Lahiomutsi Nukkuminen Uni Makuuhuone Aikuisten Unikoulu-4971

Onhan se nurinkurista, että päälle kolmekymppisen ihmisen pitää opetella nukkumaan. Mutta niin minulle kävi pikkulapsivuosien jälkeen. Vuorokausirytmini oli vuosien saatossa kääntynyt iltapainotteiseksi, sillä tein useamman vuoden töitä pääasiassa iltaisin ja öisin lasten mentyä nukkumaan. Se on vastoin luontaista rytmiäni, mutta silti jatkoin sitä senkin jälkeen, kun olisin jo voinut nukkua yöni.

Koneella kökkimisestä yömyöhään oli tullut niin tapa, että osannut muutakaan. En, vaikka ymmärsin itsekin, että saisin paljon enemmän ja parempaa aikaiseksi, jos antaisin illat levolle, menisin ajoissa nukkumaan ja hoitaisin työni pirteänä aamuisin ja päivisin. Naputin konetta kaikki illat, koska työt eivät tekemällä lopu – eivätkä random-sivustot, joita päädyin selailemaan, kun olin niin väsynyt, että työnteosta ei meinannut tulla mitään.

Oli pakko tehdä tietoinen elämänmuutos ja päivärytmin keikauttaminen. Puolitoista vuotta sitten tajusin, että minun oli opeteltava taas nukkumaan.

Se on ollut yksi parhaista ja laajimmin vaikuttaneista elämän(tapa)muutoksista. Sen lisäksi, että olen nykyään mittaamattoman paljon aikaansaavempi, luovempi, pitkäpinnaisempi, energisempi, kivempi ja jopa seksuaalisempi ihminen, olen myös paremmassa kunnossa ja terveempi.

Liikunta ei enää tunnu tulehtuneen kehon rääkkäykseltä, vaan olen hiljalleen saanut itseäni takaisin silti piikikkäältä ja itkuiselta möykyltä, jota lyhyiksi, rikkonaisiksi ja levottomiksi yöuniksi kutsutaan. Henkinen hyvinvointikin on ihan eri levelillä, ja olkoon syy-seurauskiemurat minkälaiset tahansa, järkyttävät ja vaikeita masennusoireita muistuttavat PMS-oireet ovat lähes liuenneet pois.

Ja sitten vielä nukkumisen mukana tullut yllätysihanuus; sain kirjat takaisin elämääni. Pyhitän illat vikat tunnit pääasiallisesti levolle ja nukun siihen kunnon yöunet vielä päälle, minkä ansiosta minulla on taas aikaa lukea. Jännä yhtälö, mutta näin se menee. Olen kuluneen puolentoistavuoden aikana nukkunut keskimäärin puolitoista tuntia pidempiä yöunia kuin sitä ennen, ja samassa olen saanut aikaa nauttia yhden kirjan viikossa–kahdessa. Ennen koin ehtiväni lukea vain lomilla ja kuuntelemalla äänikirjoja.

Tämä diili kehonsa kanssa siis todellakin kannatti tehdä.

Mutta miten minä sen tein? Olen saanut tästä paljon kysymyksiä, joten en taida olla ainut (perheellinen), jolla on unirytmi viturallaan, vaikka mahdollisuudet nukkua jo olisikin. Valitettavasti mitään ihmeellistä tai ennenkuulumatonta parannuskikkaa minulla ei ole tarjota. Mutta kerron nyt silti oman kaavani parempiin yöuniin.

Ensimmäinen on itsekuri. Kun ei ole äitiä tai isiä vahtimassa koneella vietettyä aikaa tai komentamassa ajoissa nukkumaan, se on tehtävä itse. Tämä on se vaikein ja oleellisin kohta. Minä päätin, että koska herään kello 6.50, minun on oltava unessa kello 22.50. Laitoin puhelimeeni unikellon, joka muistuttaa kello 22.20, että nyt pitäisi viimeistään olla sängyssä, että saan pehmeän laskun uneen ajoissa.

Puhelimeni uniträkkäys vetää nykyään nättiä ja tasaista unipalkkia, kun sitä ennen menin nukkumaan miten sattuu, heräsin niin myöhään kuin kulloinkin oli mahdollista ja nukuin noin kuusi tuntia yössä niin arkena kuin viikonloppuna. Ei ihme, että olin jaksamiseni kanssa niin monen monta kertaa äärirajoilla. Nykyään nukun yössä vähintään 7,5 tuntia, yleensä 8 tuntia ja usein sitä enemmänkin. Etenkin talvella uni on tullut jo aikaisemmin, kun olen ollut pötköttelemässä sängyssä jo valmiiksi.

Toinen asia on työkielto kello 19 jälkeen, mieluiten tietty kello 17 jälkeen.  Tämä ei aina onnistu, mutta siihen pyrin. Aivot tarvitsevat palautumisaikaa, jotta ne ovat valmiina pehmeään ja syvään uneen. Nukahtamisessa minulla ei koskaan ole ollut ongelmia, mutta kun ennen menin nukkumaan suoraan tietokoneen ja työasioiden äärestä, uni oli terävää, levotonta ja samaan aikaan jotenkin raskasta ja pintapuolista.

Kolmas asia onkin sinisen valon minimointi illoista. Tämä on hankala kohta myös ja vaatii sitä itsekuria. Väsyneenä jään helposti jumittamaan nettiin ja katsomaan videoita, joissa joku syö hampurilaisia majoneesit leualla tai tunkee suuhunsa 50 vaahtokarkkia. Puhelin tulee edelleen mukaan makuuhuoneeseeni, mutta sitä ei selata sängyssä, vaan puhelin pysyy lentokonetilassa.

Olen huomannut olevani erityisen herkkä sille, että katson liikkuvaa kuvaa juuri ennen nukkumaanmenoa. Se laittaa toisinaan ärsyttämään, sillä mielelläni katsoisin puolisoni kanssa edes ne muutamat kerrat kuukaudessa jotain hyvää sarjaa lasten mentyä nukkumaan. Mutta nyt löydän itseni joka kerta punnitsemasta, onko se huonontuneiden yöunien arvoista.

Sama juttu alkoholin kanssa. Yksikin viinilasi illalla vaikuttaa uneen heti. Ja voi että joskus olisi ihana pötkötellä puolison kainalossa punaviinilasi kädessä ja hyvää sarjaa katsoen! Mutta ne illat pitää tehdä nykyään harkiten – ja mielellään niin että sarjan jälkeen jää vielä tovi aikaa lukea.

Sillä lukeminen on ollut mullistavaa. Se on selkeästi oikeanlaista rauhoittumista minulle. Vaikka lukisin tietokirjaakin, kirja vie minut toiseen maailmaan ja hiljentää muut mielessä vellovat ajatukset sekä murheet. Ja koska rakastan lukemista, se on minulle myös hyvä tapa pysyä poissa hampurilaisvideoiden parista. Tiedän, miten paljon enemmän saan nautintoa, ymmärrystä ja viisautta kirjasta kuin höttöisestä nettisisällöstä. (Ja vaikka tahdonkin kuluttaa sitä hyvää nettisisältöä, tiedän olevan itselleni parempi, että teen sen vaikka metromatkoilla tai lasten katsoessa Pikku Kakkosta.)

Olen myös muodostanut iltoihin hyvää unta petaavan rituaalin. Käyn iltapesuilla samaan aikaan kuin lapset, jotta olen jo yhdeksältä yökkärit päällä ja paksut univillasukat jalassa. Saatan keittää itselleni kupin rauhoittavaa yrttiteetä ja levittää laventelin tuoksuista salvaa ohimoille ja rintakehään. Etenkin talvisin lämmitän itselleni kauratyynyn, sillä palelen niin helposti, ja lämmin kauratyyny lämmittää ihanasti hartioita tai jalkoja.

Sen jälkeen teen itselleni pesän sänkyyn. Puolisolla on nukkumishommissa suoraviivaisempi tyyli, joten hän katsoo näitä valmistelujani aina hyväntahtoisesti nauraen. Asettelen tyynyt hyvin, peittelen jalkani täkkien alle, sujautan villaisen ja lampaanmuotoisen niskatyynyn tukemaan niskaani ja talven kylmyydessä vedän vielä villapeiton hartioille. Oi oi, nytkin ihan hykertelen, kun mietin, miten hyvä olla siinä aina on. Olen kuin villaan paketoitu norppa.

Sitten otan käteeni kirjan, johon saan upota yleensä vähintään puoleksi tunniksi. Vielä ennen unta sujautan korvatulpat korviini, sillä olen jäänyt niihin niin koukkuun, että en oikein osaa enää nukkua ilman, vaikka mitään meteliä ei ympärillä olisikaan.

Ja sitten saan vajota pehmeään uneen.

Joka ilta tuntuu ihanalta ajatukselta, että saan ottaa itselleni tämän hetken, pyhän rituaalini. Suljettu työhuoneen ovi ei houkuttele yhtään ja kuukausi kuukaudelta on myös helpompi pitää puhelin lentokonetilassa. Ehkä hankin vielä ihan vanhanajan herätyskellon, jos niihinkin saa nykyään asennettua vakioherätyksen. Sitten puhelin voisi pysyä kokonaan poissa makuuhuoneesta. Torkkunappia kun en ole tarvinnut yli vuoteen.

Jaa: