Tänään on viimeinen päivä ilmoittaa kouluun ensi vuonna koulunsa aloittavat helsinkiläislapset. Me teimme ilmoittautumisen jo muutama viikko sitten Wilmassa. Ihan kreisiä, että meidänkin arkemme osaksi on näin tullut tuo mystinen Wilma, ja että meillä asuvat minityypit eivät enää olekaan niin minejä. Ensi vuonna toinen on ekaluokkalainen ja toinen viskari!

Samalla kun lapsen ilmoitti kouluun, oli tehtävä myös iso ja koko peruskoulun ajaksi sitova päätös siitä, minkä kielen lapsi aloittaa ensimmäisellä luokalla. Helsingissä kun on viime vuodesta lähtien alettu opiskella A1-kieltä varhennettuna jo ensimmäisenä kouluvuonna. Vaikka ja koska kielten opetus on alkuun leikinomaista ja keskittyy suulliseen taitoon, on tämä päätös mahtava juttu.

Minkälaisia haaveita ja toiveita lapsilla sitten tuleekaan olemaan tulevaisuutensa suhteen, kielistä ja laajasta kielitaidosta on aina ja kaikkialla hyötyä. Asiantuntijoiden mukaan lapset myös oppivat kielet sitä helpommin, mitä nuorempana he alkavat sitä opiskella ja harjoitella.

Meidän lapsemme koulussamme kielivaihtoehdot ensimmäisellä luokalla aloitettavaksi  A1-kieleksi ovat englanti ja ranska.

Me päädyimme valitsemaan ranskan. Päätös oli samalla helppo ja ihan kamalan vaikea.

Valinnoissa painoivat minun ja puolison kokemukset sekä havainnot, kokeneempien neuvot sekä lapsen oma tahto.

Minä olen opiskellut A1-kielenä ruotsia. En muista, että tästä olisi kotona keskusteltu, vaan päätös oli selkeä ja vanhempieni tekemä. Ruotsia tarvitaan työmaailmassa etenkin kotiseuduillani Pohjanmaalla päivittäin, ja valitsemalla ruotsin A1-kieleksi, pääsin aloittamaan englannin A2-kielenä viidennellä luokalla. Englannin A1-kieleksi valinneet alkoivat lukea Ruotsia vasta seiskalla.

Kävin ruotsintunneilla toisessa koulussa, sillä sen opetukseen ei ollut mahdollisuuksia omassa kyläkoulussani. Tunnit olivat aina aamuisin ja kuljin sinne taksilla niiden parin muun ruotsia lukevan kanssa. Muistan vieläkin miten naurettavan helposti ruotsi tarttui takaraivoon. Uusia sanojakaan ei tarvinnut lukea kuin pari kertaa ja ne taipuivat osaksi sanavarastoa.

Viidennellä luokalla aloitettu englanti tuntui alkuun helpolta sekin, sillä kieli oli tuttu Beverly Hills 90210:n juonenkäänteistä, New Kids On the Blockin biiseistä ja niiltä sadoilta tunneilta, kun oli tahkottu Giana Sistersissa ennätyksiä.

Yläasteella menikin sitten toisin. Ruotsin numero laski ysistä vitoseen, ja englanti taisi seurata perästä. Kun sitten lukiossa yritin taas skparpata, ei se ollutkaan niin helppoa. Kirjoitin lopulta lyhyen ruotsin, vaikka luin alkuun pitkää. Ammattikorkeakouluaikoina menin kaverin kanssa kansanopiston vuoden kestävälle espanjan-kurssille. Kurssin jälkeen kaveri lähti vaihtoon Malagaan ja minä hädin tuskin osasin esitellä itseni espanjaksi.

Välillä tuntuu, että ala-asteen jälkeen olen opinut vieraat kieleni vain käytännön kautta, en koulussa: ruotsin puhumalla sitä vuosien ajan työskennellessäni kahviloissa ja hampurilaisravintoloissa Vaasassa yläasteen ja lukion ohessa. Englanti on taas tarttunut eritoten populaarikulttuurista, ja rohkeus sen puhumiseen ja kirjoittamiseen virheitä pelkäämättä taas kuukauden kielikurssin ja lopulta vaihtovuoden aikana.

En kuitenkaan ole hyvä kielissä, ja se harmittaa suuresti. Ja tietenkin toivoisin lapsilleni parempaa, mikä on aina tavoitteena myös riskaabeli. Asioita kun pitäisi katsoa lapsen unelmia ajatellen, ei omiani, mutta samalla ymmärtäen, että lapsi on lapsi, joka tarvitsee aikuisen tukea elämänsä isoissa ja pienissä risteyskohdissa.

Vaikka minulle ei kehittynytkään terävää kielipäätä, juuri omat kokemukseni antoivat vahvistusta sille, että ensimmäisenä olisi syytä ottaa muu kieli kuin englanti. Mitä pienempi lapsi, sitä paremmin hän omaksuu uusia kieliä ja hänellä on rohkeutta kokeilla uuden kielen omaan suuhun hassuja äänteitä – joita ranskassa piisaa. Englanti tarttuu takaraivoon siinä sivussa, etenkin nykypäivän lapsilla ja ainakin täällä Helsingissä, jossa englanti on osana arkea koko ajan (ja siksi tietenkin myös hyvä valinta A1-kieleksi, mitä myös toki pohdimme).

Vapaaehtoisen A2-kielen, joka tässä meidän perheen tapauksessa on englanti, pääsee aloittamaan sitten neljännellä luokalla. Näkisin, että siinä vaiheessa englannin saa vielä näppärästi kiinni, kun hankalamman ranskan kanssa olisi jo enemmän tekemistä. Kuulemma myös aika harva englannilla startannut enää ottaa ranskaa messiin myöhemmin, kun taas lähes kaikki ranskalla aloittaneet alkavat opiskella myös englantia.

Kehnoa tässä on se, että Ruotsi tulee sitten vasta seiskalla, ja vähän mietityttää, miten siinä vaiheessa elämää uudet opiskeltavat kielet lähtevät sujumaan. Toivottavasti lapset ovat sen suhteen fiksumpia kuin äitinsä, joka noihin aikoihin keskittyi lähinnä teiniangstaamaan.

Päätöstämme ranskan valitsemisesta A1-kieleksi puolsivat myös keskustelut meitä parempien kielitaitajien kanssa. He olivat samaa mieltä näistä meidän kelaamistamme jutuista ja lisäsivät vielä yhden: kun opiskelee ensin ranskaa, oppii myöhemmin helpommin muita romaanisia kieliä. Näistä puhutuimpia ovat ranskan lisäksi espanja, portugali, italia ja romania. Ja toden totta toivon, että lapseni sitten joskus valitsevat valinnaiseksi kieleksi ainakin espanjan, jonka taitamisesta on varmasti siinä vaiheessa maapallon kiertoa vielä enemmän hyötyä kuin minun ikäluokalleni.

Sitten ovat vielä ne asiat, joiden takia emme heti olleet ruksimassa kielivalintaruudusta ranskaa, vaan pohdimme ja keskustelimme eri tahojen kanssa ensin.

Me emme miehen kanssa osaa ranskaa, emme sanaakaan. Miten autamme lasta läksyissä, kun emme itsekään osaa? En minä tosin osaa enää edes jakokulmaa (kyllä, sen vuosia hinkatun taidon voi unohtaa), mutta kyllä se taito tuolla jossain selkärangassa odottaa esiin kaivamistaan. Mutta ranskaa en ole osannut koskaan, eikä se tosiaan ole se helpoin kieli, etenkään kaltaiselleni 35-vuotiaalle vieraiden kielien kanssa takeltelevalle.

Toisaalta toivon tämän toimivan lapselle innoittajana, kun hän tuleekin olemaan meidän perheestämme se, joka kieltä osaa ja joka voi sitä samalla selittää ja ”opettaa” meille muille.

Mutta sitten vielä se pahin: lapsi itse olisi valinnut englannin. Ei kielen takia, vaan siksi, että kaveritkin valitsevat englannin. Me olemme kuunnelleet lapsen omaa tahtoa esimerkiksi harrastuspäätöksissä, mutta tässä kävelimme hänen tahtonsa yli. Tämä on iso päätös, jolla on merkitystä loppuelämäksi, eikä silloin päätöksi tehdä siksi, että kaverillakin on punainen pyörä, joten minullekin punainen pyörä.

Koen, että tämän ikäisen kanssa kielivalinnoista päättävät vielä loppupeleissä vanhemmat, kun sitten vaikkapa yläasteella lapsi osaa jo nähdä paremmin päätösten vaikutukset tulevaan, oli sitten angstaavaa sorttia tai ei.

Mutta silti välillä kalvaa ikävä tunne, että mitä jos teimmekin väärin. Mitä jos lapsi tulee vihaamaan kaikkien vieraiden kielien opiskelua, koska näin alkuun tulee erotetuksi kavereistaan kahdeksi tunniksi viikossa eri kieltä opiskelemaan ja samaan uusia kavereita? Mitä jos hän ei pääse kieleen sisään siksi, että kotona vanhemmat eivät osaa kunnolla auttaa? Mitä jos tämän jälkeen englantikaan ei taivu? Mitä jos hän lähteekin opiskelemaan ruotsiin ja harmittelee, että sen opiskelu alkoi vasta seikalla ja siksi opinnot takkuavat?

Mitä jos olemme pilanneet kaiken, koska lapsi alkaakin opiskella ensin ranskaa ja sitten englantia vuotta myöhemmin kuin puoliso aikoinaan ja vuotta aikaisemmin kuin minä aikoinaan?

Tsiisus. Ihan ylikierroksillahan nämä mun pelkoni vetelevät, vaikka niillä kaikupohjaa onkin. Silti välillä melkein toivon, että käy se tällä hetkellä todennäköisin lopputulema, jossa ranskan ryhmää ei lopulta edes perusteta, koska ryhmäkoko ei täyty. Sitten voisi ainakin sanoa, että me yritettiin kyllä muuta, mutta oli pakko taipua tähän.

Ja sitten toisaalta näen ihmeellisen esikoiseni elämässä haaveitaan Pariisissa, muuttamassa maailmaa Luxemburgissa ja seikkailevan pitkin Afrikkaa, sujuvaa ranskaa puhuen.

Kaupallinen yhteistyö: SuperPark. Postaus sisältää alekoodin.

Nyt kemutaan! Viikonloppuna minä, lapset ja neljä Lähiömutsin seuraajaa lapsineen kokoonnuimme ilakoimaan Espoon SuperParkiin, jossa pääsimme ensimmäisten joukossa testaamaan täysin uudistettua SuperParkin syntymäpäiväpakettia, eli SuperSynttäreitä. Mukana bailaamassa olivat myös Äidin Puheenvuoro -tubakanavan Inari lapsineen sekä seuraajineen.

Tämä kaikki oli erityisen jännää siksi, että minä ja Inari olemme olleet viime syksystä lähtien mukana uudistamassa SuperParkin synttärikonseptia. Olemme pitäneet SuperParkissa mukamas-synttäreitä muistiinpanovälineet taskussa (lapsien mielestä hauskin äidin työtehtävä hetkeen!), ideoineet villisti ja palaveeranneet jalat maassa.

Matkan varrella olen kysellyt myös teiltä ajatuksia ja toiveita synttäreihin ja niiden uudistukseen liittyen Lähiömutsin Instagramissa ja Facebookissa. Teidän mietteistä ja kokemuksista oli hurjasti apua suunnitteluun ja saatiin niistä vahvistusta meidän omille huomioillemme. Kiitos vielä näääin paljon avusta!

Ja nyt sitten on valmista! Uudistuneet SuperSynttärit ovat jo varattavissa Espooseen (postauksen lopulta löydät alekoodin!), ja valtaosa muista Suomen SuperParkeista seuraa perästä helmikuun aikana. Sunnuntaina me siis puimme pomppimiseen soveltuvat kemuvaatteet päälle, pakkasimme reppuihin juomapullot ja metroilimme Espooseen juhlimaan. Muita etukäteisvalmisteluista meidän ei tarvinnutkaan tehdä, sillä kaikki oli puistossa valmiina.

Me treffattiin seuraajien ja heidän lastensa kanssa puiston aulassa, josta mukaan tuli heti myös meidän seurueen oma ohjaaja propellilippis päässään. Tämä on yksi iso muutos ja asia, jota varmasti valtaosa synttäreitä järjestäneistä vanhemmista arvostaa. Jokainen synttäriseurue saa juhlien alkuun oman ohjaajan, joka ottaa kopin kemupaketista ja täpinöivistä juhlijoista. Vähemmän stressivaaraa ja enemmän käsiä synttärisankarin vanhemmille, kyllä kiitos! Saimme myös kaikki lainaan SuperPark-paidat, joista juhlijat on helppo puiston tiimellyksessä tunnistaa.

Koska juhlissa on tärkeintä yhdessä oleminen, juhlat aloitetaan aktiivisella 15 minuutin ohjelmanumerolla. Synttäreitä varatessaan voi valita kolmesta tekemisvaihtoehdosta, joista me koimme SuperTrackin, eli parkour-radan SuperParkin permantoalueella. Tämänkin ohjelman veti tietenkin meidän seurueen oma ohjaaja, Kirsi.

Minä ja muutkin vanhemmat päästiin myöskin kokeilemaan ketteryyttämme, kun pompimme ja kiipeilimme esteiden yli ja teimme kuperkeikkoja. Kaikki synttäriseurueen vanhemmat saavat huoltajarannekkeet, joilla lasten följyssä pääsee myöskin ilakoimaan puistoon. Mä arvostan, että saan olla mukana tällaisessa – etenkin kun se ainakin vielä on lasten mielestä kivaa, eikä lainkaan noloa – mutta jos joku muu arvostaisi enemmän hengähdyshetkeä lasten temmeltäessä, sekin onnistuu:

Aikuiset voivat halutessaan parkkeerata itsensä joko kahvilan puolelle tai sitten synttäriporukoiden vanhemmille varattuun nurkkaukseen, jossa on tarjolla kahvia, teetä, suklaata ja lehtiä. Näytti kivalta ja etenkin rennolta vaihtoehdolta sekin.

Kun enimmät täpinät oli saatu pompittua pois, Kirsi ohjasi meidät käsipesun kautta synttärihuoneeseen. Huoneiden uusittu ilme on rennon menevä ja jos en niin sanomalla kuulostaisi ikälopulta, sanoisin myös, että nuorekas. Huoneessa pyörivät diskovalot ja soi SuperParkin laatima soittolista, mutta halutessaan myös oman soittolistan saa tuomaan tunnelmaa.

Meille oli katettu tarjolle koko komeus tarjoiluvaihtoehdoista, joista jokainen synttäriseurue saa koota mieleisensä. Juhlien ruoka- ja herkkuvalikoiman muutoksesta olen erityisen ylpeä! Ruokaisaksi vaihtoehdoksi voi valita tortillabuffan, josta jokainen vieras saa rakentaa itselleen raikkaan ja tuhdin tortillan mieleisillään täytteillä. Tämän vaihtoehdon saa myös vegaanisena, kuten meidän porukan juhlissa, ja gluteenittomana. Settiin kuuluu myös sipsejä ja muuta pientä suolaista. Näillä eväin jaksaa puistossa remuta vielä monta tuntia!

Suolapalojen jälkeen meidän ohjaajamme Kirsi ja keittiönväki kantoivat tarjolle hedelmiä, vaahtokarkkeja sekä marenkeja ja lisäksi vielä suklaaputouksen, joka sai lasten silmät laajenemaan ihastuksesta. Jotkut popsivat hedelmät sellaisenaan, mutta suurin osa tahtoi dipata ne suklaaseen. Pian olivat niin suupielet kuin pienienpien vieraiden vaatteetkin suklaassa, mutta mitkäs ne sellaiset juhlat olisivat, jos ei vähän olisi suklaata rinnuksilla.

Eikä tässäkään vielä kaikki, kuten telkkarissa tavattiin 90-luvulla sanoa sen jälkeen, kun lauantain piirretyt olivat loppuneet.  Tämän jälkeen saimme vielä mennä valitsemaan karkkibuffetista ikiomat irtokarkkikipot. Minä olisin lapsena pökrännyt moisesta erikoisuudesta, ja aika otettuja taisivat olla myös nykypäivän mukelot. Karkkibuffet sisältyy tortillabuffetin hintaan tai sitten sen voi valita pelkästään sen. Vegaaniset karkkivaihtoehdot on merkitty selkeästi erikseen, ja pähkinää sisältävät on varmuuden katettu esiin eri pöydälle.

Jos SuperParkin kemuihin tahtoo tuoda tarjoilut kokonaan itse, sekin onnistuu. Silloin maksetaan puistolippujen lisäksi huonevuokra ja kattausmaksu. Ja jos herkku- tai tortillapuffetia tahtoo täydentää vaikkapa täytekakulla tai omilla lemppariperunalastuilla, se onnistuu. Toiveenne on siis kuultu, tässäkin!

Ruokailun ja herkuttelun jälkeen meidän sakissamme etenkin niiden pienempien jalat sutivat jo siihen malliin, että oli kiva päästä jatkamaan juhlia puiston puolelle. Varsinainen ohjattu ohjelma loppui tähän, mutta synttäripaketin hintaan kuuluvat rannekkeet ovat voimassa koko päivän. Ilottelua voi jatkaa siis vaikka sulkemisaikaan asti. Me pompimme, pelasimme, ajoimme, kiipesimme, heitimme ja ryömimme vielä parin tunnin ajan, kunnes oli todettava, että meidän aikuisten on nyt päästävä päikkäreille. Lapsethan olisivat bailanneet vaikka valomerkkiin asti.

Kiitos hurjasti hauskasta päivästä etenkin teille neljälle Lähiömutsin seuraajalle lapsineen, joiden kanssa saimme juhlia ja temmeltää SuperParkissa. Lapsilta myös erityisterkut ohjaajallemme Kirsille, jonka heittäytyminen teki lapsiin niin suuren vaikutuksen, että kotimatkalla lapset pohtivat, miten voisivat pyytää Kirsin joskus meille kotiinkin leikkimään. Että tervetuloa, koska vain!

Oman tuntumani mukaan SuperParkin synttärit sopivat parhaiten 7-vuotiaan esikoisemme ikäisille ja siitä ylöspäin, sillä monet puiston aktiviteeteista ovat sopivia hitusen vanhemmille lapsille. Ja tietty aikuisille kans! SuperParkeissa näkyy paljon esiteini-ikäisiä ja teinejäkin kavereidensa kanssa painelemassa hiki päässä, mikä saa hyvälle mielelle. Ja toki SuperPark sopii myös pienemmille mukuloille persoonan mukaan – etenkin jos ne ovat meidän nelivuotiaamme tavoin painelleet menemään isosisaruksen perässä pienestä lähtien. Parasta kun on kuitenkin se, yhdessä tekeminen ja oleminen.

Sitten olisi vielä se alussa lupailemani alekoodi! Eikä se oli ihan pieni extrabonus se, sillä jos varaat nyt synttärit Espoon SuperParkiin, saat bonuksena synttärisankarille 1 kuukaudena ajan voimassa olevan kuukausikortin SuperParkiin. Vau, vaikka itse sanonkin! Sankari saa siis painella synttärikuukautenaan menemään SuperParkissa niin paljon kuin jaksaa.

Saat tuon extrabonuksen, kun varaat synttärit täällä ja kirjaat koodin ”lahiomutsi” synttärivarauslomakkeen kohtaan ”muuta huomioitavaa”. Voit varata synttärit vaikka toukokuulle tai syyskuulle, mutta tämä etu on voimassa, kun teet varauksen viimeistään 5. helmikuuta 2019 mennessä.