Kaupallinen yhteistyö: Paula Anttila

Viime syksynä kotimme nurkassa toimetta nyhjöttänyt piano heräsi henkiin. Olin haaveillut yhteisestä pianoharrastuksesta lasten kanssa, ja vihdoin tuntui, että lapsiperhearjessa olisi sille energiaa ja aikaa. Pianovirittäjä kävi virittämässä käytettynä ostamani pianon, ja aloin etsiä meille piano-opettajaa kysyen suosituksia paikallisten vanhempien FB-ryhmästä.

Sitä kautta löysin Paula Anttilan. Hän on hakenut vahvat ja kansainväliset kannustimensa musiikkimaailmaan New Yorkista, jossa hän on opiskellut ja työskennellyt niin muusikkona kuin piano- ja lauluopettajana 16 vuoden ajan. Tarjolla olleista piano-opettajista valitsin Paulan lopulta ennen kaikkea siksi, että vakuutuin hänen kokemuksestaan lasten kanssa työskentelystä.

Kirjoitin tovi sitten Paulan ja Apen Funky Monkey Club -muskareista ja esiintymisistä, ja muskareista tuttu iloisen pirskahteleva ja musiikkia leikkisän tutkivasti lähestyvä opetustapa on läsnä myös piano-opetuksessa. Minulle on tärkeää, että lapset saavat tutustua pianoon kokeillen ja välillä myös hullutellen. Ettei kävisi kuten itselleni.

Olen itse lapsuudessa opiskellut pianonsoittoa muutaman vuoden ajan, ja suurimman osan ajasta vihasin harrastusta. Klassisuuteen tiukasti nojaava ja tuhottoman tylsä opetustapa oli aivan väärä minulle. Ajatus pianotunneista ahdisti ja pelkäsin epäonnistumista. Siksi kai en kokenut pärjääväni ilman nuottien kaveriksi merkittyjä sorminumeroita, eikä opettaja yrittänyt opettaa minua tästä tavasta pois. Vain pedantin mielenlaatuni takia tein pianoläksyt, mutta en koskaan oppinut ymmärtämään pianoa.

Vasta vanhemmiten olen alkanut hahmottaa, mikä arvo sillä on, että opin jo lapsena alkeet esimerkiksi nuoteista. Ja kun aikaa kului tarpeeksi monta vuotta, ajatus pianonsoitosta alkoi taas kiinnostaa (jännästi sama juttu toisen lapsuuteni puolipakollisen ällötysharrastuksen, hiihtämisen, kanssa). Ja lopullinen päätös vanhan harrastuksen elvyttämisestä syntyi, kun tajusin voivani aloittaa harrastuksen yhdessä pianonsoitosta kiinnostuneiden lasteni kanssa.

Nykyään meillä onkin lasten kanssa kerran viikossa Paula-päivä. Ja se kertoo sen, että opettajavalinta osui nappiin. Vaikka piano ei aina ole kiva, Paulan ansiosta pianotuntipäivä on aina kiva. Paula-päivänä Paulaa odotetaan ikkunasta kadulle tähyillen ja häntä juostaan ovelle vastaan. Sillä kyllä, Paula käy opettamassa meillä kotona. Ilman tätä järjestelyä en olisi vieläkään kyennyt uuteen harrastukseen. Teillekään kun ei ole tainnut jäädä epäselväksi, että en pidä pätkääkään niistä lasten harrastuspäivistä, kun kuljetusnakki napsahtaa minulle.

Antakaas, kun demonstroin hivenen kärjistäen, miksi:

Stressikäyräni kipuavat aamusta lähtien punaiselle, kun mietin, että pitäisi saada kaikki työhommat tehtyä nopeasti, että ehkä ehtisin vähän valmistella ruokaa, että ehtisin hakemaan lapset ajoissa, jotta he sitten olisivat ajoissa syöneet, että voitaisiin äkkiä olla taas pukemassa ja menossa, että oltaisiin kerrankin hyvissä ajoin harrastuspaikalla. Huh.

Ja sitten odotellaan sen toisen lapsen kanssa jossain vetoisella ja likaisella koulunkäytävällä tunti aikaa tappaen, kun ei voi tehdä vaikka töitä samalla, eikä lähelläkään ole mitään muuta paikkaa kuin valaisematon leikkipuisto, johon mennä. Väsyttää, sataa ja on pimeää.

Sitten kun on tapettu aikaa, voidaankin taas alkaa juosta sitä vastaan. Kun harrastus loppuu, pitää taas olla kiireellä pukemassa, että ehditään ajoissa kotiin tekemään iltapalaa ja iltatoimia, jotta oltaisiin ajoissa nukkumassa.

Hirvittävää stressikuraa, josta monet muut tuntuvat selviävän vihellellen, mutta jota minä en tahdo elämääni yhtään ylimääräistä.

Päätinkin, että niin kauan kuin lapset eivät pysty itsekseen kulkemaan harrastuksiin (kaupunkiasumisen ihanuus on se, että siihen ei enää mene kauan!), minä mielelläni maksan ylimääräistä siitä, että harrastuspäivät eivät vie kaikkia voimiani.

Kaikkia harrastuksia varten ohjaajaa tai opettajaa ei tietenkään voi palkata tulemaan kotiin, mutta pianotunteja varten voi. Sen takia pystyin ottamaan viikkokalenteriin kokonaan uuden harrastuksen.

Nykyään yksi viikon harrastuspäivistä on myös yksi lempparipäivistäni:

Ehdimme rauhassa ennen pianotunteja tulla kotiin, laittaa ruuan ja syödä. Kun Paula sitten saapuu, minä ehdin lasten pianotuntien aikana hoitaa tiskit, siivota keittiön ja esivalmistella iltapalan.

Mikä parasta, lasten pianotuntien jälkeen on minun pianotuntini. Minä en ole voinut harrastaa mitään kelloon sidottua sitten äidiksi tuloni, mistä pitää huolen puolison vaihteleva kolmivuorotyö. Mutta kun keksin palkata kotiopettajan, minäkin sain taas viikoittaisen harrastuksen!

Kun tunnit ovat ohi, kello alkaa lähestyä kahdeksaa. Voihan kiire ja ahdistus, pian pitäisi olla nukkumassa! Mutta ei. Nyt ei tarvitsekaan alkaa pukea ja säätää konkkaronkkaansa kotiin, jossa odottaisi kiireellä kiskotun päivällisen sotkut. Paula lähtee, minä katan iltapalan pöytään ja ehdimme rauhassa sekä hyvillä mielin syödä, hoitaa iltatoimet ja lukea iltasadun.

Vaikka tähän leppoisaan harrastusjärjestelyyn on jo alkanut tottua, joka pianotuntipäivä mietin, miksi en ole tajunnut tilata harrastuksiakin kotiinkuljetuksena jo aikaisemmin.

Mitä pianotuntien aikana sitten tapahtuu? Paula-päivänä lapsilla on molemmilla erikseen 30 minuutin pianotunnit. Paula opettaa molempia ikätason mukaisesti, mutta myös kuuntelee lapsen fiilistä. Jos joku pianotunnin osuus tuntuu tänään lapsesta mälsältä, Paula vetää hihasta toisenlaisen tavan lähestyä asiaa. Etenkin kuopuksen tunneilla on mukana paljon myös musiikkileikkejä. Tunnin lopussa Paulalla ja lapsilla on ollut tapana jammailla yhdessä. Lapsi freestailaa ja Paula ottaa omalla soitollaan siitä kiinni. Tällaista pianonopetuksen lapselle pitää mielestäni olla!

Onkin ollut itkettävän ihanaa seurata sivusta, miten musiikkimaailma, nuotit, rytmit ja pianon sielu ovat hiljalleen alkaneet avautua lapsille. Koko kolmikolle tuo lisää iloa ja motivaatiota myös se, että harrastamme yhdessä. Osaan auttaa lapsia läksyissä, ja lapset taas osaltaan näkevät, että ihan yhtä lailla minäkin joudun harjoitella ja harjoitella, että opin.

Ja tosiaan, ne omat pianotuntini! Oi että! Se, että saan tehdä jotain täysin työstäni poikkeavaa ja oppia uutta, on kuin aivohierontaa. Vaikka töissä olisi minkälainen härdelli meneillään, 45 minuutin aikana en mieti mitään muuta kuin pianoa. Sama juttu harjoitellessa; mieleen mahtuvat vain koskettimet, nuotit ja sormeni. Välillä pianon ääreen istuu pakosta, mutta joka kerta, ihan joka kerta, pakko muuttuu nautinnoksi. Haparoivista sävelistä harjoittelun kautta musiikiksi muuttuva tekeminen saa aikaan valtavan hyvän olon.

Minulla on oma alkeisaikuisopiskelijan klassinen pianonsoiton nuottivihkoni, ja tuntuu, että vasta nyt, Paulan opastuksella, alan minäkin ymmärtää pianoa. Toki iälläkin on varmasti jotain merkitystä, vaikka sitten toisaalta nyt aivot eivät ole ihan yhtä muovautuvaiset kuin lapsena (sen huomaa siitä, miten nopeasti omat lapset sisäistävät vaikkapa nuotteja ja säveliä).

Paulan opastuksella olen alkanut hiljalleen luottaa siihen, että osaan soittaa nuoteista, enkä tarvitse sorminumeroita kuin käsien asennon vaihtuessa. Moni ihan perusasia nuottien lukemisesta on auennut vasta nyt. On kuin alkaisin vihdoin ymmärtää vierasta kieltä, sillä sitähän nuotit ovat, ihan oma kielensä.

Omilla tunneillani alusta lähtien mukana on ollut nuoteista soiton lisäksi myös soinnut. Olen soittanut soinnuista joskus teininä kitaraa, mutta vasta Paulan kanssa olen ymmärtänyt, että soinnut toimivat myös pianonsoitossa. On ollut superkivaa soittaa meiltä löytyvistä lastenlaulukirjoista koko perheelle tuttuja biisejä, ja koko syksyn harjoittelin myös joululauluja. Että minä osaan tällaistakin, haparoivasti ja harjoitellen yhä paremmin! Tämä on itselleni hyvä ja mielenkiinnon sekä soitonilon ylläpitävä tasapaino: klassista pianonsoittoa nuoteista ja laulujen säestämistä.

Ikioma ja samalla lasten kanssa yhteinen musiikkiharrastus. Heittämällä yksi kuluneiden vuosien kivoimmista ja antoisimmista asioista!

Täällä tarkemmin Paula Anttilan laulu- ja piano-opetuksesta.

Täällä taas tietoa Paulan ja Apen lasten show-muskareista.