Välillä tuntuu, että päivät kuluvat, eikä mitään ihmeellistä jää mieleen. Vaikka elo on täynnä pieniä ja suuria ihmeitä! Siksi päätin alkaa kirjata kuukausikuulumisia. Tässä marraskuusta mieleen jääneet:

– Koin onnea, että toiveidemme mukaisesti kesämajakausi on venynyt jo pitkälle kesäkauden jälkeiseen aikaan. Karkasimme puolison kanssa sinne viettämään kevennettyjä työpäiviä kahdestaan, ja yksi marraskuinen yökin vietettiin pikkumökillä koko perheenä.

– Kirjoitin lasten kanssa kummilapsille Keniaan ja Kambodzaan joulukortit. Postit eivät ole kulkeneet koronan takia, ja työhuoneeni naulakossa ovat roikkuneet keväästä asti uudet värikynät ja muuta pientä kaikille kummilapsille, mutta ne saadaan matkaan sitten joskus. Jouluterveiset lähtivät matkaan kuriirilähetyksenä.

– Neuloin pitkästä aikaa, ja sain valmiiksi ihanan muhkumyssyn!

– Luin tai kuuntelin nämä neljä kirjaa, joista kaksi jälkimäistä olen saanut arvostelukappaleena: Ulla-Lena Lundbergin Jää, Suvi Vaarlan Westend, Miika Nousiaisen Pintaremontti, Elena Ferranten Aikuisten valheellinen elämä. Niiden arvostelut löytyvät Lähiömutsin IG:n Luettua 2020-kokokohtapallerosta.

– Juoksin vastakohtien perässä: kävin lenkeillä myräköissä ja päivän viimeisten auringonsäteiden kilkkeessä.

– Junnasin samaa joululaulua, Have yourself a merry little christmas -kappaletta, pianotreeneissä koko kuukauden. Pää ja sormet eivät vain meinaa taipua soittamaan sitä edes yhtä kertaa ilman takeltelua.

– Sain korona-ajan ensimmäisen nuhan ja kävin koronatestissä. Tulos oli negatiivinen, mikä on positiivista, kuten sekin, että ollaan oltu koko perhe terveenä kaikki nämä koronakuukaudet. Yhdeksän kuukautta, se on lapsiperheessä melkoinen temppu! Ja sainpa nyt kokea tätä aikaa ja tulevaisuuden historiaa nenäontelossa olevaa tikkua myöten. Koin testimatkalla myös sen elämyksen, kun räkä valuu solkenaan maskin sisällä, mutta et voi oikein tehdä mitään.

– Aloitin joulufiilistelyt ensin hiljakseen ja sitten kiihtyvään tahtiin. Ensin korkattiin joululaulut ja glögit, sitten alettiin ripustella tunnelmavaloja eri puolille kotia. Lopulta tehtiin ensimmäiset joulutortut, joulukukka-asetelmat ja piparit. Väkerrettiin puolison kanssa myös diy-joulukalenteriin yllätyspussukat. Marraskuun viimeisenä viikonloppuna sokka oli täysillä irti, kun tehtiin piparkakkuja ja lasten kanssa kolme komeaa piparitaloa tonttuja varten. Ja lopulta koristeltiin ruukkujoulukuusi ja fiilisteltiin enkelikelloa.

– Vietin perheen kanssa puolison etukäteisisänpäivää eväsretkeilemällä Kivinokan lintutornille.

– Tein taas yhden epäonnistuneen täytekakun.

– Jännitin USA:n vaaleja.

– Käyvin kuopuksen kanssa kahdestaan retkellä Jollaksen rämeellä (kirjoitan tästä myöhemmin lisää). Retken jälkeen mentiin vielä hiekkalelujen kanssa katsomaan auringonlasku merenrantaan. Niin, marraskuussa.

– Koin aivan kammottavia epäonnistumisen tunteita äitiydessä. Paha olo valui painavana pahana olona parin viikon ylle, kunnes jouluntaika ajoi sen tiehensä.

– Koin marraskuun hyökkäyksen: kroppa oli pitkästä aikaa jumissa, päätä särki, väsytti vaikka kuinka nukkui, tietokone temppuili, itketti.

– Kävin katsomassa ystävän kanssa kutsuvieraana Muiston jälki -esityksen.

– Turhauduin monen kuukauden kirppiskiertämisen jälkeen, kun toinen lapsista silti kulki pieneksi jääneissä ja moneen kertaan paikatuissa ja riekaleisissa vaatteissa, joten yhtenä iltana nakutin vaatetilaukset sisään useamman lastenvaatemerkin nettikauppaan.  

– Olin onnellinen joogasta ja sen tuomasta mielenrauhasta ja kropan vetreydestä.

– Sain peukaloon rakon teroittaessani lasten värikyniä. Niin huvittavaa, että tämä on syytä tästä marraskuusta muistaa.

– Istutin tulppaaneita parvekkeelle ruukkuihin.

– Olin fiiliksissä lihaskuntotreeneistä kaupungin ulkoliikuntapaikoilla.

– Olin huojentunut saatuani vihdoin purettua koronan aiheuttaman kaaoksen kuvien editoinnin kanssa. Kaikki kuvat keväältä lähtien on nyt käyty läpi ja editoitu, Lightroomissa ei ole enää epämääräisesti keskeneräisiä katalogeja, sain tyhjätä kameran muistikortit ja kuvakansioiden varmuuskopioiden varmuuskopiot ovat ajan tasalla. Huh!

– Ylensin itseni kylmävesiharrastajaksi ja ostin uintia varten uimakäsineet ja -tossut (niistä lisää myöhemmin).

– Liikutuin, kun postin mukana tuli kirje, jossa luki ”ensi syksyn ekaluokkalaiselle ja kotiväelle”.

– Otin ystävän neuvosta vaarin: koska marraskuussa oli vähän laskutettavaa duunia, tein myös vähemmän töitä. Luin joka aamu Hesarin kuin sunnuntaisin ja nappasin työpäivän lopusta aikaa lenkeille ilman otsalamppua.

– Rääyin kuunneltuani Jannika B:n Pyyntö-kappaleen.

– Kävin katsomassa Jää-oopperan.

– Menin monena iltana petiin samoihin aikoihin kuin lapset, ja monesti en jaksanut lukea kirjaa puolta tuntia pidempään, kun uni jo tuli.

– Nautin ensilumesta pikkumökillä.

– Kävin kuopuksen kanssa katsomassa kutsuvieraina Maaginen Kalevala -lastenmusikaalin.

– Vietin puolison kanssa vuosipäivää Hanaholmenissa. Olin tikahtua nauruun hotellihuoneemme 3D-takan kanssa.

– Tuijottelin ikkunalautamme nupuillaan olevaa marraskaktusta, joka piti jännityksessä useamman viikon, kunnes nuput marraskuun lopussa alkoivat avautua kukkimaan.

– En tiennyt itkeä vai nauraa, kun lapset leikkivät kavereidensa kanssa koronahippaa. Siinä hippa on koronavirus, ja muilla 4 rokotetta tartuntaa vastaan. Kun kaikki rokotteet on käytetty ja kaikilla on korona, leikki loppuu.

– Puin toppahousut päälle pikkujouluihin, kun naapureiden pienet pikkujoulut siirrettiin varmuudeksi ulos räntäsateeseen.

– Tyhjensin kalenteria omista ja perheen menoista, kun koronavirusepidemian takia Helsinki siirtyi taas tiukempiin rajoituksiin ja suosituksiin.

Aktiivinen juoksuharrastukseni on kestänyt pian puolitoista vuotta. Uskallan jo kutsua itseäni juoksijaksi, ja huomaan ilokseni, että juoksusta on tullut niin tärkeä osa elämää, että jos alkuun välillä saattoi olla hankalaa saada itsensä lenkille, nyt hankalaa olisi pysyä metsäpoluilta poissa.

Vaikka juoksu on niin sanotusti päälajini, sen ympärille on kerääntynyt muita liikuntaharrastuksia, uusia ja vanhoja tuttuja. Niitäkin kaikkia yhdistää sama kuin juoksuharrastusta: voin harrastaa niitä silloin kun itsestä tuntuu ja kun itselle (sekä perheelleni) parhaiten sopii.

Lihaskuntoa kaupungin ulkokuntolaitteilla

Juoksun aloittaessani lihaskuntotreenit jäivät. Juoksu kun tuli ryhmäliikuntatuntiharrastukseni tilalle, ja vaikka en sinällään kaipaa vaikkapa body pumppia, kaipaan lihaskuntotreeniä; tunnetta siitä, että on vahva ja sitkeä.

Onkin ollut mahtavaa tänä syksynä löytää kaupungin ulkokuntolaitteet. Ilmaisia kuntoiluvälineitä, jotka ovat ulkona ja käytettävissä milloin vain. Täydellistä!

Olen ottanut tavaksi yhdistää juoksulenkkiin lyhyen kuntopiirin ulkokuntolaitteilla. Lihaskuntotreeniä ei tule kuin ehkä 15 minuuttia, mutta kun sen tekee 2–3 kertaa viikossa juoksulenkin ohessa, se on 30–45 minuuttia lihaskuntotreeniä viikossa. Eli ihan jo lyhyen jumppatunnin verran treeniä, jolle ei kuitenkaan tarvitse erikseen ottaa viikosta aikaa. Ja mikä olennaisinta, se on 30­–45 minuuttia lihaskuntotreeniä viikossa enemmän kuin aikaisemmin.

Lihaskuntotreeniä on nyt takana muutamat kuukaudet, ja on kreisin ihanaa huomata, että voima on alkanut palata myös yläkroppaan. Vaikka olen sanonut, että kehittymisen sijaan hyvä olo on minulle tärkeintä juoksemisessa, ei käy kieltäminen, ettenkö saisi kiksejä tästä kehityksestä!

Jooga pitää kropan notkeana ja pään kasassa

Jooga on kulkenut eri muodoissaan elämässäni jo monien vuosien ajan. Olen harrastanut sitä pitääkseni huolen kehonhuollosta ja venyttelystä, mutta Bali-talven joogien aikana koin ymmärryksen siitä, miten paljon joogassa on kyse myös mielenterveyden ylläpidosta.

Joka kerta joogan jälkeen mietin keho hyvinvoinnin lämpöä säteillen ja pää tyynenä, että tätä minun pitäisi antaa itselleni enemmän. Totuus on kuitenkin se, että joogaan hädin tuskin kerran viikossa. Kaikkeen ei vain ei ole aikaa, minkä hyväksymistä opettelen. Ja kehoni kyllä fiksuna muistuttelee, jos joogasta on liian pitkä tauko, jolloin muokkaan viikon treenejä sitä mukaa.

Olen elämässäni kokeillut monenmoisia joogasaleja ja käynyt vaihtuneiden kuntosalieni joogatunneilla, mutta keväällä siirryin pakon edessä kotijoogaan. Ja ihmeekseni se on tuntunut niin miellyttävältä, että tuskin enää saleille palaankaan, paitsi kursseille ja retriiteille. Muuten koti toimii hyvin; laitan tunnelmaan sopivaa musiikkia, sytytän pari kynttilää, valitsen diffuuseriin sopivan tuoksun ja levitän joogamaton olohuoneen lattialle. Pelkkä ajatus siitä saa hengityksen kulkemaan paremmin!

Keväästä syksyyn nautin Oh my goodnesin täydellisistä valikoimasta erilaisia onlinejoogatunteja ja -tallenteita, mutta perkuleen korona ajoi senkin hyvistekijän konkurssiin. Niinpä olen nyt muutamien viikkojen ajan kokeillut Roots Helsingin joogavideopankin tallenteita, mikä vaikuttaa lupaavalta.

Kylmäuinti on nautinto (uimahallejakin olen alkanut sietää)

Neljäs vakituinen liikuntaharrastukseni on uiminen luonnonvesissä läpi vuoden. Tai sanotaanko, että etenkin tämän lajin kohdalla kyse on ennen kaikkea hyvinvointiharrastauksesta. Niin paljon hyvää oloa sekä päälle että kropalle meressä uiminen säällä kuin säällä tuo.

Olen kirjoittanut kylmävesiuintiharrastuksestani enemmän täällä, ja palailen harrastukseen liittyvien vinkkien kanssa myöhemmin.

Siihen nähden, että olen pulahtanut koko ikäni avantoon, on hivenen hassua, että olen suorastaan vihannut uimahalleja, koska niissä on niin kylmää vettä. Mutta tehdään tämä nyt selväksi: kylmä vesi hälyisessä hallissa ja kloorilta haisevassa altaassa on ihan eri asia kuin kylmä vesi luonnon ympäröimänä meressä.

Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin siedätyshoitanut itseäni lähtemällä mukaan puolison ja lasten uimahallireissuille. Koska lasten kanssa meno ei ole enää sellaista sekoilua ja itsekin pääsee oikeasti vuorollaan uimaan, olen huomannut ihmeekseni nauttivani uimahalleissa uimisestakin. Jopa niin paljon, että haaveilen uintikurssista, koska vaikka jaksankin uida pitkiä matkoja, osaan uida lähinnä ns. mummoa.

Hiihtämään ja luistelemaan aina kun pääsee

Neljän vakituisen liikuntaharrastuksen lisäksi mukana menossa kulkee läjäpäin epäsäännöllisiä liikuntaharrastuksia. Pääsin yli lapsuuden hiihtovihastani (vaikka kuulostan 100-vuotiaalta, olen niitä, jotka ovat hiihtäneet kouluun) muutettuamme Helsinkiin kymmenisen vuotta sitten ja ostin sukset.

Ennen lapsia ja silloin kun vielä oli lumitalvia (kuulostan taas 100-vuotiaalta) meillä oli puolison kanssa tapana tehdä viikonloppuisin monen kymmenen kilometrin hiihtoretkiä Helsingin laduilla kaakaotermarit ja eväät repussa. Viime vuosina hiihtoretket ovat painottuneet enemmän Lapin-reissuille, mutta jos vain lunta saadaan, vaihdan mielelläni juoksulenkkarit monoihin ja pujahdin juoksemisen sijaan hiihtämään takapihan metsään.

Luistelu taasen on kiva koko perheen harrastus, jossa yhdistyy ulkoilu, hauskanpito ja ihan kunnon treeni. Luistelusta pääsee nauttimaan Helsingissä pakkasettominakin talvina, sillä tekojäitä on eri puolilla kaupunkia. Tänä vuonna kaikkien ulkotekojäiden käyttö on ihan ilmaista.

Hyötyliikunta ja satunnaiset urheiluriemut

Alleviivattujen urheiluharrastusten lisäksi arkeen sujahtaa ihan huomaamatta monenmoista hyötyliikuntaa. Pyöräilen lähes päivittäin, vaikkakin näin talvisin melko lyhyitä matkoja. Retkeilyssä, sienestyksessä ja marjastuksessa kertyy askelia. Myös kaupunkiviljelmillä puuhastellessa keho pääsee hommiin ja mieli tyyntyy.

Lähden myös mielelläni kokeilemaan erilaisia urheilulajeja ja muita liikuntariemuja, ja tykkään etenkin boulderoinnista, melomisesta, soutamisesta, mäenlaskusta, rantalentopallosta, tenniksestä sekä tanssimisesta ilman sääntöjä ja koreografioita.

Pääasia on, että tekemistä tulee hyvä olo.