Oho. Kun lauantaina huomaa viestittelevänsä ystävän kanssa, että pitäisikö sittenkin, saattaa päätyä sunnuntai-aamulla Turkuun vievään junaan saatu Ruisrock-lippu festarirymyrepun taskuun taiteiltuna. Miten saatoinkaan ajatella jättäväni väliin kesän eittämättä maagisimman juhlan.
Itse olen siitä omituinen ex-turkulainen, että aloin käydä Ruisrockissa vasta muutettuani Helsinkiin. Sen jälkeen Ruisrock on ollut tavallaan ylistys niille merkityksellisille vuosille, jotka asuin Turussa.
Kun kävelee juna-asemalta Humalistonkatua pitkin kohti keskustaa, on aina pakko hetkeksi pysähtyä Puutarhakadun kohdalla ja kurkata vasemmalle. Siellä on meidän entinen koti, jossa meidän piti asua vain puolen vuoden ajan, mutta josta tulikin koti yli viideksi vuodeksi. Ilman niitä vuosia elämä olisi voinut viedä aika eri suuntaan.
Mutta se Ruisrock! Mikro-ilmasto Ruissalon yllä toimi tänäkin vuonna. Taivaanrannassa näkyvät tummat pilvet piirsivät ympyrän festarialueen kohdille, ja aurinko paahtoi maiseman epätodellisen keltaiseksi. Kaikesta aurinkorasvauksesta huolimatta onnistuin polttamaan rystyset helläksi, mikä kai kertoo siitä, että suurimman osan ajasta kuljin tanssien kädet kohti taivasta.
Kun aurinko oli laskenut, lähdimme kävelemään keskustaa kohti. Värivaloja ja bassoa sykkivä festarialue jäi taakse epätodellisena organismina, ja koitin tallentaa sen näyn tarkasti niiden kesämuistojen joukkoon, joita sitten talven pimeydessä voi kaivaa esiin tuomaan lämpöä.
Festareilta päädyimme Turku-vuosieni tyyssijaan, Dynamoon. Tanssilattia oli alkuun vain meidän, ja tanssin niin että sääret muistavat sen varmasti vielä ensi viikollakin. Ostin Jallua, koska Dynamossa nyt vain kuuluu ostaa Jallua. Vessassa nauratti istua sillä vinolla pytyllä, jolla olen nököttänyt niin monet kerrat aikaisemminkin 13 vuoden aikana mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa ja illoissa.
Sandaalit ovat kuorrutettuna Ruissalon pölyllä, ja puhelin tiesi kertoa minun kävelleen festaripäivänä 24 kilometriä. Kiitos Ruisrock; keho ja mieli ovat ihan hellänä onnesta!
Taitaa olla aika normaalia alkaa käymään aikasemman kotipaikan festareilla vasta poismuuton jälkeen, usein tulee törmättyä siihen!
Pakko kysyä mistä noi ihanat puna-valkoiset verhot mahtaa olla?
Niin, festarithan ovat mitä erinomaisin syy palata fiilistelemään vanhoja kotihuudeja 🙂
Ystävä kertoi, että nuo hänen verhonsa on Annon. Samoja tuskin enää myynnissä on, mutta samantyylisiä ehkä.
Onpas kiva huulipuna noissa kuvissa! Onko minkä valmistajan ja sävyinen? 🙂
Mäkin tykkään siitä kovin! Se on Absolutionin, sävynä 01 Bordeaux. Omani olen ostanut Nudgesta, mutta varmasti löytyy muistakin luonnonkosmetiikkaa myyvistä putiikeista 🙂