Lahiomutsi Gasgrund saari espoo Sauna Retki Telttailu Retkeily Suvisaaristo-9290

Kesäkuun puolivälissä lähdimme lasten juuri alkaneen kesäloman kunniaksi saariretkelle. Vaikka minä ja puoliso olimme tuolloin vielä syvällä työajatuksissa ja limikkäin aikataulutettuja työpäiviä oli rivi edessä, tuosta kesäretkestä alkoi henkinen kesäloma.

Puolentoista vuorokauden saarikuplasta starttasi laskeutuminen siihen tunnelmaan, joka nyt heinäkuun lopussa yhä hellii mieltä ja kehoa. Nyt eletään niitä aikoja, kun luodaan lapsuusmuistoja kesistä, jotka jatkuvat ikuisesti ja jolloin aina paistaa aurinko. Niissä muistoissa saaressa on aina sunnuntai, lauantai ja perjantai, eikä mutsilla ole pinna kireällä stressistä.

Saimme reissurymyseurueeseemme vahvistusta naapurista ja lähdimme retkelle Gåsgrundiin, joka on Espoon kaupungin omistama ulkoilusaari meriteitse noin 10 kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

Gåsgrundiin pääsee kulkemaan kaltaisemme autoton ja veneetön itähelsinkiläisperhekin metro-bussi-saaristovene -sukkulalla. Me otimme Herttoniemestä metron Matinkylään, jossa vaihdoimme Suinonsalmeen vievään bussiin. Siellä hyppäsimme saaristoveneen kyytiin, joka vei meidät perille saareen.

Vaikka Gåsgrundin viereinen Rövaren on yksi lempisaaristamme (sieltä kirjoituksia täällä ja täällä), olimme nyt ensimmäistä kertaa Gåsgrundissa. Se on vajaan 10 hehtaarin kokoinen saari, jossa on useita keittokatoksia ja Espoon kaupungin tarjoamat polttopuut sekä käymälöitä.

Saaren maasto on pieni otanta sellaisesta maisemasta, jossa hengitys kulkee vapaammin, niskojen jumitukset alkavat laueta itsestään ja mielen surinat hiljenevät. Gåsgrundissa on rantoja, joiden kalliot ja kivet meri on aikojen saatossa muokannut sileiksi ja pyöreiksi. Kallioilla kasvaa pienen pieniä kalliokasveja ja sammalia, joiden värit ja muodot erottuvat vasta, kun pysähtyy ajatuksella katsomaan. Puut ovat pääasiassa mäntyjä, joiden pihkainen tuoksu sekoittuu meren ilmaan nostattamiin suolaisiin pärskeisiin.

Me pystytimme teltat mäntypuiden alle uudehkon keittokatoksen läheisyyteen. Siitä oli lasten kanssa helppo operoida. Me aikuiset laitoimme ruokaa, ja lapset säntäsivät sillä aikaa tutkimaan kallioita.

Kymmenessä minuutissa jokaisen lapsen kengät olivat tipahdelleet pitkin maisemaa ja pari lahjetta oli kasteltu kallioiden väleihin syntyneissä lammikoissa. Puolen tunnin kuluttua siitä lapsilla oli nenät noessa ja hiukset suolatakuilla, eikä kukaan enää jaksanut välittää moisista pikkuseikoista.

Parasta Gåsgrundissa oli sen sauna. Olimme kuulleet saunasta vain huhuja ja tarinoita, sillä virallisissa tahoissa siitä ei mainita mitään. Sauna on kai alun perin veneilijöiden rakentama, ja sitä on meinattu pari kertaa luvattomana ja ei kenenkään virallisesti valvomana purkaakin.

Mutta onneksi Espoon kaupunki ei anna kivojen asioiden murtua byrokratian rattaissa, vaan katsoo saunomista läpi sormiensa ja antaa saunan yhä seisoa paikallaan. Pidetään siis jokainen saunoja omilla toimillamme huolta, että saunassa saa ottaa löylyjä vielä jatkossakin.

Gåsgrundin saunassa ei ole mitään virallista varausaikataulua, vaan sitä käytetään muita saunainnokkaita saariretkeilijöitä kunnioittaen. Meidän retkemme aikaan saaressa oli hiljaista, joten saimme saunoa ihan rauhassa ja pitkään. Lämmitimme puukiukaan saaren polttopuilla ja kannoimme löyly- ja pesuvedet kaivolta (jonka vesi ei ole juomakelpoista).

Otimme lempeän kosteita löylyjä, juoksimme välillä mereen uimaan ja säntäsimme taas saunaan lämmittelemään. Liian kiireiseksi ryöpsähtänyt kevät painoi silmäkulmiani väsyneille rypyille, mutta onni alkoi lupaavasti pulpahdella ja pyörähdellä sisälläni. Tiesin jo silloin, että oli niin oikea päätös pitää kunnon lomaa, vaikka töitä olisi ollut koko kesälle.

Iltaa kohden tuuli alkoi yltyä, ja puimme ennen telttoihin kömpimistä päällemme villaa. Heräsin joskus yöllä siihen, kun tuuli sai koko saaren huokailemaan, vinkumaan ja kahisemaan. Vaikka merta ei nähnyt, sen vaahtopäät saattoi kuulla. Oli ihana voida kääriä makuupussia paremmin ympärille ja valahtaa takaisin uneen sen kaiken keskellä.

Seuraavana päivänä heräsimme merisumuun, joka hiippaili saaren ympärillä peittäen lähimmätkin saaret harsoonsa. Sumu tuntui nappaavan kaikki äänetkin, ja jos joskus olen puhunut saarikuplasta, siinä hetkessä se todellakin oli sitä. Vaikka alkaneen viikonlopun myötä saareen alkoi valua muitakin ihmisiä päiväretkille, tuntui kuin muu maailma olisi äärettömien peninkulmien päässä.

Hiljalleen aurinko alkoi lakaista sumua altaan pois, ja pian rinkoista kaivettiin takkien tilalle uikkareita. Päätimme lämmittää päiväsaunan, sillä sanokaa minun sanoneen; aina kun on mahdollista nauttia rauhassa päiväsanoista, tehkää se. Kiuas lämpeni nopeasti eilisen jäljiltä ja lauteilta sai heitettyä parilla löylykauhallisella herkkänahkaisimmat ulos. Onneksi merivesi viilensi.

Löylyjen jälkeen olo oli raukea. Könysimme kalliolle, jotka aurinko oli lämmittänyt kuin meitä odottamaan. Kesän ensimmäiset kunnon aurinkopäivät tuntuvat aina siltä kuin toimistotyöläisen iho imisi nälkäisenä ja nääntymäisillään d-vitamiinia.

Saaristoveneen tuloon oli vielä aikaa, kun makasin kalliolla selälläni ja kysyin puoliunessa puolisolta, josko hän voisi ottaa täysvastuun rantakivillä leikkivistä lapsista. Sen jälkeen annoin unen vyöryä pehmeänä päälle.

Täydellinen startti lasten (ja pian aikuistenkin) kesälomaan 2019.

Retkestä löytyy videomuotoinen reissupäiväkirja Lähiömutsin Instagramin kohokohtiin tallennettuna nimellä Gåsgrund.

Jaa: