Kävimme hiljattain lähimetsässämme tutkimassa käpyjä ja ihastelemassa jokaista maahan pudonnutta lehteä kuin suurinta aarretta. Kipaistessamme tien yli metsään, selkään paahtoi elokuun lämmin aurinko, mutta metsän siimeksessä sen pystyi jo selkeästi aistimaan: kosteat sammalmättäät ja tuulessa verkkaisesti huojuvat kuuset tuoksuivat syksyltä.

Olen tainnut itseltänikin hieman salaa odottaa pimeneviä iltoja ja viileneviä ilmoja. En siksi, että olisin ihmisiä, jotka viettävät kesät mieluiten kotona tuulettimen kanssa, mustat verhot ikkunoiden eteen kiskottuna. Rakastan lämpöä, aurinkoa ja kesän huoletonta meininkiä. Sitä että tekemistä riittää ja kotona käydään vain nukkumassa, jos välillä sitäkään. Mutta nyt mulla on jo vähän ikävä kotona oleilua ja viikonloppuja, jolloin aikataulutettua tekemistä ei ole.

Suomen kesä on lyhyt. Siksi suurin osa vuoden tapahtumista on sullottuna näille muutamalle kuukaudelle. Jos olisi ikuinen kesä, ei tarvitsisi joka viikonloppu arpoa, mihin kivoista tapahtumista ehtii ja keitä kavereita näkee, kun tapahtumat jakaantuisivat pitkin vuotta ja valon ansiosta jaksaisi olla sosiaalinen vuoden jokaisena kuukautena. Tämä kesä on ollut tapahtumien ja auringon määrän suhteen loistava. Mutta nyt viime viikkoina olen huomannut välillä toivovani, ettei mitään mielenkiintoisia tapahtumia olisi, jotta saisi möllöttää vapaapäivinä lapsen kanssa ihan rauhassa. Ja että ehkä vielä sataisi kaatamalla, ettei varmasti tarvitsisi lähteä kotoa minnekään.

Tapahtumarikkaan kesän jälkeen mulla on nyhrystystarve. Haluan selvittää työpöydän kulmalle kesän aikana kasaantuneen tee-hoida-tutki-mapita -röhnäkasan ja pyyhkiä pölyt nurkista. Laittaa valokuvia ja lukea lehtiä rannan sijaan sohvalla. Katsoa hitto vie telkkaria, jota en ole avannut viikkoihin. Tehdä keskeneräiset kässäprojektit valmiiksi. Haluan paukuttaa lapsen kanssa palikkaa kotona ja kerätä metsässä taskut täyteen kiviä, enkä viilettää koko ajan pitkin kyliä.

Märkiä kintaita, ympärivuorokautista pimeyttä ja toppavaatehärdellissä hikeentyneitä selkiä en kaipaa. Ja tiedän viimeistään marraskuussa ikävöiväni valoa, lämpöä ja leppoisaa kesätunnelmaa jo niin paljon, että tutkin säästötilin tilannetta ja kaukolentojen hintoja. Mutta nyt mä toivotan tervetulleeksi metsässä jo selvästi aistittavan tekosyyn kotona möllöttelylle.

Jaa