Kaupallinen yhteistyö: Substral ThinkEco -luomulannoitteet

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan muistuttaa äitiäni. Muistan lapsuudessa, miten keväisin kodinhoitohuoneen pöydälle ilmestyivät pienet lasipurnukat ja miniatyyrikokoiset ruukut, joissa juurtui tai jo kasvoi pienen pieniä hentoja kasvivauvoja. Kevään edetessä ruukkuläjät levisivät ulos. Kun ystäviä ja sukulaisia tuli kyläilemään, lopuksi kierrettiin aina puutarha, jotta kyläilijät saivat viemisinä omiin kukkapenkkeihinsä palaset erinäisiä perennakasveja.

Ja nyt minä keväisin ripottelen ikkunanpielille laseja, joissa pistokkaat kasvattavat juuria. Vanhempieni puutarhasta olen vuosien saatossa tuonut mukanani junassa muun muassa juurineen ylöskaivetun palasen raparperia, joka nykyisellään levittelee komeita lehtiään ruukussa parvekkeellamme.

Pistokkaiden ottamisessa ja kasvien lisäämisessä on jotain ikiaikaisen turvallista ja oikeaa tunnelmaa. Tunnen olevani jotenkin enemmän yhtä luonnon ja omien juurieni kanssa, kun huonekasvista irrottamani pienen pieni oksa alkaa kasvattaa juuria ja sen jälkeen juurtuu ruukkuun sekä alkaa hiljalleen kukoistaa omana erillisenä kasvinaan.

Huonekasvien lisääminen pistokkaista saadaan helposti kuulostamaan yhtä hankalalta, tarkalta ja ammattitaitoa vaativalta puuhalta kuin ihmisen koeputkihedelmöitys. Puhutaan oikeasta ajasta, kosteudesta, veden vaihdosta päivittäin, juuri oikeanlaisesta mullasta, tarkasta valomäärästä ja juuri oikeanlaisesta leikkausviillosta. Mutta oman kokemukseni mukaan jopa kaltaiseni kasvisäheltäjä onnistuu kyllä laittamaan alulle hyvinvoivia kasvivauvoja.

Minun tapani ottaa pistokkaita menee näin: leikkaan emokasvista joko oksan tai lehden, jonka törkkään vesilasiin kasvattamaan juuria. Vaihdan lasin veden silloin tällöin, jos muistan. Yleensä en muista. Kun juuret ovat kasvaneet sopivasti, istutan kasvivauvat juurtumaan johonkin astiaan ja jonkinlaiseen multaan, mitä kotoa sattuu löytymään. Sitten kastelen (tai puoliso kastelee, koska hän muistaa sen paremmin) ja hyrisen onnesta seuratessani kasvunihmettä. Siinä se, ilman mitään poppakonsteja.

Väittäisinkin yhden kotimartan kokemuksella, että suurin vaikutus pistokkaiden ottamisen onnistumiseen on emokasvin hyvinvoinnilla. Kasvit rakastavat nykyistä kotiamme, johon tulee valoa kolmelta suunnalta. Kun entisessä kodissa peikonlehti tiputti lehtensä pitkän talven aikana ja aina kesänkynnyksellä suurena ihmeenä nousi kuolleista, täällä peikonlehti tunkee uutta lehteä talven pimeydessäkin.

Tässä kodissa olemme myös muistaneet kasvien lannoittamisen paremmin. Meillä on nykyään tiskipöydällä musta pumppupullo, jonne täytämme lannoitetta. Kun lannoitekannu ei enää ole piilossa roskakaapissa tai siivouskomerossa, vaan siinä hanan vieressä, sitä tulee myös lisättyä kasteluveteen samalla kun täyttää kastelukannua. Ja juuri nyt on se aika, kun kasvit erityisesti kaipaavat lannoitetta kasvukauden ryöpsähdettyä päälle.

Sain yhteistyökumppaniltani Substralilta testiin heidän luomulaatuisia lannoitteitaan. Minä en ole kiinnittänyt lannoitteisiin aikaisemmin sen kummempaa huomiota, mutta olen tahtonut että ne ovat yksinkertaisia käyttää ja että ne eivät haise. Eräänä keväänä nimittäin ostimme luomupäissämme parvekeviljelmillemme lannoitteeksi kanankakkaa. Meni monta viikkoa ja useampi kuuman kostea kesäpäivä ennen kuin se lemu lähti parvekkeeltamme ja siellä pystyi taas juoda aamukahvinsa ilman kakomista.

Siksipä onkin heti ensin todettava, että Substralin ThinkEco-lannoitteet ovat luomulaatuisia, mutta ne eivät silti haise kakalta. Itse asiassa ne ovat täysin kasvisperäisiä ja saaneet virallisen leiman siitä, että ovat soveltuvia luomu-viljelyyn. Tuoksumaailma on ehkä soijakastikemainen suoraan pullosta nuuskimalla, mutta käytössä sitä ei huomaa.

Sarjan yleislannoite passaa niin huonekasveille kuin parvekkeen kesäkukille ja vaikkapa laatikkoviljelmillä tai puutarhassa kasvaville yrteille ja salaateille. Ravinnepuikot sopivat nekin sekä koriste- että hyötykasveille, ja multaan pistellyt puikot luovuttavat ravinteita tasaisesti jopa kolmen kuukauden ajan. Harvapäisempi puutarhurikin siis onnistuu muistamaan lannoituksen puikkojen avulla.

Substralin ThinkEco -tomaattiravinne on taas tehty juuri miettien avomaalla, laatikkoviljelmillä ja ruukuissa kasvavia hyötykasveja, kuten nimensä mukaisesti tomaattia, mutta myös chiliä, kurpitsaa ja esimerkiksi paprikaa. Laatikkoviljelmiä me ollaan muistettu lannoittaa aika kehnosti, joten saapa nähdä, mitä taikoja kasteluveteen lisätyt ravinteet saavat aikaan!

Se kannattaa ottaa huomioon, että pistokkaita ei saisi lannoittaa juurtumisvaiheessa, vaan lannoitus on hyvä aloittaa hiljakseen vasta siinä vaiheessa, kun kukkavauva alkaa jo kasvattaa omia ensimmäisiä lehtiä ja oksiaan.

Nyt meillä on ikkunalaudalla varttumassa viitisentoista uutta kukkavauvaa. Kaikki eivät toki jää meille, vaan niitä on ihana antaa lahjaksi. Esimerkiksi tämän postauksen kuvien pistokkaasta kasvatetuista kasveista lähes jokainen on sellainen, jonka olemme saaneet pistokaslahjoina tai -vaihtareina.

Posliinikukka on samalla kylällä asuvalta ystävältä, ja tiettävästi kasvin esiäiti on herttoniemeläinen ja kasvanut tällaisessa samanlaisessa 50-luvun talossa kuin nyt vuoden ikään ehtinyt posliinikukkajälkeläinen. Siskoltani saimme aloe veran, joka oli nyt alkanut kasvattaa useampaa uutta vartta, jotka hellästi irrotin erilleen kasvattamaan uusia juuria. Sain aloe veran pistokkaan myös vanhalta luokkakaveriltani muistamisena.

Vanhan hammaslääkärikaapin päällä rönsyävä kultaköynnös on äitini pistokkaista kasvatettu. Pisimmät oksat hipovat nyt maata, eikä voisi uskoa, että vasta viime pääsiäisenä toin sen juurtuneita oksia muovipussissa Pohjanmaalta kotiimme.

Ainut omaa perua oleva pistokas on anopinkieli, joka sai alkunsa pari vuotta sitten katkenneesta oksasta. Olin jo laittamassa oksaa biojätteeseen, kun hajamielisesti päätin sujauttaa sen vesikannuun. Ja kas, katkennut oksa alkoi tehdä juurakkoa. Nyt parin vuoden jälkeen kasvissa on jo useampi versova oksa, se on kukkinut ja ruukku alkaa käydä pieneksi.

Rönsylilja sekä hattivattikasviksi kutsumamme tuntematon kasvi on saatu naapurilta kiitoksena jostain tavaralainasta. Sain pistokkaat keskellä talvea, mutta kaikkien oppikirjojen vastaisesti ne alkoivat silti tehdä juuria ja voivat nyt vuoden omillaan olon jälkeen niin rehevästi, että sain irrottaa rönsyliljasta kasoittain rönsyjä juurtumaan.

Työhuoneessani kiemurteleva muratti on niin ikään naapurilta pistokkaana saatu. Muratin isoäiti on kuulemma tukholmalainen kaunis ja rönsyilevä muratti, josta naapurini on aikoinaan saanut kirjepostina ja pieneen muovipussiin suljettuna pistokkaan.

Kun kasvit ovat tulleet meille pistokkaina, niillä jokaisella on tarina kerrottavanaan. Tuntuu melkein, että ne eivät ole vain kasveja, vaan tyyppejä. Vähän kuin omia ihmeellisiä persooniaan, joilla on historia. Että saa nähdä, minkälaisen tarinapuutarhan me vielä rakennamme taloyhtiön pihaan. Sinne perustettiin viime vuonna kukkapenkki, ja pohdimme juuri naapureiden kanssa, minkälaisia uusia asukkaita sinne voisi tänä kesänä istuttaa. Luulenpa, että minä ja lapset kotiudutaan tulevalta Pohjanmaan-pääsiäisreissulta takaisin Helsinkiin pienten perennavauvojen kanssa.