Mitä palstalle kuuluu, olette kysyneet. Kiitos kysymästä, hurjan hyvää! Kesän aikana aarillamme tapahtui ja kasvoi sellaisella vauhdilla, että palstakuulumisten änkeäminen yhteen postaukseen tuntui ihan mahdottomalta. Ensimmäiseen palstakesään mahtuu niin paljon uusia asioita, sattumuksia ja onnea lisäävää multaa kynsien alla, että sanat eivät tunnu riitävän sen kuvailuun.

Nyt yhtäkkiä palstan veheriöivä vihreys on alkanut taittua syksyn murrettuihin sävyihin, ja iltapiipahduksilla huomaa ensimmäisen kerran päivän lyhentyvän. Kun koko kesän palstalle on porottanut paidan selkään liimaava aurinko, nyt välillä aurinko on jo ennättänyt kierroksellaan metsänrannan taa. Tässäpä siis vihdoin koottu päivitys kuluneiden kuukausien palstakuulumisista.

Toukokuun puolivälissä käyttöön saamamme palsta oli villiintynyt, mutta ei sellaista heinäpeltoa kuin odotimme. Unelmissani oli yksi vanha marjapensas, mutta sen sijaan saimme kaksi pientä karviaispuskaa, yhden minikokoisen mustaherukkapuskan ja kaksi isoa viinimarjapuskaa, jotka marjojen punehduttua totesimme punaviinimarjoiksi. Tämä onkin ollut ensimmäisen vuoden palstailussa ihanaa: vähän kuin pala palalta repisi lasikuitutapettia löytääkseen lopulta sen, mitä kaiken alla alunperin on ollut.

Marjapuskaunelmani siis toteutui, mutta muuten ensimmäiset puolitoista kuukautta menivät palstan rymsteeraukseen; rikkinäisten kasvuhärrykärakennelmien purkamiseen, maan kääntämiseen ja aidan sekä kompostin rakentamiseen. Kaivoimme kasvillisuuden keskelle uponneet terassilaatat maasta ja rakensimme niistä keskelle palstaa pation. Puoliso nakutteli pöydän vanhoista lankuista ja uusista pöydänjaloista. Naapurin varastosta löytyi vanhoja puutuoleja, jotka saimme palstalta löytyneiden tuolien kaveriksi pöydän ympärille.

Vanhempani lähettivät marja- ja vihannestilaltaan Matkahuollon kyydissä mansikkaisia terveisiä, ja tein 40 mansikkataimelle penkit. Vanhemmiltani saimme myös siemenperunoita, jotka laitoimme kasvamaan kompostin viereen, sekä porkkanansiemenet, joita kylvimme pari pientä penkillistä. Palstalta löytyneen lipstikan sekä ruohosipulin viereen istutin naapurin muijalta saamani esikasvatetut purjontaimet.  

Kun palstan vanhasta kukkapenkistä alkoivat viimeisimmätkin perennat nousta, uskalsin alkaa siirtää niitä yksi kerrallaan palstan keskellä olevan pation ympärille. Jokainen niistä oli hetken ihmettelyn jälkeen tyytyväisiä muuttoon, jopa pioni.

Oli jännää huomata, miten yhtäkkiä aloin tunnistaa palstalta tuttuja perennoja myös muiden puutarhoissa. Siitä iso kiitos Lähiömutsin IG Storyjen seuraajille, joilta sain Googlea nopeammin vastauksen lajimysteerehin. Palstalla kasvaa pionin lisäksi myös muita perinteisiä perennoja, kuten unikkoa, palavaa rakkautta, kanadanpiiskua, vuorenkilpeä ja akileijaa. Näiden lisäksi kesän aikana sinne tänne nousi kukkia, joita en tunnistanut. Riittääpä lajitietoutta opiskeltavaksi ensi vuodellekin! Kukant toivat palstalle mukanaan kaiken karvaisia mötiäisiä ja muita pölyttäjiä, joiden surinan ja häärinän katseleminen tekee hurjan iloiseksi.

Vanhan kukkapenkin kohdalle kylvettiin hernettä sekä puna- ja keltasipulia, joiden siemenet nekin saatiin vanhemmiltani. Perennapenkin kylkeen kylvettiin soija- ja härkäpapuja. Yhteen palstalla alunperin olleeseen kasvulaatikkoon istutettiin munakoison ja vesimelonin taimet. Palstan perällä villinä kasvavan raparperin seasta reissumme aikana kasteluapuna ollut naapuri bongasi kasvamasta myös maa-artisokkaa. Hupsista! Sen jälkeen tajusin olla leikkaamatta ja repimättä niiden lehtiä rikkaruohoina.

Myöhäisestä aloituksesta ja alun rymstaauksesta johtuen saatiin viimeiset siemenet ja taimet maahan vasta kesäkuun lopulla. Siinä vaiheessa oli toppuuteltava itseään, vaikka yksi laita palstasta jäi kokonaan hyödyntämättä. Ensi kesänä sitten ehtii, kun perustukset on tehty ja päästään häärimään palstalle vaikka heti roudan sulaessa.

Palsta on tuonut ihan valtavasti onnea kesäpäiviin. Kellonjuoksu pysähtyy siihen hetkeen, kun parkkeeraamme pyörät palstojen viereen. Pää alkaa siivota itseään tyhjästä sakasta, kun puikkelehdimme kukkivien ja viheriöivien palstojen läpi omalle pienelle maapläntillemme. Tuntuu hyvältä upottaa kädet multaan ja pyyhkiä hikeä naamalta rapaisilla työkäsineillä. On hykerryttävää voida nähdä konkreettisesti oman aherruksensa jäljet mullasta pilkistävistä taimissa, päivä päivältä kasvavissa varsissa ja sitten lopulta sadossa.

Siihen sadonkorjuuseen sekä palstan syystöihin ja ensimmäisen palstaviljelykauden oppeihin palaan myöhemmin.

Jaa: