Minimen päivän suuriin päätöksiin kuuluu iltasatukirjan valitseminen kirjakorista. Hän kaivaa koria kulmat kurtussa, kunnes nostaa esiin kulloinkin valitsemansa kirjan silmät innostuksesta loistaen. Silloin tällöin menneen kuukauden aikana mä olen tarjonnut luettavaksi Elisa Kirja -palvelusta saamiani sähköisiä kirjoja.

Ensimmäiseksi testaukseen valitsin Maikki Harjanteen Minttu saa oman koiran -kirjan. Minime on vallan ihastunut koiriin – niin kuin nyt ylipäätään kaikkeen karvaiseen ja pörröiseen – joten arvelin kirjan olevan hittikamaa. Itsekin tykkäsin lapsena Minttu-kirjojen elämänmakuisista tarinoista ja värikkäistä kuvista. Minime ei kuitenkaan ole jaksanut keskittyä kirjaan muutamaa sivua kauempaa.

Kirjan tekstiä mä en ole hänelle edes koittanut lukea, sillä jostain syystä perheen mineimmän mielestä mun lukuääni ei ole jännä, ei vaikka heittäytyisin kuinka teatraaliseksi. Niinpä mä yleensä keksinkin jotain höpöhöpöä kuviin liittyvää päästäni tai sitten keskitytään vain yhdessä tutkimaan kuvia. Vaikka Minttu-kirjojen kuvista löytyy yksityiskohtia ja väriä, lapsi ei ole kirjasta innostunut. Sen sijaa hän on joka kerta ollut muutaman sivun jälkeen könyämässä pois sylistä hakeakseen kirjakorista sen saman Mitä vauva sanoo -kirjan, jonka haluaa luettavan joka päivä.

Toinen testiin valikoitunut kirja on Miina ja Manu Päiväkodissa -kuvaäänikirja. Tämäkin kirja valikoitui siksi, että olen itse ollut samaisen kissakaksikon seikkailuiden suurkuluttaja lapsuudessa. Päiväkoti taas on aiheena ajankohtainen, joten aihetta on mukava käsitellä myös kirjojen kautta. Kuvaäänikirja on taas moderni versio lapsuuteni kirja ja kasetti -yhdistelmästä. Nyt kirja ja kasetti ovat molemmat sähköisenä. Miinan ja Manun ääninäyttelijätkin ovat samat kuin lapsuudessani, mutta erona on sivun kääntämiseen kehottavan äänimerkin puuttuminen, sillä kirjan sivut kääntyvät näytöllä automaattisesti.

Tämän yhdeksän minuutin sadun Minime jaksaa silloin tällöin kuunnella loppuun. Hän on innoissaan kirjassa näkyvistä tutuista asioista, kuten keinusta ja liukumäestä. Yleensä kuitenkin tämänkin kirjan kanssa ollaan viimeistään puolessa välissä kaivamassa kirjakorista jotain mielenkiintoisempaa.

Mä luulen, että lapsen vähäinen kiinnostus sähköisiä kirjoja kohtaan johtuu kolmesta asiasta. Ensinnäkään hän ei ole tottunut elektronisten laitteiden käyttäjä. Vaikka minä iltaisin lapsen mentyä nukkumaan roikun tietokoneella ihan liikaa, muuten telkkarit ja muut vempeleet pysyvät pitkälti kiinni. Se ei ole mikään periaatelinen päätös, niin vain on. Kaikkeen ei ole aikaa.

Niinpä Minimekään ei juuri lainkaan katso televisiota, dvd:itä tai internetin ihmeitä miltään laitteilta (vaikkakin tämän katsominen yhdessä isin kanssa oli yhdessä vaiheessa hauskinta ikinä). Haluamme ehdottomasti opettaa hänet sinuiksi näiden laitteiden kanssa, mutta vielä ei ole ollut mitään hoppua. Ihan varmasti hän tulee notkumaan näiden vempeleiden parissa tulevaisuudessa tarpeeksi yhdelle elämälle. Joten kun hän on tottunut lukemaan kirjansa kirjoina, totuttelu sähköiseen vie aikansa, ihan kuten aikuisillakin. Kestihän hänellä aikansa ymmärtää paperistenkin kirjojen hienous.

Toiseksi Elisa Kirjan kirjavalikoimassa ei ole kirjoja ihan pienille. Mä kaipaisin sinne myös sähköisiä pahvikirjoja, eli tarinoita, joissa kuvilla on pääosa tai joissa ei ole tekstiä lainkaan. Minime on tällä hetkellä lukijana siinä vaiheessa, että hän innostuu omasta elämästä tutuista asioita, siitä että kirjassa on kuvia lapsesta, joka syö puuroa, heittelee palloa, keinuu ja käy kylvyssä. Myös eläinkuvakirjat ovat niin ihania, että niitä pitää halailla. Kolmas syy vähäiseen innostukseen onkin sähköisen kirjan ja paperisin kirjan kosketeltavuusero. Lapsesta on kiva konkreettisesti halata sitä kirjaa, kääntää sivua ja pussata sivulla olevaa kissaa. Hänelle on selvästi myös tärkeää olla tekemässä päätöstä luettavasta kirjasta, eikä hän sitä vielä vähäisellä harjoittelulla osaa tabletilla tehdä.

Mä kuitenkin uskon, että tulevaisuudessa etenkin nuo kuvaäänikirjat tulevat olemaan osana arkea. Mä olen itse lapsena kuunnellut ja selannut satukasetti-kirja -yhdistelmäni puhki, joten onkin kiva, että voin hankkia läjän satuja yhdelle vähän tilaa vievälle laitteelle, joka ei käytössä mene yhtä helposti solmuun kuin C-kasetti. Yhden kymmenminuuttisen Miina ja Manu -tarinan aikana saisi ruuanlaiton jo hyvälle alulle, mikä helpottaisi arkea jaloissa kitisevänä roikkuvan lapsen kanssa ihan hurjasti. Elisa Kirja -palvelusta löytyy myös ihan pelkkiä lapsille tarkoitettuja äänikirjoja, kuten Risto Räppääjää ja Ellaa, mitkä nekin tulevat varmasti Minimen kasvettua olemaan kova juttu.

Varsinaiset lastenkirjat tullaan kuitenkin vielä ainakin tovin lukemaan pääsääntöisesti paperisina. Toivon kuitenkin, että viimeistään tuossa muutaman vuoden päästä meidän ei enää tarvitse varata reissuille lähtiessämme laukusta puolia kirjoille, vaan että suurin osa matkakirjastosta kulkee mukana lukulaitteessa, joka sopii käsilaukkuun.

Mitenkäs teillä? Minkä ikäisinä teillä lapset ovat kiinnostuneet sähköisten kirjojen lukemisesta? Onko se vaatinut totuttelua, vai ovatko he olleet heti innostuneita asiasta? Entä koska lapsenne ovat kiinnostuneet äänikirjoista? Mitkä sadut ovat olleet hittejä?

Muistathan alennuskoodit Elisa Kirja -paveluuun. Saat yhden maksuttoman LongPlay-artikkelin (numeroista 1–5) Elisa Kirjasta naputtelemalla ostotilanteessa hanne1-koodin. Käyttämällä maksutilanteessa koodia hanne2, saat 10 prosentin alennuksen kaikesta Elisa Kirja -palvelun normaalihintaisesta valikoimasta. Sekä LongPlay-koodi että alennuskoodi ovat voimassa elokuun loppuun.