Ei tässä ole kyllä mitään järkeä. Sitä on taidettu miehen kanssa puhista useampaankin otteeseen tänä kesänä kastelukannut käsissä. Kolea ja epävakainen kesä ei ole ollut kaupunkiviljelijän paras kaveri, ja välillä tehnyt mieli fillaroida tilusten sijaan Lidliin ja näyttää lapsille, että siellä se ruoka kasvaa.

Kovimmilla kasvit ja niitä hellivät viljelijät ovat olleet Kalasatamassa, ainakin jos meiltä kysytään. Me olemme siellä nyt viidettä vuotta Dodon kaupunkiviljelijöinä, ja tänä vuonna viljelmät siirrettiin edistyvän rakennustyömaan tieltä ihan Kalasataman kärkeen, Sompasaareen. Multaa onkin saanut kuopsutella salettiin kylän komeimmalla paikalla sijaitsevilla viljelmillä, mutta joka suuntaan avautuvilla maisemilla on myös kääntöpuolensa.

Kalasataman tiluksillamme on tuullut lähes koko kesän niin että niskakarvat heiluvat. Eriskummallinen kesä on luonut alueelle myös omia mikroilmastoja etenkin alkukesästä. Pyöräillessä saattoi tuntea selvästi kun yhtäkkiä ilma viileni ja parin sadan metrin päässä taas lämpeni useammalla asteella. Alkukesästä Kalasatamassa leijaili välillä sankka sumu, joka alkoi ja loppui niin yllättäen, että näytti siltä kuin se olisi piirretty vesiväreillä maisemaan.

Istuttamamme tomaatti ei tainnut kestää päivääkään, kun sen runko meni tuulessa poikki. Seuraavaksi henkensä heitti munakoiso. Tuuli repi lämpöharsot riekaleiksi. Ei aikaakaan, kun jopa kaiken kestävä kesäkurpitsa sanoi, että moro, nyt riitti. Haimme uusia taimia. Osa selvisi, suurin osa ei. Kului viikkoja, mutta mikään hengissä selvinnyt kasvi ei tuntunut uskaltavan kasvattaa yhtään uutta lehteä. Tuuli niin kylmästi, että lapset kyyristelivät tiluksilla käydessä laatikkopyörän uumenissa, eivätkä todellakaan tahtoneet osallistua viljelypuuhiin. Kylvämistämme siemenistä ei tuntunut lähtevän kasvamaan mitään. Siirsimme tuulen tuiverrettaviksi kesäkurpitsan Hanasaaren viljelmiltä, sillä siellä vihersi ja laatikoissa alkoi olla jo ahdasta.

Vaikka oli kylmää, rupuinen kasvimaamme kaipasi vettä vähintään joka toinen päivä. Tuuli puhisi mullan kuivaksi ja puski itsensä lavakauluksista rakennettuihin laatikoihin sisälle. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen kesämme kaupunkiviljelijöinä, olisimme tässä vaiheessa luultavasti heittäneet kastelukannut naulaan. Edes porkkanana toiminut Ihana Kahvila tilusten naapurissa ei tuonut lisäintoa raahautua kastelureissuille, kun sielläkin kahvikupit kaatuilivat tuulessa ja jäätelön ympärille piti kääräistä kerrros serviettejä, etteivät näpit jäätyisi.

Käännös parempaan tapahtui sinä päivänä, kun mies tomerana lähti ullakolle. Hän rymisteli siellä aikansa ja palasi muun muassa yhden katkenneen jääkiekkomailan ja remontista jääneiden lattialistojen kanssa. Sitten hän nappasi mukaan läjän nauloja sekä rullallisen roudariteippiä ja kävi vielä hakemassa rautakaupasta muovipleksiä. Niistä Herttoniemen oma MacGyver rakensi tiluksiemme ympärille tuulensuojan.

Ja niin alkoi Sompasaaren tuulitunnelissa vihertää joka päivä yhä enemmän. Vähempi kastelu piisasi, ja mullasta arkoina kurkistelleet salaatit, herneet ja pavut uskaltautuivat kurottamaan korkeammalle. Heinäkuusta lähtien olemme voineet syödä niin paljon lehtikaalia kuin vain keksimme ruokia, joihin sitä laittaa. Kaksi pientä tainta ovat kasvaneet valtaviksi ja ehtymättömiksi puskiksi, vaikka alun perin niille oli tarkoituksena antaa vain pieni osa kahdesta laatikostamme. Uutena kokeiluna istutettu lehtiselleri on pärjännyt koettelemukset ja salaa kasvanut reheväksi pikkupensaaksi, vaikka sen ilmestyessä pitikin hetki miettiä, mikä tuo edes on. Luulimme sellerin kuolleen heti ensimmäisenä.

Kylvämäämme okraa ei ole näkynyt lainkaan, kuten ei myöskään mötiäisiä houkuttelemaan kylvettyjä kesäkukkia. Hanasaaresta siirretty kurpitsa innostui kukkimaan kunnolla vasta loppukesän helteiden aikaan, mutta saattaa olla, että kurpitsoja ei siitä ehditä saamaan. Munakoisossa huomasin vasta tänään ensimmäiset kukat, joten muina vuosina Kalasatamassa menestynyt munakoiso ei arvosta korkealle tilusten uutta sijaintia. Pensaspapua sen sijaan saadaan tänäkin vuonna mukavasti ihan pakastettavaksi asti, samaten kuin raakana upean violettia purple king -papua. Herne on antanut muutaman palon verran maistiaisia joka kastelukerta kuluneen kuukauden aikana.

En olisi uskonut. Huomaamatta laatikoihin on muodostunut rehevä puutarha, joka näyttää kuin mylvivän syvän vihreää väriään, kun muualla luonto alkaa jo kellastua. Eron huomaa kunnolla vasta, kun katsoo kuvia keväältä samasta paikasta. Lapsetkin ovat innostuneet nousemaan laatikkopyörän suojista kastelemaan ja pöyhimään kasvimaata myös Kalasatamassa, kun loppukesän lämpö on lepytellyt kohmeloisia viljelijöitä. Ja viereisessä Ihana Kahvilassa ollaan luuhattu nyt elokuussa koko kesän edestä.