Käydessämme katsomassa pikkuista Kivinokan-tölleröämme ensi kertaa, sen ympärillä pihlajat notkuivat punaisia marjoja. Siitä tuli kummallisen rauhaisa ja turvallinen olo, joka lisäsi varmuutta siitä, että 12 neliön lautakasa toisi elämäämme onnea enemmän kuin etukäteen osaisimme kuvitella.

Ehkä se oli johonkin DNA:hani kirjattu tieto, sillä pihlajaa pidettiin ennen pyhänä puuna, joka suojasi ja vartioi kotia ja sen asukkaita. Pihlajan kaatamisen taas tiedettiin tuovan huonoa onnea. Kalevalassakin kirjoitetaan näin, 23. runossa, jossa neuvotaan, miten morsiamen tulee miehelässä elää:

”Noita sie kovin varaja

Pihlajaisia pihalla!

Pyhät on pihlajat pihalla,

Pyhät oksat pihlajassa,

Pyhät lehvät oksasilla,

Marjaset sitäi pyhemmät.”

Runo jatkuu, ja jos oikein sitä tulkitsen, noilla pyhillä marjoilla kerrotaan olevan vaikutusta myös nuoren miehen mieleen ja sulhon sydämeen. Ettei vallan lemmenrohtoja voisi pihlajasta keitellä! Sitä puoltaa myös Marttojen sivuilta löytyvä perimätieto pihlajan pyhyydestä ja taikavoimasta, jonka tunnistaa pihlajanmarjan päässä olevasta viisisakaraisesta rististä.

Tuo kyseinen risti on hyvin samanlainen kuin omenoissa, ja vaikka pihlajan hedelmiä kutsutaan kokonsa vuoksi marjoiksi, ne ovatkin epähedelmiä, kääpiöomenia. Sen kemiallinen koostumuskin on kuulemma kuin omenan! Oman kivan lisänsä tuo se, että kuten eräs viittomakieltä taitava seuraajani kertoi, pyhä ja pihlaja viitotaan samalla tavalla.

Pihlajanmarjat ovat kenen tahansa poimittavissa olevia vitamiinipommeja

Eikä pihlajanmarjan pyhät ihmeellisyydet siihen lopu, ja tämä ei edes ole kansantarua vaan faktaa: pihlajanmarjoissa on valtavat määrät C-vitamiinia, minkä lisäksi siinä on rautaa ja veren koostumusta vahvistavaa K-vitamiinia. B-vitamiiniakin löytyy. Voisinkin kuvitella pihlajanmarjan olevan etenkin kuukautisvuotavan kasvissyöjän supermarja!

Pihlajanmarjoja voikin siis tosiaan syödä, ihan kuten kymmenet viisaat lintulajitkin tietävät. Pihlajanmarjat poimitaan näin elo-syyskuussa, ja ensimmäisten pakkasten jälkeen niiden kirpeys taittuu – ja linnutkin alkavat hakeutua apajille. Tänä vuonna pihlajanmarjoja tuntuu olevan valtavasti, joten niistä riittää kaikenlaisille metsäläisille, ihmisillekin. Pihlajanmarjojen poimiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin, kunhan poimii esimerkiksi metsien pihlajista, eikä kotien pihapiireistä.

Pihlajanmarjasato talteen kuivattamalla

Itse olen tavannut pakastaa pihlajanmarjoja ja käyttää niitä sieltä jäisenä smoothieissa tyrnin tapaan, pienen kourallisen kerrallaan muiden marjojen kanssa yhdistettynä. Kotimme kaksi pakastinta kuitenkin natisevat liitoksissaan aina sadonkorjuun jälkeen, joten jos satoa on mahdollista säilöä muuhun tapaan, näin tehdään.

Tänä vuonna koitin ensimmäistä kertaa seuraajieni vinkistä kuivata pihlajanmarjoja ja tehdä pihlajanmarjajauhetta. Tämä onnistui niin hienosti, että näin teen myös jatkossa.

Mainio vinkki pihlajanmarjojen kuivaamiseen on vetää marjat ensin sellaisenaan blenderissä massaksi. Marjat kun itsessään ovat niin kovakuorisia, että kuivaamisessa menisi meidän Orakas-kuivurillakin varmasti viikko jos ei ylikin. Pihlajanmarjat ovat myös sen verran kuivia koostumukseltaan, että niistä tulee blenderissä hallittava massa, eikä sakkainen mehu, kuten monesta muusta marjasta tulisi.

Tuo blenderissä tehty pihlajanmarjamassa sitten levitetään ohueksi kerrokseksi kuivurin ritilöille. Vasta jälkikäteen lukemani vinkki leivinpaperin levittämisestä ritilän ja marjojen väliin olisi säästänyt kuivuneen massan raivostuttavalta raapimiselta irti ritilästä, mutta ensi kerralla sitten. Kuivasin massaa pari vuorokautta, mutta luultavasti vajaa vuorokausikin olisi riittänyt, sillä massa ei siitä juuri enää muuttunut.

Tahmean kuivaksi levyksi muuttuneen massan laitoin sitten taas uudestaan blenderiin, jossa suristelin sen jauhemaiseksi rouheeksi. Ja valmista oli! Kaksi litraa pihlajanmarjoja tiivistyi vajaaseen 4 desiin jauhetta, joka säilyy huoneenlämmössä. Täydellistä!

Jauhetta käytän smootheissa, puuroissa ja myslissä, ja jos olisin kovempi leipomaan, varmasti sujauttaisin jauhetta myös vaikkapa leipätaikinoihin.

Pihlajanmarjalikööriä, pohjolan kapriksia ja muut resepti-ideat pihlajanmarjoista

Sain seuraajiltani Instagramissa läjäpäin myös muita hyviä ideoita pihlajanmarjojen käyttöön. Tässä ne inspiraatioksi kaikille muillekin:

Pihlajanmarjojen pakastus kokonaisena. Jos pakkasessa on tilaa, sujauta pihlajanmarjat kokonaisina sinne. Sen jälkeen niitä voi käyttää ruuanlaitossa sellaisenaan. Jos tykkäät cocktaileista ja / tai mocktaileista, ovat pihlajanmarjat ensinnäkin hyviä raaka-aineita drinkkeihin, mutta myös kauniita syötäviä koristeita.

Pihlajakaramellit. Fazerin Kettukarkit, eli Pihlajanmarja-marmeladit valmistettiin alun perin aidoista pihlajanmarjoista. 1980-luvulla pihlajanmarjojen saatavuusongelmien takia aidot marjat vaihdetiin aromiksi. Kettukarkkeja voi kuitenkin tehdä pihlajanmarjoista itse, esimerkiksi tällä Minkun Matkassa -blogin reseptillä. Niin ihana idea, että alkoi ihan syyskuun kunniaksi joulututtaa!

Pihlajanmarjalikööri. Ja joulusta puheen ollen! Käytän nykyisellään alkoholia hyvin harvakseltaan ja ronkelisti, mutta laitoinpa silti ikkunalaudalle tekeytymään pihlajanmarjalikööriä. Se tulee olemaan parahultainen jälkiruokatujaus tämän vuoden kekri-juhliin, mutta mietinpä myös jo joulua. Teen liköörin tällä Satu Koiviston marjalikööriohjeella, sillä pidän siitä, että sokerin voi lisätä vasta liköörinteon loppuvaiheessa, maun mukaan. Alkoholina käytin giniä, sitä kun sattui olemaan kaapissa, mutta myös siksi, että pihlajanmarjainen GT kiinnostaa.

Pihlajanmarjahillo, -hyytelö, ja -marmeladi. Niputin nämä kaikki samaan, vaikka jokaisessa on tietenkin oma maku- ja suutuntumavivahteensa. Moni kertoo sekoittavansa pihlajanmarjat jonkun muun hedelmän tai vihanneksen kanssa samaan purnukkaan, ja yleisimmin kaveriksi laitetaan omenaa tai porkkanaa.

Pihlajanmarjajäähdyke. Oh, koko ajatus kuulostaa jotenkin kutkuttavan aristokraattiselta! Olenkohan koskaan edes syönyt jäähdykettä, josta itselleni tulevat mieleen kellastuneiden keittokirjojen klassikkojälkiruuat? En ole varma, mutta sen tiedän nyt, että pihlajanmarjoistakin tätä jälkiruokaa voi valmistaa.

Pihlajanmarjatuoremehu. Alan olla vuosi vuodelta varmempi, että keittiössämme kuuluisi olla mehulinko. Kaikenlaisten vihannestuoremehujen lisäksi haaveilen etenkin ärtsyn ihanista aamushoteista, joissa olisi tyrniä ja inkivääriä. Ja ah, tietenkin nyt sen ymmärrettyäni myös pihlajanmarjaa.

Pohjolan kaprikset, eli suola-etikkasäilötyt pihlajanmarjat. Rakastan kapriksia, joten tätä oli ehdottomasti kokeiltava! Niinpä ikkunalaudallamme tekeytyy paraikaa suolakylvyssä pihlajanmarjoja, jotka sitten lopulta säilötään etikkaliemeen. Tähän löytyy erilaisia reseptejä, mutta pidin tästä Kipparin morsiamen ylöskirjaamasta hitaasta versiosta eniten, joten olen noudattanut sitä.

Pihjalanmarjavispipuuro. Klassikoiden klassikko! Mitä ärtsymmät marjat, sitä parempi vispipuuro, jos minulta kysytään!

Pihlajanmarjajuoma sitruunahappomenetelmällä. Tänäkin vuonna pakkasessa odottaa kekrijuhlia ja joulua varten palanen kesää, kun olen tehnyt anopin ohjeita seuraillen mustaherukanlehtijuomaa. Tätä samaa menetelmää käyttäen voisi tehdä juomaa myös pihlajanmarjoista. Kuulostaa ihanalta, tämäkin!

Jaa