©Lahiomutsi Syksy Ruska Helsinki Herttoniemi Weleda Luonnonkosmetiikka Vaahterakruunu-8343

Kaupallinen yhteistyö: Weleda. Postaus sisältää arvonnan.

Weledan Calendula Cream Bathin tuoksu on ihmeellinen. Olen autuaasti unohtanut vauvavuosista monet asiat, enkä muista, koska lapset oppivat konttimaan, mistä ruuista he äidinmaidon lisäksi erityisesti pitivät tai miten syvää väsymys välillä oli. Mutta kun nuuskaisenkin Weledan kermaisen kylpyvoiteen tuoksua, päälle humahtaa hetkessä muisto siitä, miltä vauvavuosi tuntui.

Käytimme molemmilla lapsilla vauva-aikaan Weledan Baby-sarjan kehäkukkaista kylpyainetta, ja kai sen takia siihen tuoksuun yhdistyvät ne kaikki herkät, väsyneen onnelliset ja rakkautta pursuilevat vauvavuosimuistot. Siihen tuoksuun kietoutuu jättimäinen elämänmuutos. Keho muistaa heti, miten iholla kaikki tekeminen oli ja miten elämä oli ikään kuin sisäänpäin kääntynyttä. Huonot muistot kehon tuoksumuisti on jättänyt matkan varrelle, sillä jos joskus huomaan huokailevani vauvavuosien perään, on se Calendula Cream Bathin tuoksun vaikutuksen alaisena.

Kun sain Weledalta tehtäväkseni valita heidän valikoimastaan viisi suosikkituotettani, tiesin heti Calendula-kylpyvoiteen olevan viisikossa mukana. Se ei ole erityisen pesevä, mutta pitää kylpijän ihon kosteutettuna, eli juuri hyvä tuote herkkäihoiselle ja kylpemistä rakastavalle vauvalle. Tuon kylpyvoiteen lisäksi muut suosikkipurtelovalinnat olivat hieman vaikeampia, sillä Weledan purnukkarivistöistä löytyy monta lemppariani. Minä kun olen kasvanut Weledan kanssa finninaamaisesta teinistä neljääkymppiä lähestyväksi mutsiksi.

Aloin kiinnostua luonnonkosmetiikasta joskus vuosituhannen alussa. En tarkalleen muista, mistä kimmoke tuli, sillä luonnonkosmetiikasta tuntuivat noihin aikoihin olevan kiinnostuneita lähinnä minä ja hippimummot. Mutta se kai liittyi jotenkin siihen samaan lähestyvään kahdenkympinkriisiin, jossa aloin ylipäätään kyseenalaistaa kulutusvalintojani. Aloin kasvissyöjäksi, siirryin halpaketjuvaateliikkeiden asiakkaasta kirpputorihaukaksi ja aloin vaihtaa kylppärin purnukoita luonnonkosmetiikaksi. Purnukkaratsia ei ollut helppo, sillä noihin aikoihin ainakaan Vaasan kaupoista ei löytynyt isoa tai edes pientä luonnonkosmetiikkavalikoimaa. Mutta onneksi Weledaa löytyi muutaman tuubin verran.

Vuosien aikana olenkin käyttänyt useampaa sarjaa Weledalta – sitä mukaa, miten iho on elämäntilanteiden ja iän myötä muuttunut. Kun 10 vuotta sitten kävin moikkaamassa Saksassa asuvia ystäviäni, rahtasin kotiintuomisina kasapäin Weledaa sekä itselleni että ystävilleni. Sveitsissä vuonna 1921 perustetun Weledan tuotteet kun tehdään Saksassa, josta niitä saa ihan jokaisesta kadun pikkumarketista ja putiikista. Nyttemmin Weledalla onneksi laaja jälleenmyyntiverkosto myös Suomessa, ja käyn ostamassa omat purteloni yleensä Ruohonjuuresta tai Sokokselta.

Läpi vuosien yhtenä luottotuubinani Weledalta on toiminut Skin food. Olenkin tuosta monitoimivoiteesta kirjoittanut aikaisemminkin, sillä se on se tuote, jonka ostan peilikaappiin joka vuosi siinä vaiheessa, kun syksyn kylmyys alkaa kuivattaa ihoa. Skin Food on tahmeaa, öljyistä ja superkosteuttavaa – ei siis mitään kasvojen keveää päivävoidetta – vaan tuhtia tavaraa, jolla saa voideltua kuntoon niin halkeilevat kantapäät kuin hilseilevät poskipäät. Minä levitän tätä kasvojen iholle yöksi ikään kuin naamioksi. Tätä sipaistaan tarvittaessa myös lasten iholle. Yleensä yksi iso tuubi kestää seuraavaan syksyyn, kuten nytkin.

Kolmanneksi suosikkituotteekseni Weledalta valitsin Pomegranate Firming Eye Cream -tuubin, eli silmänympärysvoiteen. Mitä enemmän ikää on kertynyt, sitä herkemmiksi silmäni ovat muuttuneet, enkä todellakaan voi lätkiä silmänympärysiholle mitä tahansa tököttiä. Tämä granaattiomenaa sisältävä ja hajusteeton silmänympärysvoide on tarpeeksi hellävarainen, mutta silti niin ravitseva, että vältyn talvipakkasillakin siltä tunteelta, että silmäkulmat ovat repeämässä. Jos et tiedä, mistä puhun, ole onnellinen! Koska tykkään meikata, on myös tärkeää, että silmänympärysvoide ei ole öljyinen, vaan nopeasti imetytyvä ja silkkisen keveä, kuten tämä Weledan tuubi.

Sitten taas takaisin lapsien kanssa puljaamiseen. Weledan yli 3-vuotiaille lapsille tarkoitettu 2in1 shampoo & body wash on poikkeuksellisen toimiva sekä shampoona että suihkusaippuana. Monien 2in1-tuotteiden toimiminen erinomaisesti kaikissa tehtävissään kun ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Me ollaan käytetty tätä yleensä sampoona, mutta reissuun on ollut kätevä napata vain yksi tuote mukaan ja käyttää sitä ihan koko perheen iltapesuihin. Tätä on olemassa myös limen ja vaniljan tuoksuisena, mutta näin sitruskauden alkuun ja kohti joulua mennessä appelsiini tuntui mukavimmalta valinnalta.

Viidentenä suosikkiputelonani nostan listalle Weledan Wild Rose Smoothing Day Creamin. Tämä on tarkoitettu nassuille, jotka ovat nähneet maailmaa yli 30 vuoden ajan, ja putkilo lupaakin pehmentää kasvoille ilmestyneitä juovia. Rypyistä en tiedä, mutta sen tiedän, että voiteen koostumus on niin loppuunhiottu kuin Weledalla aina. Se tuntuu iholle levitettäessä samettiselta, ja kuivuuteen taipuvainen ihoni imaisee sen kiitollisena. Voide on erinomainen meikin alla, ja jättää jälkeensä ihanan häivähdyksen ruusua.

Jos Weleda ei ole entuudestaan tuttu tai jäänyt etäiseksi, suosittelen testaamaan. Se on varma kumppani esimerkiksi tilanteeseen, jossa tekisi mieli siirtyä synteettisestä kosmetiikasta luonnonkosmetiikkaan. Ne ovat sertifioituja ja valmistettu tietenkin ilman mikromuoveja. Weledan purnukoita pääsee tutkimaan tarkemmin myös tänä viikonloppuna järjestettävillä I Love me -messuilla täällä Helsingissä. Wedela löytyy Ruohonjuuren standilta, jonka numero on 7 K 128.

Sain myös ilokseni arpoa teidän kesken kaksi tuotepakettia, joista molempiin tulee mukaan nämä omat viisi Weleda-suosikkiani, joista postauksessa kerroin. Osallistut arvontaan jättämällä syysterveisesi tämän postauksen kommenttiosioon. Muistathan kirjoittaa kommentointilomakkeeseen sähköpostiosoitteen, jota seuraat. Se ei tule näkyviin muille kuin minulle. Arvontaan on aikaa osallistua keskiviikkoon 24. lokakuuta asti. Voittajiin olen yhteydessä henkilökohtaisesti.

©Lahiomutsi Arkikuva 38 Koti Ruokailutila Aamupala Sunnuntai Aamut Viikonloppu-7036

©Lahiomutsi Arkikuva 38 Koti Ruokailutila Aamupala Sunnuntai Aamut Viikonloppu-7036Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Eräs nettideittailun maailmaan tutustunut tuttavani listasi minulle taannoin asioita, jotka ärsyttävät mahdollisten treffiseuralaisten itsestään tekemissä esittelyissä. Yksi niistä oli latteus siitä, miten kyseinen henkilö kertoo tykkäävänsä hitaista aamuista. Tuttavani nauroi, että mitäs hittoa se nyt kertoo yhtään kenestäkään mitään. Sillä onko jossain muka joku, joka sen sijaan rakastaa sitä, että aamut saa aloittaa hemmetillisellä kiireellä ja säädöllä. Sillä jos olisi, se olisi asia, mikä kertoisi ihmisestä jotain.

Ajatus jäi pyörimään mieleeni. Minä en ole koskaan nettideittaillut ja Tinderiin olen tutustunut vain kavereiden olkapäiden yli kurkkien ja eläen rinnalla treffikokemuksia, jotka ovat olleet kaikkea väliltä horror ja vaihdetut kihlat.

On silti todettava, että jos kirjoittaisin itsestäni lyhyen kuvauksen jonnekin, minäkin kertoisin siinä jonkinlaisin sanakääntein rakastavani hitaita aamuja. Itse asiassa näin olen tehnytkin kirjoittaessani itsestäni esittelyjä esimerkiksi työpaikkojen nettisivuille tai puhujakeikkojen esittelyosioihin. Olen kertonut arvostavani tuorepuristettua appelsiinimehua aamuisin (kiireessä moiseen ei olisi aikaa) ja tykkääväni luuhailla – kirpputorien ja kirjastojen lisäksi – aamupalapöydässä (ei kiireisen aamun tunnusmerkki sekään).

Rakkaus hitaisiin aamuihin kun kertoo elämäntavasta, elon rytmistä ja siitä, mitä pitää tärkeänä. Se kertoo siitä, että elämä on ehkä aika hektistä noin muuten, sillä eipä niitä hitaita aamuja muuten oppisi arvostamaankaan.

Minulle hitaat aamut kohdentuvat juurikin ruokapöydän ympärillä oleviin tapahtumiin. Siihen, että on aikaa kattaa nätisti, laittaa vähän parempaa ruokaa ajan kanssa ja nyhertää avokadot juuri oikeanlaiselle viuhkalle kahdesti paahdetun leivän päälle. Että on mahdollisuus sytyttää kynttilät palamaan ja laittaa kaiuttimista soljumaan lempeää musiikkia.

Rakkaus hitaita aamuja kohtaan on onni myös tästä elämänvaiheesta tässä. Vielä pari vuotta sitten mikään elämässäni ei ollut hidasta ja aamuja kuvasti enemmänkin hätäisyys ja säheltäminen. Mutta nyt lapset ovat kasvaneet ja oppineet ymmärtämään ja hitusen jo jakamaankin äitinsä rakkauden hitaisiin viikonloppuaamuihin.

Laitetaanko kynttilä palamaan, saattaa kuopuskin ehdottaa. Esikoinen tuo välillä pyytämättä posteljoonin tuoman ”äidin lehden”, vaikka ihan kaikkien lehti se toki on. Mutta minä olen se, joka vietän sunnuntai-Hesarini kanssa mielelläni niin hitaan aamun, että muut ovat jo aikoja sitten poistuneet pöydästä, välissä on ehditty keittää toinen pannullinen kahvia ja oikeastaan alkaa olla jo lounasaika.

Alkusyksystä päivärytmimme muuttui, kun lapset alkoivat syödä arkiaamuisin aamupalan päiväkodissa ja eskarissa. Nyt kun lasten kanssa yhdessä syödyt aamupalat ovat harvinaisia ja koko perheen kesken vietetyt aamuhetket vieläkin harvinaisempia, olen alkanut vaalia niitä entistä herkemmin.

Minulle onni on vahvasti läsnä niissä hetkissä, kun rakkaimmat kokoontuvat saman pyöreän pöydän ääreen aamuisin. Välillä meitä on vain kaksi, joskus kolme, välillä neljä ja toisinaan saamme jakaa aamupalan laajennetun perheemme, ystävien, kanssa. Niitä minä rakastan sydämeni pohjasta, edestä ja takaa; hitaita aamuja.