Otsikon jälkimmäistä osiota olen viime päivinä joutunut puntaroida uudemman kerran. Luin silmät äimistyksestä selällään ja sitten toisaalta nenä turtumuksesta nyrpistyneenä HS Meidän Perheen artikkelin miehistä, jotka eivät pidä perhevapaita. Että huhuh, taas mennään.
Isät kertoivat jättävänsä lastenhoidon äitien vastuulle esimerkiksi siksi, että naisten mielestä lapset tuoksuvat hyvältä, äiti on lapsille tärkein ensimmäiset vuodet, naisilla on erityinen suhde lapsiin ja koska naisilla on maitoa erittävät rinnat. ”Miksi miehistä yritetään tehdä naisia?”, kyseli eräs isä.
Omia syitään jättää perhevapaat pitämättä isät perustelivat muun muassa sillä, että jonkun muksut on pakko hoitaa ja vaimo on hommassa parempi, työ on miehen pääasiallinen elämäntarkoitus (vaimon elämäntarkoituksen ollessa sisäänrakennettu tämän naiseuteen), uraputki ottaisi osumaa perhevapaista, työnteko on mukavampaa kuin lasten kanssa oleminen ja no hei, koska lapset nyt ylipäätään ovat tylsiä.
Jos jotain positiivista tästä hakee, olipahan piristävää lukea kerrankin myös niitä perimmäisiä, sukupolvelta toiselle periytyviä, syitä vanhemmuuden epätasa-arvoon. Sen sijaan että hoettaisiin vain jotain ympäripyöreää taloudellisista syistä (joita kuitenkaan ei yleensä olla edes selvitetty tai laskettu sen kummemmin), ollaankin rehellisesti sitä mieltä, että nainen nyt vain syntyy hoivaviettiseksi äidiksi ja mies itsekkääksi uratykiksi. Että muuta ei voida, ja hyvä niin.
Kyky vanhemmuuteen ei katso sukupuolta
Lisääntyminen on fysiologista; siihen tarvitaan munasolu sekä siittiösolu ja kohdullisen keho, jossa lapsi voi kehittyä ja syntyä. Mutta vanhempana olemiseen ei sukupuolella ole yhtään mitään merkitystä. Vanhemmuus on sitä, mikä alkaa, kun lapsen kanssa muodostetaan perhe, kuului siihen sitten minkälainen kokoonpano tahansa.
Kukaan ei pullahda maailmaan ohjelmoituna toimimaan vanhempana. Esimerkiksi hoivavietti ei ole sukupuoleen sidottu asia, vaan persoonaan. Minussa ei ole erityisen vahvaa hoivaviettiä. Ei, vaikka olen saanut äitiyden arvotittelin. Omat lapseni tuoksuvat nenääni kyllä hyvältä, mutta olen myös oppinut tarvittaessa hengittämään varovaisesti vain suun kautta. Perhe on minulle äärettömän tärkeä, arvoasteikon kärjessä, mutta tarvitsen kukoistaakseni muitakin rooleja kuin äidin.
Enkä minä todellakaan ole parempi vanhempi kuin puolisoni tai hän minua parempi; meillä on molemmilla heikkoutumme ja vahvuutemme tässä hommassa. Ja siksi tiedänkin varmaksi sen, että puolison vanhemmuus tekee myös minun vanhemmuudestani paremman.
Vanhemmuus opitaan, ja on onni, että on voinut kompuroida opintiellä toinen toistaan tukien.
Jaettu vanhemmuus on kuumaa ja lisää parien välistä liimaa
On myös kerrottava sille naiseksi muuttumista pelkäävälle isälle, että perhevapaat kanssani jakanut puolisoni ei ole muuttunut naiseksi. Yllätys! Ei, vaikka on viettänyt kotona lasten kanssa yhteensä vuosia ja yhä, koululaisten isänä, on osittaisella hoitovapaalla. Itseasiassa vastuuta kantava ja läsnä oleva vanhemmuus on tehnyt hänestä silmissäni vielä noh, miehekkäämmän. Se, että me olemme tässä yhdessä, perhe-elämän onnen ja kaaoksen jakaen, on kuumaa.
Eikä tämä päde vain meihin. Toivoisin saavani joskus lukea aiheesta tutkimuksen, mutta sitä ennen on tyydyttävä tällaiseen yhden naisen laajan tuttavapiirin huomioon:
Kuluneen kymmenen vuoden aikana useat tuttavapiirissäni tai kaverin kaverin tuttavapiirissä olevat lapsiperheelliset heteroparit ovat päätyneet eroon. Näistä tapauksista 97 prosenttia on sellaisia pareja, joiden lapsiperhe-elämän ja kodin askareiden pyörittäminen on jakautunut epätasa-arvoisesti. Kaikissa näissä tapauksista eroa on halunnut nainen.
Perhevapaiden huonot puolet osuvat myös naisiin
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi tällä viikolla pitämässään puheessa, että tällä tahdilla sukupuolten välinen tasa-arvo saavutetaan 300 vuoden päästä. Voi hyvä päivänkakkara sentään.
Tästä tahdista kertoo myös se, miten HS Meidän Perheen artikkelissa miehet nurisevat siitä, miten eivät voida jäädä kotiin, koska se tekisi huonoa heidän uralleen. Kas kun sitä samaa se tekee myös naisten uralle, palkkakehitykselle ja eläkkeille, mutta se on edelleen ikään kuin oletusarvo, jotain miten asiat nyt vain ovat.
Ja breaking news: myös naisia kotona olo puuduttaa ja lasten kanssa oleminen on välillä tylsää kuin äänikirjan kuunteleminen 25 prosenttisella nopeudella. Sillä miten raskaaksi, ihanaksi, tylsäksi tai riemukkaaksi pienten lasten kanssa olemisen kokee, ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa.
Perhevapaat jakaessa ymmärtää myös paremmin toista vanhempaa, kun molemmat kokevat vuorollaan perhevapaalla olevan kotivanhemman ja töissä käyvän pikkulapsen vanhemman elämää. Ei tule sitten ihan niin helposti ihmeteltyä, miten kotona ei ole työpäivän aikana ehditty edes lounaan jälkiä siivota, vaikka töissä on vedetty viisi hiostavan vaikeaa myyntipalaveria eri puolilla kaupunkia, tai miksi töistä tuleva ei halua vapaapäiviään täyteen ohjelmaa, vaikka kerrankin voitaisiin tehdä jotain muuta kuin vain kököttää kotona tai puistossa.
Tämän soisi muistavan ihan jokaisen, sillä Hesarin jutussa oli myös miehiä, jotka kertoivat, että olisivat halunneet olla enemmän kotona, mutta kumppani omi kaikki vapaat. Tosin vuonna 2022 uutisoitiin, että 90 prosenttia isistä haluaa luovuttaa mahdollisimman paljon vanhempainrahapäiviä äidille.
Viime vuonna uudistunut perhevapaajärjestelmä rakentuu niin, että ensin synnyttävä vanhempi saa 40 päivän raskausvapaan, minkä jälkeen Kela maksaa molemmille vanhemmille 160 ansiosidonnaista päivärahapäivää. Omasta kiintiöstään vanhempi voi luovuttaa enimmillään 63 päivää toiselle.
Vanhemmuus on toive, ei pakko
Kaikista eniten perhevapaat käyttämättä jättävien isien ajatuksissa häiritsi luulo siitä, että lastenhoito on jotain pakollista. Toki se sitä on, jos on ottanut kantaakseen vanhemmuuden vastuun. Mutta tässä ajassa Suomessa vanhemmuus ei ole mikään pakollinen juttu. Sukua ei ole tarvitse jatkaa, ei sosiaalisista tai taloudellisista syistä tai edes oman vanhuuden hoivan turvaamisen takia. On ehkäisykeinoja, ja alkaneen raskaudenkin voi keskeyttää.
Vanhemmuus ei ole pakko, vaan hauras toive.
Me olemme toivoneet ja sitten vielä elävänä saaneetkin kaksi lasta maailmaan, osaksi perhettämme. On ajanlasku ennen ja jälkeen vanhemmaksi tulemisemme, muuten vuodet menevät iloisesti sekaisin. On ollut raskasta ja on ollut niin onnellista, että se on liian herkkää, monisyistä ja ainutlaatuista kuvattavaksi sanoin.
Minä en ole ollut lapsille se tärkein ensimmäiset vuodet, eikä siihenkään sukupuolella ole ollut merkitystä. Perhe on ollut se tärkein, me olemme se tärkein.
Aamen.
<3
Kaikki niin totta, mitä kirjoitat. Meillä varmaan minä olisin ensin ollut lataamolla, jos ei oltaisi jaettu vapaita. Toisekseen ei ole minun päätökseni yksin valita vapaat, vaan antaa mahdollisuus myös isälle.
Hyvin kirjoitettu. Mielestäni siitä on olemassa ihan tutkimuksia, että niillä perheillä joissa isä on mukana kotitöissä ja lastenhoidossa ero on epätodennäköisempi ja molemmat vanhemmat voivat paremmin. Siis molemmat.
Itse erosin vauvavuoden jälkeen, koska en jaksanut vauvan sotkujen lisäksi siivota vielä aikuisen miehen jälkiä kotona. Kotitöiden määrä väheni reippaasti. Henkinen kuorma väheni kun jatkuva riitely jäi pois arjesta. Yksin lapsen kanssa on parempi kuin huonon kumppanin kanssa.
Joo, en osaa edes kuvitella, mitä meille kuuluisi, jos ei oltaisi yhdessä oltu perhe, ja jaettu mahdollisuutta olla kotona lapsen kanssa ja työelämässä.
Eikö se ole kuitenkin fakta, että n. ensimmäisen vuoden ajan äiti on ykkönen? Jos äitiä ei ole saatavilla niin sitten se on joku muu. Miksi tämä biologinen fakta pitäisi kieltää.
Ei kannata väkisin yrittää vaihtaa kotona olijaa tuona aikana, ellei ole pakko. Toivottavasti vanhemmat kuuntelevat itseään ja sitä mikä on oikeasti lapselle ja koko perheelle parasta, eivätkä ota turhia paineita ”tasa-arvosta” ja siitä että pitäisi jakaa tasan hoitovastuuta.
Kysyin tuossa puolisolta, joka on ollut lapsen kanssa kotivanhempana silloinkin, kun vauva on ollut reilusti alle vuoden ikäinen, että kokiko hän olevansa lapselleen silloin vähemmän tärkeä ja kakkosvanhempi. Naurahti, oli hetken hetken hiljaa ”oletko tosissasi” -ilme kasvoillaan ja totesi sitten ykskantaan, että eipä kokenut.
Käytin myös tovin googlatakseni ”äiti on vauvalle tärkein + tutkimus”, mutta enpä minä ainakaan onnistunut tätä väitettä faktaksi muuntamaan.
Niin no, kuten sanoin: jos äiti ei ole saatavilla, silloin se on joku muu. Ei sekään välttämättä huono ole, mutta tasa-arvon vuoksi tähän ei kannata väkisin pyrkiä. Eikä ainakaan päättää ennen lapsen syntymää että niin toimitaan. Kannattaa tunnustella, mikä oikeasti tuntuu luontevalta. Keskimäärin se on kuitenkin äiti, jonka on luontevampaa olla kotona ensimmäinen vuosi.
Tämä nyt on tällaista vänkäämistä, pahoittelut siitä, mutta on nyt huomautettava, että ei ole mitään tutkimusta, jonka mukaan ”äisin olisi keskimäärin luontevampaa olla kotona ensimmäinen vuosi”.
Itse suosittelen ehdottomasti tekemään alustavan suunnitelman perhevapaiden jakamisesta jo hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää. Kaikkea matkan varrella voi tietenkin tapahtua, jos synnytyksessä esimerkiksi käy jotain tai lapsi ei ole terve, mutta noin lähtökohtaisesti suunnitelma on hyvä olla. Ihan jo sen takia, että niistä voi puhua hyvissä ajoin mahdollisille työnantajille.
Aina ei ole mahdollista jakaa puolison kanssa perhevapaita, vaikka haluaisi, kuten meillä. Minä olen ollut meillä se, joka on pitänyt perhevapaata, ja puoliso tehnyt töitä. On puolisoni toki pitänyt isyysvapaata muutaman viikon jokaisen lapsemme vauva-aikana, ja toiveissamme oli aikoinaan, että hän voisi käyttää perhevapaata enemmän. Minulla ei kuitenkaan ole ollut työpaikkaa vuosiin nuorempana keskeytyneiden opintojen takia, joten meidän on ollut käytännössä pakko jakaa perheemme vastuu nin, että puoliso tekee työtä ja saa palkkaa, jolla tulemme toimeen, ja minä hoidan pääasiallisesti lapset. Toiveissamme on, että muutaman vuoden kuluttua voisimme vaihtaa osia, jotta minäkin pääsisin vuosien tauon jälkeen opiskelemaan ja töihin ja puolisoni saisi viettää enemmän aikaa lastemme kanssa.
Varmasti on tilanteita, joissa isän on mahdotonta olla kotivanhempana. Mutta otetaan yleisemmin, ei teidän perhettänne koskien:
On varmasti myös tilanteita, joissa äidin on mahdotonta olla kotivanhempana. Mutta miten usein asetelma on näin päin?
Tulee mieleen eräskin radio-ohjelma vuosien takaa, jossa olin yhtenä keskustelijana mm. perhevapaista. Kanssakeskustelijani, mies ja isä, oli sitä mieltä, että ei isä aina vain voi olla pois töistä, jos on vaikka yrittäjä tai näyttelijä tai esiintyvä taiteilija. Jännä, että maailma on kuitenkin täynnä yrittäjiä, näyttelijöitä ja esiintyviä taiteilijoita, jotka voivat olla äiteinä pois työmaailmasta ja palata sitten sinne.
Muistutan myös aina siitä, että vanhempainvapaat ovat ansiosidonnaisia, toisin kuin hoitovapaa. Eli mitä paremmin tienaa työelämässä, sitä parempaa vanhempainrahaa saa. Ja siihen päälle se, mitä keventynyt verotus tekee. Että jos se vapaiden jakaminen tosiaan rahasta on kiinni, saattaisi hyvin usein olla taloudellisesti järkevämpää, että paremmin tienaava olisi kotivanhempi. Minimi työttömyyskorvauskin on parempi kuin minimi vanhempainraha, vaikka tietenkin toivon jokaisen vanhemman, sukupuolesta riippumatta, pääsevän kiinni työelämään.
Postauskalenterissani on pitkään pyörinyt otsikko, josta puuttuu vielä teksti, mutta jaan nyt pelkän otsikon, sekin kertoo paljon: isä, paljonko olisit valmis maksamaan siitä, että saisit olla kotona pienen lapsesi kanssa?
Rahaa käytetään myös tekosyynä, kun isä vaan ei halua jäädä kotiin. Parempi olisi vaan sanoa se reilusti ääneen, ilman että sitä tarvitsisi hävetä.
Onkohan olemassa jotain helppoa ja selkeää laskuria, missä pystyisi syöttämään kummankin vanhemman tulot ja näkemään miten toisen taikka toisen perhevapaille jääminen vaikuttaa perheen talouteen? Tällainen olisi varmasti tosi hyvä olemassa ja jos tosiaan voi olla niin, että parempituloisen olisi taloudellisesti kannattavaa jäädä kotiin lasten kanssa niin tällainen laskuri olisi varmasti mainio kannustin meille, jotka emme vaan pysty hahmottamaan miten se on mahdollista tai sisäistämään asiaa ilman, että se väännetään oikeita lukuja käyttäen meille rautalangasta.
Tässä nyt jätän huomiotta kaikki muuta hyvät syyt vapaiden jakamiselle (joka varmasti on kokonaisuutena hyvä asia).
Haastatteluartikkelien mukaan raha sanotaan usein syyksi perhevapaiden eriarvoiseen jakoon, vaikka todellisuudessa ei oltaisi edes laskettu, miten vapaiden erilainen jako muuttaisi perheen taloudellista tilannetta. Eli joo, Kelalla on toki olemassa laskuri 🙂 Se on näemmä myös monipuolistunut paljon sitten niiden aikojen, kun meidän sakki on sinne summia nakutellut ja tulevaa miettinyt.
https://laskurit.kela.fi/raskaus-ja-vanhempainrahapaivien-laskuri
Kauniisti kirjoitettu! Meillä jaettiin myös vanhempainvapaat puoliksi ennen syksyn uudistusta. Oli kyllä itselleni kova paikka mennä töihin lapsen ollessa 6kk, mutta näin oli puolison ja uuden työnantajani kanssa sovittu. Hän on loistava isä eli siitä ei ollut omassa ahdingossani lainkaan kysymys. Oli ja on vain tunne siitä, että jään itse jostain merkittävästä paitsi töissä ollessani. Lapseni lapsuus tapahtuu kököttäessäni kokouksissa… :’/ Eli rässäkin hienossa uudistuksessa on puolensa henkilökohtaisella tasolla. Onneksi on etätyöt!
Joo, muistan minäkin haikeana työhuoneella katsoneeni videoita, joita puoliso lähetti kotoa tai jostain kivoista seikkailuista, joissa olivat vauvan tai vauvan ja leikki-ikäisen kanssa. Mutta sama fiilis hänellä oli toki, kun kipparivuoro oli toisinpäin.
Mäkin olen miettinyt sitä, että kulkutaudin myötä pysyväksi tullut laajempi etätyökulttuuri varmasti helpottaa ja tuo joustoa (vauva)perheiden elämään. Itse olisin voinut läppäriyrittäjänä tehdä valtaosan työpäivistä kotona, mutta koin voivani keskittyä paremmin, kun menin työhuoneelle. Ja näin jälkikäteen mietittynä oli varmasti tärkeää, ihan kaikille, että puoliso sai omalla vuorollaan ottaa täysin ruorin haltuunsa mun työpäivien ajaksi.