissuksiin tapahtuva puhdistuminen on aina yhtä maagista! Aurinko haalistaa toki ajan mittaan myös kankaan värejä, joten kaikista parhaiten tämä kikka toimii vaaleille vaatteille.

Alennuskoodi Lumme-tuotteisiin

Sain teille jaettavaksi alekoodin, joka toimii arjenverkkokauppa.fi-verkkokaupassa. Koodilla LUMME40 saatte 40 prosentin alennuksen Lumme-tuotteista. Alennusta ei voi yhdistää muihin etuihin, ja se on voimassa 30.9.2021 asti.