Kaupallinen yhteistyö: Polarn O. Pyret

Viikot tuntuvat kuluvan sellaisella rytinällä, että en pysy perässä. Kalenterissa on ruuhkaa, päässä on ruuhkaa ja eteisessä on ruuhkaa. Joka viikko mietin, että tämän kun tästä hanskaa, ensi viikolla helpottaa. Kunnes tajuan seuraavalla viikolla hokevani samaa. En pidä siitä, enkä etenkään siitä, mitä se tekee minulle ja vanhemmuudelleni.

Tahtoisin löytää taas syksyn pehmeän armollisuuden, mutta sen sijaan lokakuun pimeys tuntuu imaisevan mustaan kitaansa kaiken vähäisenkin energian.

Viikonloppuna kaupunki tarjoili taas kaikenlaista ohjelmaa, ja lapset olisivat tahtoneet sinne, tuonne ja ainakin kavereita sekä yökylään – kuten minäkin, yleensä. Ja puoliso oli taas menossa töihin, Hankoon, peleihin, kavereidensa kanssa mökille ja en edes tiedä minne, sillä omat ajatukseni kiersivät ihmetyksestä ympyrää: että eikö viikonloppuisin edes pitäisi olla mahdollisuus lepäämiseen, ja silti nyt taas vain hengästyttää, että miten minä jaksan pyörittää tämän kaiken sunnuntaihin.

Sydän muljahteli pelottavasti, marttyyrikruunu alkoi kiristää otsaa ja päätin, että nyt tehdään juuri sitä, mitä minä tahdon ja tarvitsen. Lähetin aamupäivän meidän kanssa viettäneen puolison ostamaan huoltoasemalta halkoja, pakkasin eväät koriin ja lähdimme retkelle lähimetsään. En tahtonut edes mitään uutta retkikohdetta, vaan vanhan tutun, turvallisen ja rakkaan takapihan metsän täällä Herttoniemessä.

Ulkona oli varjoisissa paikoissa jäljellä vielä aavistus kuuraa, ja puimmekin lapsille suosiolla päälle heidän uudet talvivaatteensa. Olin ihan itkettävän onnellinen yhteistyöstäni Polarn O. Pyretin kanssa ja siitä, että talvivaateasiat olivat hoidossa. Talvireleiden hankinta ja siihen liittyvien käytännöllisyysvaatimusteni sekä lasten toiveiden sovittaminen yhteen ei aina onnistu ilman molemminpuolisia romahteluja.

Siksi nyt katsoimme ensin yhdessä lasten kanssa netistä valikoiman ja neuvottelimme vaatevalinnat valmiiksi ennen myymälään menemistä. Myymälässä taas jätin oikean koon löytymisen suosiolla ammattilaismyyjien vastuulle kahdestakin syystä: lapset kokevat erityiskohtelun ihanana ja kun minä en puutu sovittamiseen, homma tuntuu sujuvan jännästi paljon jouhevammin.

Kuopus painelee viileneviin keleihin ja pian koittavaan talveen tässä Polarn O. Pyretin musta-harmaassa haalarissa, jonka PO.P WeatherPRO-merkintä kertoo haalarissa olevan kaikki tekniset ominaisuudet, joita minäkin lasten ulkovaatteilta odotan: kuten veden- ja tuulenpitävyys, hengittävyys, joka puolelle näkyvät heijastimet ja rymyämisen sietävä kulutuksenkesto.

Pipona kuopuksella on tämä villasekoitepipo, jossa on kiva retrotunnelma sekä kierrätetystä polyesterista valmistettu fleece-vuori tilkkitsemässä tuulta. Pipossa on käytetty heijastinlankaa, joten sen kanssa kulkijan pää välkkyy. Talvikäsineissä siirryttiin rukkasista sormikkaisiin, eli näihin toppahanskoihin, joiden vanutäyte on valmistettu kierrätetystä materiaalista ja joissa niissäkin on omien lapsuusvuosieni tunnelmaa.

Jalkoihin kuopus sai vielä Kavatin talvisaappaat, jotka ovat vedenpitävät ja joiden kumipohja antaa paremmin pitoa. Saappaat on valmistettu osittain kierrätetystä polyamidista. Niitäkin saa siis Polarn O. Pyretiltä (ei tosin harmillisesti enää esikoisen koossa), joten hoituu vähemmällä säädöllä kaikkien talviulkoilukamojen päivitys oikeankokoisiin.

Esikoisen kanssa päätettiin tänä vuonna kokeilla miten niin sanottu koululaistakki toimii perheemme arjessa. Pinkki-mustan toppatakin vuori ja toppaus on valmistettu kierrätetystä polyesteristä. Takki on vedenpitävän sijaan vettähylkivä ja samanlaista rymyämistä se ei kestä kuin Polarn O. Pyretin PO.P WeatherPRO -merkityt vaatteet. Meillä on kuitenkin edelleen käytössä hyväksi todettu taktiikka, jossa lapsilla on käytössä kaksi ulkoilusettiä, jotta mahdollisuudet saada päälleen aina ulos lähtiessä kuivaa ja edes etäisesti puhdasta vaatetta kasvavat. Että ehkä se toinen takki voi olla toppis ja toinen sitten kaikenlaiset pohjolan säät ja leikit kestävä takki. Tuleva talvi sen kertoo!

Koululaistakin kaveriksi valittiin kuitenkin edelleen pyllymäkilaskua ja konttimista parhaiten kestävät mustat PO.P WeatherPRO-merkityt toppahousut. Pöksyjen vuorikangas on valmistettu kierrätetystä materiaalista.

Pipoksi esikoinen sai pinkin villasekoitepipon, jossa on kierrätetystä polyamidista valmistettu fleecevuori. Lapsi rrrrakastaa tätä pipoa. Käsiä lämmittämään lapsi sai nämä PO.P:n mustat toppahanskat ja lisäksi niin sanotut torimyyjähanskat, joissa on sekä kynsikkäät että lapaset samassa. Minulla on samantapaiset käytössä retkellä, ja lapsi on haaveilut saavansa sellaiset myös. Nyt haave toteutui.

Retki toimi, kuten sen toivoinkin. Puiden suojissa tuntui turvalliselta, ihan kuin metsä suojelisi. Nuotion tuoksu assosioituu niin vahvasti lempeisiin vapaapäiviin, että mieli ajelehti kuin huomaamatta väljemmille vesille. Ilma oli kylmyydestä raikas ja kangistunut heinikko tuoksui henkäykselle talvea.

Söimme suppilovahveropiirakkaa ja joimme monta kuksallista höyryävän kuumaa kaakaota. Paistoimme nuotiolla nakkeja ja jälkkäriksi Nutella-croisantteja. Kun puolison piti lähteä menoihinsa, minä istahdin odottamaan nuotion hiipumista ensin punaisena hehkuviksi kekäleiksi ja sitten hiljalleen tuhkaksi. Lapset leikkivät sillä aikaa metsän kivillä ja kaatuneilla puunrungoilla eläimiä, laivaa ja piilosilla oloa. Meni ainakin viisi minuuttia, kun kukaan ei vaatinut minulta mitään, en edes minä itse.

Kun nuotio oli sammunut, kävelimme tuttua metsäpolkua mutaisen tien laitaan ja pyöräilimme kotiin. Sisäiset virtalähteeni eivät todellakaan olleet täynnä, mutta ne olivat saaneet aikaa viilentyä ylikäytöstä johtuneesta kiehumistilasta. Niinpä lapset saivat samana päivänä vielä kaverinsa, yökyläilijänkin. Minä taas sain illalla saunan, leffaillan lasten kanssa ja kymmenen tunnin yöunet.

Ensi viikon syyslomalle määrään itselleni isot annokset tätä samaa: metsää, suppilovahveropiirakkaa, saunaa ja pitkiä yöunia.

Nollan tienoille tipahtaneet lämpötilat ovat puraisseet Helsigissä puut ruskaan. Etenkin vaahterat loimuavat nyt epätodellisen syvissä punaisen, oranssin ja keltaisen sävyissä.

Vaahteranlehdistä saa tehtyä kauniin metsänvaltiattaren kruunun, eli vaahteranlehtikruunun. Viime vuonna te kyselitte, miten sellainen oikein tehdään, mutta sitten ruska oli jo ohi. Mutta tänä vuonna vielä ehtii! Tässä siis ohjeet vaahteranlehtikruunun tekoon:

Kerää iso nivaska ruskan värittämiä vaahteranlehtiä. Lehtien on hyvä olla mahdollisimman tuoreita, eli ei maatumaan alkaneita, mutta ei toisaalta myöskään kuivia. Komein kruunu tulee niistä kaikista isoimmista lehdistä. Lehdissä pitää myös olla jäljellä lehtiruoti, eli varsi.

Kun olet kerännyt kasan lehtiä, leikkaa kaikista lehdistä lehtiruodin pään paksu osa pois. Tee leikkauspinnasta mahdollisuuksien mukaan vino, jotta siitä tulee mahdollisimman terävä. Silloin kruunun askartelu onnistuu parhaiten.

Taita ensimmäinen lehti keskeltä kahtia. Sujauta seuraavan lehden lehtiruoti taitetun lehden läpi ja kääri se ensimmäisen lehden ympärille. Jatka näin lehti kerrallaan ja pujota lehtiruoti aina kruunun toiselle puolelle (ylläolevan kuvasarjan viimeinen kuva), josta tulee kruunun nurjapuoli. Voit käyttää pyykkipoikia tukemaan kruunua sitä tehdessäsi.

Kun kruunu ulottuu kantajansa pään ympäri, viimeisele kruunu. Pujottele lehtiruodit kruunun sisään, jolloin kruunun rakenne samalla vahvistuu. Pitkät lehtiruodit saa ikään kuin ommeltua kruunuun. Koita piilottaa päät kruunun sisään tai jätä ne nurjalle puolelle. Kiinnitä kruunun päät vielä toisiinsa lehtiruodeilla.

Kas noin. Sitten vain leikkimään metsänhaltiatarta, -herttuatarta, -valtiatarta, -prinsessaa, -prinssiä, -keijukaista, -supersankaria tai mihin ikinä metsäistä kruunua tarvitaankaan.

Ah niin ja tee myös lapsille kruunut tai tehkää sellaiset yhdessä, että hekin pääsevät leikkimään.