Koulut loppuivat juuri kun ne taas olivat päässet alkamaan. Mutta se parin viikon pätkä oli hurjan tärkeä, siitäkin...
Basso tuntuu jo kaukaa. Se liukuu sisään ihohuokosista saaden veren suonissa tanssimaan ja sydämen ottamaan tahdista kiinni. Kengät...
Kymmenen tunnin yöunet tekivät ihmeitä, kuten niillä tapana on. Tänä äitienpäivänä en pyörinyt aamulla lakanoissa nukkuvaa esittäen, vaan...
Koin poikkeusoloissa vietettyä vappua kohtaan etukäteen kummallista haikeutta. Siitäkin huolimatta, että minulla ei ole mitään vuosikymmenien vappuperinteitä; vakiintunutta...
Tiedättekö sen fiiliksen, kun vanhoissa elokuvissa joku tupakoi ravintolassa – kun ihan hätkähtää, että tosiaan, tuollaistakin joskus. Nyt...
Miten sinä oikein jaksat pukeutua noin kivasti kotitoimistollakin? Tällaisia kysymyksiä sain aikaisemmin useamman viikossa Lähiömutsin Instagram Stooreihin, joissa...
Tovi sitten lapsiperheellinen naapuri tuli vastaan pihalla (taisimme olla molemmat viettämässä omaa aikaa, eli viemässä roskia) ja kertoi...
Korona teki kaupunkilaisuudesta ahdistavaa. Se pakotti luopumaan kaupunkilaisuudessa niistä asioista, joiden takia olen valinnut asua kaupungissa. Helposti tavoitettavat...
Välillä tuntuu, että päivät kuluvat, eikä mitään ihmeellistä jää mieleen. Vaikka elo on täynnä pieniä ja suuria ihmeitä!...
Page 3 of 41234
Tietosuojakäytänteet

Tämä sivusto käyttää evästeitä

1) sivuston käytön mahdollistamiseksi ja

2) kävijäseurannan toteuttamiseksi. Kävijäseurannan tietoja käytetään sivuston kehittämiseen ja toimivuuden ylläpitämiseksi.

Voit lukea lisää tietosuojakäytänteistä täältä.