Tämä kevät ja alkukesä on ollut kaupunkiviljelyn puolesta outo. Kun ensimmäisen kerran maaliskuussa yritin päästä palstalle valmistelemaan keväthommia, portti oli yhä niin jäätyneenä kiinni maahan, että piti tyytyä ihmettelemään lumikinoksia portin ulkopuolelta. Nyt, viikkoa ennen juhannusta, palstalla kukkivat samaan aikaan helmililjat sekä yksi talvesta selvinnyt tulppaani ja mansikat sekä tomaatit.

Huhtikuu ja kesäkuu samaan aikaan, ja itsekin olen yhtä lailla sekaisin aikataulujeni kanssa.

Parvekkeen sain laitettua kesäkuntoon vasta nyt, kesäkuun puolivälissä. Tähän asti parveke on ollut esikasvatustavaroiden ja taimien sekamelska, jossa on pyörinyt erinäistä sinne, tänne ja tuonne matkalla olevaa. Mutta nyt kun viimeisetkin taimet vihdoin pääsivät muuttamaan palstalle, oli aika raivata kevät pois ja antaa kesälle tilaa.

Hyllyköt ja amppelit luovat lisätilaa kasveille

Tänä vuonna parvekkeellamme kasvaa vähemmän tomaatteja kuin yleensä. Viime vuonna vähän pakon edessä istutin tomaatteja pastalle ja ne menestyivätkin siellä hyvin, ihan ilman kasvihuoneen tuomaa suojaakin. Siksipä valtaosa kymmenistä tomaateistamme kasvaa nyt palstalla.

Onkin käynyt jotain melkeinpä ennenkuulumatonta: parvekkeellamme mahtuu tänä kesänä istumaan, jopa kaksistaan! Siihen nähden sain sinne mahtumaan eriskummallisen paljon erilaisia kasveja ja kukkia – jotain kertoo se, että kesken parvekerymsteerauksen töihin lähtenyt puoliso katseli tuohuani vähän epäuskoisena ja oli varma, että puoletkaan kasveista ei tule pariin neliöön mahtumaan.

Taikana ovat amppelit, joihin laitoin roikkumaan monet taimet ja kukat. Esikasvatushyllyiksi ostamani hyllyköt vaihtavat taimivaiheen jälkeen tointa ja siirtyvät sisäikkunoilta kasvihyllyiksi parvekkeelle. Niihinkin mahtuu yllättävän paljon viheriöivää.

Ei ne neliöt, vaan kuutiot!

Parvekkeella kasvaa tomaattia, basilikaa, raparperia ja rukolaa

Tomaateissa näkyy kukkien lisäksi jo ryppäittäin raakileita. Olen hokenut itsekseni ja kaikille kuulolle tulleille haltioissani, että voitteko käsittää, että nuo ovat syntyneet niistä minun istuttamistani siemenistä, minun huolenpidollani yhdessä luonnon kanssa.

Kasvunihme ei lakkaa ihmetyttämästä kymmenen vuoden aktiivisen kaupunkiviljelyvuoden jälkeenkään.

Tomaattien lisäksi tänä vuonna parvekkeella kasvaa syötävistä tietenkin basilika, joka asustelee samoissa ruukuissa kuin tomaatitkin. Lisäksi parvekkeelta on odotettavissa ruusupapua ja vahapapua, mutta niiden kanssa odotan enemmän runsasta sinne tänne luikertelevaa vihreyttä ja etenkin ruusupavun upeita kukintoja.

Ruukussaan talvehtiva raparperi ojentelee komeita vihreitä lehtiään yhdessä nurkassa. Siitä en meinaa malttaa taittaa varsia hyötykäyttöön, niin kaunis se on. Onneksi raparperia kasvaa myös palstalla ja taloyhtiön yhteisessä kasvilaatikossa kotipihalla.

Kylvin lisäksi kahteen parvekelaatikkoon rukolaa, ja toivon että ne sieltä noustessaan antavat tuoretta kirpeyttä leivänpäälle ja salaatteihin koko kesän. Pitää vain malttaa korjata satoa tarpeeksi usein, että rukola ehdi kukkia, ja kylvää lisää syötävää koko kesän ajan.

Värikkäitä kesäkukkia omaksi ja pölyttäjien iloksi

Tänä vuonna parvekkeelle mahtui kivasti kukkia. On ihmisiä, jotka tykkäävät yhden sävyisistä kukkasista istutuksista ja sitten on Hanneja, jotka sekoittavat kaikkia maailman värejä yhteen. Tykkään valtavasti siitä energian ja seesteisyyden yhdistelmästä, jonka villinä väreissä ilakoiva parveke (tai luonto ylipäätään) minulle suo ja luo.

Ensimmäiset parvekkeelle muuttaneet kesäkukat olivat minulle uusi löytö, jonka bongasin puutarhakaupassa seuraamalla huumaavaa tuoksua. Kultalakka kestää hieman pakkasta ja lupausten mukaan kukkii syksyyn saakka. Minun lisäkseni siitä ja sen monenkirjavista kukinnoista ovat fiiliksissä myös erinäiset pörriäiset, jotka piehtaroivat laumoittain kultalakan kukissa. Tästä tuli kerrasta parvekkeemme vakkarikukka!

Parvekkeen kaiteella notkuvaan laatikkoon istutin erivärisiä markettoja (kai, en oikein tunnista näitä vastaavista kavereistaan) sekä murattia. Samettikukkaa ripottelin sinne tänne, niin kaupasta ostettuna kuin ystävän esikasvattamana. Myös komean violetti petunia löysi paikkansa monesta ruukusta muiden kasvien ja kukkien kaverina. Äidiltä pikkutaimina saamani mummonbalsamit seilaavat olohuoneen ikkunan ja parvekkeen väliä, vähän säiden mukaan.

Omalta esikasvatushyllyltä parvekkeelle päätyivät mustasilmäsusannan taimet, joille pienet kiipeilytuet alkoivat jo käydä ahtaaksi. Viritinkin parvekkeen kattoon naruja, joissa mustasilmäsusannat saavat kiipeillä. Samoille naruille löytänevät tiensä myös pavut sekä keijunmekko, jota etsin useammasta puutarhakaupasta, kunnes tärppäsi. Tarkoitus oli esikasvattaa sitä itse, mutta heräsin siihen liian myöhään. Nyt toivottavasti onnistun napsimaan sitten syksyn tullen keijunmerkon siemeniä itselleni talteen ensi vuodeksi.

Daalian esikasvatus tänä vuonna sen sijaan onnistui, ja niistä muutamat jätin parvekkeelle kasvamaan. Täydessä kukassa olevan daalian ostin torilta, missä ne olivat tarjouksessa. Se hyvä puoli myöhäisessä parvekkeenlaitossa oli, että kesäkukkia saa nyt edullisesti. Kierrätyskeskuksesta ostin juuri (luultavasti jonkun puutarhan poistokukkina) 24 kappaletta orvokkeja hintaan 4,95. Ne upposivat sinne tänne parveketta tuoden mukanaan mukavasti värisäpinää.

Altakasteluruukkuihin reikä ylijäämävesille

Nyt sitten kastellaan, nypitään lakastuneita kukkia, korjataan satoa ja ihastellaan silmissä vihertyvää parveketta. Erityisen innolla odotan, että köynnöstävät kasvit ja kukat tuosta muuttaisivat betonisen parvekekaton viherkatoksi.

Hyvän kosteustasapainon ylläpitoon tuli helpotusta, kun tajusin vähän tuunata valmiita altakasteluruukkuja. Ne ovat tavanneet rankkasateilla täyttyä helposti niin pahasti, että ruukuissa kasvavat taimet ovat meinanneet hukkua. Ylijäämäveden saaminen pois ruukuista on ollut vaikeaa ja rasittavaa.

Nyt hoksasin, että ruukun reunaan, juuri vesisäiliön yläpuolelle, voisi porata pari reikää. Ja kas; näin ruukuissa on edelleen vesisäiliö, josta vettä nousee kapilaarisesti kasvien ja kukkien käyttöön, mutta jos vettä on liikaa, se valuu reunan rei’istä pois.

Nyt sitten vain lempeitä kesäpäiviä, jotta sekä parvekkeen kasvit että ihmiset voivat hyvin.

Kuluneiden vuosien aikana huomasin yhä useammin kaipaavani ikiomaa fillaria. Lapset ovat kasvaneet ja kulkevat laatikkopyörän kyydin sijaan yhä useammin omilla pyörillään ja ylipäätään omissa menoissaan. Laatikkopyörälle on yhä käyttöä harva se päivä – lasten kuljettamisen lisäksi – kauppakäynneillä, kesämajalle ja palstalle fillaroidessa sekä muissa riennoissa, joissa tarvitaan poljettavaa perhefarmaria.

Mutta aloin autottoman perheen elossamme kaivata laatikkopyörän rinnalle ikiomaa yksipaikkaista kaurapuurokäyttöistä aikuisten kiituria. Tähän mennessä olen lainannut puolison Helkamaa, sillä oma mummiskani – joka alkukesästä pihakirpparilla löysi uuden kodin – on omiaan vain muutaman kilsan sunnuntaiajeluille.

Yksi aikuisten pyörä ja kaksi sitä käyttävää aikuista aiheutti kuitenkin vähän väliä tilanteita, jossa toinen päätyi kulkemaan julkisilla. Se on mainio tapa kulkea sekin, mutta jos vaihtoehto on liikuttaa itse itseään ja saada pyöräilyn tuoma vapaus, on vähän ihmekin, miten kauan toisen aikuisten pyörän tarpeellisuutta pohdimme.

Etsinnässä ympärivuotisesti ajettava polkupyörien katumaasturi

Lapsiperheellistymisen myötä fillarin käyttöni on laajentunut ja vaatimukseni pyörää kohtaan terävöityneet.

Vaatimukseni tai vähintäänkin toiveeni ikiomalle kulkupelilleni olivat:

• Käsijarrut
• Ratasvaihteinen
• Tietty kevyesti rullaava
• Sekä kaupunki- ja hiekkatieajoon, ei pelästy poluillakaan
• Neljän vuodenajan ajettava
• Ei pysty ajoasento, mutta ei ihan perse pystyssä menoakaan
• Mahdollisuus kuljettaa tavaraa

Cyclocross-pyörät ovat kuulostaneet itselleni vähän liian pro-menolta, mutta tajusin, että juuri sellaista fillaria minä nyt etsin. Niissä tavallaan yhdistyy kevyt maantiepyörä ja maastopyörä;

Renkaat ovat leveämpiä kuin maantiepyörissä, jotta niillä pääsee kruisailemaan monenlaisissa maastoissa. Tämän takia ne sopivat myös neljän vuodenajan fillarointiin. Käyräsarvet tekevät niistä näppärät ohjailtavat kaupunkiajossa ja mahdollistavat kolmen erilaisen ajoasennon välillä vaihtelun: kiitämiseen sopivan naama edellä -menon, keskusta-ajossa turvallisemman pystymmän ajoasennon ja eniten käyttämäni välimuotoajelun.

Mikä tärkeintä, cyclocross-pyörät ovat kevyitä. Cyclocross-kisoissa pyöriä pitää voida kantaa esteiden yli, ja kaupungissakin välillä tulee tarve nostaa fillari olalle, jos pyörä ei esimerkiksi mahdu hissiin tai pyörätie päättyy rappusiin.

Ajamiseen fillarin painolla on myös ihan valtava merkitys. Tajusin sen kunnolla vasta lasten myötä, sillä muksuille myydään pyöriä, jotka ovat melkein saman painoisia kuin lapsi itse. Eihän siinä oikein pääse syntymään pyöräilyn iloa, kun polkeminen on raskasta ja fillari on yhtä näppärästi hallittava kuin katujyrä. (Meidän lapsillamme on tällä hetkellä Frogin ja Woomin fillarit.)

Mitä kevyempi pyörä, sitä kevyempi sitä on ajaa ja sitä kevyemmin tulee valittua liikkumisvälineeksi pyörä.

Yhteisöllinen fillaripaja auttaa pyöränkorjauksessa – ja huoltaa vanhoja pyöriä myyntiin

Googlattuani pääni ruvelle ja kysyttyäni Instagramissakin seuraajilta vinkkejä sekä kokemuksia, päädyin pohtimaan pyöräkseni Konaa. Kun kysyin vielä mielipidettä naapurin fillaristi-Anssilta, totesi hän, että hetkonen, heillähän olisi Satumaan Dynamolla tulossa just yksi aika herkku fillari myyntiin.

Satumaan Dynamo on yhteisöllinen fillaripaja Helsingin Roihuvuoressa. Se ei ole kaupallinen pyöräkorjaamo, vaan siellä fillariharrastajat mielellään opettavat jengiä korjaamaan pyöriään, rakkaudesta fillarointiin.

Torstaisin pajalla on kello 18–21 Bike Kitchen, jolloin fillaripajalle voi tulla omatoimisesti ja ihan ilmaiseksi huoltamaan fillariaan. Työkaluja saa lainata ja halutessaan apuja sekä neuvoja saa. Että jos vaikka jarrupalat ovat kuluneet, kumi puhjennut tai pinnat löystyneet, Satumaan Dynamosta löytyy korjausvälineet lainaan ja tarvittaessa apuja.

Satumaan Dynano myös fiksaa lahjoituspyöriä ja myy niitä eteenpäin. Rahoilla ostetaan uusia varaosia ja mahdollisesti vähän asennusvirvokkeita. Myynti-ilmoitukset löytyvät heidän FB-sivuiltaan.

Ja niin minä ja pyöräni löysimme toisemme.

Uusi vanha pyöräkumppanini: Kona Jake vuosimallia 2008

Miten hykerryttävän ihanaa ja vapauttavaa onkaan, että nyt minulla on vihdoin ikioma fillari, Konan Jake vuosimallia 2008! Elikkäs Jaska, kuten tässä olen pyörääni alkanut kutsua.

Jaska oli tullut Satumaan Dynamoon lahjoituksena ja huollettu, minkä jälkeen minä ostin sen. Tuli hurjan hyvä mieli, kun juuri oikeanlainen ja oikeankokoinen pyörä löytyi käytettynä ja että siitä maksamani 300 euroa menee pyöräilykulttuuria edesauttavan yhteisöllisen pyöräpajan toiminnan pyörittämiseen.

Naapurin fillaristi-Anssi löysi pajalta Konaani vielä sopivan tarakan. Uutena ostettavaksi jäi seisontatuki, kilikello, heijastimet pinnoihin ja valot eteen sekä taakse. Pyöräbudjettiin jäi käytettynä ostaessa niin paljon liikkumavaraa, että ostin vihdoin kunnon etuvalon; sellaisen, jolla näkee pimeillä metsäteilläkin ja jossa on näyttö, jolta voi seurata, paljonko valossa akkua on jäljellä. Hyvästi valonrutkut, joista alkaa tehot hiipua aina yllättäen just sillä pimeimmällä metsätiepätkällä.

Etutarakan ostin Pelagosta, ja koska sen asentaminen vaati vähän kikkailua, puolisoni kävi kovin kiireiseksi itsensä sotkeneen fillaristinsa puolesta kyselemässä sen asennukseen vinkkejä Satumaan Dynamolta. Nyt on etutelinekin paikoillaan!

Ensipolkaisut ja -pyöräretket

Pyörä tuntui heti omalta, minulle sopivalta. Johtuu varmasti myös siitä, että olen ajanut minua paljon pidemmän puolison pyörällä, mutta siis jestanpåå, miten ihanalta pyörän ja minun yhteismeno voikaan tuntua!

Toki uusi kulkupeli vaatii aina totuttelua ja niin sanotusti sisäänajoa. Vaihteiden kanssa olen säätänyt eniten, mutta nyt niitä käyttää jo ilman että koko asiaa edes ajattelee. Myös kippurasarviin totuttelu vei tovin, mutta nyt tuntuu mahtavalta, että voin valita kolmesta ajoasennosta kulloiseenkin tilanteeseen parhaan. Enää ei maantieajoasennon ”pää edellä” -menokaan hirvitä, ja käsijarrut kahdessa kohtaa ohjaustankoa on mahtava juttu.

Pyörän keveyden tuoma ajokeveys on uskomatonta! Kun ensimmäisen kerran fillaroin Jaskalla palaveriin keskustaan, tajusin hämmästyneenä, että minun ei tarvinnutkaan ensimmäisenä sännätä vessaan pyyhkimään hikistä naamaani. Ja kun olimme pyöräreissussa puolison kanssa, hän ihmetteli, miten voin noin vaan keveästi liitää mäet ylös. No tälleen vaan, sanoin ja poljin lisää vauhtia!

Niin, ikiomat pyörät ovat mahdollistaneet sen, että olemme voineet lähteä vähän pidemmälle pyöräreissuille kahdestaan puolison kanssa. Se se vasta ihanaa olikin! Niin ihanaa, että kerron siitä pyöräseikkailusta ihan omassa tekstissään myöhemmin.