Kuluneiden vuosien aikana huomasin yhä useammin kaipaavani ikiomaa fillaria. Lapset ovat kasvaneet ja kulkevat laatikkopyörän kyydin sijaan yhä useammin omilla pyörillään ja ylipäätään omissa menoissaan. Laatikkopyörälle on yhä käyttöä harva se päivä – lasten kuljettamisen lisäksi – kauppakäynneillä, kesämajalle ja palstalle fillaroidessa sekä muissa riennoissa, joissa tarvitaan poljettavaa perhefarmaria.

Mutta aloin autottoman perheen elossamme kaivata laatikkopyörän rinnalle ikiomaa yksipaikkaista kaurapuurokäyttöistä aikuisten kiituria. Tähän mennessä olen lainannut puolison Helkamaa, sillä oma mummiskani – joka alkukesästä pihakirpparilla löysi uuden kodin – on omiaan vain muutaman kilsan sunnuntaiajeluille.

Yksi aikuisten pyörä ja kaksi sitä käyttävää aikuista aiheutti kuitenkin vähän väliä tilanteita, jossa toinen päätyi kulkemaan julkisilla. Se on mainio tapa kulkea sekin, mutta jos vaihtoehto on liikuttaa itse itseään ja saada pyöräilyn tuoma vapaus, on vähän ihmekin, miten kauan toisen aikuisten pyörän tarpeellisuutta pohdimme.

Etsinnässä ympärivuotisesti ajettava polkupyörien katumaasturi

Lapsiperheellistymisen myötä fillarin käyttöni on laajentunut ja vaatimukseni pyörää kohtaan terävöityneet.

Vaatimukseni tai vähintäänkin toiveeni ikiomalle kulkupelilleni olivat:

• Käsijarrut
• Ratasvaihteinen
• Tietty kevyesti rullaava
• Sekä kaupunki- ja hiekkatieajoon, ei pelästy poluillakaan
• Neljän vuodenajan ajettava
• Ei pysty ajoasento, mutta ei ihan perse pystyssä menoakaan
• Mahdollisuus kuljettaa tavaraa

Cyclocross-pyörät ovat kuulostaneet itselleni vähän liian pro-menolta, mutta tajusin, että juuri sellaista fillaria minä nyt etsin. Niissä tavallaan yhdistyy kevyt maantiepyörä ja maastopyörä;

Renkaat ovat leveämpiä kuin maantiepyörissä, jotta niillä pääsee kruisailemaan monenlaisissa maastoissa. Tämän takia ne sopivat myös neljän vuodenajan fillarointiin. Käyräsarvet tekevät niistä näppärät ohjailtavat kaupunkiajossa ja mahdollistavat kolmen erilaisen ajoasennon välillä vaihtelun: kiitämiseen sopivan naama edellä -menon, keskusta-ajossa turvallisemman pystymmän ajoasennon ja eniten käyttämäni välimuotoajelun.

Mikä tärkeintä, cyclocross-pyörät ovat kevyitä. Cyclocross-kisoissa pyöriä pitää voida kantaa esteiden yli, ja kaupungissakin välillä tulee tarve nostaa fillari olalle, jos pyörä ei esimerkiksi mahdu hissiin tai pyörätie päättyy rappusiin.

Ajamiseen fillarin painolla on myös ihan valtava merkitys. Tajusin sen kunnolla vasta lasten myötä, sillä muksuille myydään pyöriä, jotka ovat melkein saman painoisia kuin lapsi itse. Eihän siinä oikein pääse syntymään pyöräilyn iloa, kun polkeminen on raskasta ja fillari on yhtä näppärästi hallittava kuin katujyrä. (Meidän lapsillamme on tällä hetkellä Frogin ja Woomin fillarit.)

Mitä kevyempi pyörä, sitä kevyempi sitä on ajaa ja sitä kevyemmin tulee valittua liikkumisvälineeksi pyörä.

Yhteisöllinen fillaripaja auttaa pyöränkorjauksessa – ja huoltaa vanhoja pyöriä myyntiin

Googlattuani pääni ruvelle ja kysyttyäni Instagramissakin seuraajilta vinkkejä sekä kokemuksia, päädyin pohtimaan pyöräkseni Konaa. Kun kysyin vielä mielipidettä naapurin fillaristi-Anssilta, totesi hän, että hetkonen, heillähän olisi Satumaan Dynamolla tulossa just yksi aika herkku fillari myyntiin.

Satumaan Dynamo on yhteisöllinen fillaripaja Helsingin Roihuvuoressa. Se ei ole kaupallinen pyöräkorjaamo, vaan siellä fillariharrastajat mielellään opettavat jengiä korjaamaan pyöriään, rakkaudesta fillarointiin.

Torstaisin pajalla on kello 18–21 Bike Kitchen, jolloin fillaripajalle voi tulla omatoimisesti ja ihan ilmaiseksi huoltamaan fillariaan. Työkaluja saa lainata ja halutessaan apuja sekä neuvoja saa. Että jos vaikka jarrupalat ovat kuluneet, kumi puhjennut tai pinnat löystyneet, Satumaan Dynamosta löytyy korjausvälineet lainaan ja tarvittaessa apuja.

Satumaan Dynano myös fiksaa lahjoituspyöriä ja myy niitä eteenpäin. Rahoilla ostetaan uusia varaosia ja mahdollisesti vähän asennusvirvokkeita. Myynti-ilmoitukset löytyvät heidän FB-sivuiltaan.

Ja niin minä ja pyöräni löysimme toisemme.

Uusi vanha pyöräkumppanini: Kona Jake vuosimallia 2008

Miten hykerryttävän ihanaa ja vapauttavaa onkaan, että nyt minulla on vihdoin ikioma fillari, Konan Jake vuosimallia 2008! Elikkäs Jaska, kuten tässä olen pyörääni alkanut kutsua.

Jaska oli tullut Satumaan Dynamoon lahjoituksena ja huollettu, minkä jälkeen minä ostin sen. Tuli hurjan hyvä mieli, kun juuri oikeanlainen ja oikeankokoinen pyörä löytyi käytettynä ja että siitä maksamani 300 euroa menee pyöräilykulttuuria edesauttavan yhteisöllisen pyöräpajan toiminnan pyörittämiseen.

Naapurin fillaristi-Anssi löysi pajalta Konaani vielä sopivan tarakan. Uutena ostettavaksi jäi seisontatuki, kilikello, heijastimet pinnoihin ja valot eteen sekä taakse. Pyöräbudjettiin jäi käytettynä ostaessa niin paljon liikkumavaraa, että ostin vihdoin kunnon etuvalon; sellaisen, jolla näkee pimeillä metsäteilläkin ja jossa on näyttö, jolta voi seurata, paljonko valossa akkua on jäljellä. Hyvästi valonrutkut, joista alkaa tehot hiipua aina yllättäen just sillä pimeimmällä metsätiepätkällä.

Etutarakan ostin Pelagosta, ja koska sen asentaminen vaati vähän kikkailua, puolisoni kävi kovin kiireiseksi itsensä sotkeneen fillaristinsa puolesta kyselemässä sen asennukseen vinkkejä Satumaan Dynamolta. Nyt on etutelinekin paikoillaan!

Ensipolkaisut ja -pyöräretket

Pyörä tuntui heti omalta, minulle sopivalta. Johtuu varmasti myös siitä, että olen ajanut minua paljon pidemmän puolison pyörällä, mutta siis jestanpåå, miten ihanalta pyörän ja minun yhteismeno voikaan tuntua!

Toki uusi kulkupeli vaatii aina totuttelua ja niin sanotusti sisäänajoa. Vaihteiden kanssa olen säätänyt eniten, mutta nyt niitä käyttää jo ilman että koko asiaa edes ajattelee. Myös kippurasarviin totuttelu vei tovin, mutta nyt tuntuu mahtavalta, että voin valita kolmesta ajoasennosta kulloiseenkin tilanteeseen parhaan. Enää ei maantieajoasennon ”pää edellä” -menokaan hirvitä, ja käsijarrut kahdessa kohtaa ohjaustankoa on mahtava juttu.

Pyörän keveyden tuoma ajokeveys on uskomatonta! Kun ensimmäisen kerran fillaroin Jaskalla palaveriin keskustaan, tajusin hämmästyneenä, että minun ei tarvinnutkaan ensimmäisenä sännätä vessaan pyyhkimään hikistä naamaani. Ja kun olimme pyöräreissussa puolison kanssa, hän ihmetteli, miten voin noin vaan keveästi liitää mäet ylös. No tälleen vaan, sanoin ja poljin lisää vauhtia!

Niin, ikiomat pyörät ovat mahdollistaneet sen, että olemme voineet lähteä vähän pidemmälle pyöräreissuille kahdestaan puolison kanssa. Se se vasta ihanaa olikin! Niin ihanaa, että kerron siitä pyöräseikkailusta ihan omassa tekstissään myöhemmin.