Miksi vanhemmat ottavat lapsensa, jopa ne ihan pienimmät, mukaan konsertteihin? Tämä kysymys mulle esitettiin viime perjantaina, kun istuin ystävieni paahteisella parvekkeella nauttien auringosta ja Flow-etkoista. Olin menossa Suvilahdessa järjestettäville festareille toista kertaa, mutta ensimmäistä kertaa ilman lasta. Kun kerroin olevani menossa taas sunnuntaina festaroimaan Minimen kanssa, lapsettomat kiinnostuivat. Miksi? Miksi perheet eivät hanki hoitajia ja bailaa ihan aikuisten kesken?

Kerroin, että vauvan kanssa se on monesti ihan käytännöllisistä syistä kiinni. Kun imettää muutaman tunnin välein, on helpompaa napata rintapumpun sijaan vauva festarireppuun. Voi olla, että vauva on myös niin kiinni iholla, että ei tahdo olla äidistään erossa sekuntiakaan. Tai äiti on niin kiinni vauvassa, että ei halua olla tästä useita tunteja erossa. Mutta se ei tarkoita, että haluaisi olla kaikesta muusta elämäänsä kuuluvista asioista erossa. Kuten ystävistä, musiikista ja konserteista.

Ja se on se pointti, joka monilta lapsettomilta tuntuu unohtuvan. Tämä yleistys on vedetty ihan puhtaasti omia entisen elämäni ajatuksia muistellen. Kuvittelin, että lapsen saatuaan vanhemmilta katoaa halu syödä kivoissa ravintoloissa. Että kun on ne Rossot. Kuvittelin, että eiväthän ne varmaan halua tulla lapsineen järjestämiini juhliin. Kun ei mulla ole pillimehua ja jututkin ovat varmaan lapsien korville sopimattomia. Olin varma, että eiväthän ne nyt halua tulla seuraksi edes päiväaikaan järjestettäviin konsertteihin. Kun niillä on perheen lauantaisauna samaan aikaan, eikä konserttipiknikillä ole tarjolla nauravia nakkeja. Mä aliarvioin sekä vanhemmat että lapset.

Kun kyllä me vanhemmat olemme edelleen ihmisiä, jotka nauttivat samoista asioista kuin ennenkin. Vaikkakin perheellistyttyään mennäänkin lapsi edellä. Nyt kun oma jälkikasvu on kasvanut vauvasta lapseksi, tahdon pitää entistä lujemmin kiinni ystävistä, musiikista ja konserteista. Ja tahdon tutustuttaa lapsenikin jokaiseen näistä kolmesta. Onkin onni, että ainakin Helsingissä järjestetään päiväsaikaan ilahduttavan paljon muitakin kuin pelkkiä lastenkonsertteja. Myöhäisillan konsertteihin mä en vielä puolitoistavuotiaan kanssa lähtisi.

Festareista pitäville onkin onni, että Flown perustajapariskunta sai lapsen. Myöhemmin myös toisen. Luin heidän haastattelunsa Gloriasta, jossa kerrottiin, että lapsille alettiin järjestää Flowssa ohjelmaa sen jälkeen kun – ylläri ylläri – perustajapariskunta sai lapsen. Taas vaadittiin lapsi tuomaan ymmärrys siitä, että perheellistyttyään ihminen ei olennaisesti muutu, hän saa vaan päälleen uuden kerroksen minuutta. Vanha minä tahtoo edelleen festareille, uusi kerros minuutta nauttii, kun saa tehdä sen myös yhdessä lapsensa kanssa.

Niinpä mekin sunnuntaina kurvattiin Minimen kanssa helmat hulmuten alueelle heti porttien avauduttua. Perjantain loppuillan ryysiksen jälkeen oli ihanaa vaellella alueella oman tahtonsa mukaan, ei ihmismassan pakottamana. Valojen luoma mystisyys puuttui, mutta nautin enemmän auringosta ja mahdollisuudesta hämmästellä alueen muita yksityiskohtia. Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana oli huikea, ja keikasta teki vielä huikeamman se, että Minime bailasi jatsia ihan yhtä innoissaan kuin muutkin seurueen jäsenet. Ehkä vain festarialueen isot tyynykasat ja sadat ilmapallot olivat lapsesta musiikkielämyksiä upeampia juttuja.

Kun klopottelin alkuillasta metrolle väsähtänyt festariseuralainen kantorepussa nukkuen, se iski ymmärrykseeni. Jumantsuikka, mähän nautin festareista enemmän, kun seuranani on pienen ja kivan hiprakan sijaan pieni ja kiva avec.

Jaa: