Mikä huojentava onnentäyttymyksen hetki onkaan syksyisin se, kun kodin pakastimet ovat täynnä, hyllyjen lasipurkit kukkuroillaan ja kaikki kaupunkiviljelmien antimet kerättynä talteen.

Vaikka talvivarastojen kerääminen ei olekaan enää hengenpitimisiksi tehty pakollinen toimi – kodistamme kävelymatkan päässä on kymmeniä ruokakauppoja sekä ravintoloita, ja pankkitililläni on rahaa – luultavasti jotain etäisesti samanlaista tyydytystä minäkin saan kuin esivanhempani täyden maakellarin ääressä seisoessaan.

Bongasin Satu Koiviston blogista aikaisemmin syksyllä tekstin unelmien pakastimesta, ja koin heti vahvaa samaistumista Satun säilöntähommien fiilistelyyn. Omissa unelmissani minä nimittäin olisin sellainen kreisi säilöjämuija, jonka keittiö näyttäisi noidan köökiltä:

Hyllyt notkuisivat erilaisia jännittäviä säilykkeitä ja kattoon olisi ripustettu kuivumaan jättimäisiä yrttipuskia. Keittiön nurkassa olisi skafferi, kuten mummillani ja paapallani oli, pienen huoneen kokoinen ruokakomero, jonka ulkoseinä olisi eristetty sen verran väljästi, että komero pysyisi viileänä.

Pihalla olisi maakellari, joka olisi pullollaan juureksia, etikkasäilykkeitä, omena- ja viinimarjapulloja sekä sen verran hilloja, että niitä voisi syödä juhlapäivinä juustojen kanssa ja nostaa uuniohrapuuron kylkeen tarjottavaksi.

Ai että, täydellistä! Totuushan on se, että meillä on jääkaappi-pakastin, integroitu pakastin ja 50-luvun kerrostalokodin pienen keittiön hyllyt. Taloyhtiön kellarissa on kyllä ollut ajalle tyypilliseen tapaan jokaiselle asunnolle omat kylmäkellaritilat, mutta ne ovat nykyään lämpimänä. Unelmissani ne tilat saataisiin vielä joskus takaisin kellarikäyttöön.

Minä nimittäin hurahdin tänä syksynä säilömiseen, niin paljon kuin jääkaappi periksi antaa. Sälöin etikkapohjaisiin liemiin kurkkuja ja kokeilin pikkelöidä varsiselleriä (niin hyvää vaikka sosekeittojen päällä!). Puoliso taas on hionut täydellisen kimchin ohjetta. Olisi ihana voida testailla erilaisia liemiä ja säilöä talteen kesän herkkuja silloin, kun niitä omilta kaupunkiviljelmiltä ja edullisesti kaupasta saa: punajuuria, kurkkuja, porkkanoita, kurpitsoja, kaaleja, sipuleita…

Viron-matkoilla olen aina ihastellut naapurimaan säilöntäkulttuuria, joka näkyy niin toreilla kuin ravintoloissakin. Voi jospa joskus – ensinnäkin pääsisi taas matkaamaan Viroon – pääsisi virolaismummon keittiöön samaan säilömisoppeja.

Kaksi pientä kaappipakastinta onneksi hotkaisee sisäänsä paljon säilöttäviä. Vaikka muutama purkki hilloa on kiva olla olemassa juhlahetkiä varten, muuten tahdon pakastaa marjasadon sellaisenaan.

Valtaosa pakastintilasta täyttyykin syksyin marjoilla: metsästä kerätyillä mustikoilla ja tänä vuonna myös lakoilla, palstan punaherukoilla ja äitini sekä isini puutarhan mansikoilla, mustaherukoilla, valkoherukoilla, vadelmilla, saskatoonilla, marjasinikuusamoilla, pensasmustikoilla, tyrnillä ja kirsikoillakin. Marjat käytetään pääasiassa smoothieihin, joita surautamme kannullisen joka päivä. Äitin ja isin tuliaisena meillä on pakkasessa myös kuusenkerkkiä, joita niitäkin nakellaan smoothiekannuun.

Pakastimet ovat riittäneet senkin takia, että meillä toimii niiden täyttöpalvelu. Aina kun vanhempani tulevat käymään, he tuovat mukanaan omista lukuisista pakastimistaan kylmälaukuilla täytettä meidän pakastimiimme. Se on mieletön onni, ja tulee olemaan outoa ja surullista, kun marja- ja vihannestilan myynnin jälkeen tätä mahdollisuutta ei enää ole.

Tänä vuonna keittelin pakastimeen ensimmäistä kertaa myös valmista italialaista kastikepohjaa, soffrittoa. Tein sitä Kokit ja Potit -Hannelen vinkistä, kun mietin, mihin ihmeeseen saan käytettyä palstan runsaan varsisellerisadon, jota ei odotuksieni mukaisesti tullutkaan pitkin kesää vaan niiden kasvua sai odottaa ihan loppukauteen. Nyt pakastimessa on kymmenittäin pieniä nyssyköitä valmiiksi hauduteltua kastikepohjaa, jota olemme käyttäneet makupohjana esimerkiksi keittoihin, patoihin ja erilaisiin kastikkeisiin.

Marjojen ja soffritton lisäksi pakkaseen ei paljoa muuta mahdu, mutta yksi hylly on varattuna metsäsienille. Niitä kuivataan tai paistetaan sienestä riippuen ennen pakastusta, jotta ne vievät mahdollisimman vähän tilaa.

Loput syksyn sienet kuivasimme hyötykasvikuivurilla niin kuiviksi, että sieniä voi säilyttää purnukoissa huoneenlämmössä. Surisutin kuivurilla talteen myös kaupungin mailla kasvavien villiintyneiden omenapuiden omppuja, äitin ja isin luumusatoa, osan palstan lehtikaaleista ja parvekkeen sekä pihan loput mintut. Palstalle kesän aikana yllätyksenä ilmestyneen mäkimeiramin lehdet kuivasin nekin, murskasin ja säilöin pieneen maustepurkkiin.

Ensi vuonna aion hurisuttaa kuivuria enemmän. Ainakin kevään sadosta nokkosta tahdon talteen myös talven varalle. Puoliso nikkaroi keittiön katonrajaan hyllyn säilöntäpurnukoille mittaan sahatusta mäntylankusta ja erillisenä ostettavista hyllynkannattimista, jotka hän kuultomaalasi. Tilaa jännittäville purnukoille on siis nyt muutama metri enemmän.

Jaa: