Lahiomutsi Retki Herttoniemi metsa metsakylpy-8809

Kirja saatu arvostelukappaleena

Maa-aines antaa periksi kengän alla, hongat huojuvat humisten pään yläpuolella ja sammaleeseen kertynyt kosteus pehmittää sormenpäät kiivetessä kalliolla. Vaikka on hiljaista, äänimaisema laajenee. Samalla myös mieleni laajenee ja auetessaan ottaa pehmeämmän ja hellävaraisemman muodon.

Sen tuntee jo ensimmäisestä askeleesta polulla: metsä imaisee suojiinsa. Ei tarvitse keskittyä olemaan hetkessä, vaan aistit ovat käskemättäkin ottaneet saman taajuuden metsän kanssa. Ihan kuin ne kuuluisivat sinne, metsään, mikä on toki ihmishistoriaa katsoessa tottakin.

Tuntuu, että metsä parantaa. Se puhaltaa stressin pois ja ottaa sydämen halaukseensa tasoittaen sen rytmin. Metsälääketieteeseen erikoistuneen tohtori Qing Lin mukaan puiden lähellä oleskelu toden totta alentaa verenpainetta, lievittää stressiä, lisää energiaa, tehostaa vastustuskykyä ja parantaa unta.

Luin arvostelukappaleena saamani Lin kirjan Shinrin-yoku – Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet (Readme 2018), jossa Li avaa tarkemmin japanilaiseen kulttuuriin iät ja ajat kuuluneen metsäkylvyn ajatusta. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa metsässä vietettyä tuokiota. Juoksulenkistä tai patikoinnista se eroaa siinä, että metsäkylvyn tarkoitus on kuvainnollisesti kylpeä metsässä kaikilla aisteilla; tohottamisen sijaan pysähtyä. Japanissa on useita metsäterapiakeskuksia, joihin ihmiset matkaavat ottamaan ohjatusti metsän parantavat voimat käyttöönsä.

Metsän hellivät voimat perustuvat ihan bakteeritason juttuihinkin. Maaperässä elävä mycobakterium vaccae -bakteeri on ihmisille harmiton, ja Lin mukaan tuo bakteeri päätyy metsässä olelleissa hengityselimistöön ja lisää onnentunnetta. Tämä on myös huomattu hiirikokeissa, joissa metsäbakteerin huomattiin vähentävän stressiä ja edesauttavan parantumista suolitulehduksista, jotka monesti ovat juurikin stressiperäisiä.

Metsäkylpeminen ei tarkoita sitä, että metsässä pitäisi viipyä pitkään tai yön yli (vaikkakin suosittelen sitä mitä lämpimimmin), vaan Lin mukaan kahden tunnin oleskelukin riittää. Eikä metsään tarvitse mennä joka päivä pyöriskelemään, sillä Lin tutkimusten mukaan metsäkylvyn hyvät vaikutukset säilyvät jopa 30 päivää. Puiden positiiviset vaikutukset ihmisten henkiseen hyvinvointiin kestävät siis pidempään kuin hetkelliset onnenpilkahdukset, kuten onnistumiset työssä, hyvä illallinen tai rakastelu.

Lin Metäskylpy-kirja oli ainakin käännösversiossa melko hiomaton ja hajanainen, ja sitä olisi voinut isolla kumilla tiivistää. Mutta kirja ohjasi kuitenkin sisälle siihen puoleen japanilaista kulttuuria, johon koen yhteyttä. Japanilaiset pysähtyvät kauneuden äärelle ja tekevät arkisistakin asioista, kuten teen juonnista, rituaalin.

Suomessa hanami on jo melko tuttu japanilainen perinne, joka tarkoittaa suoraan käännettynä kukkien katselua. Mekin olemme juhlineet useana vuotena tuota kirsikkapuiden kukinnan aikaan liittyvää juhlaa. Kirjasta opin, että japanilaiset juhlivat syksyisin myös tsukimia, mikä taas tarkoittaa kuun katselua. Silloinkin keräännytään ystävien kanssa ihailemaan luontoa, mutta kukkien juhlan pääroolissa on kuu.

Metsäkylpeäkseen ei siis tarvitse olla erämaassa, vaan kaupunkimetsä tai jopa puisto riittää. Puistossa metsäkylpemiseen Li antaa muutaman neuvon, joista tässä mielestäni tärkeimmät: 1.) Jätä puhelin, kamera, musiikki, kirjat ja muut häiriötekijät pois. 2.) Istu nurmikolla, penkillä tai puunjuurella. Ota mielellään kengät pois, jos säät sen sallivat. 3.) Hidasta tahtia ja unohda ajankulu.  4.) Huomioi kuulemasi, näkemäsi ja tuntemasi asiat sekä kuulostele fiilistäsi. 5.) Vietä puistossa aikaa mieluiten 2 tuntia, mutta älä huoli, tuloksia huomaa jo 20 minuutissa.

Metsäkylvyn hyviä puolia voi tuoda myös sisätiloihin. Ikkunasta avautuvalla näkymällä on niin suuri merkitys, että Lin referoimien tutkimusten mukaan se edesauttaa selvästi sairaalassa leikkauksesta toipuvien parantumista. Luonnon saa sisään myös viherkasveilla, jotka samalla puhdistavat sisäilmaa ja nostavat sen kosteuspitoisuutta. Havupuista tehdyillä eteerisillä öljyillä tai seetripuupaloilla metsä tulee myöskin lähemmäksi kotia. Hälyn saa vaihdettua rauhoittaviin metsänääniin kuuntelemalla vaikkapa Spotifysta luonnonääniä.

Jospa tänä viikonloppuna kiskoisi kumpparit jalkaan, pukisi mukkelot kuravaatteisiin ja sujauttaisi termarikahvit reppuun. On ollut sellaisia huhheijaa-viikkoja, että metsäterapia ihan vain takapihan metsässä tulisi todellakin tarpeeseen.

Mikäli Japani-hommat kiinnostelee, täällä postaukseni Ikigaista, eli onnellisen elämän salaisuudesta japanilaisittain.

Jaettu vanhemmuus on tasa-arvoa. Se on myös rakkautta, onnea ja oppimista. Se on satsaus perheen, parisuhteen sekä lasten ja vanhempien välisten suhteiden hyvinvointiin.

Olen kaivellut omaa vanhemmuuttani täällä blogissa yli seitsemän vuoden ajan, ja siinä ajassa kirjoittanut postauksen jos toisenkin myös koti-isyydestä. Mutta niissäkin olen lähestynyt asiaa oman napani kautta. Nyt on vihdoin aika laittaa pakettiin myös puolisoni kokemukset alle kolmevuotiaiden lasten kanssa perhevapailla olemisesta.

Sitä ennen taustoitan meidän perhevapaitamme lyhyesti. Esikoisen kanssa minä olin äitiysvapaalla, vanhempainvapailla ja hoitovapaalla puolitoista vuotta. Puolisoni piti silloin isille korvamerkityt isyysvapaat sekä sen aikaisen isäkuukauden, jonka vietimme yhdessä reissussa.

Toisen lapsen kanssa heräsimme toimimaan toisin. Minä olin kuopuksen kanssa äitiysvapaalla ja vanhempainvapaalla 5 kuukautta, ja tuona aikana puoliso oli kaikki irtoavat isyysvapaat kotona. Vaihdoimme kotikipparin paikkaa, kun kuopus oli hieman alle puolivuotias. Puoliso oli koti-isänä – ensin vanhempainvapaalla ja siihen päälle kesälomilla – 4 kuukauden ajan.

Sen jälkeen hoitovapaita pyöriteltiin vuoronperään, ja välissä kuopus oli myös päiväkodissa, kunnes puoliso jäi pisimmälle pätkälleen kotivanhemmaksi ja vietti 8 kuukautta putkeen hoitovapaalla. Kesäisin lapset ovat olleet aina vähintään  2 kuukautta ja rapiat poissa päiväkodista, mikä ollaan mahdollistettu lomakikkailulla, perhevapailla, ystävien avustuksella ja omien töideni mukautuvuudella sekä hiljenemisellä kesäksi.

Tällä hetkellä puoliso tekee vajaata työviikkoa, eli on osittaisella hoitovapaalla. Jos ollaan pysytty laskuissa mukana, tämä on nyt hänen neljäs pätkänsä osittaista hoitovapaata, eikä hänen ole tarkoitus palata tekemään täyttä työviikkoa vielä aikoihin. Niin paljon tämä ratkaisu on leppoistanut arkeamme.

Kysyin Lähiömutsin somekanavilla teiltä seuraajilta, mitä te tahtoisitte kysyä puolisoltani liittyen koti-isyyteen ja työn sekä perhe-elämän yhdistämiseen. Kiitos hurjasti kysymyksistä! Ja nyt, päästetään vihdoin ääneen puolisoni ja lasteni isi:

Miten työnantaja suhtautui koti-isyyteen ja nyt lyhennettyyn työviikkoon?

”Lyhyesti sanottuna: kukaan ei kysynyt mitään – hain vapaat ja vapaat menivät läpi. Osittaista hoitovapaata hakiessa omalle esimiehille pitää ilmoittaa ja käydä asiasta lyhyt keskustelu. Toisin sanoen kerroin, että aion nyt tehdä osittaista viikkoa, johon esimies totesi, että selvä ja että laita hakemus menemään. Omassa työpaikassani on suuren organisaation etu, että aina löytyy työvoimaa, eikä pakka mene sekaisin yhden isän vapaista. ”

Miten työkaverit suhtautuivat? Oletko saanut suoria tai epäsuoria kommentteja? Oletko joutunut selitellä kotona olemistasi?

”Ehkä joistain on paistanut ihailu ja ehkä jopa tietynlainen kateus; että miten on mahdollista olla vapailla ja etenkin miten se on taloudellisesti mahdollista. Asiasta on myös kyselty ihan konkreettisia asioita, kuten miten vapaita haetaan, mitä korvauksia voi saada ja paljonko jää rahaa käteen.

Joillakin taas tuntuu olevan vähän sellainen asenne, että miehen kuuluu olla töissä, eikä pidetä edes yhtään isyysvapaapäivää. Olen mielelläni avoimesti kertonut tästä meidän järjestelystä, ja näin ehkä herätellyt näkemään asioita eri tavalla.

Itse olen ylpeä siitä, että olen tahtonut ja saanut olla kotona lasteni kanssa. ”

Miten järjestelyt Kelan kanssa hoituu, kun perhevapaavuoroja vaihdellaan ja toinen on vakkariduunissa ja toinen yrittäjä?

”Olihan siinä jotain pientä säätöä. Mutta Kelan chatti ja asiakaspalvelu auttoivat. Pääsääntöisesti kaikki meni hyvin.

Vanhempainvapaa on ansiosidonnaista, ja puolisolla oli noihin aikoihin niin heittelevät tulot, että sain parempaa vanhempainpäivärahaa. Hoitovapailla, kun kotihoidontuki on ollut ainoa tulonlähteeni, puoliso on ollut perheen pääasiallinen elättäjä.”

Mitä vaikutuksia kotiin jäämisellä oli työhön, omalta kannalta ja työpaikan kannalta? Tuliko perhevapaiden aikana fiilis, että tipahtaisit työelämän kelkasta?

”Ei tullut fiilistä, että olisi tipahtanut kelkasta. Olin ehtinyt olla alalla ennen lapsia seitsemän vuotta ja nyt lapsiperheellisenä toiset seitsemän. Enemmänkin oli sellainen olo, että on kiva pitää vähän pidempään vapaata.

Oma työ ei hurjasti muutu; työnkuva pysyy melko samanlaisena. Ainoastaan joidenkin tietojärjestelmien ja koulutuksien sekä kurssien kanssa oma osaaminen laahasi vähän jäljessä. Mutta ne sai nopeasti hoidettua kuntoon, kun palasi töihin. Pidempien vapaiden jälkeen töissä on yleensä mahdollisuus käyttää yksi kokonainen päivä, kun laitetaan ylipäätään ihan vain käyttäjätunnukset ja muut kuntoon.

Työpaikalle ehkä miinuksena tuli se, että itselläni on pitkä kokemus ja paljon erikoiskoulutusta, ja tämä tietotaito jäi tietenkin työyhteisöstä pois. Mutta niinhän se nyt aina menee; kokeneita lähtee ja nuoria tulee tilalle. Sitten pitää vain ymmärtää antaa vastuuta nuorille. ”

Minkälaisia työelämässä(kin) arvostettuja taitoja koti-isyys on antanut tai kehittänyt?

”Kaikkea mahdollista. Koti-isyys on kehittänyt pitkäjänteisyyttä ja mielenhallintaa. Se on opettanut kuuntelua ja kehittänyt herkkyyttä toisten ymmärtämiseen. Arkirutiinien myötä myös täsmällisyys on korostunut.

Lapsen kasvattaminen paljon haastavampaa kuin työelämä. ”

Mitä et osannut odottaa koti-isyydeltä? Mihin et ollut varautunut?

”Perusarjen pyörittäminen yllätti. Onhan se kaikki lasten hoitaminen, kuuntelu, siivoaminen, pukeminen, pyykkäys, ruuanlaitto ja muu välillä tosi haastavaa ja raskasta. Välillä ei olisi jaksanut.

Monesti kuitenkin tajusi, että ne ongelmat olivat pieniä. Että otin pulttia jostain ihan mitättömästä asiasta; sotkusta, pukemisesta tai lasten keskinäisistä riidoista. Silloin piti vain rauhoittaa itsensä. Mitä enemmän käsken ja määrään, sitä enemmän lapset häsäävät. Kun itse rauhoittui, myös lapset rauhoittuivat. ”

Mitkä asiat olivat sellaisia, joista kotiajoissa pidit? Entä mistä et?

”Kyllä minä pääsääntöisesti pidin ihan kaikesta. Huomasin, että kun on lasten kanssa, ymmärtää lapsia paljon paremmin. Oli tosi antoisaa huomata, kun he selkeästi tykkäsivät olla isin kanssa.

Olen aina tykännyt tehdä muksuille ruokaa. Oli hupaisaa seurata kuopuksen ensimmäisiä sormiruokailukokemuksia. Edelleen katsotaan lasten kanssa ruokailuvideoita, joita kuvasin entisen kotimme keittiössä.

Ulkoiltiin lasten kanssa tosi paljon, hengailtiin puistoissa, retkeiltiin lähimetsissä ja -rannoilla ja käytiin uimahallissa. Laatikkopyörällä oli helppo lähteä matkaan ihan vain vaikka katsomaan lehmiä Viikin pelloille. Kesällä käytiin hakemassa torikojusta evääksi marjoja sekä vihanneksia ja pyöräiltiin Kivinokkaan.

Parhaina juttuina noilta ajoilta tulevat mieleen telttailut ja retkeilyt sekä muut reissut – ja  tietenkin talvi perheen kanssa Balilla. ”

Oliko vaikeaa löytää aikuisseuraa vanhempainvapaalla? Kaipasitko samassa tilanteessa olevien vanhempien seuraa? Koitko olosi yksinäiseksi?

”Olihan se hiukan yksinäistä välillä. Lähellä ei asunut silloin muita perhevapailla olevia tuttuja, enkä missään vaiheessa kokenut luontevaksi etsiäkään seuraa. Muutama tuttu oli samaan aikaan lasten kanssa kotona, mutta he asuivat niin kaukana, että se tuntui kaikkine siirtymisineen ja syömisjärjestelyineen liian haastavalta.

En tiedä, oliko siinä liikaakin sellaista, että tahtoi selvitä yksin. Olihan minulla tietenkin perheellisiä kavereita, mutta ei siellä hiekkalaatikon reunalla päivisin. Mutta en koe, että se olisi ollut itselleni missään vaiheessa kuitenkaan ongelma. Tähän vaikutti paljolti varmasti myös se, että puoliso teki töitä etenkin vauva-aikaan myös kotoa käsin. Ja myöhemminkin saatoimme käydä esimerkiksi perheenä reissuissa, jotka olivat oikeastaan puolison työmatkoja. ”

Miten sinuun on suhtauduttu tuttavapiirissä ja tuolla kaupungilla perhevapaiden aikana?

”Kyllähän se keräsi huomiota, etenkin naisilta. Muistan, että ihastelevaa kommenttia tuli erityisesti silloin, kun kannoin vauvaa kantoliinassa. Kerran metrossa tuntematon mies huikkasi vain lyhyesti: ”arvostan”.

Suhtautumisesta välittyi fiilis, että ihmiset ihailee ja arvostaa, kun juuri isä on kotona lasten kanssa. Ehkä se kertoo siitä, että ajatusmaailma on jollain tavalla edelleen se, että äidit hoitaa lapsia. ”

Muuttuiko suhde lapsiin jollain tavalla perhevapaiden aikana?

”En tiedä muuttuiko, mutta ainakin pysyi samanlaisena, hyvänä. Ollaan oltu lasten kanssa aina tosi läheisiä, ja suurin syy siihen on pitkät ajat koti-isänä. Olen varma, että suhteemme ei olisi samanlainen, jos olisin ollut molempien kanssa vain kolmeviikkoisen isyysvapaan. En tuntisi lapsiani yhtä perinpohjin kuin nyt. ”

Muuttuiko suhde puolisoon jollain tavalla perhevapaiden aikana? Ymmärsittekö paremmin toinen toisianne?

”Puoliso pystyi keskittymään töihin, työtunteja ei tarvinnut rajata tukien takia ja hän sai levättyäkin, mikä heijastui parisuhteeseen ja koko perheen hyvinvointiin. Omakin jaksaminenkin lisääntyi, kun puoliso voi paremmin.

Ymmärsin, että oli ihan mahdoton yhdistää puolison työpakettia ja pienen vauvan hoitamista. Lastenhoito vie ihan äärettömän paljon aikaa, ja päivät vain kuluvat.

Väsyneistä ajoista huolimatta lapset ovat lähentäneet meitä. Meistä on tullut tiivis tiimi. Meillä on samanlaiset kasvatusajatukset, ja on ollut mieletöntä huomata, minkälaiset pienet ihmiset ovat saaneet meistä alkunsa. Meidän perhearki on ollut pääsääntöisesti mukavaa ja hauskaakin. On ollut antoisaa kasvaa yhdessä perheeksi. ”

Jos äiti nauttii lapsen kanssa kotona olosta ja isää ei se taas houkuttele, pitäisikö silti isälle suoda mahdollisuus?

”Kyllä silti pitäisi käydä vakava keskustelu. Näkisin, että tekee lapsen kasvulle ja kehitykselle hyvää, että hän saa olla kummankin vanhemman kanssa (jos siis sellaiset ovat olemassa) jo ihan pienenä. Lisäksi tekee äidillekin hyvää nähdä, että isäkin kyllä hoitaa osuutensa ja että häneen voi luottaa.

Ja vaikka kotivanhemmuus on antoisaa, jokaisen pitäisi tajuta myös se, miten raskasta kotona oleminen voi silti samalla olla. Silloin jokaisen luulisi tahtovan tehdä kaikkensa, että voi olla osallisena siinä; jakaa sen kaiken puolisonsa kanssa.

Uskallan myös väittää, että jos ei osallistu lapsen kasvatukseen kotivanhempana, tulee katumaan sitä vielä myöhemmin. Sellaista läheistä vanhemman ja lapsen välistä suhdetta, jonka rakentamisen perhevapaat mahdollistavat, ei enää niin vain luoda myöhemmin. 

Olen miettinyt, voiko mies oikeasti olla sitä mieltä, että ei tahdo jäädä kotiin lapsensa kanssa, vai onko se parisuhteen toinen osapuoli sitä mieltä, että kotivanhemmuus ei kuulu miehelle? Vai onko taustalla oma kotikasvatus? Tai pelko siitä, että ei osaa? Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että joku ei tahtoisi käyttää mahdollisuutta olla kotona lapsensa tai lastensa kanssa. ”

Olisitko itse jälkikäteen ajatellen tehnyt jotain toisin?

”Olisin ollut esikoisen kanssa pidemmän aikaa kotona. ”

Mitä vinkkejä antaisit muille perheille?

”Pikkulapsiperheiden vanhemmille sanoisin Samuli Putroa lainaten: älkää unohtako toisianne.”