Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Tänä syksynä tapahtui jotain, mitä ei ole tapahtunut melkein kymmeneen vuoteen. Minä aloitin ikioman aikataulutetun harrastuksen!

Toki minulla on ollut kuluneiden vuosien aikana omia harrastuksia. Olen esimerkiksi viikoittain käynyt salilla ja kylmävesiuimassa. Kuluneet vuodet olen juossut useamman kerran viikkoon ja käyttänyt valtaiset määrät tunteja palstalla. Olen ostanut jäsenyyksiä online-joogaan ja -jumppaan. Harrastuksiin voi laskea myös lukemisen, retkeilyn, museot ja neulomisen.

Niistä harrastuksista jokainen on kuitenkin aikatauluiltaan liukuva. Olen käynyt harrastamassa silloin, kun se on sopinut muun perheen aikatauluihin. Pianoharrastuksen sain elämääni, kun hoksasin, että voin palkata piano-opettajan käymään meillä kotona.  Silloin kenenkään meistä ei tarvitse lähteä mihinkään ja piano-ope voi pitää samaan syssyyn tunnit minun lisäkseni myös lapsille.

Aikatauluun sidotut harrastukset eivät toimi, kun perheen toisen vanhemman työvuorot ovat epäsäännölliset ja ripoteltuna vuorokauden kaikille tunneille. Kokeiltiin sitä kerran, silloin vajaa kymmenen vuotta sitten, kun esikoinen oli vauva.

Ilmoittauduin tuolloin työväenopiston lastenvaatteiden ompelukurssille. Ajattelin kurssilla voivani hioa amatööriompelijani taitoja paremmaksi ja surauttelevani vauvalle kasan vaatteita. Puolison työvuoroihin – ja varmasti myös vauvavuoden sekavuuteen – yhdistettynä pääsin kurssikerroille kolme kertaa. Ehdin aloittaa kurssilla yhden potkupuvun, jonka senkin tein kotona loppuun.  

Mutta nyt! Lapset ovat kasvaneet koululaisiksi, ja tuntui siltä, että kaikki ovat valmiita siihen, että lapset voivat olla vajaan pari tuntia kotona ilman aikuista. Sitä olen testaillut juoksulenkkien aikaan jo aikaisemmin, mutta on ihan eri juttu, että harrastuksen aikataulu on naulattu kalenteriin, eikä siihen, että nyt olisi hyvä fiilis ja väli.

Kuukauden aikana aikataulutettu harrastus on vaatinut säätöä, naapureidenkin apua on tarvittu. On tehnyt välillä mieli mutista lapsille, että teidän ikäisenänne minä olin kokonaisia päiviä yksin kotona, mutta se oli lama-ajan lapsen elämää se. On ollut tietoinen valinta olla läsnä lasten arjessa mahdollisimman paljon, myös nyt kun koululaisuus on tuonut rutkasti itsenäistymistä.

Mutta niin vain minulla on kerran viikossa ikioma slotti, jolloin vedän trikoot jalkaan, rullaan joogamaton kassiin ja käyn hellimässä kehoa sekä mieltä pilateksessa.

Tällä kaikella on ollut liikunnan hyvää tekevän vaikutuksen lisäksi myös odottamattomia sivuvaikutuksia. Tuntuu eriskummallisen hyvältä, että minulla on kalenterissa omia menoja ja piste.

Kun on taipunut ja muovautunut muiden taipumattomien ja muovautumattomien aikataulujen mukaan vuosien ajan, se syö hiljalleen kokemustani siitä, että myös minun tekemiseni ovat tärkeitä. Että perheeni kunnioittaisi minua. Tiedän kyllä, että he kunnioittavat, saan siitä osoituksia joka päivä. Tämä on ihan oman pääni luoma juttu, jonka itsekin huomasin olevaksi vasta nyt. Sillä jollain kummallisella tavalla kalenteriin naulattu pilates kerran viikossa saa aikatauluissa vuosikausia joustamaan joutuneen tuntemaan, että minunkin tarpeillani on merkitystä.

Jaa: