Tiedättekö sen tunteen, kun hyvän ruoka-annoksen ääressä alkaa itkettää – siksi että ruoka on niin taivaallisen hyvää? Lasten syntymien jälkeen musta on tullut yhä vahvemmin ruokapillittäjä. Uskon sen johtuvan herkistyneistä aisteista, mutta myös siitä, että täydellisen annoksen onnen ymmärtää nyt paremmin. Kun lounas on ollut kuukausien ajan yhtä kuin seisaaltaan ahmittu aamuinen voileipä, ei ihme, että makuelämysten ja kauniiden esillepanojen äärellä vähän itkettää.

Pari vuotta sitten La Gomeralla päädyin pillittämään annosten äärellä harva se päivä. En olisi ikinä uskonut saavani Kanariansaarilla niin yksinkertaista, tuoretta ja hyvää ruokaa. Vuoristoisella pikkusaarella oli omat mikroilmastonsa, joissa avokadot kypsyivät kermaisiksi ja munokoisot meheviksi.

Ravintoloissa vihannekset olivat esillä vitriinissä, josta asiakas valitsi mieleisensä. Niistä kokki sitten valmisti espanjalaista tapaskulttuuria mukaillen aterian. La Gomeralla minä sain myös elämäni parhaimmat kesäkurpitsat. Ne oli pehmeitä, mutta silti paiston jäljiltä rapsakoita. Päällä ei ollut kuin suolaa, mustapippuria ja saaren taikaa, palmusiirappia. Varmistin monta kertaa, että voiko tosiaan olla näin. Kyllä. Yksinkertaisen itkettävän hyvää.

Toin silloin matkalaukussa kotiin niin monta pulloa palmusiirappia kuin kykenin. Käytin niitä erityistilanteissa, mutta loppumaanhan ne pahaiset pääsivät. Nyttemmin olen tajunnut, että suomessakin piilee samanlaista taikaa, jolla pääsee lähes yhtä maittavaan lopputulemaan. Hunaja nimittäin! Keittiössämme kaivetaankin hunaja esiin lähes poikkeuksetta, jos valmistamme kesäkurpitsaa. Nyt kun Hansaaren viljelyksiemme kesäkurpitsasato on edelleen tilassa räjähdys, kesäkurpitsaa on laitettu melkein kyllästymiseen asti.

Mutta tähän kesäkurpitsavuokaan ei vain voi kyllästyä. Tämän reseptiä on kysellyt myös moni ruokapöydässämme istunut. Eikä vähiten eräs henkilö, joka paistoksen lopputtua ryysti silmät ummessa maiskutellen vielä vuoan pohjalla olevan liemenkin.

Sadonkorjaajan kesäkurpitsavuoka

  • Yksi pienehkö vihreä kesäkurpitsa 
  • Yksi pienehkö keltainen kesäkurpitsa (tai yksi kunnon jötkäle vain toista väriä)
  • Yksi keskikokoinen munakoiso
  • Oliiviöljyä
  • Mustapippuria
  • Suolaa
  • Oreganoa
  • Viisi tomaattia
  • Tuoretta chiliä syöjien mukaan (itse laitoin kolme mietoa chiliä)
  • Viisi valkosipulikynttä
  • Kaksi loppukesän kesäsipulia varsineen (eli sipuliosat ovat jo isoja)
  • Kaksi mozzarellan mötikkää (a 125 g)
  • Fetaa 200 grammaa
  • Hunajaa
  • Tuorebasilikaa

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Leikkaa kesäkurpitsat ja munakoiso keskeltä pitkittäissuunnassa halki ja siivuta puolikkaat lohkoiksi. Levitä ne uunipellille, roiskota reilusti oliiviöljyä päälle ja rouhi vielä mustapippuria ja suolaa sekä oreganoa kyytiin.

Kypsennä kesäkurpitsaa ja munakoisoa uunissa sen ajan, kun esivalmistelet loput ainekset. Pilko tomaatit ja hienonna sipulit sekä chili. Kuutioi mozzarella ja hienonna feta. Voitele iso laakea uunivuoka.

Levitä uunivuon pohjalle kerros uunissa paahtuneita kasviksia, joiden päälle lorottele reilulla kädellä hunajaa. Sitten lado päälle tomaatteja, sipuleita, chiliä ja juustoja. Toista näitä kerroksia muutaman kerran.

Kypsennä kesäkurpitsavuokaa 225 asteessa noin 25 minuuttia ja anna vetäytyä tovi ennen tarjoilua. Lätkäise keskelle pöytää paistoksen lisäksi basilikapuska, josta ruokailijat voivat lisätä muutamat lehdet omille annoksilleen.

Nauti! Ja muista nuolla lautaset sekä uunivuoka vielä lopuksi.

Jaa