En tiedä, mihin tämä kesäkuu on helteisen hitaan ja raukean toukokuun jälkeen livennyt, mutta niin vain oli taas juhannus. Keskikesä, tai kuten amerikkalainen kalenterini tietää kertoa: kesän alku. Koitan ottaa tällä kertaa ajanmääreessä jenkeistä mallia, vaikka sisintäni jäytää ajatus siitä, että tämä päivä on taas lyhyempi kuin eilinen. Se syvin ja lempeän pysähtynein kesäaika on vielä edessä, vaikka kuluneet ennätyslämpimät kuukaudet ovat jo hellineet talven runtelemaa kehoani ja mieltäni enemmän kuin oikuttelevalta pohjolalta voisin ikinä toivoa.

Liekö lämpö tehnyt sen, että tämän juhannuksen korvilla en ensimmäistä kertaa naismuistiin ollut ihan loppu ja arjen raatelema. On karua, että en muista yhtäkään lapsiperheellistä juhannusta, että en olisi odottanut keskikesän juhlaa ja sen suomaa taukoa henkitoreissani.

Olen joka juhannus painanut täysiä aatonaaton iltaan saakka, kunnes olen tipahtanut polvilleni ja antanut juhannustaikojen valella väsymyksestäni suurimman piikin pois. Muistan, miten olen hengittänyt metsää kuin en olisi muistanut hengittää moneen viikkoon. Koskenut puunrunkoihin kuin tuntien ensimmäistä kertaa jotain pitkiin aikoihin. Antanut holtittoman sydämen tykytyksen ottaa kiinni metsälammen laineiden verkkaisesta rytmistä.

Ihan hemmetin surullista.

Ja samalla se on toiveikas merkki siitä, että olen ihan toden totta vihdoin saanut jonkun tolkun tähän arkeen. On ihanaa voida tasaisen hyvin, arkisine ala- ja ylämäkineen, eikä vain juosta vaahto suupielistä roiskuen ja ihmetellä muutamana rauhallisena päivänä juhannuksena ja jouluna, että kas, olen yhä ehjä ja elossa. Opettelemista toki vielä on. Nytkin huomasin, että jäin vähän kaipaamaan sitä voimakasta ääripään tunnetta, jonka juhannuksen rauhallisuus ennen toi. Nyt pulssi oli jo valmiiksi leppoisissa rytmeissä, eikä äkkipysähdyksen tuoma raukeus humalluttanut.

Me emme vielä torstaina oikeastaan tienneet, mitä tehdä juhannuksena. Luonto sai onneksi sateensa, mutta siinä samassa haaveet perinteisestä metsäjuhannuksesta kirjaimellisesti vesittyivät. Pienet kuurot eivät haittaa, mutta jatkuvan kaatosateen pitely teltassa lasten kanssa ei innostanut. Minä kun olin vielä onnistunut naaraamaan itselleni jostain kesänuhan. Mietittiin äkkilähtöä Pohjanmaalle ja tarjolle tullutta kaupunkimökkijuhannusta.

Huomasin kuitenkin kaipaavani ennen kaikkea rauhallista olemista ihan vain kotona. Ehkä sekin on lempeämmän elämänrytmin ansiota. Ei ole tarvetta paeta arkeaan pois kotoa, vaan enemmänkin tekee mieli hissutella oman kodin turvassa ja pehmeydessä. Sama sopi myös muille perheenjäsenille.

Lopputulemana oli yhdistelmä kaupunkijuhannusta ja telttaretkeä metsässä. Katoimme pöytää kaverijengille ja kävimme juhannuslöylyissä taloyhtiön saunassa. Minä ompelin katsomatta kelloa ja päädyin naapurinmuijan kanssa piipahtamaan Treffissä kaljalla. Luin trilleriä ihan liian myöhälle makuuhuoneen ikkuna raollaan, kun ulkona sade piiskasi kaupunkia ja ukkonen sai mylvinnällään verhot heilumaan. Nukuimme myöhään, lepäsimme paljon.

Miten ihanan pitkältä ajalta voikaan pari päivää tuntua, kun ei ole mitään aikatauluja.

Lauantaina saderintamat olivat vyöryneet ohitse, ja junailimme ystäväperheen kanssa teltat rinkoissa Kirkkonummelle. Palaan tuohon reissuun ihan omassa postauksessaan, sillä sieltä löytyi kaunis retkikohde vaivattomaan lapsiperhetelttailuun. Me vain olimme, annoimme elämän asettua metsään. Laitoimme ruuat nuotiolla, uitimme hiet pois iholta järvessä ja nukuimme villaan sekä untuvaan kääriytyneinä teltoissa. Ei siihen metsässä muuta tarvita, olemiseen.

Nyt alla on kymmenen tunnin yöunet ja edessä reilun kuukauden aika, jolloin aika menettää merkityksensä. Työpöydän kasat on käyty läpi ja kalenterissa on väljää. Sähköpostin hiljentymisestä huomaa, että toimisto-Suomi on vaipunut kesätilaan. Blogi päivittyy kyllä, mutta omalla painollaan, silloin kun lasten kanssa lomailulta ehtii ja silloin kun huvittaa.

Kaupallinen yhteistyö: Viking Line ja Asennemedia. Postaus sisältää alekoodin.

Lapset ovat siitä vekkuleita, että he ovat opettaneet minulle läsnäolotaitoja ja hetkestä nauttimista. Se pätee myös laivamatkoihin. Ennen lapsia laiva oli monesti keino päästä jonnekin, mutta lasten kanssa olen oppinut nauttimaan matkanteosta. Nyt loma alkaa jo kotisatamasta.

Lapset hullaantuvat laivan tunnelmasta, enkä ihmettele. Muistan itsekin, miten taianomaista oli päästä mummin ja paapan kanssa laivalle ollessani lapsi. En oikeastaan muista, mitä siellä teimme, mutta muistan sen tunnelman. Laiva oli ihan oma maailmansa, jonne mantereen tylsyydet eivät löytäneet. Aikuisillakin oli aikaa heittäytyä olemaan ja nauttimaan ajasta yhdessä lasten kanssa. Sama taika pätee yhä tänäkin päivänä, vaikka nykyään lapsen sijasta minä olenkin se aikuinen.

Me koimme tällä viikolla lasten kanssa kuuden tunnin laivailottelun, kun lähdimme Muksupiknik-päiväristeilylle Viking Linen Gabriella-laivalla. Toisin sanoen poljimme fillareilla satamaan aamupäivästä, kävimme Viron puolella poistumatta laivasta ja poljimme takaisin kotiin vielä samana iltapäivänä; pää pehmeän pökerryksissä kauniista merimaisemista ja kaikesta laivahurvittelusta perheen kesken.

Meillä oli aikoinaan tapana tehdä kavereiden kanssa kesäisin piknikristeilyitä, kun asuimme vielä Turussa ja lapset olivat vain toive jossain kaukana tulevaisuudessa. Toisin sanoen köllöttelimme päivän lähinnä aurinkokannella sateenkaaridrinkit käsissämme ja suoraan kotisatamasta pinkaisimme Turun yöelämään. Kotisataman lisäksi piknikristeilyjen ohjelma on muuttunut osaltani kuluneen 10 vuoden aikana, sillä nyt seurasimme baarin drinkkilistan sijaan lasten risteilyohjelmaa. Eikä se Hanne vuosikymmen sitten olisi ehkä uskonut, miten hyvin osaan heittäytyä ja nauttia myös pallomeripainotteisesta risteilystä.

Viikkarin laivoilta on kesän ajoiksi raivattu kokoustiloista kaikki vähäinenkin bisnespönöttävyys pois ja rakennettu tilalle Ville Viikingin Seikkailusaari, eli erinäisiin huoneisiin levittäytyvä lasten leikkipaikka. Se kaikkina vuodenaikoinakin palveleva leikkipaikka on toki käytössä, mutta tästä kesälaajennusosasta löytyi Gabriellalla esimerkiksi pomppulinna ja hohtominigolf.

Me nappasimme risteilyohjelmasta tekemislistallemme kaikki asiat, joihin liittyi Viking Linen maskotti, laivakissa Ville Viikinki. Lapsemme nimittäin rakastavat tuota kattia; toinen etäältä ihaillen, toinen läheltä halaten. Esikoinen oli alkukesästä Altaan liikuntaleirillä, jossa yhtenä päivänä Ville oli opettamassa heille leirin loppujuhlaa varten tanssin. Se oli ollut niin hauskaa, että nyt jälleennäkemistä odotettiin malttamattomana.

Nyt sain itsekin todeta, että Ville tosiaankin on ehkä hauskin ja notkein isopäinen kissaeläin, jonka olen saanut tavata. Tyypillä on sanaton huumori hallussa, ja aloin ymmärtää miksi hän on laivan arvojärjestyksessä kapteenista seuraava. Limbotessa tuo katti pääsi niin matalan kepin alta häntineen kaikkineen, että en itse olisi viisi kertaa pienemmän pääni kanssa pystynyt samaan. Tanssilattialla Ville veti jopa spagaatin!

Lapset saivat yllätyksenä myös idolinsa Ville Viikingin -reput, joissa oli karamellia koko loppuvuoden herkkupäiville. Lisäksi he saivat mukit ja rannekkeet, joiden kanssa sai hakea kaikista laivan ravintoloista niin paljon mehua ja limsaa kuin napa veti. Laivalla toden totta pätevät eri säännöt kuin arjessa mantereella!

Kuuden tunnin aikana ehdimme myös käydä syömässä kolmesti, mikä tosin vaati vähän navan venyttelyä sekin. Heti kärkeen kävimme nauttimassa lounaan klassisesti buffetissa. Vaikka itse syönkin kananmunia ja maitotuotteita, kiinnitin ilokseni huomiota, miten hyvin vegaaninen ruoka oli nyt esillä. Jälkkäripöydästä löytyi esimerkiksi marjaisaa piirakkaa vegaanisena, ja alkupaloista bongasin muun muassa hämmentävän hyvän vegaanisen ”sillin”. Vegaaniset ruuat oli myös merkitty selkeästi.

Kun kuopus ja mies vetelivät päiväunia hytissä, me kävimme esikoisen kanssa kahvittelemassa kahdestaan Coffee & Joy -kahvilassa. Cappuccinoa, croisantia, mangosmoothieta ja tiikerikakkupalasta myöhemmin olimme taas valmiita leikkeihin – siirtyäksemme ihan pian taas vähän syömään. Juuri ennen kotisatamaa kävimme vielä nauttimassa Bistrotek-ravintolan meksikolaisesta street foodista vaikutteensa saaneita annoksia. Nachot, kunnon salsa ja meksikolainen olut toimii aina!

Satamassa olo oli pölmistyneen onnellinen. Olimme juuri saaneet kokea merihurvittelun kaikilla herkuilla, hulvattomilla leikeillä ja upeilla merimaisemilla, mutta kesäpäivää oli silti vielä jäljellä.

Mulla olisi teille vielä käytettäväksi tarjouskoodi! Saatte piknikpäiväristeily-hurvittelun Helsingistä hintaan 5 euroa / henkilö tarjouskoodilla FPKRY3. Koodi on voimissa 12. elokuuta asti. Hauskoja meriseikkailuita!

Ps. Jos kotisatamanne on Turussa, lue täältä Marin ja hänen äitinsä sekä lastensa päiväristeilystä, joka startattiin Turun satamasta.