Kun palstalle perustamani pitkä perennapenkki keväällä puhkeaa kukkaan, voin toivoakseni samaistua sen roudan jälkeiseen ilakointiin.

Rakensin perennapenkkiä pari viikkoa, ymmärtäessäni – tai paremminkin hyväksyessäni – hiljalleen kehoni ja mieleni merkkejä siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Kuopsuttelin palstaa maanantaina aamupäivän, keskiviikkona iltapäivän, perjantaina useamman tunnin. Siitä tuli terapiapenkkini, jonka parista lähdin kynnenaluset mustina ensimmäiseen tapaamiseen psykiatrin kanssa. Sitä tehdessäni sain ololleni nimen ja syyn: masennus.

Tilanteeni on mielensä kanssa kipuilevalle vähän poikkeuksellinen, kuten psykiatrini totesi. Nämä kolme yleensä helposti vituralleen menevää asiaa ovat kunnossa:

Minulla ei ole ongelmia ruokahalun kanssa, vaan syön hyvin ja nautin ruuasta. Minulla ei ole liikunnan kanssa ongelmia, vaan elämäntapani on liikunnallinen ja tykkään urheilla. Minulla ei ole varsinaisia ongelmia nukkumisen kanssa, jos ei nyt ota huomioon sitä, että vaikka nukahdan nopeasti, nukun pääasiallisesti hyvin ja herään usein aamulla jo ennen kellonsoittoa, olen silti iltaan mennessä kuolemanväsynyt.

Ehkä onnekkuuteni on se syy, että minulla on kyllä ollut näistä ihan jok’ikisen kanssa ongelmia, ja siksi ymmärränkin nyt näemmä vaikka viimeisillä voimillani vaalia niitä ja tiedän keinot, joilla esimerkiksi petaan itselleni vuosien valvomisen jälkeen hyvät yöunet tai miten tärkeää on pitää ruuansulatuksestaan huolta. Tiedän myös kokemuksesta, miten voin ylisuorittaa urheilua, mutta miten juokseminen on itselleni paras tapa karistaa kannoiltaan leijona, eli stressi.

Olen onnekas myös siitä, että minulla on yhä kykyni nähdä kauneutta arjen pienissä asioissa, saada niistä hyvää mieltä. Ei aina, ei samalla tavoin kuin ennen, eikä tunne ole yhtä pirskahteleva kuin ennen, mutta siellä se on. Ja kun sitä on pienikin liekki tallella, sitä on helppo ruokkia.

Ruskainen maisema, fillaroinnista punehtuneet posket, kaunis kattaus ja hyvä ruoka, ratikoiden kolina utuisessa syysaamussa, pellavalakanan tuntu saunapuhtaalla iholla.

Ja vaikka en ihan hahmota kaikkea mikä saa aikaan tämän välillä kammottavaksi yltyvän ahdistuksen ja mihinkään kiinnittymättömän ja silti kaikkialla olevan melankolian, hahmotan hyvin, mikä rauhoittaa ja auttaa:

Puoliso, lapset, läheisyys. Sitten toisaalta myös oma rauha, minkä takia kriiseilen kotityöhuoneen menettämistäni niin kovin. Kivinokan tölleröllä oleilu ja puuhastelu. Metsä. Juokseminen siellä metsässä. Ystävät, vaikkakin olen huomannut, että nyt sosiaaliset tilanteet myös väsyttävät, kun ennen sain niistä voimaa. Meri, luonnonvesissä uiminen. Neulominen. Mahdollisimman vähän sinivaloa ja somesäksätystä työpäivien jälkeen. Talviruokavaraston kerryttäminen säilömällä. Kirjat.

Ja se palsta. Voi palsta! Siksi se oli ensimmäinen hoitomuoto, jonka itselleni määräsin. On saattanut olla päiviä, kun en ole uskaltanut vastata tuntemattomaan numeroon tai olen joutunut poistumaan ruokakaupasta, kun on alkanut ahdistaa niin paljon, jos en ole heti löytänyt sitä mitä piti. Mutta sitten olen mennyt palstalle ja tuntenut ilon ja tyyneyden läikähtävän sisälläni jo ajatuksesta, että meillä on tällainen paikka, jossa saan puuhastella. Palstaa ympäröivät aidat luovat ikään kuin aidat kaikkea muutakin epätoivottua vastaan kuin kaiken syöviä peuroja.

Istutin terapiapenkkiin jotain palstan mukana aikoinaan perittyä, jotain saatua, jotain itse siemenestä esikasvatettua ja jotain ostettua. Suolaheinää, siperiankurjenmiekkaa, erivärisiä punahattuja, salkoruusua, ketoneilikkaa, erilaisia akileijoja, malvaa, rentukkaa, keijunkukkaa, unikkoa, paria erilaista pionia ja mäkimeiramia.

Puoliso rakensi penkkiin reunukset remontista ylijääneistä laatoista. Vertauskuvallista, sillä samalla tavalla hän rakensi minun paranemiselleni raamit ottamalla selvää, miten ja mistä voisin hakea apua, kun itselläni siihen ei riittänyt jaksamista.

Sujautan terapiapenkkiin vielä yltäkylläisen määrän erilaisia kevätkukkasipuleita.

Ensi vuonna tuon ennen niin nuhjuisen ja kitukasvuisen ryteikön pitäisi hyvien pohjatöiden ansiosta olla kukoistava ja eläväinen terapiakukkapenkki.

Jaa