Somessa pyöri vuodenvaihteessa haaste, jossa kehotettiin pohtimaan viime vuoden viisi henkilökohtaista ekotekoa. Toisin sanoen siis viime vuonna tapahtunutta elämäntavan parannusta siihen suuntaan, että maapallo pystyy tuon elämäntapamme kannattelemaan.
Meillä suomalaisilla siihen on vielä hommia, sillä viime vuonna Suomen ylikulutuspäivä oli maaliskuun lopussa. Maapallo pystyi tuottamaan luonnonvaroja suomalaiseen menoon kolmen kuukauden ajan, mutta loppuajan vuodesta porsastelimme velaksi.
Itse olen pyöritellyt omien tekojeni vaikutusta nyt muutaman viikon ajan, sillä aluksi tuntui, että viime vuonna ei tullut tehdyksi juuri mitään uusia askeleita kohti planetaarista elämäntapaa. Karkeasti jaoteltuna tavan tallaajan hiilijalanjälki muodostuu asumisesta, liikkumisesta ja matkailusta, ruuasta ja muusta kulutuksesta. Näissä ei viime vuonna tapahtunut mitään isompaa muutosta meidän osaltamme.
Lopulta muutoksia kyllä löytyi, mutta sitä ennen kurkistus perheemme arjen hiilijalanjäljen muodostumiseen.
Nelihenkisen perheen sähkönkulutus vuodessa 2 864 kWh
Asumme nelihenkisenä perheenä 83 neliön kerrostaloneliössä, jossa on myös työhuoneeni. Kotimme lämpiää maalämmöllä ja sähkön ostamme tuulisähköllä, minkä lisäksi sähkösopimukseemme kuuluu pari aurinkopaneelia.
Sähkönkulutuksemme oli viime vuonna 2 864 kWh, mikä on inasen vähemmän kuin sitä edellisenä vuonna. Isompia muutoksia ei voinut odottaakaan, kun ainut isompi sähkönsäästötapa, minkä energiakriisin herättelemänä keksin, oli olla laittamatta koko kausivalokattausta loistamaan.
Sähkönkulutuksemme on kuitenkin onneksi keskivertokulutukseen verraten maltillista, etenkin kun itse työskentelen kotoa käsin. Meillä liikkuvaisessa lapsiperheessä pesukone pyörii myös harva se päivä, minkä lisäksi otollisten pyykkinarusäiden loputtua valtaosa pyykistä kuivataan rummussa. Lämpöpumpullinen kuivausrumpu on kuitenkin energiaa säästävämpi vaihtoehto kuin huoneilmassa kuivattaminen – minkä lisäksi kuivausrummun puhaltama lämmin ilman kuivattaa tehokkaasti kylpyhuonetta, jossa ei ole lattialämmitystä. Jälkimmäinen on varmasti myös syy pieneen sähkölaskuun, ja kun joskus toivottavasti remontoimme kylpyhuoneen ja vessan, lattialämmitys kyllä asennetaan.
18 asteen huonelämpötila ja löylyjä taloyhtiön saunassa
Kerrostalokodissa muut asunnot lämmittävät myös meidän asuntoamme, joten taisimme viime vuonna vääntää ensimmäisen patterin päälle joskus marraskuussa.
Kotimme huonelämmön pidämme melko matalana, noin 18 asteessa näin talvisin, mutta tämä ei ole niinkään ollut edes ekologinen valinta. Viileä huoneilma on raikas ja siinä on hyvä nukkua, ja mielestäni talvella kuuluukin pukeutua eri tavalla kuin kesällä, myös sisätiloissa. Syksyllä pakkaan kesäisen kepeät helmat ja helteen hellimät pellavat vaatekaapista pois ja kannan tilalle kavalkadin erilaisia ja eripaksuisia villavaatteita.
Kotimme viherkasvitkin tykkäävät, kun ne saavat talvilepoonsa sopivan viileähkön huonelämpötilan.
Suihkuja koitin viime vuonna lyhentää ja ajoittaa hiustenpesut hikisimpiin sporttailupäiviin. Tästä en kyllä saanut minkäänlaista spartalaista nautintoa, vaikka noin muuten ekompiin elintapoihin siirtyminen ei ole tuntunut luopumiselta, vaan hykerryttävällä tavalla oikealta. Hampaat loukkua lyöden pikapikaa peseytyminen on kuitenkin vain ja ainoastaan inhottavaa, joten taloyhtiön yhteinen sauna ja sen viikoittainen saunavuoro ovat saaneet hykertelemään onnesta. Peseytyminen lämpimissä tiloissa, arjen luksusta!
Oli miten oli, vedenlotrauksessa on silti omalta kohdaltani edelleen paljon parannettavan varaa.
Kaupunkimökki lämpiää puulla
Kodin lisäksi meillä on pieni mökki pyörämatkan päässä kotoamme. Vaikka kesämajat ovat nimensä mukaisesti suunniteltu pääasiassa kesäkäyttöön, me vietämme tölleröllämme aikaa läpi vuoden.
Mökin ostaminen nosti hiilijalanjälkeämme, mutta samassa se on meidän 12 neliön testilaboratoriomme hitaammasta ja omavaraisemmasta elämästä. Mökissä on aurinkosähköt, kaasuliesi, kaasugrilli sekä varaamaton takka. Lämmityksen suhteen lautakasamme on varmasti energialuokassa jossain Ö:n kohdalla.
(Mutta on ehkä yksi maailman tyydyttävimmistä tunteista ladata perhefarmarimme, eli sähköavusteisen laatikkopyörämme akku mökin aurinkosähköllä.)
Autottoman perheen lähiseikkailut
Viime vuosi ei tehnyt mitään erityistä ekologista muutosta myöskään paikasta toiseen kulkemisemme ja matkustelun kannalta.
Meidän perheellämme ei ole autoa, vaan liikumme arjessa kävellen, pyörällä ja julkisilla. Vuokrasimme autoa useille reissuille, mutta aina kun mahdollista, kuljimme pidemmät matkat junalla. Lasten kanssa kävin kerran ulkomailla, kun kuljimme laivalla Viroon viettämään kesälomaa ystävien kanssa.
Kasvisruokaa ja kirpputoreja
Ruuassakin ajattelin alkuun, ettei mitään suurempia muutoksia ekologisempaan suuntaan ole tapahtunut. Itse olen ollut yli 20 vuotta syömättä lihaa ja lapsemme ovat kasvaneet kasvisvoimalla. Viljelypalstan myötä olen herännyt yhä enemmän lähiruokaan ja kasvisten sesonkeihin, mutta tämäkin on tapahtunut tasaisesti useamman vuoden aikana.
Vaatteiden ja tavaroiden hankinnoissa olen suosinut kirpputoreja iät ja ajat. Esimerkiksi mökillä kaikki on kiinteitä huonekaluja, terassituoleja ja petivaatteita lukuun ottamatta kirppareilta tai roskalavoilta hankittua.
Garderobini on pääsääntöisesti second handia, ja viime vuonna muistaakseni ostin alusvaatteiden lisäksi uutena tossut (ettei villasukkia kuluisi niin paljon), minkä lisäksi neuloin itselleni yhden villatakin. Tämän lisäksi kuitenkin sain yhteistöiden kautta seitsemän vaatetta ja yhdet bikinit. Lukema yllätti; lopulta kuitenkin noin paljon uusia vaatteita, olkoonkin että kotimaisten ja arvoiltaan omiini mätsäävien brändien, mutta silti. Auts!
Uutta (tai käytettyä) tietokonetta, puhelinta tai kameraa en ostanut viime vuonnakaan, vaikka ne kaikki ovat alkaneet pihistä lopunmerkkejä. Sen sijaan lasten puhelimia korjattiin niin monesti ja niin monella sadalla eurolla, että en halua edes muistella.
Vaikka rikkonaisten näyttöjen korjaaminen vähän väliä kyrsii, suutarin ja ompelijan palveluiden käyttäminen sai viime vuonnakin aikaan valtavan hyvän olon – ja esimerkiksi ihan kuin uuden takin, nilkkurit ja nahkalaukun.
Oli miten oli, tässä haluan haastaa itseäni tänä vuonna enemmän: että miettisin hankintoja vielä enemmän, oli sitten kyseessä uusi, käytetty tai itse tehty tavara tai vaate.
5 ekotekoa vuodelta 2022
Vaikka mitään isoja elämäntapamuutoksia paremmin voivan maapallon – ja siinä samassa ihmiskunnan – eteen ei ensin tullut mieleen, olihan niitä, kun hetken aikaa ajatuksiaan pyöritteli! Haasteen tarkoituksena kun on huomata myös vähän pienemmät muutokset, minkä koen tärkeänä. On hyvä pysähtyä fiilistelemään jo tehtyjä asioita, pienen pieniäkin. Tässä viiden suorani:
Veimme ruokavaliota isosti vegaanisempaan suuntaan. Perheessämme kaksi syö silloin tällöin kalaa, (pääasiallisesti kotimaista villikalaa) ja yksi syö myös riistaa, mutta noin muuten emme kotona tai kylilläkään lihaa syö. Silti olemme kuluneet vuodet käyttäneet paljonkin maitotuotteita juustomuodossa. Se on ollut vähenemään päin, mutta tänä vuonna asiaan tuli jättimäinen muutos. Syödään nykyään kotona ja mahdollisuuksien mukaan myös kylillä lähes täysin vegaanisesti, mikä tuntuu huikentelevaisen hyvältä. En oikein keksi edes sanoja sille, miten ihanaa on voida syödä hyvin ja ilman omatunnon pistoksia. Kananmunia aamupalapöydässämme edelleen näkyy, ja siksi vuosia muhittelemani haaveet pienestä citykanalasta eivät ole hälvenneet, päinvastoin.
Kasvatin palstalla syötävän lisäksi valtavasti kukkia. Ensimmäiset vuodet palstaa viljellessäni mietin, että haluan kaiken viljelyalan ”hyötykäyttöön”, eli viljellä vain syötäviä kasveja. Vähänpä maalla kasvanut maanviljelijän tytär ymmärsi! Luonnossa kaikki liittyy kaikkeen, ja ilman pölyttäjiä oltaisiin kaikki pulassa, mutta vasta pölyttäjäkato sai minut heräämään asiaan. Aloin istuttaa palstalle myös kukkivia perennoja, ja viime vuonna onnistuin vihdoin kesäkukkien esikasvatuksen kanssa. Palsta kukki valtoimenaan – ja en muista nähneeni niin paljoa pörriäisiä ja perhosia kuin viimeksi lapsuudessa. Kukkia oli niin paljon, että niitä riitti kimppuina kaunistamaan myös kotiamme kuukausien ajan.
Hankimme lasten vaatteet lähes täysin käytettynä. Omat vaatteeni olen vuosien ajan ostanut pääsääntöisesti käytettynä, mutta viime vuonna onnistuimme siinä myös lasten kanssa. Siihen on muutamia syitä. Ensinnäkin lapset ovat kasvaneet sen verran, että kirpputoreilta alkaa taas löytyä esimerkiksi ehjiä housuja heidän koossaan. Esikoiselle vaatetta voi etsiä nykyään myös kirpputorien aikuisten vaatevalikoimista, mikä parantaa mahdollisuuksia löytää vaikkapa mieleinen takki, kengät tai farkut. Eniten on kuitenkin kiittäminen Herttoniemeen avattua Kidia-lastentarvikekirpputoria. Kun omalla kylällä on laadukas kirpputori, jossa vaatteet on laitettu esille kokojen mukaan, on sinne helppo ohikulkumatkalla piipahtaa katsomaan valikoima, ja sitä todennäköisemmin ostoslistalla olevat vaatteet löytyvät käytettynä.
Nautin eurooppalaisia viinejä. Pidän viineistä, ja aikaisemmin olen valinnut ne luomu-merkin, Reilun kaupan -merkin, vegaanisuuden ja muun pöytään katettavan tarjottavan mukaan. Myös pakkausta olen miettinyt, ja siksi olen lasin sijaan mielelläni valinnut muovisen pullon tai pahvisen tölkin. Viime vuonna aloin kiinnittää huomiota myös viinin kotimaahan. Vaikka rakastan chileläisiä punaviinejä, olen jättänyt ne ostamatta ja valinnut sen sijaan eurooppalaisia viinejä.
Valitsin metron sijaan yhä useamman pyöräilyn. Tämä on hivenen överi ekoteko, sillä metrolla tai muilla julkisilla kulkemisessa ei tietenkään ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta itselleni henkilökohtaisesti oli iso juttu, kun viime vuonna hankin oman yksinpoljettavan pyörän – laatikkopyörän rinnalle – minkä ansiosta oli helppo valita pyörä silloinkin, kun ennen olisin kulkenut metrolla. Tunnen näin olevani enemmän yhtä ja samassa rytmissä ympäröivän luonnon kanssa. Oma pyörä mahdollisti senkin, että sen sai napattua mukaan junaan ja reissuille. Viime vuonna fillaroin lähiseutujen lisäksi esimerkiksi Verlassa ja Hailuodossa.
5 ekotekoa vuodelle 2023
Mitä sitten tahtoisin tehdä paremmin synkassa ympäröivän luonnon kanssa tänä vuonna? Toivottavasti paljon kaikenlaista ihan huomaamattanikin, mutta nämä minulla ovat haaveena ja tavoitteena:
Pyrin omavaraistelemaan vielä enemmän ja tietoisemmin. Kaupungissa täysi omavaraisuus ei ole mahdollista, enkä moisesta ainakaan vielä haaveilekaan. Mutta sellainen urbaanin martan omaravaistelu kiinnostaa kovin. Toivoisin oppivani ja kehittyväni esimerkiksi palstan luonnonmukaisessa viljelyssä, villiyrteissä ja -vihanneksissa, kompostoinnissa ja erilaisissa hivenen unohdetuissakin säilöntämuodoissa.
Äänestän eduskuntavaaleissa luonnon puolesta. Tänä vuonna huhtikuun alussa äänestetään uusi jengi eduskuntaan, ja minä aion antaa ääneni luonnon puolesta. Vaikka yksittäisten ihmisten tekemät muutokset ovat tärkeitä, suuret massat lähtevät muuttumaan, kun siihen vaikutetaan poliittisilla päätöksillä.
Opettelen parsimaan villavaatteita. Tämä on häpeällistä myöntää; vaikka olenkin melko näppärä käsistäni, en osaa parsia villavaatteita. Toki minä nyt reiät harsin umpeen, mutta esimerkiksi haituvaksi kuluneen villasukan kantapään paikkaustaitoni on tasolla, jossa olen katsellut paikkauksesta videioita yrittäessäni hahmottaa, miten homma kuuluisi tehdä. Olisi myös kiva osata ylipäätään korjata vaatteita kauniimmin, tehdä näkyväksi ja kauniiksi sen, mitä ei voi peittää. Siksi kiinnostaisi kovasti oppia myös erilaisia kirjontatekniikoita.
Opettelen leipomaan hapanjuurileipää. On suorastaan mysteeri, miten minä, kaikenlaiseen itse tekemiseen helposti hurahtava, en ole vieläkään eläissäni tehnyt hapanjuurileipää. Mutta nyt, tänä vuonna sen opettelen. Ilmoittauduin paikallisten marttojen hapanjuurileipäkurssille, se on varmasti hyvä alku!
Teen ja kulutan harkitummin internetin sisältöä. Tästä puhutaan hämmästyttävän vähän: internetin hiilijalanjälki on hurja. Kuten niin monessa asiassa, tässäkään asiassa kulutukseen ei tarvitse suhtautua ehdottomuudella, vaan kohtuudella. Vuonna 2019 tekniikan tohtori ja tutkija Kari Heikkinen Aalto-yliopistosta totesi Ylen haastattelussa näin:
”Digitalisaation on ajateltu vähentävän hiilidioksidipäästöjä, kuten se monella alueella tekeekin. Kääntöpuolena on se, että palveluita on niin helppo käyttää, että niitä kulutetaan koko ajan enemmän ja enemmän.”
Kas: se, että minä vuodenvaihteessa someammattilaisena lopetin Instagramin stoorivideoiden tekemisen, on myös ekoteko.
Oi, mahtavia tekoja ja tavoitteita! Jälleen kerran olet suuri inspiraatio ❤️
Miten kivasti sanottu, kiitos! Tämä oli mukava haaste; on tärkeää pysähtyä miettimään ja hykertelemään jo tehtyjä tekoja, niitä pienen pieniäkin 🙂
Lisäisin sun ansiolistaan, että olet taas vuoden verran kasvattanut ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisia tulevaisuuden aikuisia. Empatiakyky ja luontosuhde, vuorovaikutustaidot ja planetaariset arvot ei synny tyhjästä ja liian monissa perheissä vanhemmista ei ole näitä eväitä lapselle tarjoamaan. Se on menetys paitsi lapselle itselleen myös meille kaikille muille ja etenkin planeetalle.
Voi että, olipa ihana huomio. Lasten kasvatus on valtavan vaikeaa ja vastuullista, ja juuri (omien) lasten takia koin erityisesti viime vuonna välillä aivan tukahduttavaa ilmastoahdistusta. Toivon ja varovaisesti uskonkin, että jonkun maapalloa kunnioittavan arvosiemenen olemme onnistuneet kylvää tuleviin aikuisiin itämään <3
Kun kamppailee sen kanssa, että ei asuinpaikan takia pysty luopumaan autosta eikä mielenterveyden takia vaihtamaan asuinpaikkaa sellaiseen, että autoa ei tarvitse, kun ei ainakaan vielä ole valmis (muusta perheestä puhumattakaan) vegaaniseen ruokavalioon ja vielä tekee lisää lapsia tähän maailmaan niin aika usein tuntee tekevänsä pelkkää hallaa ympäristölle. Vaikka kuinka kierrättää, lisää kasvisruokien määrää ateroissaan, suosii käytettyä tai vuokraa asioita aina vaan enenevässä määrin ja käyttää vaatteet loppuun ja paikkaa niitä (parsimiseen ja kirjomiseen muuten jää sitten koukkuun kun sen oppii 😉 ) niin silti tuntee syyllisyyttä elämäntavastaan.
Mutta sitten ajattelen arvoja, joita yritän opettaa ja siirtää lapsilleni, ympäristökasvattajana töissä tekemiäni asioita lasten luontosuhteen parantamiseksi ja työyhteisön kestävämmän arjen puolesta tekemiäni asioita niin ne ovat niitä, jotka eivät ehkä nyt ja heti vaikuta, mutta tulevaisuudessa niillä voi olla sienirihmaston tavoin leviävä vaikutus. Tämän päivän lapset ovat kohta yhteiskunnan nykyisiä toimintatapoja vastaan kapinoivia nuoria, joilla riittää energiaa ja rohkeutta pitää ääntä ja tuoda mielipiteitään kuuluville. Sitten heistä kasvaa aikuisia, joilla on mahdollisuus vaikuttaa. Toisilla isommin ja toisilla pienemmin. Se mitä satsaa tänään vaan yhteen lapseen saattaa hyvällä tuurilla poikia ihan päätä huimaavia asioita tulevaisuudessa.
Tämä ajatus ei edelleenkään poista syyllisyyttäni tietyistä valinnoista, joista osa on oikeasti hyvin perusteltuja ja osa vähemmän hyvin, mutta se saa minut näkemään, että voin silti tehdä asioille jotain ja vaikuttaa tulevaisuuteen omalla tavallani.
Mielenkiintoista asiaa! Kiva verrata mm omaan sähkönkulutukseen (2 henkilöä, 1800 kwh/vuosi) sekä omaan ekokäyttäytymiseen. Hyviä ajatuksia sinulla! Ja tässä muuten hyvä vinkki erinomaisesta ja edullisesta omavaraistelu-kurssista. Opettajana cityomavaraistelija Espoosta, kanan- ja kaninkasvattaja ja mehiläistarhaaja Helka, joka kasvattaa ja säilöö, hapattaa ym hyötykasvit omaan tarpeeseen ja opettaa ihanalla tavalla kaupunkiolosuhteissa omavarasteilua (ja ”palstailua”) Ihana kurssi, suosittelen! Ps kurkkaa hänen blogi! https://ilmonet.fi/course/E231331
Mäkin mielenkiinnolla olen haasteeseen osallistuneiden mietteitä lukenut. Ja just vaikka konkreettisten sähkönkulutuslukemien seuraaminen on herättelevää.
Kiitos kurssivinkistä! Hän näemmä järjestää myös kotikanalanpidosta kurssia, ja hintakin on tosi edullinen. Harmillista, että kurssit menevät päällekäin harrastukseni kanssa, muuten olisin ilmoittautunut molempiin!
Kiitos pohdiskelevasta tekstistä! Olis ihana nähdä teillä kesäkanoja! Olen itsekin haaveillut sellaisesta, mutta kokeilkaa te edellä 🙂
Ehkä tyhmä kysymys, mutta mikä tekee hapanjuurileivästä erityisen ekologista? Kiva kuitenkin, jos alat jakaa leivontavinkkejä. Kokeilin hapanjuurileivontaa korona-aikana, mutta totesin, että se jauhojen pöllyttely ja kulhojen puljaaminen vaatisi ison maalaistalokeittiön ympärilleen, pienessä kaupunkiköökissä menee vaan hermot, ja illat raaputat kuivuneita taikinaroiskeita milloin mistäkin. Itse leipä oli kyllä hyvää!
Kiitos kiitoksista! 🙂 Mä toivoisin voivani pitää ympärivuotista citykanalaa, jossa kanaparvi saisi elellä yhdessä kokonaisen ja mahdollisimman hyvän kananelämän. Omat resurssini ymmärtäen tarvitsisin myös toisen ja ehkä kolmannenkin henkilön tai perheen, joka kanalanpitoon sitoutuisi meidän lisäksemme. Ja sitten tietty se, että halu asua kerrostalossa ja pitää pientä kanalaa on vähän kinkkinen yhdistelmä 😀 Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, siispä jatkan haaveilua. Jos jollain on moisesta kokemusta, olisi kiitollista päästä siitä kuulemaan.
Hyvä kysymys hapanjuurileivästästä ja sen ekologisuudesta. Ei kai se mitenkään Erityisen ekologista olekaan, mutta tuli mieleeni, kun mietin haastetta varten niitä pieniäkin tekoja. Mutta ainakin kuljetusketjut olisivat lyhyempiä, kun leipä valmistuisi omassa kodissa, ehkä suoraan tuottajalta ostetusta jauhosta. Sitä tulin nyt kysymystäsi miettiessä ajatelleeksi, että uunihan vie hurjasti sähköä ja voisiko tehdastuotanto siinä mielessä olla ekompi, kun uunissa paistetaan isoja määriä kerralla, en tiedä. Mutta toki itselläni ajatuksena olisi, että kerralla valmistettaisiin paljon leipää, josta valtaosa pakastettaisiin. Sillä tavalla mummini lapsuudessa teki leivät. Leivontapäivä oli todellakin sitä, kokonainen päivä, kun leivottiin.
Koenkin, että leivän itse tekeminen toisi ehkä uudenlaista arvostusta ruokaa kohtaan, kuten on tapahtunut kasvattaessani itse vihanneksia tai kerätessä metsän antimia säilöttäväksi. Ja siinä arvostuksessa on aina mielestäni hippunen ekologisuuden ymmärrystä mukana.
Minä olen tehnyt joskus useampi vuosi sitten enemmänkin hapanjuuriruisleipää. Tein juuren alusta pitäen ihan itse ilman valmista leivän alkua. Eli vaan ruisjauhoja, vettä ja bakteerit nappasin piimästä (joo, ei vegaaninen, mutta näin tein sen). En ehkä suosittele tätä alusta asti itse tekemistä, jos ei sitten kiinnosta nimenomaan se yrittäminen, että saako sen käyntiin. Se, että juuri tekeytyi oikeasti hyväksi kesti kuitenkin lopulta aika monta leivontakertaa.
Minä en ole kokenut tuossa leipomisessa mitään astiarumbaa. Meillä on yksi tiinu, jossa juuri asuu (alkuun asui pakastimessa ja sulattelin sieltä kunnes saatiin tiinu) ja yhdessä ja samassa tiinussa teen takinan ihan alusta loppuun.
Koska koulutettuna naisena päätöksesi ovat ilmiselvästi julkaistuihin faktoihin perustuvia, haluaisin jakaa muutaman yllätyksen tilallani vastikaan tehdyn hiiliaudition pohjalta. Ihan vaan esimerkkejä siitä miksi maatalouden hiilipäästöt ovat niin suuret. Meillä on vilja, nauta- ja lammastila. Emme kynnä, vaan istutamme suoraan sängelle, saamme saman hiilipäästön kuin kyntävät tilat. Myymme vehnän, eli hiilipäästöt tapahtuvat siellä missä leipää kulutetaan, mutta hiilipäästö tulee meidän piikkiin. Samoin teuraseläinten kohdalla, niitä ei meillä syödä, mutta vastuu jokaisesta tuotetusta hiilikilosta on meidän harteilla. Ostamamme rehu on tehty tässä lähellä tuotetuista raaka-aineista. Sekä rehun raaka-aineiden tuottaja, että me kuluttaja, saadaan sama hiilipäästö omiin kirjoihimme. Olemme mukana kehittämässä suurimuotoisia auriko- ja tuulienergiaprojekteja. Tila saa vastuun molempien hiilipäästöistä, ja sähkön ostaja saa hiilinegatiivista energiaa, ja varmaan tarrankin vielä kun noiin fiksusti tekee. Ekologinen elämäntapa vaatii mielestäni myös vastuuta siitä, että hiilijalanjälki lasketaan oikein niin, ettei mikään ideologia vääristä totuutta. Ruoan hiilinegatiivinen tuotanto ei ole mustavalkoista kasvis/liha jakoa, vaan siinä on monta harmaata mukana!
Olen ihmetellyt samaa kuin sinä. Miksi internetin/mobiilidatan/somen hiilijalanjäljestä ei puhuta? Jostain luin juuri, että se olisi sama ellei jopa enemmän kuin lentoliikenteen…
Kiitos blogistasi!
Nostaisin yhtenä ympäristötekona esille myös sen, kuinka inspiroit, innostat ja jaat tietoa ympäristöasioista meille lukuisille seuraajille. Uskon, että lisäkseni on muitakin, jotka olet saanut ajattelemaan ja muuttamaan käytöstään ympäristöä säästävämpään suuntaan ♥️
Muistaakseni saattoi olla juuri tämä blogi, joka sai minut aikoinaan ajattelemaan mahdollisuutta kokeilla kotona kasvisruokien tekemistä. Ja osittaisesta kestovaippailusta (kestoja käytetään aina oman jaksamisen mukaan ja pääasiassa kotioloissa, mutta muuten helpotetaan arkea kertiksillä) kahden lapsen ja kohta kolmannen kanssa saan ihan varmasti kiittää tätä blogia. Ja tästä jatkomona kun aloin laittaa esikoiselle välillä kestovaipan aloin pohtia, miksi itse käytän kertakäyttöisiä pikkuhousunsuojia ja vaihdoin ne kokonaan kestoihin. Välillisesti tämä on Lähiömutsin ansiota, joka pisti pyörän pyörimään.
Miksi muovipulloon laitettu viini on parempi vaihtoehto kuin lasipullo? Nim. utelias eurooppalaisten viinien ystävä, eikä ole tullut mieleenkään valita muuta kun lasipulloa ostoskoriin 🙂
En ole asiantuntija mutta noin lonkalta sanoisin että ensinnäkin lasin tuottaminen kuluttaa runsaasti energiaa. Sitten lasipullo on painavampi kuin muovipullo, joten lasisten viinipullojen kuljettaminen kuluttaa enemmän energiaa kuin muovipullojen. Siinä kai ne tärkeimmät, lasipullon hiilijalanjälki on isompi.
Saman logiikan mukaan on ajateltu, pitäisikö viinit ennemminkin laittaa tölkkiin, ainakin ne joita ei säilytetä pitkään. Linkki Guardianin artikkeliin https://www.theguardian.com/us-news/2023/jan/09/canned-wine-industry-environment.
Muovia pystyy onneksi kai aika hyvin nykyään kierrättämään (en ole tutustunut prosessiin kovin tarkasti, mutta kuluttajana voi laittaa paljon muoviasioita kierrätykseen). Toki myös lasipulloja kierrätetään mutta jos miettiin muovin ongelmia niin isoimmat niistä syntyvät varmasti ihan upouuden muovin tuottamisesta sekä muovista, joka päätyy luontoon. Jos pullo valmistettaisiin kierrätysmuovista ja se laitettaisiin uudelleen kiertoon niin pakkausmateriaalin ongelmat olisivat käsittääkseni aika pienet.
Sitten kun tähän yhdistää Tuulin mainitsemat edut niin muovipullo on varmasti hyvä valinta maassa, jossa muovin kierrätys toimii.
Miten muovi mahtaa toimia viineissä, joita säilytetään vuosia pullossa? Ajatus on kaunis, mutta ainakin omaan ajatusmaailmaan vielä kovin kaukainen että ostaisin muovipulloviinejä. Ja taas toisaalta Keski-Euroopassa tuntuu, että lasi on yksi harvoista mitkä oikeasti kierrätetään erikseen -muuten kaikki dumpataan samaan. Muovin käyttöä kun on kovasti kampanjoitu vähennettävän, niin siksikin tämä tuntuu oudolta. Mutta ei se, aina hyvä jos joku kehittää toimivia ja luontoa vähemmän kuormittavia asioita!