Glögi- ja tähtitorttukausi on startattu! Marraskuun loputon pimeys ja lapsen mutaisen märät ulkovaatteet tuntuvat aavistuksen verran siedettävimmiltä, kun...
Perheemme kaksivuotias bailasi eilen kolmatta kertaa Flowssa. Hän alkaa olla jo kovempi festarikonkari kuin isänsä! Mullekin Flow oli...
Käytiin koko porukalla leffassa. Käveltiin Tennispalatsin ohi ilman sen suurempia suunnitelmia, päätimme extempore ostaa liput ja pian jo...
Tänään heidät vihdoin julkistettiin! Viisi miestä, joiden kanssa vietin tiiviisti aikaa viime kesästä vuodenvaihteeseen. Viisi miestä, joiden kuulumisista...
Sain vihdoin aikaiseksi käydä lapsen kirjahyllyä läpi. Perkasin pois kaikista vauvaisimmat kirjat ja tein tilaa jemmassa olleille hieman...
Yhteistyössä Yle ja Suomen Blogimedia Yksi elämäni hienoimmista ja opettavaisimmista kokemuksista on ollut vajaan kuukauden kielikurssi Maltalla ollessani...
Postaus on toteutettu yhteistyössä Ylen ja Suomen Blogimedian kanssa. Bloggaaja saa työstään palkkion. Tiedätte varmaan ne Madventures-kundit, jotka...
Elämässä pitää olla jännitystä. Paria kuukautta vajaa kaksivuotiaan kanssa sellaista järjestää kätevästi esimerkiksi lähtemällä hänen kanssaan kahdestaan teatteriin....
Lapsen kanssa löytää itsensä välillä tilanteista, joihin ei pelkkien aikuiskavereiden kanssa päätyisi: vaihtamaan vaippaa festareiden bajamajaan, konttimaan Tavastian...
Page 20 of 22« First...1019202122
Tietosuojakäytänteet

Tämä sivusto käyttää evästeitä

1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja

2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.

Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.