Mä rakastan 70–80-lukujen potkupukuja. Minimellä oli vauvana käytössään muutama sellainen, osa vanhempieni ullakolta löytyneitä, osa kirpputoreilta koluttuja. Ne sopivat tällaisille hontelosukuisille, sillä ne ovat tyköistuvat ja lahkeista pitkät. Niissä vauvoista tulee ihania pötkylöitä, joita ei yksinkertaisesti voi olla pussailematta ja halailematta jatkuvasti.

Mä tykkäisin pukea taaperonkin pötkyläpotkareihin, mutta uutena tuollaisia retromallisia on hankala löytää etenkin isossa koossa. Kirpparilla tsäkä on ollut vielä huonompi. Niinpä mä päätin tehdä sellaisen itse, kun löysin Ottorbesta (6/2009) mahtavan Mustikka-haalarin ohjeen.

Otin haalarin ensimmäiseksi työkseni ompelukurssille, jossa kävimme ystäväni kanssa viime kevätlukukaudella. Ajattelin, että tämän työn kanssa opettelen käyttämään opiston koneita, minkä jälkeen siirryn tekemään vuoritettuja takkeja ja muita hankalampia ompelutöitä, jotka halusin oppia. Hah, vuorotyötä tekevän miehen kanssa elellessä pääsin kurssille kolme kertaa. Potkupukukin jäi kesken.

Noh, onneksi kotoakin löytyy saumuri ja ompelukone, joilla huristelin potkupuvun loppuun. Haaraosasta tuli vähän kummallinen, mutta kun ei ollut opettajaa, jolta kysyä, annoin sen olla. Hieno se on nytkin! Haalarin ohjeessa lahkeet ovat 70-lukumaisesti leveät, mutta mä ompelin ihan käytännöllisyydenkin takia lahkeisiin resorit. Samaten pidensin lahkeita, jotka muuten haalariohjeen suurimmassa koossa 92 olisivat jo ehkä vähän naftit.

Jos vauva oli pötkylähaalareissa suloinen, taapero on sitä vielä ehkä enemmän. Voisinkin vain katsella ihastuksesta huokaillen, miten lapsi leikkii pötkylähaalareissaan. Sen mitä pussailemiselta ja halailulta maltan.

Jaa: