Itselläni alku on taas mennyt huonommin kuin kuvittelin. Välillä kuljen työn, päiväkodin ja kodin väliä ilohyppyjä ottaen ja onnellisena siitä, miten hyvältä arki kiireestä huolimatta tuntuu. Välillä taas ahdistus, ikävä ja stressi uudenlaisesta arjesta saavat voimaan fyysisesti pahoin. Silloin tuntuu, että olen valmis myydään kotimme, jättämään työni ja muuttamaan maalle kylmään ja sähköttömään torppaan sekä elämään pelkillä oman maan perunoilla, jotta saisimme vain koko perhe olla koko ajan yhdessä.
Ensimmäinen päiväkotiviikko oli pehmeää laskua, ja mies vietti lapsen kanssa päiväkodissa aamupäivät, kello kahdeksasta päiväuniin saakka. Ensimmäisen kerran Minime jäi päiväkotiin ilman vanhempia ekan viikon perjantaina. Samana päivänä koetettiin myös päiväunia, mikä oli yksi meitä vanhempia eniten jännittäneistä jutuista. Mutta hyvinhän se oli mennyt, ja lapsi oli nukahtanut delfiinien laulua kuunnellen. Unihommissa ei ole myöhemminkään ollut huolta, mitä nyt lapsi välillä pälpättää unilelulleen ennen nukahtamista turhan kovaan ääneen ja nukkuu lyhyemmät tirsat kuin kotona.
Mutta muutama muu asia onkin sitten aiheuttanut ihan jäätävää ahdistusta etenkin mulle. Ja miehellekin, mutta toisen on otettava se vahva rooli, kun toinen panikoi. Ensimmäisenä se ikuinen murheenkryyni ja puheenaihe päiväkotihommissa: ryhmäkoot. Minimen ryhmässä on 16 lasta, jotka eivät kaikki toki ole aina samaan aikaan paikalla, mutta kyllä siinä riittää kolmelle aikuiselle tekemistä. Vietin yhden aamupäivän päiväkodissa pehmeän laskun aikaan ja huh huh. Se oli mullekin niin rakasta, että meinasin samaisena iltana töissä nukahtaa työpisteelleni. Toki vietin koko aamupäivän tuntosarvet pystyssä yrittäen nähdä, ymmärtää, kysyä ja oppia mahdollisimman paljon, mikä kuluttaa voimia, mutta silti. Päiväkotityöläisen arki on raskasta, eikä musta ikinä kuuna päivänä olisi siihen työhön. Ei voi kun arvostaa toisten osaamista ja jaksamista.
Samalla arki päiväkodissa on tietenkin raskasta lapselle. Kokonaista syliä ei aina riitä kaikille halukkaille. Mutta kuten lastentarhanopettajamme sanoi, onneksi yleensä ainakin yksi käsi tai polvi on vapaana halukkaille. Ei mulla kotonakaan aina ole mahdollisuutta olla vain lapsen käytettävissä, mutta kun lapsi on tottunut saamaan kahden ihmisen lähes jakamattoman huomion, on hankalaa oppia antamaan myös muille lapsille osansa.
Eniten ahdistusta, hämmästystä ja suuttumusta päiväkotiarjen alussa on aiheuttanut kuitenkin hoitajien vaihtuvuus. Yksi hoitajista oli alkuun paljon poissa, ja tuuraaja vaihteli päivittäin. Se ei ole inhimillistä eloa kenellekään. Ei tuuraajalle, ei muulle henkilökunnalle eikä etenkään lapsille. Toinen hoitajista aloittaa nyt opiskelunsa, joten hänen tilallaan aloittaa uusi ihminen tulevien viikkojen aikana, toivottavasti jo huomenna. On tietenkin ihanaa, että hän pääsi opiskelemaan, mutta äärimmäisen kurjaa, että uudet lapset, Minimekin, ehtivät selkeästi kiintyä häneen kuukauden aikana. Ja nyt he joutuvat taas luomaan luottamussuhteen uuteen vieraaseen aikuiseen.
Älyttömintä koko hommassa on se, että uusi lastentarhanopettaja aloitti vasta viikkoa lasten jälkeen. Olisi pitänyt ehdottomasti järjestää niin, että uusi opettaja olisi valittu aikaisemmin, jolloin tämä olisi päässyt aloittamaan yhdessä lapsien kanssa. Nyt opettajan tilalla tuurasi ekan viikon, eli uusien lapsien pehmeän laskun ajan, kuka milloinkin. Kaikki tämä järjestely ja hoitajien vaihtelu aiheutti päiviä, joilloin me mietimme sydän syrjällään, että kukaan näistä nyt paikan päällä olevasta kolmesta hoitajasta ei tule olemaan täällä vakituisesti kuukauden päästä. Eipä paljoa niinä päivinä askel noussut ilohyppyihin.
Puhuin näistä asioista päiväkodissa sanoen, että jos olisin tiennyt alun sekavuudesta, olisimme hakeneet aloitusta syyskuusta lähtien ja vetäneet vielä yhden kuun ilman perheaikaa tai eloon vaadittavia yöunia. Yksi tuuraajista kuitenkin sanoi, että kirjoittamaton totuus olisi silloin ollut se, että emme olisi saaneet hakemaamme paikkaa. Ne kun täytetään elokuusta lähtien. Naapurin mutsi tiesi myöhemmin kertoa, että tämän voi kiertää hakemalla paikkaa elokuun lopusta lähtien. Jos siis sekavan aloituksen välttämiseen on olemassa vanhemmilta toisille kulkevia puolisalaisia kikkoja, meidän päiväkotiryhmämme kaaosmainen alku ei taida olla ainut laatuaan.
Kolmas ja onneksi ainakin näillä näkymin viimeinen huono sanottava päiväkodin aloituksesta on fiilis, että välillä vanhemmilta piilotellaan totuutta. Sanotaan, että päivä on mennyt tosi hyvin, vaikka lapsi olisi ollut itkuinen koko päivän. Otin asian puheeksi aloituskeskustelussa ja sanoin toivovani päiväkodilta rehellistä ja avointa viestintää. Tiedän, ettei kukaan voi muistaa joka päivä jokaisen kuudentoista lapsen kohdalla, miten monta porkkananpalaa se söi, nukahtiko se heti ja oliko pehmolelu kainalossa, heittikö se hiekkaa jonkun päälle, itkikö aamulla vanhempien perään minuutin vai kaksi ja puoli minuuttia, repesivätkö housut keinussa vai jossain muussa tilanteessa, leikkikö se porukassa vai vetäytyikö itsekseen ja mitä kaikkea pottaan on tullut ja montako kertaa. Mutta silloin pitää kertoa, että ei nyt ihan muista, eikä vain sanoa ”tosi hyvin”. Ja jos lapsi on itkenyt koko päivän ikäväänsä, sitä ei pidä piilotella, vaan kertoa vanhemmille. Onneksi Minimen kohdalla ainakin aamun eroitkut ovat laantuneet melko nopeasti, yleensä jo siinä vaiheessa, kun sidon kenkiäni eteisessä.
Ja onneksi näihin kaikkiin kolmeen ongelmakohtaan on jo nyt tullut parannusta. Uusi lastentarhanopettaja on aloittanut työssään ja vaikuttaa huipputyypiltä, joka osaa aistia sekä lapsien että vanhempien fiilikset. Sanoinkin hänelle, että hänestä ihan huokuu iloisuus, rauhallisuus, huolehtivaisuus ja rakkaus omaa alaa ja lapsia kohtaan. Ehkä siksi minäkin päädyin vollottamaan hänen vetämänsä aloituskeskustelun aikana, mutta en sentään syliin kiivennyt. Vaikka tosin mieli olisi tehnyt, sen verran verran jännää ollut tämä alku, ja hän sai parannettua uskoani homman toimimiseen.
Nyt kun vain saataisiin joku ihana hoitaja kolmanneksi jengiin opiskelemaan lähteneen hoitajan tilalle. Toinen hoitaja kun voitti luottamukseni jo silloin, kun kävimme tutustumassa päiväkotiin. Tuuraajakuvioihinkin on tulossa parannusta, sillä päiväkoti on palkkaamassa vakituuraajaa. En tiedä, miten se käytännössä tulee toimimaan, mutta luulisi, että mahdollisuus saada sama tuttu tuuraaja vakihoitajan sairastuessa olisi suurempi kuin nyt.
Onneksi päiväkodin aloituksesta on myös liuta hyvää sanottavaa, vaikka nämä asiat ovatkin jääneet muutaman ison miinuskohdan jalkoihin ensimmäisten viikkojen tunnevuoristoradan aikana. Vaikka välillä onkin tuntunut, että totuutta piilotellaan, päiväkodissa on muuten rento, avoin ja kuunteleva suhtautuminen vanhempiin. Päiväkotipäivät toivotaan ilmoitettavan edellisellä viikolla, mutta ei sekään tunnu olevan niin justiinsa. Uuden edessä uiveloina olevia vanhempia jeesitään rennolla meiningillä, mutta ei holhota tai syyllistetä – jos nyt vaikka ei ole tajunnut tuoda lapselleen ulkoilua varten erikseen housuja.
Lapsikin on ottanut huimia harppauksia eteenpäin. Päiväkodin ansiosta pottatouhut ovat taas mukana kuvioissa, eikä taannoin varoittamatta ilmaantuneesta pottakauhusta ole enää tietoakaan. Jo ensimmäisen viikon jälkeen lapsi tahtoi ehdottomasti syödä ruokansa ruokailuvälineillä, eikä enää vain käytä lusikkaa tai haarukkaa sormiruokailun tahtipuikkona. Päiväkodissa ruoka ei toki ole ihan yhtä monipuolista kuin kotona olisi, mutta käytettävissä olevilla rahoilla keittiöhenkilökunta tekee ihmeitä. Kasvisruokalistakin on yllättänyt positiivisesti ja erilaiset kasvisproteiinit näkyvät hienosti ruokalistoilla. Luomuakin käytetään enemmän kuin uskalsin toivoa. Päiväkotipäivinä on myös helpottavaa tietää, että lapsi on syönyt yhden kunnon aterian, joten jos ei ole jaksamista kokkailuun, voi vääntää nopeasti ja hyvillä mielin päivälliseksi ihan vaikka vain uunivoileipiä.
Ryhmässä oleminenkin on kehittynyt yllättävän nopeasti. Enää lapsi ei vain seuraile muiden touhuja sivummalla, vaan menee leikkimään muiden mukana. Ja muut ryhmän lapset ovat ihania. Tulin hurjan hyvälle mielelle, kun yksi vanhempi poika tuli kysymään minulta, tykkääkö Minime junista. Kun kerroin, että tykkää kovasti ja metroista myös, poika lupasi näyttää Minimelle päiväkodin juna- ja ratikkalelut. Pari selkeää ystävyyssuhteen alkuakin on syntynyt. Vaikka puolitoistavuotias leikkiikin omia leikkejään yhdessä muiden kanssa, hän tuntuu aina hakeutuvan huristamaan autolla ja selailemaan kirjoja kahden suurin piirtein samanikäisen tytön seuraan.
Päiväkodin leikit heijastuvat myös kotiin. Sen lisäksi, että lapsi on esimerkiksi hokannut taaperokärryn mahtavuuden vasta nyt, hän myös malttaa sillon tällöin leikkiä ihan itsekseen. Tähän mennessä kun marina on alkanut välittömästi, jos vanhempi yrittää tehdä lapsen mielestä jotain niin järjetöntä kuin vaikka laittaa ruokaa tai käydä vessassa. Enää lapsi ei vaadi, että pitäisi olla koko ajan vieressä leipomassa hiekkakakkua tai rakentamassa dubloja, vaan hän osaa ja malttaa keskittyä niihin myös itsekseen.
Yksi asia on myös kääntynyt päälaelleen töiden ja päiväkodin alettua: kotona oleilu ei enää aiheuta marinaa kummassakaan, minussa tai lapsessa. Aikaisemmin tahdoimme säntäillä ympäri kaupunkia aamusta iltaan. Muuten molemmille iski kitinäkohtaus ja seinähulluus viimeistään puoleenpäivään mennessä. Nyt saatamme kyhnöttää päiväkotipäivien jälkeen illan sylitysten kotona, eikä sen kummempaa ohjelmaa vaadita. Tai sitten viikkaan pyykkiä, pyyhin pölyjä ja imuroin pienen apulaisen pyöriessä assarina mukana. Yhtäkkiä niistä vauvavuonna ahdistusta aiheuttaneista kotitöistä on tullut arjen luksusta.
Huh! Varmasti stressaavaa lapselle ja aikuiselle tuo sekava hoitajatilanne. Toivotaan että saisitte mahdollisimman pian pysyvämmät kuviot käyntiin, ideaaleinta olisi toki, jos alusta asti olisi vaihtelu ollut mahd. vähäistä.
Meillä on onneksi ollut samat hoitajat koko tutustumisen ajan, kolme hoitajaa, jotka jatkavat myös kun hoito syyskuussa alkaa kunnolla. Ja pienten ryhmässä (~9kk-2,5v) ryhmän maksimikoko on 12 lasta ja syyskuussa on paikalla vasta 9. (Jee! Pehmeä lasku!)
Seitsemän päiväkotivuoden jälkeen voisin sanoa pari asiaa.
Tuo asioiden kaunistelu… sillä kai yritetään saada vanhemmille jotenkin parempi mieli, mutta se on välillä niin läpinäkyvää. Se on minulta syönyt luottamusta ja tärkeitä asioita kysyn yleensä vähintään kahdelta työntekijältä. He nimittäin harvoin ovat sopineet millä tavalla asioita kaunistellaan. Kun kolmanneksi ottaa lapsen oman kertomuksen, saa jonkinlaisen käsityksen siitä, miten asiat oikeastii ovat. Usein sitä valitetaan, että voi kun vanhemmat tietäisivät, miten lapsi kodin ulkopuolella käyttäytyy. Miten sen voi tietää, jos sitä ei kerrota? Olen oppinut, että kun oikein kehutaan, miten hienosti sujuu, se on merkki siitä, että nyt on jotain vialla.
Kesä-, heinä- ja elokuu ovat päivähoidossa vielä päivystysaikaa. Lapsista osa on lomalla, joten uudet työntekijät aloittavat vasta koulujen alettua. Työntekijät myös vaihtavat ryhmää kesän aikana. Siksi meidän muksumme palaavat myös lomalta vasta elokuun viimeisillä viikoilla, mieluusti niin, että uudet työntekijät ovat kerinneet olla jo viikon ryhmässä. Työntekijöidenkin täytyy opetella tuntemaan toisensa ja silloin on parempi, että päiväkodissa harjoittelukappaleena on jonkun toisen lapsi.
Eli siis… odota nyt, että toimintakausi pyörähtää kunnolla käyntiin, eiköhän se siitä sitten tasaannu.
Mun kokemus hkin päiväkodeista on juuri tämä. Valitettavasti päivät eivät ole ”tasalaatuisia”. Hoitajien vaihtuvuus voi olla ongelma myös ihan pitkin vuotta.
Monesti elokuu on myös se hiljainen kuukausi, kun osa lapsista on vielä lomilla. Voi saada silloin hiukan liian rauhallisen kuvan touhusta, jos tutustuminen tapahtuu tällöin.
Onko jossain kunnassa vielä noin? Ainakin täällä on puristettu löysät pois. Jos lapsia puuttuu, niin ryhmiä yhdistellään eikä yhtään ylimääräistä työntekijää ole.
Tämän tekstin luettuani, olen taas miljoona kertaa onnellisempi, että lapseni aloitti viikko sitten perhepäivähoitajalla 🙂 musta ei olisi laittamaan päälle vuoden ikäistä tyttöni päiväkotiin.
Tsemppiä kuitenkin teille ja eiköhän se meno ja meininki siellä pkodissa pikkuhiljaa tasaannu! Niin ikävää kuin se onkin, niin henkilökunnan vaihtuvuus on välillä suuri joissakin päiväkodeissa. Toivotaan kuitenkin että teillä samat hoitajat pysyy ja tuuraajaksikin saataisiin joku tietty ihminen joka tulisi lapsille tutuksi!
-M
Täällä on toistaiseksi aika hyvät fiilikset ollut päiväkodista. 🙂 Poika aloitti kaksi viikkoa sitten ja on molempina viikkoina ollut kolme päivää hoidossa ja on kyllä tykännyt. ! Hoitajien mukaan ainakin on kaikki mennyt hyvin; on syönyt, leikkinyt ja nukkunut. Eikä oo ainakaan naama ruvella tullut kotiin. 😛
Itselläni ei vielä ole sanottavaa ryhmäkoista tai muustakaan. Pojan ryhmässä vissiin on kutakuinkin kans joku 15-20 lasta, mutta koska on vuorohoitoryhmä, ei paikalla välttämättä ole läheskään niin montaa. Yks aamu kun vein puoli kahdeksaksi, oli paikalla vain yksi toinen lapsi. =)
Mutta kyllä tämä on rankkaa verrattuna vanhaan arkeen. Aamulla aikasin liikenteeseen viemään poika hoitoon, sitten itse töihin ja takaisin tullessa taas hakea poika mukaan ja sitten kotiin. Kotiinpäästyä onkin aika naatti! Viikonloput kyllä tekee hyvää.
Tsemppiä. ♥
Se on ihanaa ryhmässä, miten lapset oppivat että vaikka syli ei just nyt olisi vapaana, tarvittavan lohdun voi saada muuten. Aina löytyy vapaa kainalo, polvi, reisi, syli, käsivarsi tai ihan vain selkä jonka kautta voi tulla halaamaan ja kertomaan mikä harmittaa 😀 ja sylivuoron odottaminen opettaa kavereiden huomioon ottamista ja oman vuoron odotusta. Meillä töissä tuo vakkarisijainen tarkoittaa kiertävää hoitajaa, joka on palkattu meidän yksikölle ja on siinä ryhmässä missä kulloinkin eniten tarvitaan
tarkoitin että meno on rauhallisempaa esim 8 lapsen kanssa kuin kuudentoista, vaikka aikuisia olisikin samassa suhteessa paikalla…
Täällä ne kahdeksan lasta olis siirretty toiselle osastolle, jolla on myös kahdeksan lasta.
Tiedäthän että lapsiluku on lopunpäivää aika erilainen. Musta tutustumisjaksolla (toisen lapsen kanssa) paljastavinta olikin juuri se, et ne aamut antaa koko päivästä ihan eri fiiliksen. Et kiva on lähteä töihin kun lapsi jää sinne rauhalliseen ilmapiiriin… No loppupäivä onkin sit jotain muuta.
Ensiksi haluan sanoa, että kovasti teille tsemppiä hoidon jatkoon. Jos ryhmässä on se yksi lastentarhanopettaja/hoitaja, jolla on homma käsissä ja joka jaksaa panostaa, niin se kantaa pitkälle. Ihana jos teille on tullut yhdestä työntekijästä sellainen kuva. Ja se syksy on aina kaaosta, kun aloittaa paljon lapsia samaan aikaan, jossain vaiheessa se tasoittuu, jos työntekijät pysyvät samoina.
Nostit tuossa esille juurikin niitä ongelmia, mitä itse olen työntekijänä kohdannut ja jonka takia en enää päivähoidossa työskentele. Ryhmäkoko syö lasten lisäksi työntekijää, ja kaikki tietävät miten hyvin ylirasittunut työntekijä työskentelee pidemmän päälle. Myös työkavereiden vaihtuvuus ja jatkuvat sijaiset estävät työn suunnittelua. En kuitenkaan ole edelleenkään sitä mieltä, että päiväkoti on huono vaihtoehto, mutta ne resurssit ovat ihan jostakin…
Ja monesti kaupungilla on käytössä nuo vipit, eli vakituiset sijaiset, jotka seilaavat muutaman tarhan välillä. Aina se sama ei tokikaan ehdi ja mielestäni ongelmana on se, että kun varsinkin flunssakaudella tarve sijaisille on huutava, niin silloin ei yksinkertaisesti saada ketään. Meidän kaupungissa (töissä ollessani) ei alle 2 viikon saikkuihin yksinkertaisesti palkattu ketään, vaan joustettiin (ja pelattiin suhdeluvulla) Minä itse olen henk.koht sitä mieltä, että silloin vanhemmille pitäisi aamulla sanoa, että tänään vedetään alimiehityksellä, mutta kun sitä ei sanota. Kuulutan edelleen sitä läpinäkyvyyttä, jota itsekin toivoit. Asioista pitäisi puhua totuudenmukaisesti, eikä sanoa jotain ympäripyöreitä vastauksia.
Ja taannoiseen päivähotokeskusteluun liittyen pyydän allekirjoittamaan seuraavan aloitteen. Kun puhe oli myös siitä miten vanhemmat voivat vaikuttaa edes jotenkin asioihin, niin tässä on yksi väylä. Tärkein pointti tuossa on mielestäni ryhmäkoon säätely lailla, josta luovuttiin 1993. Suhdeluvulla pelaamainen mahdollistaa juurikin sen, että ryhmät ovat ylibuukattuja, kunhan tilastot saadaan näyttämään hyvältä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/135
(laitoin tämän jo yhteen postaukseesi, mutta en tiedä huomasitko, siksi toisto)
Ihanaa syksyä teille!
eepu
Heippis!
Olen lukenut blogiasi jo kauan,muttqa nyt kommentoin ekaa kertaa. Tämä aihe on asia jossa kaikilla on oma mielipide ja ainakin jotain sanottavaa….
Itse olen toiminut niin hoitajana, kuin nyt lastentarhaopena erilaisissa päiväkodeissa. Voin kertoa, että tuo ihan hyvin on päivä mennyt voi usein tarkoittaa nimenomaan juuri sitä, että päivä on mennyt ihan hyvin. Aina ei tosiaan muista/tiedä kaikkea kaikista lapsista ja jokaisen lapsen liikkeistä. Mutta se ”ihan hyvin” tarkoittaa usein että on syöty,nukuttu ja pissattu sekä ettei mitään ihmeellisä itkuja/riitoja/tapaturmia ole osunut juuri sille päivälle. Toki se on vähän, mutta silloin kannattaa myös vanhempana muistaa kysyä esim ”selvä eli ruoka on maistunut ja unet nukuttu?” näin saa yleensä jatkoa ”ihan hyvin”-vastaukselle. 🙂
Sijaistilanne on yleensä aika harmillista, mutta valitettavan yleistä. Toisaalta täytyy muistaa, että sijaisetkin antavat itsestään 100% ja haluavat luoda turvallisen päiväkotipäivän jokaiselle lapselle.
Tsemppiä päiväkotiarkeen ja varmasti se siitä alkaa hyvin menemään kun lapsesi ryhmä pääsee kunnolla aloittamaan toimintansa. 🙂
Itse olen ollut muutaman kuukauden reipas vuosi sitten keski-suomalaisessa päiväkodissa työharjoittelussa. Itse olin järkyttynyt tuosta aivan samasta ilmiöstä. Ryhmässä oli 20 3-6-vuotiasta lasta ja hoitajia/opettajia (minun lisäkseni) periaatteessa kolme. Lastentarhan opettaja ja yksi hoitaja pysyivät samoina koko ajan. Mutta sen lisäksi ryhmässä pyöri kolmen kuukauden aikana minä+yksi toinen harjoittelija, kaksi eri ”vakituista” hoitajaa, joiden pesti kesti parista viikosta pariin kuukauteen sekä pari kolme eri sijaista.
Homma pyöri silti suhteellisen toimivasti niin kauan, kunnes joku sairastui. Erityisesti, jos sairastunut oli jompi kumpi niistä kahdesta työntekijästä, jotka oikeasti olivat vakituisia ja olivat vuosia työskennelleetkin samassa päiväkodissa ja yhdessä. Sen jälkeen KAIKKI suunnitelmat sille päivälle heitettiin romukoppaan ja päivä oli pelkkää sinnittelyä ja selviytymistä. Itse olin hommissa ihan vain työkkärin kautta harjoittelijana, mutta jouduin monesti ihan yksin vetämään esimerkiksi 5-10 lapsen ryhmää tai vahtimaan heidän leikkejään. Sen lisäksi, että todellisuudessa työkkärin työharjoittelussa harjoittelijaa ei edes saisi sellaiseen vastuuseen laillisesti jättää, minulla ei yksinkertaisesti ollut edes kunnollisia resursseja vetää jotain toimintaa ihan lonkalta lasten kanssa. Toisaalta kuitenkin nautin hommista, mutta todella raskastahan se oli.
Toinen asia, josta en pitänyt pätkääkään, oli se, että työntekijät saattoivat lähteä välillä keskenään kahville ja lapset jäivät itsekseen ryhmätiloihin leikkimään. Välillä toki oli tilanteita, että paikalla oli yksi hoitaja 15 lapsen kanssa ja siitä huolimatta työntekijällä pitäisi olla oikeus siihen kahvikupilliseen, mutta ei sen silti ihan niinkään pitäisi mennä. Kyllähän sen ikäiset (siis ne 3-6-vuotiaat) jo hetken pärjäävät keskenään, mutta kun lapsia on monta, yleensä ne leikitkin tuppaavat menemään vähän överiksi ja siellä sitten tulee haavereita yms. Välillä hoitajat kahville lähtiessään suostuttelivat minut mukaansa ja mietin koko kahvittelun ajan, että kohta siellä joku muksuista murtaa kallonsa ja kuolee, kun kukaan aikuinen ei osaa hälyyttää heti apua. Sitten join kahvin pikaisesti ja kiiruhdin takaisin niiden oikeiden työntekijöiden kiukkuiset katseet selässäni. Heitä ilmeisesti ärsytti se, etten osannut vetää lonkkaa huolehtimatta niistä muksuista, joiden piti olla kuitenkin meidän vastuullamme.
Koin kuitenkin yllättyneeni positiivisesti siitä kehittävien aktiviteettien ja virikkeiden määrästä, joita päiväkoti tarjosi lapsille. Siellä tehtiin aivan toisen tasoisia juttuja kuin omina päiväkotiaikoinani joskus parikymmentä vuotta sitten. Ja opetus oli mielestäni lapsentasoisempaa ja rennompaa. Tämäkin tosin onnistui vain silloin, kun kaikki työntekijät olivat töissä ja hommat sujuivat suunnitellusti.
Ja tosiaan olin työharjoittelussa marraskuusta helmikuuhun eli mistään syksyn epäjärjestyksestä tai lomilta palaamisista ei ollut kyse, vaan siellä on todennäköisesti ympäri vuoden tuollaista. Mietin välillä, että tiesivätkö vanhemmat aina edes keitä kaikkia hoitajia lapsia kävi hoitamassa tai kuinka monta sijaista porukassa pyöri vuoronperään..
No onpa ollut henkilökunnan kokoonpanossa rikkonaisuutta! Oma 3-vuotias tyttö aloitti myös elokuun alussa helsinkiläisessä päiväkodissa ja koko ajan on ollut sama henkilökunta, 2 ekaa viikkoa toinen hoitaja oli lomalla, mutta lapsia oli vähemmän. Samalla kokoonpanolla ovat olleet viime vuodenkin. Meille kerrotaan aina kuulumiset, mutta ne ovat aina syöminen, nukkuminen ja wc-käyntien sujuminen, välillä on kyselty jostain mistä lapsi on paljon puhunut, mutta eivät ole ihan ymmärtäneet kaikkea 🙂 negatiivista on juurikin tuo iso ryhmä, lapsi on välillä kertonut tönimisestä ( ja yhden lapsen äiti kertoi että hänen lastaan oli purtu) ja se miten väsynyt lapsi on 6 tunnin päivän jälkeen 🙁 Hattua nostan työntekijöille, jotka siellä hulinassa jaksavat pidellä hommaa koossa!
Olen lastentarhanopettaja ja tuohon päivän kuulumisten kerrontaan kommentti: Meillä töissä panostetaan siihen, että lapsen kuulumiset kerrotaan hyvin. Siis jotain muuta kuin ”ihan hyvä päivä”. Päivä voi olla ihan hyvä ja silti on jotain kerrottavaa. Tässä meitä auttaa lapsilista, johon kirjaamme olennaisimmat. Näin kuka tahansa työntekijä pystyy kertomaan, vaikkei joka tilanteessa ole ollut paikalla. Oman lapseni päivästä toisessa päiväkodissa en saa välillä kunnon informaatiota, vaikka kuinka lypsän. Olen puhunut asiasta ja kertonut haluavamme kuulla päivän kuulumiset. Vaihtelevaa on. Mutta aina voit yrittää puhumalla saada muutosta asiaan.
-T-
Meidän päiväkodissa heinäkuun aikana oli kyllä niin paljon vaihtuvuutta henkilökunnassa että ihan hirvitti. Eräänä viikkona lapsen ryhmässä ei ollut yhtään oman ryhmän vakihoitajaa töissä. Vaikka onkin loma-aika niin luulisi että kolmen ihmisen lomat voisi järjestää niin että edes yksi olisi paikalla kun muut ovat lomalla. Lapsikaan (alle 2v.) ei olisi halunnut jäädä melkein tuntemattomien hoitajien seuraan.
Meidän aloitus meni heti alussa niin härdelliksi, että päätin katkaista koko hoitosopimuksen ja etsiä kotiin perhepäivähoitajan..ns.kolmiperhehoitomuoto. Vein tyttäreni 11kk päiväkodille. Sovimme, että tyttö aluksi 2pvää /vko 9-11.30. Ensimmäisenä päivänä hoitajat totesivat minulle, että äiti lähtee nyt sitten siitä ja kaappasivat tyttäreni syliin ja ovi vedettiin naaman edestää kiinni. Hetken asiaa hämmästelin ja ajattelin, että kaippa tietävät mitä tekevät, kun ammatti-ihmisiä ovat. Seuraavana to , kun vein tyttären sanoin, että soittakaa minulle heti , jos neiti alkaa väsymään ja itkeskelemään jo 11 aikaan niin tulen hakemaan pois ettei heidän ruokailut mene ihan sekaisin ja tyttö pääsee nukkumaan. Saattaa väsähtää kotonakin jo klo 11. Annoin tuttipullon ja ohjeistin antamaan sen tytölle itkun tulllessa niin rauhoittuu. Kello meni yli 11 ja ajttelin, että kiva! kaikki on mennyt ilmeisesti hyvin, kun puhelua ei kuulu. Aukaisin päiväkodin oven 11.30 ja korviin kantautui suljetun oven takaa aivn jumalaton huuto ja kirkuminen. RAkas tyttäreni siellä .. Hoitaja aukaisee oven naama aiavn ylistressaantuneen näköisenä huutava tytär sylissä ja ojentaa neitin minulle. Olin ihan hämilläni..en ole koskaan kuullut neitin huutavan ja itkevän niin hysteerisesti kuin silloin. Kysyin, että onko itkenyt kauan. Hoitaja aiihen ”jonkun aikaa..” Niin, että kuinka kauan on jonkin aikaa? ”No alkoi heti tuossa 11 aikaan.. ” Miksi ette soittaneet niinkuin käskin tekemään? ”Ajateltiin nyt kokeilla näin”. ELi olivat siis pitäneet väkisin hereillä umpiväsynyttä neitiä ja viimeinen pisara oli se, kun löysin tytön tuttipullon hyllystä täsysin koskemattomana siitä paikasta minne sen jätinkin. Laitoin neitin rattaisiin ja nukahti heti. Kiitos tämän episodin aina ennen niin tasapainoinen tyttölapsemme pelkää mennä nukkumaan iltaisin. Kohta n.viikon ennen yhdksältä nukkumaanmeno siirtynyt jopa puoleenyhön. AIna , kun jätän tytön sänkyynsä ja laitan oven kiinni huuto on samanlaista kuin silloin päiväkodilla. Traumatisoimallako niitä lapsia sopeutetaan ? Eikö vanhemman sanalla ole väliä? VOitte uskoa, että olen erittäin vihainen äiti ja luottamus päiväkotiin meni täysin.
En tiedä onko Espoossa tällä hetkellä päivähoidon tila parempi, vai onko meillä vaan käynyt hyvä tuuri. Poika aloitti tarhassa vuoden alussa ja koko kevään ryhmässä oli 10 lasta ja 4 hoitajaa. Elokuun alussa poika palasi kesälomilta tarhaan ja 2 ekaa viikkoa ryhmässä oli 2 lasta ja 3 hoitajaa. Toisessa pienten ryhmässä sama juttu, mutta ei ryhmiä silti yhdistelty. Nyt taitaa olla 9 lasta ja 3 hoitajaa. Ihan loistavaa ja yksilöllistä hoitoa saa jokainen lapsi. Muutenkin useampi lapsi on vaan 4pv/vk ja monet tulee tosi myöhään aamulla. Me haetaan yleensä neljän maissa lapsi pois ja usein melkeen kaikki on jo haettu siinä vaiheessa, en sit tiiä missä välissä ne vanhemmat töitä ehtii tekemään, välillä on ihan huono omatunto jos meidän lapsi joutuu olee 8h tarhassa..
Entisenä tarhantätinä pitää kommentoida muutama juttu.
16 lapsen ryhmä on vielä suhteellisen pieni, joten olisin oikeastaan vaan tyytyväinen tuossa tilanteessa. Ite olin ryhmässä, jossa oli vähän lapsia, eli lukumäärällisesti 18-20, laskennallisesti 20-22. Ja meidän ryhmä oli pieni.
Ja sylittelystä. Onneksi lapsi saa niitä sylihetkiä useamman kerran päivässä päiväkodissa, vaikka hetki olisikin lyhyt. Meillä oli tapana esimerkiksi pukea pienen lapset sylissä (niin ulos mennessä kuin päikkäreiltä herätessä). Lisäksi on nämä kirjanlukuhetket, jollon lapsi saa kaipaamaansa läheisyyttä. Meidän ryhmässä oli monta lasta, jotka tuntui erityisesti tarvitsevan syliä ja sitähän me järjestettiin. Eli ihan puhuttiin tiimin kesken, että avoin syli menetelmällä mennään. Jos vaan on motivoituneita työntekijöitä, niin kaikille lapsille riittää syliä ja läheisyyttä päiväkodissa. Ei koko ajan, mutta pienissä hetkissä.
Hoitajien vaihtuvuus on kyllä tosi kökköä. Mutta sillon lapset turvautuu enemmän niihin pysyviin aikuisiin ja hakevat näiltä turvaa. Tuo lto:n myöhään alottaminen on ihan rahasyy. Lto:n pitäminen on kalliimpaa kuin pelkän lh:n, joten totta kai kaupungit säästää siinä. Näin on jokapaikassa joka vuosi. Se on valitettavaa ja lto:lle itelleenkin tosi kurjaa. Mutta raha se pyörittää maailmaa 🙁
Ja tosiaa, jos olisitte alottanut päikyn myöhemmin, ei paikan saaminen olisi välttämättä ollut niin ”helppoa”.
Ja mitä totuuden piilotteluun tulee, kannattaa vaan ite ahkerasti kysellä. Kaikkia vanhempia ei tunnu kiinnostavan noi päivän kuulumiset. Kiireellä haetaan lapsi ja ei ehditä edes muutamaa sanaa vaihtaa. Siinä menee hetki, ennen kuin henkilökunta ”oppii” ketkä vanhemmat haluavat jutella enemmän ja ketkä vähemmän. Meillä pyrittiin kyllä avoimesti kertomaan kaikille kaikesta, mutta tuli kyllä monesti törmättyä siihe, että vanhemmilla ei ole kiinnostusta/aikaa kuunnella. Eli aikaa ja malttia sekä omaa aktiivisuutta! Tuskin kukaan päiväkodinhenkilökunta tahalleen mitään tietoa pihtaa.
Ja jos lapsesi ryhmässä on isompia lapsia, niin usein käy niin että isommat alkaa ottaa noita pienempiä mukaan leikkeihin ja huolehtii niistä pienemmistä. Se jos jokin on hellyyttävää.
Mukavia päiväkotipäiviä! Ja tsemppiä jatkoon! Toivottavasti kaikki menee hyvin 🙂
Meilläkin lapsi aloitti perhepäivähoidon vuosi sitten syyskuun lopussa ja täytyy sanoa että on niissäkin miinuspuolia, nimittäin vaihtelevat varahoidot!
Aina ei oikein tiedä että minnehän se lapsi seuraavaksi menee varahoitoon (pph: palkattomat lomat, ylityövapaat, syys-joulu-, talvi-, kesälomat yms), ja kun meillä on vielä allerginen lapsi niin on aika puuduttavaa joka kerta erikseen varmistella että tietäväthän ne kaikki allergiat.. tai jälkikäteen kysellä että niin, mitä se lapsi söikään eilen kun illalla puhkesi kutiavat ihottumat..
Sitä välillä miettii että olisiko ollut helpompi jos olisi aina tuttu päiväkoti, mutta toki tuo hoitajien vaihtuvuuskin on sitten se oma rasitteensa.
Meillä ainakin toimii pääsääntöisesti sama varahoitopaikka. Tottakai kaikissa on omat miinuspuolensa, mutta itse ltona ja äitinä olen sitä mieltä että pienen lapsen (alle 3v) paikka on joko kotona tai pphoitajalle, ei isossa lapsiryhmässä. Tähän mennessä ei ainakaan mitään huonoa sanottavaa, lapsi lähtee hoitoon suu hymyssä ja palaa sieltä yhtä iloisena. Päivät kuluu rauhallisesti ulkoillen, leikkien, syöden, nukkuen. Kerran viikossa askartelevat ja pitävät lauluhetken toisen pphoitajan kanssa joka asuu lähelle. Ulkoilevat myös paljon yhdessä, joten silloin ovat aina vähän ”isommassa porukassa”.
Joo, pehmeän lasku vesittyy täysin, kun hoitajat vaihtelevat. Kun sehän se tärkeintä alkuun pääsemiseksi on, luoda luottamussuhde hoitopaikan aikuisiin.
Toivoakseni homma tosiaan tasaantuu seuraavien viikkojen aikana. Onneksi lapsi kuitenkin on ottanut homman lopulta paljon lungimmin kuin ajattelin, mutta toki sopeutumista olisi avittanut paljon se, että vakihoitajat olisivat paikalla heti ekasta päivästä lähtien.
Niin, pitkin vuottahan ainakin sairastellaan, mikä aiheuttaa vaihtuvia tuuraajia. Mutta sairastelu on tietenkin ihan inhimillistä. Toivoakseni tuo vakituuraajan palkkaaminen mahdollistaisi sen, että useimmiten tuuraaja olisi se sama jo lapselle tuttu ihminen.
Kahta lasta lukuunottamatta koko sakki on ollut kasassa lähes kuun alusta lähtien. Rauhallisuuttaa, jos sitä nyt siksi voi kutsua, päiviin tuo se, että kyseessä on pienten ryhmä. Moni lapsista viettää päiväkodissa lyhyttä viikkoa tai ainakin lyhyttä päivää, tai molempia näistä. Ryhmien yhdistelyssä toimitaan päiväkodin toisen pienten ryhmän kanssa, joka muuten oleilee naapuritilassa ja jonka kanssa Minimen ryhmäläisillä on samat vessat, eteinen ja piha.
-M: Joo, toivotaan, että tuuraajaksikin saataisiin vielä joku sama tuttu henkilö mahdollisimman usein. Ja nyt onneksi alkaa vakihoitajapaketti olla kasassa, joten lapsen voi viedä päiväkotiin paremmalla mielin.
Saara: Joo, mä muistan kans omalta perhepäivähoitouraltani, miten kurjaa oli vaihdella hoitopaikkaa. Varmasti olisi ollut kivempaa, että hoitopaikka olisi pysynyt samana ja varahoitaja tullut sinne tuttuun hoitopaikkaan, mutta se ei tietenkään ole mahdollista, kun kyseessä on toisen ihmisen koti. Alkukankeilun jälkeen yleensä kuitenkin varahoitopaikka oli ihan kiva juttu, olihan siellä kaikkia uusia lelujakin, joita vakihoitopaikassa ei 😀
Anonyymi: Meillä lapsi hakee innoissaan kenkänsä, kun aamulla puhutaan päiväkotiin menosta. Perään itketään kuitenkin joka kerta, välillä niin kovasti, että kurkkua kuristaa. Lapsen päivät päiväkodissa kuluvat myös ulkoillen, leikkien, syöden ja nukkuen, mutta ei toki varmastikaan yhtä rauhallisissa tunnelmissa kuin perhepäivähoitajalla. Askartelua, laulua ja muuta järjestetympää tekemistä on joka päivä. Ja iloisena se lapsi hoidosta myös palaa – monesti tahtoisi jäädä päiväkodin pihalle näyttämään vanhemmille kaikki pihalta löytyvät jännät jutut. Tänään viimeksi mäkin laskettelin vielä liukumäkeä häntä hakiessani. Kivaa oli, ihan oikeassa lapsi oli.
Omien monenkirjavien perhepäivähoitajakokemusteni perusteella haluan, että myös lastani hoitavan aikuisen perään on katsomassa muita aikuisia.
Ihana kuulla Milla, että on mennyt hyvin! Meilläkin lapsi on lopulta tosiaan tottunut hommaan paremmin ja nopeammin kuin kuvittelin, vaikka eroitkut lasta hoitoon vievä vanhempi saa kannettavakseen koko loppupäiväksi. Etenkin kun ottaa huomioon hoitajien vaihtuvuuden, on ihmeellistä, miten nopeasti lapsi tottuu uusiin kuvioihin. Enemmän paha mieli taitaakin vaivata meitä vanhempia. Mutta ehdottomasti parempi niin päin.
Anonyymi. Joo, eiköhän jokainen tiedä, että lapsiluku vaihtelee päivän mittaan. Etenkin vuoropäiväkodissa. Minimekin ryhmässä on paljon vaihtelua lasten lukumäärässä päivän mittaan, sillä moni viettää päiväkodissa lapsemme tapaan vajaata viikkoa ja lyhyitä päiviä. Minimellä päivät ja ajat vaihtelevat joka viikko, mutta olen huomannut perjantain olevan selkeästi hiljaisempi päivä. Vaikka siis meno iltapäivää kohden yleensä kiihtyy, mä kuitenkin vien lapsen mielelläni hoitoon juurikin aikaisin aamulla. Hän on joka tapauksessa aamuvirkkuna hereillä silloin, ja on kiva tehdä se päivän haastavin kohta, hyvästien jättäminen, silloin, kun paikalla on vähemmän lapsia ja yksi aikuinen ehtii hyvin ottaa lapsen syliinsä lohduttaakseen eroitkut pois.
Kiva kuulla hoitajaksi itsensä ilmoittavalta kommentoijalta välillä hyvääkin sanottavaa päiväkodista, kiitos!
Meillä oli esikoisen aikaan tätä ongelmaa, että työntekijät eivät tiedä lapsen päivästä mitään ”en minä voi tietää aamupäivästä mitään, kun tulin töihin vasta kymmeneltä”. Nyt ei ole. Ongelman ratkaisi päiväkodin johtajan vaihtuminen. Muutama vuosi senkin jälkeen meni, että vanhatkin jäärät oppivat uuteen komentoon.
Kiitos linkistä kansalaisaloitteeseen! Lupaan käydä tutustumassa siihen nukuttujen aivojen kanssa myöhemmin. Huomasin sen jo aikaisemmin, kun kävit sen vanhempaan postaukseen linkittämässä. Pahoitteluni, että en ole siihen reagoinut. Aika on vähissä, joten olen joutunut luopumaan tavastani vastata jokaiseen kommenttiin. Niinpä vanhempiin postauksiin tulevat kommentit jäävät yleensä vastaamatta, kun koen paremmaksi käyttää sen ajan uusien postauksien kirjoittamiseen. Silti luen kaikki blogiini tulevat kommentit ja arvostan suunnattomasti jokaista niistä.
Jätin tämän ”tosi hyvä” -kommentin alkuperäinen tarinan postauksesta pois, sillä vaikka se tapahtui ryhmässämme, se ei koskettanut meidän perhettämme. Mutta siinä siis taustana ja pointtina se, että sanotaan päivän menneen ”tosi hyvin”, vaikka totuudeksi lopulta paljastui omasta mielestäni ihan jotain muuta. Silloin tuli todella huono mieli, etenkin kun olin juuri edellisenä päivänä hakenut hoidosta lapsen, jonka päivä oli mennyt ”tosi hyvin”.
Mutta joo, minä ainakin harrastan lisäuteluita ja niihin saan hyvin vastauksia. En tiedä ekoista viikoista, mutta nyt olen kuullut puhuttavan listasta tms, josta henkilökunta voi tarkistaa päivän kulun myös niiltä hetkiltä, kun ei itse ole ollut paikalla.
Kauniisti kirjoitat sijaisista ja se on varmasti ihan totta. Alun kaoottinen hoitajavaihtuvuus ei vain voi olla hyväksi kenellekään. Mutta kuten sanoit, hyvin se päiväkotiarki lähtee rullaamaan toimimman alettua kunnolla. Onnekseni lapsi on se, joka on hoitanut homman paremmin kuin kuvittelin ja minä se, joka panikoi.
Siis voiko olla totta tämä kahvittelukäytäntö? Eihän se noin voi mennä? Tai eihän se ainakaan noin saisi mennä? Enhän minä hyvänen aika esimerkiksi vaatekaupassa työskennellessänikään lähtenyt työkavereiden kanssa yhdessä kahville, vaan kahvipaussit pidettiin vuorotellen ja joku tuli tuuraamaan mun osastoa mun kaffittelun ajaksi. Ja siinä oli kyse vaatteista ja aikuisista shoppailijoista, ei lapsista.
Voi miten ihanan selkeä alku teillä on ollut! Musta tuntuu, että jos tähän alkuun ei olisi tullut hoitajien vaihtuvuudesta johtuvaa epätietoisuutta ja kaaosta, muut miinuspuolet tuntuisivat pienemmiltä ja plussapuolet eivät olisi jääneet kaaoksen jalkoihin.
Mutta äläpä muuta sano: hatun nosto ja nyörä kumarrus päiväkodin työntekijöille – teette ihan käsittämättömän tärkeää, vastuullista ja kauaskantoista duunia!
Mä otin asian esille aloituskeskustelussa. Mutta kyllä tuntui onneksi jo muutenkin, että alun jättimäisimmän kaaoksen jälkeen kuulumisia sai paremmin. Nyt on käytössä myös lapsilista tms, en tiedä, oliko se jo alussakin, sillä olen kuullut puhuttavan siitä vasta nyt.
Mutta kuten tuolla ylempänä ehdin jo kommentoida, jätin ”tosi hyvä” -kommentin alkuperäinen tarinan postauksesta pois, sillä vaikka se tapahtui ryhmässämme, se ei koskettanut meidän perhettämme. Mutta siinä siis taustana ja pointtina se, että sanotaan päivän menneen ”tosi hyvin”, vaikka totuudeksi lopulta paljastui ainakin omasta mielestäni ihan jotain muuta. Silloin tuli todella huono mieli, etenkin kun olin juuri edellisenä päivänä hakenut hoidosta lapsen, jonka päivä oli mennyt myös ”tosi hyvin”.
Ymmärrän, että monet päiväkotityöntekijät tahtovat pitää lomansa heinäkuussa. Kun ehkä omatkin lapset ovat lomilla. Mutta tosi kurjaa moinen niille perheille, jotka eivät voi lomailla heinäkuussa. Terkuin vanhempainvapaata lukuunottamatta aina heinäkuut töissä.
Voi kun kurja tarina. Toivottavasti saatte uudenlaisen hoitokuvion rullaamaan upeasti!
Mä luulen, että teillä on käynyt hyvä tuuri ja meillä taas aloituksen suhteen huono tuuri. Toivottavasti teillä pysyy meno samana ja meillä taas alun kaaoksen jälkeen homma lähtee rullaamaan. Ainakin enteitä siitä jo on.
Vastauksesksi siihen, milloin vanhemmat ehtivät niitä töitä tekemään, on ainakin meidän kohdalla, että myös iltaisin, öisin ja viikonloppuisin 😀 Näin siis ainakin silloin, kun yksi vuorotyöläinen ja yhden työajat liukuvat. Läpsystä vaihdetaan vuoroa ja perheaikaa ei juuri ole, mutta mennää nyt alkuun näin, kun siihen on mahdollisuus.
Kiva kuulla näinkin paljon positiivista joltakin päiväkotityöntekijäksi esittäytyvältä, kiitos!
Totuuden piilotteluun sen verran, että kuten tuolla ylempänä ehdin jo kommentoida, jätin ”tosi hyvä” -kommentin alkuperäinen tarinan postauksesta pois, sillä vaikka se tapahtui ryhmässämme, se ei koskettanut meidän perhettämme. Mutta siinä siis taustana ja pointtina se, että sanotaan päivän menneen ”tosi hyvin”, vaikka totuudeksi lopulta paljastui ainakin omasta mielestäni ihan jotain muuta. Siitä jäi vahvasti se fiilis, että asioiden todellista laitaa yritettiin jostain syystä piilotella. Siitä tuli todella huono mieli, etenkin kun olin juuri edellisenä päivänä hakenut hoidosta oman lapsen, jonka päivä oli mennyt myös ”tosi hyvin”.
Meilläkin on aloitettu päiväkotiura Helsingissä ja, voi onneksi, ryhmän lastenhoitajat (2 kpl tällä hetkellä, vissiin myöhemmin tulee yksi lisää kunhan ryhmän loput lapset aloittavat) ovat olleet paikalla heti elokuun ekasta viikosta lähtien, lastentarhanopettaja aloitti sitten pari viikkoa myöhemmin (ja hänetkin ehdittiin kesäkuussa tavata). Meidän lapsi on ottanut omahoitajansa luottohenkilökseen ja on ollut mahtava huomata, että hänenkin syli kelpaa lohtuun (tytär kun on ollut hyvin kranttu siinä että kuka häneen saa koskea) ja päiväunet ja ruokailut sujuvat päiväkodissa. Kyllä päiviin tosin mahtuu itkuakin, mutta eipä toisaalta ihmekään. Meidän lapsi on päiväkodissa kolme päivää viikossa (eli pitkät tauot tulee väliin) ja lisäksi yksi viikko on jo ehditty sairastaa, joten totuttelu on vielä kesken.
Sen verran kommentoin vielä, muuten en aio tähän päiväkotikeskusteluun enää puuttua, että päiväkodissa työskentelevillä on varmasti paljonkin hyvää sanottavaa päiväkodeista. Valitettavasti tosiasia on kuitenkin se, että työtään ei tietyissä paikoissa pysty tekemään niin hyvin kun haluaisi. Se jos mikä on kuluttavaa: tuntea itsensä riittämättömäksi jokainen päivä, nähdä se lasten kaipuu siihen läsnäolevaan aikuiseen ja mikä pahinta, pelätä lasten turvallisuuden puolesta. Kukaan ei varmasti halua joutua useita kertoja viikossa siihen laittomaan tilanteeseen, jossa yhdellä hoitajalla on jopa 12 (!) pientä lasta. Eikä kyse ole mistään minuuttien siirtymistä, mitä tapahtuu aina, vaan ihan jopa yli tunnista. Onneksi päiväkoteja ja tilanteita on erilaisia, toisissa paikoissa asiat on paremmalla tolalla kuin toisissa, mutta uskon ja toivon että ihan jokaisessa päiväkodissa yritetään tehdä parhaansa, niillä resursseilla millä on. Se että säästöt kohdistuvat niihin kaikista pienimpiin, jotka eivät voi itseään puolustaa on käsittämätöntä. Sitä vastaan täytyy taistella ja asioihin pitää puuttua. Sekään ei auta mitään, että henkilökunta ja vanhemmat tyytyvät päättäjien leikkauksiin esimerkiksi sijaisista.
Joo, en todellakaan tiedä miten se sielläkään oli mahdollista. Tosin se oli ihan kyseisen ryhmän työntekijöistä kiinni. Siellä oli muita ryhmiä, joiden ryhmätiloissa oli aina joku aikuinen, yleensä silloinkin, kun siellä ei ollut lapsiakaan (olivat esimerkiksi päiväunilla). Mutta minun ryhmässäni ja minun ryhmäni viereisessä ryhmässä, jossa oli myös 3-6-vuotiaita, oli sellaiset työntekijät, että kävivät kahvilla välillä kaikki samaan aikaan ja lapset olivat siellä sen aikaa keskenään.
Sen minä vielä ymmärrän ja hyväksyn, että lapset ovat sen aikaa yksin, kun hoitaja hakee itselleen kupin kahvia ja tulee juomaan sen niihin ryhmätiloihin. Siinä menee ehkä minuutti tai kaksi ja siinä ajassa tuskin mitään ihan älyttömän traagista ehtii tapahtua. Mutta se että kahvihuoneeseen jäädään juoruilemaan ja kiskotaan kahvia ja pullaa napaan vartin tai pidemmänkin aikaa, on minusta ihan käsittämätöntä. Siinä ajassahan ehtii tapahtua vaikka mitä. Monesti minä olin yksikseni siellä n. 15 lapsen kanssa, kun oikeat työntekijät kävivät kahvilla. Sekin oli minusta hieman vastuutonta heiltä. Eihän minulla ollut koulutusta alalle, eivätkä he voineet muutenkaan tietää millainen tyyppi olen, kun olin ollut paikalla pari kuukautta. Ja koska työharjoitteluni kesti vähän alle kolme kuukautta, minulta ei edes kysytty rikosrekisteriä. No, enhän minä ole mikään pedofiili, eikä minä koskaan vahingoittaisi lasta, mutta mistä he sen voisivat tietää? En minä vanhemapana ainakaan välttämättä haluaisi, että lapseni ovat sellaisen ihmisen kanssa keskenään ilman valvontaa.
Hyvinhän sielläkin kaikki silloin meni, eikä yhdellekään lapselle mitään pahaa tapahtunut, mutta tuollainen kyllä lisää hirveästi riskejä minun mielestäni. Vähän huono maku jäi suuhun koko touhusta silloin. Ajattelin, että omia lapsiani en ainakaan laita päiväkotiin ennen kuin osaavat puhua niin selvästi, että osaavat kertoa kaiken mitä hoidossa tapahtuu.
Tsemppiä teille syksyyn!
Meillä alkamassa sama rumba ensi viikolla, kahden lapsen kanssa (tytöt 5v ja 1v9kk). Ja vielä itsekin menen päiväkotiin, töissä siis sellaisessa. Luulen että ollaan kaikki tytöt aikas väsyneitä iltaisin..
Tervetuloa tutustumaan melko tuoreeseen blogiini: http://janskukkuu.vuodatus.net/
Jaana
En lukenut kaikkia kommentteja, joten saatan toistaa jo todettuna asioita.
Kirjoittelen tässä nyt siis päiväkodin työntekijän (lto) näkökulmasta. Kirjoituksesi oli todella mielenkiintoinen; kovinkaan usein vanhemmat eivät kaikkia ajatuksiaan meille kerro (tai etenkään avaudu kyyneliin saakka aloituskeskustelussa :), mikä on tosi harmillistakin.
Olosuhteet ovat usein varsin haasteelliset, ja vanhempien tulee olla tuntosarvet valppaana etenkin pienten lasten kohdalla. Vaikka itse voinkin tässä käsi sydämellä todeta tekeväni parhaani, en voi sitä luvata kaikkien muiden puolesta. Enkä nyt tarkoita mitään äärimmäisiä 'lapset sidottuina syöttötuoleihin' -lööppejä, vaan ihan sitä perusarkea. Kyllä sitä yleensä tulisi tietää onko lapsi syönyt, nukkunut ja pienen lapsen kohdalla sekin onko vaippaan/pottaan ilmaantunut jotain. Aina ei voi muistaa/tietää, mutta jos monestikaan ei tiedä niin vähän ihmettelisin. (Lisään vielä tähän, että minulla oli melkein 30 lasta ryhmässä viime kauden, työntekijöitä 4, ja silti pyrittiin tietämään jokaisen lapsen päivästä ne oleelliset asiat tai vähintään kertomaan vanhemmalle, että jossei jossain tilanteessa oltu niin seuraavana päivänä voimme asiaan palata.)
Itse olen ajoittanut lomani aina niin, että olen paikalla kun uudet lapset aloittavat. Varmaan ihan hulluuttakin tällainen (välillä pilkkonut lomani osiinkin), mutta en ensinnäkään pidä ajatuksesta, etten heti tutustu lapsiin ja perheihiin, ja toisaalta haluan olla heti mukana suunnittelemassa toimintaa.
Tällä hetkellä olen 5-vuotiaden lasten ryhmässä, mutta naapuriryhmämme on alle 3v ja onneksi me voimme avustaa olemalla varasylinä. Isot lapset kun jo leikkivät varsin omatoimisesti, niin siinä menee yksi pieni sylissä samalla kun leikkeijä seurailee. 🙂
Avoimuus ennen kaikkea! Sitä arvostavat työntekijät ja sitä saat myös takaisinpäin. Ja siten myös lapsen olo päiväkodissa on mukavaa.
Meillä tällaiset laittomat tilanteet loppuivat, kun päiväkodin johtaja vaihtui. Nykyinen on monissa asioissa tosi ärsyttävällä tavalla rakastunut sääntöihin, mutta hän on myös sitä tyyppiä, joka ei kestäisi ajatusta, että hänen johtamassaan talossa rikottaisiin lakia. Edellisen aikaan oli joskus aika kaaoottista, mutta se oli silloin se (haen ja vien välillä muksuja sellaiseen aikaan, että näen yhtä jos toista, jota ei aamuisin tai neljän jälkeen enää näe).
Meidän päiväkodissa kaikki toimii nykyisin älyttömän hyvin, ilmeisestikin juuri hyvän johtajan vuoksi. Pari vuotta sitten tilanne oli kuulemma todella kaoottinen (edellisen johtajan aikana). Henk.kohtaisesti kemiat ei johtajan kanssa kohtaa enkä haluaisi hänen hoitavan lastani, mutta ehkäpä hän juuri siksi sopiikin johtajaksi. Asiat toimii, ryhmäkoot on passelit, henkilökunta saa pitää taukonsa ilman että lapset jää yksin/yhden hoitajan vastuulle jne.
Meillä on ollut pumpulinpehmeä lasku, mutta kyllä iski ahdistus silti, kun saatiin ensimmäiset kunnon paniikkihuudot aikaan. Aiheuttajana jo etukäteen kammotut päiväunet…
Ja piti muuten sanoa, että pojan päiväkodissa on käytössä ”minun päiväni”-minilaput, joihin kirjataan lyhyesti miten ruoat, leikit, unet yms. on menneet. Eli jos aamuvuorossa ollut työntekijä lähtee ennen kuin lapsi haetaan, ryhmän aikuisilla on jotain osviittaa siitä, miten lapsen päivä on sujunut. Vaikuttaa hyvältä muistilappu-tyyppiseltä idealta!
(http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/08/30/paivakotiahdistus-eli-miten-se-kehitetaan-ja-selatetaan/)
Voi Lähiömutsi! Olen äitiyslomalla kolmikuisen poitsun kanssa ja aloitin lukemaan alusta sun blogia pari viikkoa sitten. Tähän olen päässyt. Kaikkia kommentteja en lue, mutta voi ihme miten hyvä tää on! Itken ja nauran ja fiilistelen kotonaoloa. Nyt kun Minime on mennyt päiväkotiin tuntuu, että kirjoitat vielä tunteikkaammin kuin ennen. Vaikkakin kuvasit synnytyksen ynm aivan ihanasti. Herkästi, tarkkanäköisesti, viisaasti.. käyttämättämitään kliseisiä lauseita. Luen tätä kuin romaania 😀 ja en malta odottaa, että alat odottamaan toista lastasi. <3 Se huono puoli tässä on, että tuntuu että en halua koskaan mennä takaisin töihin (vaikka en kotiäitityyppi olekaan. Tämä on minun neljös lapsi, iltatähti) ja tuntuu, että pitäisi olla enwmmän tuollainen äitikuin sinä (blogissa). Mennä ja tehdä, ommella, neuloa, tehdä ihania ruokia jne. :) minime on aivan ihanan suloinen tyttö ja sinä muistutat lapsuudenystävääni Minnaa kaukan täältä. Ihanaa loppureissu (luen myös uusimpia postauksia) teille ja kiitos seurasta kotipäivinä.
Voi että miten ihana kommentti Tanja. Kiitos, tuli hurjan hyvä mieli tästä <3 Mukavaa, antoisaa ja rentoa kotimutseilua sinulle sinne, niin kiva kuulla, että olet löytänyt tiesi virtuaalilähiöön :)