Jos ei olisi kuvallisia todisteita, alkaisin epäillä omia muistikuviani. Kun viisi vuotta sitten muutimme ankean lähiöparvekkeen ullakkolöydöin ja hyötykasvein lähiökeitaaksi, saimme popsia ruokaa omalta parvekkeelta pitkin kesää ja syksyä. Kyllä, kuvamuistot sen todistavat. Sitten vuosi vuodelta sato tuntuu kurjistuneen. Onkohan tässä nyt kyse aloittelijan tuurista, johon ei enää näillä kertyneillä kaupunkiviljelyvuosilla voi luottaa?

Tänä vuonna istutimme ja kylvimme parvekkeelle vähemmän kasveja, vaikka ei heti viidakkomeininkiä katsellessa uskoisi. Mies oli viime vuoden huonon sadon ja kirvataiston jälkeen sitä mieltä, että laitetaan pelkästään kukkia, mutta minä sain ujutettua mukaan muutakin vihertävää. Hyötykasvit kun ovat kauniita sellaisenaan, ja plussaa on, jos niistä jonkun hedelmän, marjan tai vihanneksen saa suuhunsa laittaa.

Odotukset eivät siis olleet korkealla, mutta harmittahan tuo onneton sato. Chileistä ja paprikoista ei ole tullut mitään pataan laitettavaa, vaikka muistan kesän, kun chiliä riitti kuivattavaksi asti. Mutta nyt ei yhden yhtä hedelmää, vaikka chilit ja paprikat ovat kukkineet komeasti ja niille on annettu parvekkeemme lokoisimmat oltavat ja aurinkoisimmat nurkat. Valmiina ostettu tomaatti on sentään jaksanut ilahduttaa meitä muutamalla pienellä ja mehevällä tomaatilla, jotka on pistetty poskeen suoraan puskasta. Tomaatti rohkeasti edelleen puskee kukkaa luottaen kesän jatkumiseen.

Vanhempieni ulkorakennuksen edustalta juurineen kaivettu ja muovipussissa Helsinkiin kuljetettu raparperi onneksi on jatkanut rauhaisaa eloaan myös tänä kesänä. Se taivuttelee varsiaan ylös ruukusta ja itsestään sen kummempaa meteliä pitämättä avaa nupuistaan tumman vehreät lehdet. Raparperipuska on niin kaunis, että siitä ei olla maltettu syödä kuin muutamat varret.

Muovipussilla Pohjanmaan-junassa tänne Helsinkiin ovat kulkeutuneet myös parvekkeemme tämän kesän uudet asukkaat: mansikat. Meillä oli entuudestaan yksi amppelimansikka, ja satuimme olemaan lakeuksilla juuri silloin, kun vanhempieni marja- ja vihannestilalle istutettiin uusia mansikoita. Niinpä isini pakkasi meille kotiinviemisiksi muutamat mansikantaimet, ja vasta kotona muovipussia tarkemmin tutkiessamme tajusimme, että taimia on parin kappaleen sijaan kunnon pesue. Niitä majaileekin nyt niin kattoon kiinnitettyinä, jakkaroilla kuin puisen nurkkasohvan kulmilla.

Mansikoista makeaksi ei suitamme kuitenkaan olla parvekkeelta saatu. Ne muutamat parvekkeelta hartaudella keräämämme marjat ovat olleet pieniä ja kurttusia; ihan kuin mansikkapuskat olisivat kaikilla voimillaan saaneet rutistettua itsestään edes ne. Lakeuksille istutetut taimet ovat tehneet jättimäisiä ja makoisia mansikoita, joten luultavasti avomaalajike yksinkertaisesti tuntee olonsa liian ahtaaksi parvekeoloissa. Taiminakin niiden juuret olivat ihan valtavat; kuin pituutta hujahtaneen teinipojan jalat, jotka heiluvat holtittomasti sinne ja tänne. Osa mansikoista istutettiin jättimäisiin ruukkuihin ja osa auttamatta liian pieniin, mutta kummassakaan ne eivät ole oloaan kotoisaksi tunteneet.

En nyt edes aloita herneistä, joiden paloissa on jokaisessa yksi herne tai persiljasta, joka on tehnyt ennätyksen siinä, että onnistuu olemaan kasvamatta lainkaan koko kesänä. Sen sijaan kehun kesän yllättäjää, rucolaa, joka on päättänyt valloittaa istutusastian viereisen penkinkin villisti rönsyilemällä. Siitä on saatu pizzojen päälle ja salaatteihin makua koko kesän ajan. Pensasmustikatkin ovat intoutuneet tekemään ehkä 20 marjaa, mikä on noin 80 prosentin nousu aikaisempien vuosien satoon nähden.

Niin. Jos koko tähän asti saatu sato olisi laitettu blenderiin, siitä olisi saanut yhden ison lasillisen kummallisen väristä smoothieta.

Liekö sillä kuitenkaan niin väliä. Vaikka sato on kehno, onhan tuo parveke niin paljon kauniimpi viheriöivä kuin betonisena. Lapset myös rakastavat auttaa viljelyhommissa ja he ovat niistä muutamastakin tomaatista ihan onnessaan. Ihan itse kasvatettiin! Välillä parvekkeen räsymattoja on pitänyt kuivatella, kun nekin ovat lasten omatoimisessa kastelupuuhissa saaneet kannulliset vettä päälleen.

Ja sitä paitsi, ehkä me ehditään vielä saada muutamat loppukesän mansikat, kun hiljan tajusin lopettaa orvokkien kuihtuneiden kukkien nyppimisen. Kuopus nimittäin otti kukkien hoidostani mallia ja reippaan omatoimisesti kävi nyppimässä myös mansikoiden kukat pois.

Jaa: