Kävimme loppukesästä puolison kanssa yön yli treffeillä vanhassa kotikaupungissamme Turussa. Olimme saaneet häälahjaksi lahjakortin Kuori-ravintolaan ystäviltäni, joihin tutustuin...
Yksi festarilippu saatu Aika tasan kahdeksan vuotta sitten festaroimme silloisen poikkiksen ja nykyisen aviopuolisoni kanssa Ruisrockissa. Viikkoa aikaisemmin,...
Kävimme lasten ja ystäväperheemme kanssa taannoisen Turun-yökyläilyreissun ohessa Turun Linnassa. Minä olen muistaakseni käynyt Turun linnassa vain kerran...
Oho. Kun lauantaina huomaa viestittelevänsä ystävän kanssa, että pitäisikö sittenkin, saattaa päätyä sunnuntai-aamulla Turkuun vievään junaan saatu Ruisrock-lippu...
Kaupallinen yhteistyö: Omana-hotellit ja Suomen Blogimedia Tavallinen arki alkaa hiljalleen asettua uomiinsa. On kaksi työssäkäyvää aikuista, kaksi päiväkotilasta,...
Mitä tapahtuu, kun Turun kaupungin kuningatar ja kaikkien mammojen mamma Laura päättää pitää pienet illanistujaiset bloggajaystävilleen? Sellaiset, jossa...
Miehen mielestä taisin olla Ruisrockin tarpeessa, sillä hän hankki jostain nettikirpputorilta minulle lipun Ruissin loppuunmyytyyn lauantaihin. Vähän aikaa...