Kaupallinen yhteistyö: Otava

Mikä yhdistää sateista ja aurinkoista kesäpäivää? Entä rantalomaa ja mökkilomaa? Tai mitä yhteistä on junamatkassa mummilaan ja yökyläilyssä kavereiden kanssa? No kirjat tietenkin!

Olen lukenut tänä kesänä lapsille (omille ja lainamukuloille) kirjoja vähän joka paikassa ja siinä määrin, että lapset ovat välillä jopa olleet sitä mieltä, että ei äiti nyt lueta. Niinkin siis voi käydä, enpä olisi uskonut!

Mutta yleensä lapset mielellään kerääntyvät ympärille, kun alan lukea; mökkiterassille, puistonpenkille, riippumatoon, rannalle, sohvalle ja mökin levitetylle sängylle. Niissä hetkissä on lapsuudenkesälomien tunnelmaa ja vähän taikaakin, kun ikiliikkujat rauhoittuvat kainaloon kuuntelemaan tarinaa.

Perheemme tuleva eskarilainen ja tokaluokkalainen tykkäävät edelleen kuvakirjoista, mutta hiljalleen rinnalle on alkanut ilmestyä myös pidempiä lastenromaaneja.

Tässä vinkkini neljästä tuoreesta yhteistyökumppanini Otavan lastenromaanista, jotka soveltuvat mainiosti viskari- ja eskari-ikäisille sekä alakoululaisille. Niistä jokainen sopisi myös lukevien lasten itse lukemiksi kirjoiksi, mutta meillä nämä on nautiskeltu minun lukemanani. On nimittäin niin, että minäkin mielelläni luen, tahdon lukea, hyviä lastenkirjoja.

Tuoreet lastenkirjasuositukseni pikkukoululaisille ja vähän pienemmillekin:

Arttu Unkari: Isämies ja räjähtävä kakka

Nimikin antaa jo vihiä siitä, että tämä on ihan pähkähullu ja röhönaurettavan hauska kirja, joka aloittaa uuden Isämies-kirjasarjan. Kirjan kirjoittaja Arttu Unkari on alakoulun opettaja, joten ei ihme, että hän tietää, mikä saa lasteni ikäisissä aikaan nauruhepulointia!

Isämies on poliisivoimien ylpeys ja itseriittoisen tietoinen omasta erinomaisuudestaan rikosten selvittelyssä. Kun ministeri päätyy kesken vessassa istuskelunsa kakkaräjähdyksen mukana kuuhun, alkaa kummallisten räjähdysten sarja, jota Isämies alkaa selvittää.

Paljastettakoon, että oikeasti Isämiehen hoksottomissa olisi parantamisen varaa ja että hän on poliisina ihan tunari. Onneksi Isämiehellä on kuitenkin yhdeksänvuotias lapsi Oona, kirjan varsinainen päähenkilö.

Yhdessä ystävänsä Eelin kanssa Oona auttaa isäänsä selvittämään räjäyttelijän kieron arvoituksen. Tai no Isämies toki luulee, että hän se erinomaisuudessaan jutun taas selvitti, mutta se juuri tuntuu iskevän tarinaa kuunteleviin lapsiin: aikuiset ovat ihan pöljiä, eikä mistään tulisi mitään ilman lapsia.

Kirjassa on Kai Vaalion tekemä vauhdikas ja hauska kuvitus. Lapset tykkäsivät kirjan tapahtumia kuvituksen keskellä kommentoivasta mummosta, joka mutrusuuna on sitä mieltä, että kyllä vain ennen oli kaikki parempaa, lastenkirjatkin.

Noora Kunnas: Salmanterin Terttu ja huijareiden kuningas.

Salmanterin Terttu -sarjan toinen osa ja ensimmäinen, jonka me luimme. Kirjan nimikkohahmo Terttu ei ollutkaan iloiseksi yllätyksekseni lapsi, vaan varsin eriskummallinen mummu. Hän asuu lapsia vihaavan Jim-sedän naapurissa, ja se onkin ainut syy, miksi Jimin siskon lapset Mikko ja Lilli ovat innoissaan päästessään viettämään kesää Jimin luo. Naapurin Terttu-mummu kun tietää seikkailua!

Minulle tuli kirjasta samanlainen mukavan pehmoinen olo kuin Marjatta Kurenniemen Onnelista ja Annelista. Tarinassa lapset joutuvat tai saavat, näkökulmasta riippuen, pärjätä melko omillaan. Naapurissa asuu hullunkurinen vanhempi rouva, jonka elämässä tuntuu olevan hitunen taikaa; ainakin puhuvan lemmikkikukon verran. Lisäksi kirjan sivuilla kuljetaan kesäisen ihanassa pikkukaupungissa.

Ripaukseen entisaikojen satukirjatunnelmaan sekoittuu sitten ainakin omiin mukeloihini iskevä kahelius. Kirjassa on myös sopivasti jännittävä juoni, ja se onkin ihan ehta lastendekkari.

Naakkalassa nimittäin juhlitaan paikallisen lastenrunoilijan syntymäpäiviä, minkä kunniaksi kaikki kaupunkilaiset naamioituvat runokirjojen hahmoiksi. Juhlahumussa väijyy kuitenkin myös huijari, joka on varkauksillaan aiheuttanut harmia museoissa jo pidemmän aikaa. Vyyhdin purkamiseen tarvitaan läjäpäin vauhdikkaita tilanteita, melkoisia sattumia ja tietenkin pari neuvokasta lasta.

Kirjan veikeän kuvituksen on tehnyt Teemu Juhani. Tämä kirja toimisi varmasti erinomaisen hyvin myös lapsen itselukemana.

Andy Griffiths: Maailman paras puumaja 39 kerrosta 

Tämän kirjan ajatus on kutkuttava, vaikka aikuisuus olisi jo vähän kyynistyttänyt. Puumaja, jossa on 39 kerrosta ja kaikkea mitä kuvitella saattaa: suklaaputous, vuoristorata, vauvasaurusten kotieläintarha ja läpinäkyvä uima-allas, noin muun muassa. Olen lukenut tätä useammalle mukulalle, ja kaikkien silmät ovat syttyneet ajatuksesta: ajattele, jos ihan oikeasti olisi tuollainen puumaja!

Puumajassa asuvat kirjan tekijät, tekstistä vastaava Andy Griffiths ja kuvituksen tehnyt Terry Denton. Puumajan uusimpaan kerrokseen, 39. kerrokseen, on valmistunut Olipa-kerran-aika-kone, jonka tehtävä on kirjoittaa ja piirtää Andyn Ja Terryn seuraava kirja, jotta kaksikko itse voi sillä aikaa tehdä mitä huvittaa (esimerkiksi paistaa vaahtokarkkeja puumajan tulivuoressa).

Harmi vain, että Olipa-kerran-aika-kone sekoaa ja heittää Andyn ja Terryn ulos puumajastaan. Siitä syntyy sellainen rykelmä sekopäisiä seikkailuita, että mielikuvituksen rajat suorastaan ryskyvät.

Kirjassa piirrokset ovat suuressa roolissa ja koko tarina on hyvin sarjakuvamainen. Se toimiikin hyvin siirtymänä kuvakirjoista lastenromaaneihin, mutta varmasti myös alakoululaisille, joille lukeminen on vielä vähän vaikeaa. Tarina ei ole lapsellinen, joten voisin kuvitella sen parissa viihtyvän vähän isompienkin alakoululaisten.

Magdalena Hai: Neiti Kymene ja ihmeellinen talo 

Palkitun kirjailijan ensimmäinen pikkukoululaisille suunnattu teos. Tämä ihan hiljan ilmestynyt kirja on meillä vielä kesken, mutta uskallan silti suositella tätä sekä lapsille että aikuislukijoille. Tämä kirja kun raapaisee myös niitä vanhemmuuden synkkiä nurkkia, joita en ennen lapsia tiennyt olevaksikaan.

Neiti Kymene asuu kaukaisen kylän kauimmaisen kukkulan laella salaperäisessä talossa. Hänellä on seuranaan apinoita, mutta kynnysmatolle on kertynyt paksu kerros pölyä ja hyvä niin. Neiti Kymene ei pidä ihmisistä, ei etenkään lapsista. Sitten eräänä päivänä neidin ovelle ilmestyy likainen ja ällöttävästi nenäänsä kaivava lapsi, joka ei suostu lähtemään ennen kuin on löytänyt kadottamansa Rohkeuden. Lopulta taloon ilmestyy vielä kaksi lasta lisää.

Kirja kertoo kauniin hurmaavasti ja koskettavasti perhe-elämän vaikeammista puolista. Sen taianomaisessa ilmapiirissä vanhemman kokema syyllisyys väsymyksestään ja ärjymisistään muuttuu puutarhassa kulkeviksi hurjiksi bengalitiikereiksi, jotka sulkevat puutarhan keskellä olevan talon asukkaineen yksinäisyyteensä.

Kirja on myös tarina rohkeudesta, rakkaudesta, virheiden myöntämisestä, anteeksiannosta ja oman itsensä hyväksymisestä. Se on perheen tiiviin yhdessäolon vaikeutta, mutta myös voimaa. Vaikka kirja on haikean kaunis, hankalien aiheiden äärellä viipyilevä, sen loppu on kuulemma tosi onnellinen.

Kirjan sivuille on ripoteltu ihan vain muutamia Teemu Juhanin tekemiä kuvituksia. Tämä sopinee lukupinoon vähän vanhemmillekin alakoululaisille. Ainakin naapurin tuleva nelosluokkalainen on kirjan lainausjonossa heti kun me olemme sen lukeneet loppuun.