Meidän makkari on ollut nyt reilun viikon yhtä suurta siskonpetiä. Kirjaimellisesti. Meidän kanssa nukkuu minun pikkusiskoni Susanna ja...
Meillä asuu mimiikka-näytelmätaiteen tuleva supernimi. Sen verran hyvin liioittelevat eleet ja ilmeet ovat hallussa. Ovat olleet jo ennen...
Keväällä vuonna 1986 tapahtui elämässäni kaksi mullistavaa asiaa. Sain silloin pikkusiskon ja paappani tekemän leikkimökin. Aluksi taisin olla...
Vauvavuotena mulla oli ikävä imuria. Mä en voinut viettää aikaa rakkaan kaverini kanssa juuri lainkaan, sillä vauva oli...
Kun on kotoisin maalta, jossa polkupyörien avaimet ruostuvat käyttämättöminä lukkoihin kiinni ja jossa kotien ulko-ovet yritetään ehkä muistaa...
Kun viime syksynä kirjoitin perheemme suunnitelmista vanhempainvapaan jälkeen, olo oli epäileväinen. Tulisiko suunnitelmamme toimimaan ja pärjäisimmekö rahallisesti? Meillä...
Punajuuri on kotimaisista juureksista lempparini. Se on maukas, mutta niin kiltti ja sopeutuvainen, että sopii lautaselle monenlaisten ruoka-aineskaverien...
Sain taannoin Väestöliitolta muhkean paketin vanhemmuuteen, perheisiin ja parisuhteeseen liittyviä opuksia. Kirjojen mukana oli myös Sama rakas -parisuhdekorttipeli,...
Välillä mä ihmettelen, miten äitinä olo tuntuu lopulta niin luonnolliselta. Siitäkin huolimatta, että raskausaika ei meinannut riittää sisäistämään...
Page 29 of 32« First...102028293031...Last »