Se kahden euron kolikko on yksi elämäni parhaiten sijoiteutuista rahasummista. Ostin sillä puolitoistavuotta sitten kirpputorilta puisen muistipelin, jonka...
Meidän perheen päivänsankari teki tänään pitkän päivän töissä. Onneksemme vuoro alkoi sen verran myöhään, jotta ehdimme syödä yhteisen...
Mies sai isäinpäivälahjaksi nuoren ja lupaavan taiteilijan teoksen. Pääsin seuraamaan taiteilijaa työssään ja häkeltymään, millä varmuudella ja intohimolla...
Sen lisäksi että neulonta- ja virkkaupuuhat ovat mitä parhainta meditaatiota, ne toimivat hyvin myös deadlinesuman välttelyssä. Oikein mehevä...
Kun yrittää löytää tasapainoa tilanteessa, jossa elämä tarjoaa mielekästä puuhaa enemmän kuin on aikaa ja jaksamista, jotkut asiat...
Lanka puikoille ja kiepsaus. Lanka puikolle ja kiepsaus. Uudestaan ja uudestaan. Neuloessa lanka kulkee sormien välitse kuin rukousnauha,...
Vaikka meillä onkin vaatekaapissa, sisustuksessa ja astiakaapilla Marimekkoa, yhtään plagiointikohu-Marimekkoa ei kodistamme löydy. Jotta oltaisiin ajan hermoilla, päätin...
Sieltä hyppynarujen, tennismailojen ja repaleisten sulkapallojen alta se pilkotti. Pieni pala marjapuuron punaista metallia, joka paljastui kirpputorin roinakopan...
Puolitoistavuotiaamme on aina ymmärtänyt ruuan ihanuuden. Taidon nauttia ruuasta hän sai jo äidinmaidossa, kun herkutteli rinnalla kiireettä ja...
Page 82 of 88« First...10203081828384...Last »
Tietosuojakäytänteet

Tämä sivusto käyttää evästeitä

1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja

2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.

Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.