Kaupallinen yhteistyö: Karisto ja Otava

Moni miettii ostostensa kotimaisuutta ruokakaupassa. Mutta kuinka monella sama ajatus on mielessä kirjakaupan tai äänikirjapalvelun valikoimaa selatessa?

Ajatellaan vaikkapa omenaa. Kun sellaisen ostaa lähikaupasta, ostoksen summasta siivunsa saa muun muassa kauppa ja sen työntekijät ja kuljetusyhtiöt. Monesti omenat ovat matkanneet myös jakelukeskusten kautta, jolle summasta menee oma osuutensa. Markkinointi- ja viestintä lohkaisee palasensa. Lopulta ketjun toisessa päässä on tuottaja, jolle tulee oma siivunsa. Siihen, meneekö se siivu kotimaiselle vai ulkomaiselle tuottajalle, voin minä vaikuttaa. Juu, toki myös kaupan sisäänostajat ja sata muuta pientä tekijää siinä matkalla vaikuttaa, mutta mutkia oikoen homma menee näin.

Entäs sitten kirja? Kun sellaisen ostaa kirjakaupasta tai kuuntelee äänikirjasovelluksesta, ostoksen tai kuukausimaksun summasta siivunsa saa muun muassa kauppa tai äänikirjasovellus sekä sen työntekijät, kuljetusyhtiöt, kirjapainotalo ja it-väki. Välissä ovat kirjakustantamot, joissa summasta omansa saavat esimerkiksi kustannuspäälliköt, graafiset suunnittelijat ja kustannustoimittajat, nuo kirjailijan tärkeät työkumppanit. Kustantamossa summaa ovat jakamassa myös muun muassa myynti, viestintä ja markkinointi (tästä palasesta maksetaan lasku, jonka minä lähetän tästä postauksesta). Lopulta ketjun toisessa päässä on kirjailija ja etenkin lastenkirjojen kohdalla yleensä myös kuvittaja.

Minkälaisen omenan minä tahdon kirjakuluttajana poimia mukaani? Romaanien puolella taidan pääsääntöisesti herkutella kotimaisilla, mutta tietoisesti etsin makupaloja myös muualta maailmasta, laajentaakseni makunystyröitäni. Lastenkirjojen ja etenkin kuvakirjojen puolella taas etsin ja suosin tietoisesti juuri kotimaisia tekijöitä. Enkä edes vain siksi, että samalla tuen kotimaisia tekijöitä, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomessa on ihan valtavan lahjakkaita, luovia ja taitavia lastenkirjallisuuden tekijöitä.

On harmi, että sitä suomalaisten lastenkirjojen makujen ja lajikkeiden laajuutta ei täysin hahmota, jos selailee vaikka automarkettien kirjahyllyjä tai kirjaston vapaana olevia niteitä. Harvinaisempia herkkuja löytääkseen pitää osata vähän etsiä, seurata samoista aiheista intoilevien juttuja (erään Lähiömutsin IG:tä kantsii esimerkiksi tähän hyvä!) ja tutkia kustantamoiden omia kirjakauppoja, joissa kaikki heidän kustantamansa vaihtoehdot ovat tarjolla.

Siksi on onni, että sain tähän postaukseen poimia Kariston ja Otavan uusien kirjojen valikoimista kuvakirjakolmikon, jotka ansaitsevat tulla löydetyksi perheiden iltasatuhetkiin yhä uudestaan ja uudestaan. Nämä kirjat on painettu Otavan kirjapainossa Keuruulla ja saaneet siitä hyvästä Avainlippumerkin, Ympäristömerkin lisäksi. Sitäkin kautta nämä kirjat työllistävät Suomessa.

Mila Teräs ja Hannamari Ruohonen: Ensilumi (Karisto)

Voi hyvänen aika, miten upea kirja. Yksi niistä tarkkaan valituista, jotka varmasti jäävät kirjahyllyymme senkin jälkeen, kun jo nyt harventunut kuvakirjojen lukutahti jää kokonaan. Minä julistaisin tämän klassikoksi samoin tein.

Tuiskun vaari valmistautuu taitoluisteluryhmänsä näytökseen. Tuisku saa auttaa, kun vaari ja mummi ompelevat sudenkorennon väreissä kimaltelevaa ja helmoista lepattavaa esiintymisasua. Asu päällä vaari kimaltaa ja säihkyy, silmistä asti, ja Tuiskun on pakko lausua ääneen mieltä pohditettavat kysymykset.

Mila Teräksen kirjoittama tarina vaarin matkasta omaksi itsekseen on lämminhenkinen, rehellinen ja runollinen, mutta silti helposti lähestyttävä. Se välttää kliseisen opetusmaisuuden, vaikka sitä voisi olla mukana kirjassa, joka kertoo sukupuolen moninaisuudesta. Pidän siitä, että asiaa käsitellään 60-vuotiaan transnaisen kautta, mikä näyttää sen, että myös isovanhempien ikäisillä on omat tarinansa, lupa vaiheilla oman minuutensa kanssa ja tahto tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat.

Hannamari Ruohosen herkkä mutta väreissä räiskyvä kuvitus on mieletön. Yksityiskohdat meikkipöydällä, ikkunalla olevissa viherkasveissa ja ihmisten vaatetuksessa ovat herkullisia. Rakastan sitä, miten kirjansivuilla näkyy kynänjälki. Taitoluistelun alkuvuodesta aloittaneena, piirrokset luistelusta tietenkin sykähdyttävä erityisesti.

Maikki Harjanne: Minttu ja kadonneet kirjat (Otava)

Maikki Harjanne ja hänen Minttu-kirjansa tuskin esittelyä kaipaavat, mutta sen todellakin ansaitsevat! Harjanne on julkaissut uransa aikana yli sata teosta, ja hänen luomistaan hahmoista kenties tunnetuin, Minttu, esiintyi kirjansivuilla ensi kerran vuonna 1978. Sen jälkeen Minttu-kirjoja on ilmestynyt jo yli viisikymmentä.

Minullekin, vuonna 1983 syntyneelle, on luettu lapsena Minttu-kirjoja. En tiedä, tajusinko sitä silloin, mutta Minttu kolisteli kirjoissa nähdyn kapean perhemallin rajoja. Niissä isä on aina esitetty aktiivisena toimijana ja vanhempana, kun muuten kirjoissa meno oli omassa lapsuudessani vielä hyvin äiti-painotteista. Mintun äiti taas on taas itselleni nykyisellään hyvin samaistuttava: usein aika väsynyt ja hajamielinen, mutta silti hassutteleva ja innostuva. Mintun äiti myös mielellään istuu nojatuolissa lukemassa kirjaa, välillä viinilasi kädessä.

Alkuvuodesta ilmestyneessä Minttu ja kadonneet kirjat -teoksessa Minttu on kadottanut lempikirjansa. Ilman sitä illalla ei tule uni, joten kirjan on löydyttävä. Käy ilmi, että kirjahylly on ihan tyhjä, sillä isä on siivonnut ja vienyt kaikki kirjat ulos tuulettumaan. Mutta lempikirja ei löydy sieltäkään. Mintun on pakko tehdä itse uusi oma lempikirjansa. Ja onneksi lopulta se etsitty kirjakin löytyy.

Tämä, kuten muutkin Minttu-kirjat sopivat parhaiten päiväkoti-ikäisille. Sen kuvitus on tutun turvallista ja rennon räiskyvää. Sukat ovat makkaralla, kaikenkarvaiset lemmikkieläimet pyörivät mukana menossa ja päivän lopuksi kaikki on hyvin.

Reetta Niemelä ja Karoliina Pertamo: Ystävä joella (Karisto)

Ystävä joella -kirja on unenomainen, rauhallinen ja lempeästi virraten etenevä kuvakirja, jonka sivuille on mukava rauhoittua iltaisin, kun on sadun ja unen aika.

Kirjan tarina kertoo lapsesta, jonka koti on ihan lähellä jokea. Joki ympäristöineen on lapselle leikkipaikka, turva ja ystävä. Ruovikossa pesii lintuja ja rannanvartta pitkin kulkee eläinten polkuja. Luonto ympärillä elää ja muuttuu vuodenaikojen mukaan.

Joella asuu myös ystävä: vihreähiuksinen lapsi, jolla on vedessä vauhdilla laukkaavia räpyläjalkaisia poneja. Kesäisin ystävän kanssa voi uida ja sukellella päivät pitkät, mutta talvisin ystävä nukkuu jään alla kalojen vartioidessa.

Kirja on kaunis kuvaus suomalaisesta jokiluonnosta ja ihmeellisestä vuodenaikojen kierrosta. Tarina pysähtyy yhtä aikaa maisemaan ja tempoutuu mielikuvituksen vietäväksi. Jos olisin ulkosuomalainen, tätä kirjaa lukisin perheeni kanssa katkeran suloisen Suomi-ikävän jäytäessä. Miten ihmeellistä ja ihanaa neljä vuodenaikaa ovat!

Reetta Niemelän teksti runollisena kieppuvaa ja silti niin yksinkertaista, että pienikin lapsi pääsee sadun kyytiin. ”Mursk, mursk, sanoo kylmästä murjottava tie saappaiden alla.” Ihan tunnen omienkin jalkojeni alla tuon tien.

Vuodenaikojen sävyissä läikkyvä kuvitus on Karoliina Pertamon käsialaa. Aukeama juuri jäätyneestä joesta ja joenvarrella kuljeksivasta ketusta on lempparini, vaikka yhtä lailla syksyn, kesän ja kevään kohdalla sydämessä sykähtää.