Lahiomutsi Ruoka Kananmuna-5341

Minä olen ollut melkein 20 vuotta syömättä lihaa. Käytän silti jonkin verran maitotuotteita ja kananmunia, mikä kolkuttelee eettistä omatuntoani. Maitotuotteiden käyttöä olen kyllä vähentänyt viime vuosina tietoisesti ja elin joskus useamman vuoden ostamatta kotiini lainkaan kananmunia. Nykyisellään kananmunia kuluu taas paljon, ja lähes joka kauppareissulla ostan kennollisen.

Tämä on pyörinyt taas viime aikoina mielessä, kun WWF julkaisi ruokavaliosuosituksensa, joka perustuu tiedejulkaisu Eeat Lancetin planetaariseen ruokavalioon. Suositus takaisi maapallon kaikelle väelle terveellisen ja riittävän ravinnon, hillitsisi ilmastonmuutosta ja pitäisi huolta luonnon monimuotoisuudesta. WWF:n ruokavaliouositus on yksinkertaisuudessaan tällainen:

  • pääasiassa kasviksia
  • kotimaista kestävästi pyydettyä kalaa
  • korkeintaan lasi maitoa tai muutama siivu juustoa päivässä
  • broileria muutaman kerran viikossa
  • korkeintaan kerran viikossa punaista lihaa
  • korkeintaan kuusi kananmunaa kuukaudessa

Valtaosa kohdista ei ole itselleni ongelma, eikä suosituksen pitäisi olla ongelmallinen kenellekään muullekaan perusterveelle ihmiselle. Siinä kun ei kielletä mitään täysin.

Minun ja perheeni ruokavalio koostuu pääsääntöisesti kasviksista. En syö kalaa (mutta jos söisin, söisin juurikin kotimaista villikalaa), en syö punaista lihaa, en syö broileria, enkä juo maitoa (valmistuotteiden tai ravintolaruokien mukana maitoa välillä menee). Juustomäärätkin ovat varmasti tuota luokkaa, sillä kuluu monia päiviä tai viikkojakin, kun en syö lainkaan juustoa ja sitten välillä raastan pastan päälle parmenaaria, siivutan uunivoileipien päälle mozzarellaa tai herkuttelen sinihomejuustolla.

Mutta tuo kananmuna. Suosituksen mukaan olisi ok popsia menemään korkeintaan kuusi kananmunaa kuukaudessa. Jukoliste, minähän syön sen verran ja yli viikossa, kun otetaan huomioon elintarvikkeissa oleva kananmuna. Tähän tuli pieni helpotus, kun WWF:n jäsenille tulevassa lehdessä tuota kohtaa oli täydennetty kertomalla, että jos ei syö lainkaan lihaa, voi syödä viikossa viisi kananmunaa. Viisi viikossa on todellakin määrä, johon voin kananmunilla mässäilyäni vähentää.

Mutta silti, kyllähän se taas herätteli miettimään, miksi minä ylipäätään syön kananmunia?

Sekasyöjänä broileri olisi se ensimmäinen liha, jonka jättäisin lautaseltani pois eettisistä syistä. Millä siis oikein perustelen itselleni, että on ok syödä kananmunia, jotka siipikarjaa ovat nekin? Kananmunahan on oikeastaan kuin kanan menkkaa, ja välillä kaupoissa myytävä kananmuna on ihan hedelmöittynyt alkio, joka kehittyisi hautomalla tipuksi. Oli miten oli, kananmuna on joka tapauksessa hyvin kaukana kasviksesta, sillä sen on minulle tehnyt elävä olento, kana.

Ja silti mitään päteviä syitä kananmunien syömiseen minulla ei ole, ontuvia selityksiä vain.

Leivonnassa kananmuna on helppo korvata, mutta sellaisenaan syötäväksi ei ole tarjolla yhtä hyvää vaihtoehtoa. Kananmuna on lähes jokaisen aamiaiseni protsku, jonka kylkeen kasaan kauden vihanneksia ja hedelmiä. Kananmuna on niin helppo, maukas ja täyttävä ruoka, että en tahtoisi siitä luopua.  On pakko myöntää: voisin olla ilman, mutta en halua, en ainakaan juuri nyt, en ainakaan ihan vielä.

Ostan kananmunani luomuna, mutta toki siinä mietityttää, onko luomuleima vain tae paremmasta omatunnosta minulle. Miten ne munansa minulle munivat kanat siellä oikeasti voivat? Isovanhemmillani oli lapsuudessani pienen pieni kanala, jonka kanat olivat tehotuotannosta eläköityneitä (toisin sanoen tappamisen välttäneitä) ja viettivät elämänsä ehtoopuolen tepastelemalla pihamaan aitauksessa, josta pääsi seinäluukun kautta sisätiloihin. Olin pieni, kun kanalasta luovuttiin, mutta muistan, miten minulla oli oma pieni eri väreillä maalattu pärekori, johon sain pesistä käydä keräämässä vielä lämpimiä munia.

Mutta tämä lapsuusmuistoni on se kanalatotuus, joka näkyy nykypäivänä oikeastaan pienien kotikanaloiden lisäksi vain lasten maatila-aiheisissa satukirjoissa. Olen päässyt lapsuudessani vierailemaan myös vanhan mallisessa häkkikanalassa, mikä oli jo muksuna pysäyttävä ja ikuisiksi ajoiksi mieleen jäänyt näky. Kanoja oli valtavasti, niiden tilat olivat pienet ja haju sekä meteli olivat pyörryttävät. Tiloissa oli myös pimeää. Ja vaikka nyt pääsisin kylään johonkin nykymalliseen kanalaan, oli tuotantotapa mikä vain, se kertoisi tietenkin yhtä paljon kuin pistokoe aasialaiseen vaatetehtaaseen. Se mikä on totuus tänään, voi olla ihan toista ensi viikolla.

Teollisissa kanaloissa käymättäkin tietää, että ensimmäinen ongelma niissä on kanojen määrä. Luomutiloillakin parvessa 3000 kanaa. Se on aika moninkertainen määrä lintuja luonnonvaraisten kanojen muodostamiin parviin, joihin kuuluu yleensä 5–25 kanaa. Enimmillään kana pystyy asiantuntijoiden mukaan tunnistamaan 80 lajitoveriaan. Kanoja ei siis voida kohdella yksilöinä, vaan parvena. Jos kanoja olisi vähemmän, vaikkapa 100 kanaa parvessa, kananmunien hinta nousisi rutkasti. Olisinko minä valmis maksamaan yhdestä kananmunasta vaikkapa 10 euroa? Pakko se on kehdata sanoa: tuskin.

Kanaparvissa esiintyy turhautumisesta johtuvaa nokkimista, minkä voisi kuvitella luomukanaloissa vähentyvän. Siellä kanat voivat häkkikanoista poiketen kulkea kanalan pehkuilla vuoratulla lattialla sekä ulkona. Silti nokkimista esiintyy silloin tällöin. Kanoja myös kuolee muun muassa erilaisiin vammoihin sekä munajohdintulehduksiin. Munintakanoja ei lääkitä.

Sisällä luomukanaloissa kanoilla on käytössään orsia, joissa ne lajityypillisesti tahtovat nukkua. Siellä on myös juoma-automaatit sekä ruoka-automaatit. Ruokana luomukanat syövät luomurehua. Rehussa käytetään pääraaka-aineina esimerkiksi ohraa, kauraa ja vehnää. Viljan lisäksi rehussa on tärkeätä olla jokin valkuaista sisältävä osa, esimerkiksi herne, härkäpapu tai luomusoija.

Luomukanaloiden sisätiloissa on myös pesiä, joihin kanat käyvät munimassa. Sekin on lajityypillistä, sillä luonnossa kanan esi-isä viidakkokana eristäytyy parvesta ja hakee suojaisen pesäpaikan, kun se aikoo munia. Erona on vain se, että luonnossa kana munii vuodessa yhden pesällisen munia, eli noin rapiat kymmenisen munaa, minkä jälkeen munintaa ylläpitävän hormonin eritys lakkaa ja kana alkaa hautoa. Tuotantoon jalostettu kana munii yhden munan päivässä ja ihan joka päivä, jos ruokinta on kunnossa ja kana voi hyvin.

Munat kerätään kanaloissa pakkaamoon, joista ne haetaan isompaan pakkaamoon. Sieltä kananmunat myydään vähittäiskauppoihin ja tukkuihin. Munien leimatuista numerokoodista voi todentaa tuotantotavan, tilan ja pakkaamon. Leiman ensimmäinen numero kertoo munien tuotantotavan ja luomussa se on 0, nolla. Tietyn kanalan kananmunia on silti hankala ostaa kaupoista, sillä munakennoissa lukee kyllä pakkaajan nimi, mutta ei sen tarkemmin kanalaa. Yhden kennon munat voivat olla peräisin usealta tuottajalta.

Se on minulle kuluttajana ongelmallista. Luomulla on toki merkitystä kanojen hyvinvointiin, sehän on häkkikanaloihin (joita nykyään kutsutaan nätimmin virikkeellisiksi pienryhmäkanaloiksi, vaikka häkeissä ne linnut edelleen elävät) verrattuna aivan selkeää, mutta kaikkein suurin vaikutus on tilan pitäjillä. Niillä ihmisillä, jotka eläinten kanssa joka päivä ovat. Tahtoisin lähikaupassa munakennoa ostaessani valita haluavani juuri tietyn kanalan munia, sellaisen tilan, jossa olen ehkä voinut jopa vierailla (tiedän tiedän, se on jo ihan hygieniasyistä ja muista asetuksista johtuen hankalaa) tai josta olen kuullut muilta hyvää. Jos vain aikaa olisi, hankkisin kananmunani jonkun ruokapiirin kautta, kuten Rekosta.

Eettiset hiertymät eivät kuitenkaan koske vain munantuotantoa tiloilla, vaan omia ”tämä on väärin” -hälytyskellojani soittaa eniten tuotannon alku- ja loppupää.

Kanan elämä alkaa hautomossa. Niistä kanaloihin päätyy lopulta vain noin puolet hautomossa kuoriutuneista tipuista. Toisen puolen elämä loppuu muutaman päivän ikäisenä, sillä ne ovat ruokateollisuudelle hyödytöntä roskaa, uroksia.

Poikatiput tapetaan siinä vaiheessa, kun ne ovat kuoriutuneet hautomoissa. Tiput eritellään ennen nuorikkokasvattamoon lähettämistä munijoihin ja munatuotannon kannalta hyödyttömiin kukkoihin. Ruuaksikaan hintelät, lihaltaan sitkeät ja hitaasti kasvavat kukot eivät oikein kelpaa, kun vaihtoehtona on lihantuotantoon jalostettu broileri. Eivät etenkään siinä määrin, mitä kukkoja tapetaan Suomessa vuodessa. Suomessa on tällä hetkellä noin 3,9 miljoonaa munijaa, ja niitä kohden on kuoriutunut noin saman verran kukkotipuja, jotka on tapettu.

Kukkotiput tapetaan hiilidioksidilaatikossa, eli ne siis tukehtuvat hengiltä. Aikuinen kana menettää tajuntansa suuressa hiilidioksidipitoisuudessa alle puolessa minuutissa ja kuolee kahdessa, mutta tiiviistä munasta juuri kuoriutuneet untuvikot kestävät hapenpuutetta kauemmin ja kuolema kestää pidempään. Silppurissa Suomessa tapetaan vain ne linnut, jotka hautomoissa kuoriuduttuaan todetaan heikoiksi tai epämuodostuneiksi. Joidenkin mielestä nopea kuolema silppurissa olisi hiilidioksidilaatikkoa paremmin tapa, vaikka elävältä silpoutuminen brutaalilta kuulostaakin.

Nyt ollaan myös kehittelemässä useampaa erilaista menetelmää, joilla untuvikon sukupuoli voitaisiin määrittää jo munasta. Näin kukkotiput voitaisiin poistaa jo ennen kuoriutumista. Sukupuolentunnistus tehtäisiin kolmantena päivänä munimisen jälkeen, jolloin alkioon on jo kehittynyt verisuonia, mutta ei vielä hermosoluja. Siksi alkio ei tuntisi mitään. Uroskanojen abortoinnissa olisi myös se hyvä puoli nykyiseen verrattuna, että kukkomunat eivät menisi biojätteeksi, vaan niitä voitaisiin käyttää rokotteiden tuotannossa.

Suomessa luomumunatuotanto on vielä niin pientä – noin viisi prosenttia kaikista munista tuotetaan luomusti – että myös kaikkien luomukanojen elämä alkaa tai vaihtoehtoisesti päättyy samalla tavalla hautomoissa kuin muidenkin tuotantomuotojen untuvikkojen. Luomu tulee mukaan vasta kun kanat siirtyvät nuorikkokasvatuskanaloihin, jolloin untuvikot saavat luomurehua ja häkkien sijaan ne elelevät 14–16 viikkoa kestävän nuoruutensa lattiakanalassa. Kun kanat saavuttavat sukukypsyyden noin neljän kuukauden ikäisinä ja ovat valmiina munimaan, ne siirtyvät kanaloihin.

Kun kanat ovat olleet tiloilla munatuotannossa 13 kuukauden ajan, on niiden elämä loppusuoralla. Kanojen munintateho alkaa laskea ja myös munankuori alkaa heiketä ajan myötä. Sellaista kananmunaa ei kuluttaja tahdo ostaa.

Niinpä koko parvellinen kanoja tapetaan hiilidioksidilla eli tukahduttamalla hapenpuutteeseen. Tätä varten on olemassa erillisiä autoja, jotka ajavat kanaloiden pihaan hoitamaan tappamisen. Jos kanoja ei tapettaisi puolitoistavuotiaina, ne voisivat elää jopa kymmenen vuotta. Kanojen tarinan loppu on samanlainen kaikissa tuotantotavoissa.

Tyhjä kanala pestään ja desinfioidaan, minkä jälkeen sinne tuodaan kuorma-autolla uudet asukkaat nuorikkokasvattamolta. Kuljetusmatkat ovat elämille stressaavia, ja siksi olisi suotavaa, että kasvattamot ja kanalat sijaitsisivat lähellä toisiaan. Kun kanala on taas täyttynyt, 13 kuukauden sykli alkaa alusta.

Munatuotannosta poistetut linnut jauhetaan silppurilla kanamönjäksi, jota käytetään pääasiallisesti turkiseläinten rehuna ja biopolttoaineiden valmistukseen. Kuten kukkoakaan, kanaakaan kuluttajat eivät tahdo juurikaan ostaa lihana, kun on totuttu broileriin. Kananliha vaatii valmistukseen enemmän töitä. Sitkeää ja kuivaa kanaa on keitettävä puolitoistatuntia ennen kuin siitä voi alkaa valmistaa ruokaa. Luomukanaa käytetään esimerkiksi keittoihin ja viillokkeihin.

Tämä kertoo siitä, miten paljon meidän kuluttajien ostokäyttäytymisellä on väliä. Kuluttajallakin on kanan elämässä vastuunsa. Sitä tuotetaan, mitä me haluamme.

Tajuankin nykyään, että kananmunalakkoni vuosia sitten kohdistui ihan väärään suuntaan. En tuolloin ostanut kotiin munia, mutta söin niitä kylillä kulkiessani esimerkiksi leivonnaisissa. Koko asetelma olisi pitänyt paremminkin kääntää nurinpäin, sillä vain kotiin ostamieni kananmunien alkuperästä voin olla varma.

Tiesitkö, että esimerkiksi monien hotelliaamiaisten munakokkeli on valmistettu teollisesta valmisteesta, jota ravintola ostaa kanistereissa? Itse opin sen vasta muutama vuosi sitten. Enkä ollut oikein hahmottanut sitäkään, että kahvilassa voin pistellä tajuamattani suuhuni vanhanmallisissa häkkikanaloissa elävien kanojen munia. Niitä kun päätyy Suomeen elintarvikkeiden seassa, kuten siinä herkullisessa leivonnaisessa tai arkea helpottavassa valmisruuassa. Argentiinan ja Kiinan jättikanaloista rahdataan Eurooppaan munajauhetta muun muassa leipomoiden käyttöön.

Siksi meidän kuluttajien pitäisikin kysymyksin näyttää ruokateollisuudelle, ravintoloille ja kahviloille, että meitä kiinnostaa, minkälaisen elämän syömämme ruoka tai sen tuottanut eläin on elänyt.

Vuonna 2005 tehdyssä Euroopan komitean kuluttajabarometrissä 29 prosenttia kananmunia ostavista ihmisistä ei kiinnittänyt huomiota niiden tuotantotapaan. Se on synkkää ja antaa ymmärtää, että aivan liian monille vain lopputuotteella ja sen hinnalla on merkitystä. Samaisen tutkimuksen mukaan suomalaisista neljännes ei tahdo maksaa lisähintaa siitä, että kananmunat munineilla kanoilla olisi mukavammat oltavat.

Mielenkiintoista tuossa barometrissä oli se, että tuotantotavasta välinpitämättömillä kuluttajilla oli vähiten kokemusta maatiloista. Jos taas kuluttaja oli käynyt kylässä maatiloilla tai nähnyt muuten niiden arkea, hän oli valmiimpi maksamaan enemmän hintaa lopputuotteesta, kunhan tuotantoeläimillä on paremmat elinolosuhteet.  Kun tällainen kaltaiseni tavan tallaaja itse pääsee näkemään, mistä vaikkapa luomumunien lisähinta tulee, hän on sen valmiimpi kukkarostaan kaivamaan.

Onneksi tuo tutkimus on reilusti yli kymmenen vuotta vanha, ja jaksan uskoa, että parannusta ihmisten suhtautumisessa syömäänsä ruokaan ja tuotantoeläinten oloihin on tapahtunut.

Aionko siis syödä jatkossakin kananmunia? Ainakin vielä, kyllä. Mutta mitä enemmän tiedän minulle aamiaiskananmunan antaneen kanan elämästä, sitä enemmän osaan kananmunaa arvostaa – ja kuka tietää, ehkä jossain vaiheessa olisin valmis jättämään ne kokonaan pois. Myös ajatus omasta pienestä citykanalasta tuntuu yhä enemmän omalta, jos joskus vain aikaa, osaamista ja jaksamista olisi tarpeeksi. Silloin tietäisin varmasti, miten muninut kana voi ja oppisin arvostamaan joka ikistä harvinaista kananmunaa kuin kultakimpaletta.

Ruoka ei ole vain ravintoa, ei etenkään silloin, jos sen on lautaselle tuottanut elävä eläin.

Lähteet: Elina Lappalainen, Syötäväksi kasvatetut. HS Tiede 19.10.2016, Kanojen abortti säästäisi tuskaa. Tottamunasta.fi. Luomunasta.fi.

Lue myös postaus: Mikä on minun tekosyyni?

Jaa: