Viisikymmentäyhdeksän viherkasvia. Piti viikonloppuna ihan laskea, kuinka monta kasviyksilöä meidän kotonamme on. On nimittäin taas se aika vuodesta, kun on parahultainen hetki vaihtaa viherkasveille mullat. Kulutin viikonloppuna molemmat päivät kellon ympäri ja yötä myöten kädet mullassa, vaikka olin aloitellut hommaa jo muutamana arki-iltana. Viisikymmentäyhdeksän viherkasvia, huhuh.

Viherkasvien multienvaihto on siitä veikeä puuha, että samalla kun on ihanaa saada iskeä kädet kunnolla multaan talvitauon jälkeen, se on myös tällaisella kasvimäärällä ja huolella tehtynä melkoinen urakka.

”Äiti sä hoidat meidän viherkasveja niin kuin nekin olisivat sun lapsia”, totesi lapsi puuhiani seuratessaan. Ja minä tunsin itseni niin kuormittuneeksi kuin kuudenkymmenenyhden lapsen äiti, jonka kerrostalokodin keittiössä on samaan aikaan levällään ruuanlaitto ihmistaimille, viidenkymmenenyhdeksän kasvin mullanvaihtoräjähdys, valvomisen aiheuttama väsymys, hapanjuurileipätaikinan nostatus (koska miksipä ei sekin vielä!) ja äitiäitiätiä hokevat muksut sekä näiden kaverit, joiden sukanpohjissa multaa kulkeutui kaikkialle muuallekin asuntoon.

Siinä lopulta suohirviömäisen äänekkäästi ja hävettävän rumasti hermoromahdellessa tulin miettineeksi, että tässä ei ole mitään järkeä ja että isossa maalaistalossa tai edes kodinhoitohuoneellisessa kodissa olisi.

Kun puoliso sunnuntai-illalla tuli kotiin ja nappasi vastuulleen osan kaaoksesta, alkoi väsynkin läpi naurattaa. On tämä saatana työmaa. Ja silti mitään en vaihtaisi – paitsi muutaman pistokkaan, vaihtareita tuli taas ihan älyttömästi (esimerkiksi aloe oli pinnistänyt kolmekymmentä aloevauvaa!). Kai vaikkapa kuusikymmentäviisi huollettavaa menee siinä kuin kuusikymmentäyksi…?

Miksi kasvien mullat pitää vaihtaa?

Miksi kasvien mullat sitten pitää vaihtaa? Siis sen lisäksi että mullanvaihtourakka on rasittavuudestaan huolimatta kiitollista ja parhaimmillaan jopa meditatiivista puuhastelua. Mitä kasvit siitä hyötyvät? Paljonkin, sillä sisätiloissa olevat kasvit eivät ole luontoäidin hoivattavana, vaan paapominen on ihmisen tehtävä.

Jos ajatellaan vaikka metsää, siellä kasvien kasvualusta uusiutuu luonnostaan tippuvien puiden lehtien ynnä muun sellaisen aineksen maatuessa. Kasvutilasta ei ole pulaa, ja jos on, luonto karsii ylimääräiset, ja kuolleista kasveista tulee kasvuun tarvittavia ravinteita eläville kasveille.

Sisätiloissa kasvavien kasvien mullanvaihdontarpeen huomaa helposti silloin, kun ruukku on jäänyt liian pieneksi. Vaikka viime vuonna vaihdoin mullat ihan kaikille sisäkasveillemme, olivat esimerkiksi rönsyliljat kasvaneet niin että ruukussa ei oikein ollut mitään muuta jäljellä kuin sykkyrällään olevia juuria. Viime kesänä pistokkaana saamani kiinanruusu taas oli mytännyt ruukunsa pohjalle sykkyrän juuria, vaikka itse kasvi on vasta pieni risku. Jospa se nyt, isomman ruukun ja sen multamäärän saatuaan, ottaisi kasvuspurtin!

Ruukussa multa maatuu vähitellen ja samalla tiivistyy. Kovettunut multapaakku on kasville inha kasvualusta, sillä sen juuret eivät saa siinä välttämättä kunnolla happea, vaan saattavat tukehtua. Tämän huomasin arelian kanssa, joka on viime kuukaudet tiputellut melko hyväkuntoisiakin lehtiään. Olen pitänyt sitä silmällä luullen jonkun kasvitaudin vaivaavan, mutta mullanvaihdossa paljastui, että multa oli sitkeän kivikovaa, kuin savea. En ole koskaan nähnyt vastaavaa. Nyt toivon ja uskon, että kuohkean multaan istutettu arelia tuosta vielä tokenee.

Vaikka areliaa ei tällä kertaa vaivannut mikään kasvitauti tai kasvintuhooja, sellainenkin on välillä käynyt vasta mullanvaihdon yhteydessä ilmi. Muutama vuosi sitten kolmessa metsäkaktuksessa, jotka vieläpä majailivat eri huoneissa kodissamme, oli mullan seassa valkoisia munia. Niitä oli niin paljon, että en jäänyt selvittämään, mistä mahdollisesti on kyse, vaan pistokkaista hellimäni kaktukset päätyivät siltä istumalta roskikseen.

Multa kannattaa vaihtaa myös siksi, että kasveja kastellessa ja lannoittaessa multaan alkaa hiljalleen kerääntyä kalkkia ja suoloja. Se näyttää sellaiselta kuivuneen suolan näköiseltä kokkareiselta tahmalta, jota nyt multia vaihtaessani oli selkeästi havaittavissa muorinkukkien mullan pinnalla. Multaan kertyneet suolot ja kalkki hidastavat kasvin kasvuvauhtia, ja pahimmillaan kasvi ei saa otettua väkevöityneestä mullasta tarpeeksi vettä, kasteli kasvia sitten kuinka paljon tahansa.

Mullanvaihto pitää myös mullan ravinnepitoisuuden kunnossa – jotkut kasvit ovat niin ahmatteja, että multia vaihtaessa tuntuu kuin kuohkeasta mullasta olisi jäljellä vain pölyä vuoden jälkeen!

Miten usein viherkasveille pitää vaihtaa mullat?

Valtaosa sisäkasveista kaipaa uutta multaa vuoden välein. Joka vuosi urakan edessä vähän epäilen tätä, kunnes kasvien ruukkuja poistaessa ja multaa sekä kasvien juuristoa tutkiessa myönnän, että tarpeeseen tulee, taas.

Jotkut kasvit kuitenkin hengailevat tyytyväisenä ruukuissaan useammankin vuoden. Kannattaa konsultoida Googlea omassa kodissa asuvien kasvikavereiden mieltymyksistä. Esimerkiksi posliinikukka viihtyy vähäisessä mullassa, eikä sen multaa siksi tarvitse vaihtaa usein. Itse tein sen viime vuonna, ja yleensä ryöppyäviä kukintoja ympäri vuoden pukannut kasvi tokeni vasta nyt keväällä, tehden pari ujoa kukkaa.

Posliinikukan lisäksi myös hidaskasvuiset lajit, kuten kaktukset, ovat tyytyväisiä saadessaan uuden mullan parin vuoden välein. Lisäksi isojen kasvien mullanvaihtoväliä voi venyttää tilanteesta ja kasvista riippuen kahteen tai jopa neljään vuoteen. Silloinkin ruukun pinnalta kannattaa kaapia vanhaa multaa pois ja laittaa tilalle uutta ravinteikasta multaa.  

Multienvaihtoon valmistautuminen alkaa edellispäivänä

Mullanvaihtoon kannattaa valmistautua jo edeltävänä päivänä, oli kotona sitten kuinka monta kasvikaveria tahansa.

Päivää ennen mullanvaihtoa kasvit kannattaa kastella kunnolla. Kastelu varmistaa kasvien hyvän nestejännityksen, eli sen saman tempun, minkä takia leikkotulppaaneja pidetään kääreissä vielä veteen laittamisen jälkeenkin. Kasvinoksat pysyvät terhakoina, minkä lisäksi kasvi kestää paremmin juurien käsittelyn sekä vioittumiset.  

Tarvittavat ruukutkin on tietenkin hankittava (muista kirpputorit!) tai kaivettava esiin. Erilaiset ruukut soveltuvat erilaisille kasveille. Lasittamattomat saviruukut ovat hyviä kuivista olosuhteista pitäville kasveille. Meillä sellaisia ovat kaktukset, anopinkielet, anopinhammas ja aloet, sillä ne viihtyvät ruukuissa, jotka hengittävät. Lasitetut ruukut ovat parhaita kasveille, jotka pitävät kosteudesta, mutta saattavat kaivata välillä kuivahtamista, kuten meillä olevat juorut ja kultaköynnös. Tasaisesta kosteudesta pitävät viihtyvät altakasteluruukuissa, joissa meillä on peikonlehti, enkelinsiipi, rönsylilja ja viirivehka.

Lasittamattomat saviruukut voi laittaa nekin likoamaan veteen jo edellisenä päivänä, mutta viimeistään pari tuntia ennen ruukutusta. Jos saviruukku on kuiva, se hotkaisee itseensä kosteuden mullasta. Vedessä olevat saviruukut ovat valmiita käyttöön, kun niistä ei enää nouse ilmakuplia.

Tässä vaiheessa on myös hyvä pestä käyttöön tulevat ruukut, jotta homma sujuu joutuisamman sitten seuraavana päivänä. Pesulla pyritään minimoimaan riski ruukussa lymyävästä kasvitaudista ja sen tarttumisesta.

Myös tarvittava määrä oikeanlaista multaa kannattaa hankkia tässä vaiheessa, eikä vasta sitten, kun kasvi makoilee juuret paljaina työpöydällä. On tullut opittua kantapään kautta, tämäkin. Kaikki kasvit eivät viihdy samanlaisessa mullassa, meilläkin asuu niin aavikon kuin sademetsän kasveja. Täällä olen kirjoittanut tarkemmin oikeanlaisen mullan valinnasta.

Mitä välineitä tarvitaan viherkasvien mullanvaihtoon?

Viherkasvien mullanvaihdon opit ja tavat olen imenyt itseeni sukuni naisilta, minkä lisäksi olen poiminut kikan sieltä ja neuvon tuolta vuosien aikana. Tässä minun vuosien saatossa hioutunut tapani vaihtaa mullat.

Ensinnäkin kerätään ulottuville kaikki tarvittava, eli:

• Multaa
• Kevytsoraa
• Astia mullansekoitusta varten
• Istutuslapio
• Kastelukannu
• Ruukkuja
• Tiskiharja + astianpesuaine
• (Oksa)sakset
• Puutarhaveitsi
• Iso astia tai sankoja vanhaa multaa varten
• (Sanomalehtiä pintojen suojaamiseen)

Itse vaihdan mullat mieluiten keittiössä, vaikka se aiheuttaakin sotkua ja ruuhkaa. Keittiössä meillä on kuitenkin iso rosterinen pöytätaso, jonka kanssa ei tarvitse pelätä vettä ja sotkuja. Keittiössä meillä on myös iso pesuallas.

Näin teen mullanvaihdon

Sitten ryhdytään hommiin! Hoidan multienvaihdon ryhmittäin, eli yhdenlaisessa mullassa ja / tai ruukkutyypissä viihtyvät kasvit kerrallaan.

Vesi sekoitetaan multaan erillisessä astiassa

Ensin sekoitan astiassa mullan valmiiksi. Monesti näkee, että multaa lisätään suoraan pussista ruukkuun ja kastellaan sitten, mutta yksi asia maanviljelijän tyttärenä mieleeni on iskostunut ja se on mullan kastelu etukäteen. Jos multa kastellaan reilusti vasta istutuksen jälkeen, multa saattaa kovettua yhtenäiseksi paakuksi tai liettyä pinnalta kovaksi kuoreksi. On helpompaa ja varmempaa kataa multa ensin isoon astiaan, annostella mukaan vettä ja sekoitella seos sitten tasaiseksi. Itse en käytä mitään mittasuhteita, mutta lisään vettä kunnes seos on muruisaa ja muhevan kosteaa, mutta ei missään nimessä litisevän märkää.

Ruukkujen pohjalla salaojitus

Seuraavaksi laitan ruukut valmiiksi. Jos pohjalla on reikä, peitän sen sanomalehden palasella, irronneella kasvinpalasella tai muulla maatuvalla. Jos ruukkuja on mennyt rikki, palanen ruukusta hoitaa hommansa myös. Sen jälkeen kaadan pohjalle kerroksen kevytsoraa. Tämä on erityisen tärkeää ruukuissa, joista vesi ei pääse valumaan pois. Sora toimii salaojituksena, joka ennaltaehkäisee sitä, etteivät juuret tukehdu, vaikka vettä pääsisi hulahtamaan kastellessa liikaa. Pienissä ruukuissa laitan soraa parin sentin kerroksen, isoimmissa reilummin, sillä kevyt aines ruukun pohjalla pitää huolta, ettei ruukusta tule tuhottoman painava siirrellä.

Juuripaakku rapsutellaan lähes nakuksi vanhasta mullasta

Seuraavaksi irrotetaan kasvi entisestä ruukustaan. Kun multa on edellispäivän kastelusta kosteaa, multapaakku irtoaa yleensä helposti, kun sitä vähän avittaa rapsuttelemalla ruukun reunoista, työntämällä pohjassa mahdollisesti olevasta reiästä ja mahdollisesti vetämällä varovasti kasvista. Tämä on aina yhtä jännittävä vaihe, kun näkee, mitä kasville kokonaisvaltaisesti kuuluu!

Aika usein näkee, että tässä vaiheessa juuripaakku siirretään sellaisenaan uuteen ruukkuun. Kannattaa kuitenkin rohkeasti murustella ja varistella juuripaakusta vanhoja multia irti. Jos se tuntuu liian riskaabelilta, kannattaa kaivella vanha multa pois etenkin juuripaakun yläosasta, sillä ylimääräiset suolot kertyvät juuri pintamultaan. Lisäksi jos juuret ovat ehtineet paakkuuntua kovin keskenään, niitä kannattaa irrotella varovaisesti erilleen. Samassa saa leikattua juuristosta huonoksi menneet osat pois.

Itse rapsuttelen monet kasvit ihan nakuiksi, eli niin että jäljelle jäävät vain juuret. Tämä kuulostaa varmasti hörhöltä, mutta ajan kanssa olen oppinut aistimaan, ikään kuin keskustelemaan kasvin kanssa, miten paljon käsittelyä se jaksaa. Ja yllättävän paljon ne jaksavat! Mullanvaihto on tietenkin kasville aina rasitus, mutta yksikään kasvi ei ole käsiini mullanvahdon takia kuollut. Jotkut roikottavat oksiaan muutaman päivän (kuten tällä hetkellä tyyriä) mutta siitä ne aina tokenevat muutaman päivän itseään keräiltyään – ja sitten pyrähtävät sellaiseen kasvuspurttiin, että sen näkee melkein silmissä.

Lehdet pesulle

Tässä vaiheessa annan kasveille myös virkistävän suihkun. Luonnossa sade hoitaa tämän homman, joka varmistaa lehtien hiilidioksiidin saannin yhteyttämistä varten. Sisäkasvien kanssa lehdille kertyvä pöly pitää kuitenkin pyyhkiä tai huuhdella pois. Se on helppoa tehdä perusteellisesti tässä vaiheessa mullanvaihtoa, kun ei tarvitse pelätä, että ruukkuun hulahtaa samalla liikaa vettä. Huljuttelen siis kasvin lehtiä yksitellen ja varovaisesti tukien haalean vesisuihkun alla altaassa.

Isoimmat kasvit vien suihkuun, mutta esimerkiksi peikonlehtemme ei edes mahdu tulitikkuaskin kokoiseen pesuhuoneeseemme, joten senkin huuhtelen lehti ja oksa kerrallaan keittiön hanan alla. Sen mihin hana ei uletu, pyyhin nahkealla rätillä. Kasvit näyttävätkin heti niin paljon freesimmiltä!

Pesun jälkeen on vuorossa vielä parturointi, eli saksin kuolleet ja huonokuntoiset lehdet sekä oksat pois. Jos lehden kärki on päässyt kellastumaan, mutta lehti on muuten vielä ok, leikkaan kellastuneen osan lehdestä pois. Näin tein esimerkiksi traakkipuulle, joka kärsi viime kevään remonttimme aikaan pimeydestä ja kolhuista, mutta joka ihmeekseni siitä tokeni.

Nyt on aika napata pistokkaita

Siinä vaiheessa, kun kasvit ovat nakuina, hoidan myös mahdollisen lisääntymispuuhan, eli otan kasveista pistokkaita. Kun multa on karistelu pois, on helppo napsia erillään kasvavat pienet alut uuteen ruukkuun. Näin tein nyt muorinkukan, raitamatin ja viirivehkan kanssa. Tämän lisäksi kasveja voi ihan ronskisti jakaa, eli napsaista juuripakusta palasia kasvamaan erillään. Näin tein meillä kasvavien anopinkielien kanssa, jotka kaikki ovat alunperin yhdestä pienestä anopinkielestä lähtöisin. Samalla sain korvattua lastenhuoneissa olevien anopinkielien leikkien tiimellyksessä kärsineitä lehtiä siirtämällä toisista ruukuista hyvävointisia niiden tilalle.

Olen kirjoittanut pistokkaista enemmän täällä.

Haaroittuvat ruukkukasvit leikataan tässä vaiheessa, mikä sekin tuottaa pistokkaita. Toisin sanoen niistä leikataan oksasaksilla oksanpäitä, noin puoli senttiä lehden yläpuolelta. Katkaistun oksan voi laittaa veteen tekemään juuria, ja emokasvi alkaa versota leikkauskohdasta useampaan suuntaan. Näin tein nyt kiinanruusulle ja niille värinokkosille, joita en ollut vielä ehtinyt leikata.

Uutta multaa ja päälle katetta

Sitten aletaan täyttää uutta ruukkua uudella mullalla. Painelen sitä kevyesti kerroksen ruukun pohjalle sekä reunoille, minkä jälkeen sujautan kasvin ruukkuun pitäen siitä toisella kädellä kiinni, samalla kun toisella kädellä painelen ruukun reunoilta mullat juuriston päälle. Lopulta lisään multaa tarvittavan määrän, eli niin että ruukun reunoihin jää muutaman sentin kasteluvara. Tärkeää on tiivistää multaa varovasti mutta silti tarpeeksi kasvin mullasta työntyvien oksien kohdalta, jotta kasvi istuu uudessa ruukussaan tukevasti.

Lopuksi lisään joidenkin ruukkujen mullan pinnalle katetta. Kevytsoraa, lasten pikkukivikokoelman aarteita, Turusta merenrannalta poimimiani värikkäitä posliinikaakelimurusia, mitä milloinkin. Pintakatteen ansiosta mullan kosteus pysyy tasaisempana, eikä pinta kovetu niin helposti. Kate on mielestäni myös nätti.

Toipumisaika

Mullanvaihdon jälkeen kasveille on hyvä antaa toipumisaikaa. Minä sumuttelen niiden lehtiä ahkerasti ja aloitan kastelun varovaisesti muutaman päivän päästä mullanvaihdosta. Kunnolla alas kastella vasta parin viikon päästä, samalla kun aloitan lannoituksen.

Yleensä mullanvaihdon jälkeen kehotetaan pitämään kasveja pois ikkunan auringonpaahteesta, mutta sellaisille erityisjärjestelyille meillä ei ole tilaa.

Mitä tehdä viherkasvien vanhalle mullalle

Vanha multa ei suinkaan ole käyttökelvotonta, vaikka se ei ruukuissa kasvaville viherkasveille enää riittäkään.

Itse olen kipannut vanhat mullat välillä kotipihamme kasvulaatikkoon tai kukkapenkkiin ja sekoittanut mukaan kanankakkaa. Toisinaan olen roudannut multakuorman palstalle ja sekoittanut sen mehevöittämään savimaata.  

Nyt vanha multa on tarpeellista materiaalia bokashikompostoinnin multatehdasvaiheessa, johon tarvitaan vanhaa vähäravinteista multaa. Fermentoitunut jätemassa sekoitetaan vanhaan multaan ja kompostoinnin lopputuloksena syntyy erityismuhevaa ja -ravinteikasta bokashimultaa. Sitä aion käyttää ainakin parvekkeen kesäkukkaloiston ja yrttisadon kasvualustana.

Jos mitään tällaista omaan hyötykäyttöön menevää käyttökohdetta ei ole, multa kuuluu yleensä biojätekeräysastiaan, mutta asia kannattaa tsekata omalta kunnalta tai kaupungilta.