Basso tuntuu jo kaukaa. Se liukuu sisään ihohuokosista saaden veren suonissa tanssimaan ja sydämen ottamaan tahdista kiinni. Kengät hiekasta pölyiset, ystävillä ympärillä aurinkoa hiuksissaan ja farkkushortsien takataskussa saman kesäkollin tassu kuin vuodesta 1998. Olo on kevyt kuin poutapilvellä ja kupliva kuin matkalla yhdessä korkatulla kuohuvalla.
Voi että.
Tänä vuonna minun piti olla menossa Provinssiin hupuloimaan äitini ja isini Kotipizza-myyntipisteelle, kuten muutama vuosi sitten. Tänä vuonna piti mennä heinäkuun paahteessa kylpevään Ruisrockiin, ehkä taas puolison kanssa tai perinteisesti kaveriporukalla, mutta totta kai Ruisrockiin. Tänä vuonna piti mennä tietenkin Flow´hun, johon haaveilin yhdistäväni etkoilun ja palauttavat unet Kivinokan pikkumökillä.
Kunhan kesään selvitään. Kunhan vain ollaan ihmisiksi. Kunhan vain tämä jaksetaan. Sitten tulee kesä.
Mutta kun kevät alkoi enteillä kesää, alkoi tulla peruutuksia. Kaiken poikkeusajan kauheuden keskellä tuntui nololta, miten luin Hesarista uutisia toisensa perään turtuneena, mutta vasta juttu Ruisrockin peruuntumisesta sai sydämen muljahtamaan. Silmäkulmasta turskahti kiukkuisen kuumottava kyynel. Ei, ei, ei peruta kesääkin! Provinssin peruminen oli sitten jo aavistettavissa, mutta harmitti etenkin äitin ja isin puolesta, jotka olivat tehneet paljon valmistelevaa työtä.
Elokuun Flow’ta ei ole vielä peruttu, mutta tänään uutisoitiin syyskuun Helsingin Juhlaviikkojen peruuntumisesta. Pieni ja odottavaisen harras toiveeni festarikesästä 2020 alkaa hiipua.
En edes tiedä, miksi festareiden peruuntuminen tuntuu niin kipeältä. Ehkä kaiken tämän jälkeen kaipaisi niiden tarjoamaa toista todellisuutta. Huolettomuuskuplaa, jonka olemassaoloa ei oikein voi ymmärtääkään todeksi festivaalirakennelmien purun jälkeen. Hullaantunutta hymyä, joka pyyhkii pois varhaiskeski-ikäisen kulmien väliset huolirypyt. Nousuhumalaa.
Päättymättömiä öitä, hikiseksi tanssittuja selkiä ja pelkästään festivaaliohjelman ympärille luotuja aikatauluja, jotka nekään eivät ole niin justiinsa. Vapautta antaa fiiliksen viedä.
Kevään ensimmäisinä aurinkoisina päivinä olen kuunnellut Spotifyn minulle luomia muistosoittolistoja. Varoittamatta kaiuttimista alkaa soida musiikkiaikamatkoja, jotka tempaisevat menneiden kesien festareille. Nurmikkopiknikeille, yleisömassan keskelle ja pimenevän illan esiintymistelttojen hämyyn. Kaipaus syöksyy päälle aaltoina ja pakottaa laulamaan sanoja mukana niin että itkettää.
Pääsisipä yhteishurmokseen ihmisten keskellä.
Luin instasta sun suunnitelmista matkustaa Seinäjoelle. Se kuulostaa jotenki tosi oudolta näin korona-aikaan, varsinkin kun sun juttuja lukee tuhannet ihmiset. Jotenki paljon fiksumpaa olisi tehdä lähimatkailujuttuja.
Tietynlaista vastuullisuutta toivoin sulla olevan. Mutta ei. Harmittaa.
Koronan takia holdissa olleista ja kesää koskevista kotimaanmatkailuyhteistöistä joitakin on tosiaan rajoitusten hölläysten myötä uskallettu ottaa taas työpöydälle.
Tilannetta tietenkin seurataan ja sitä mukaa mennään tai ollaan menemättä, mutta näitä asioita suunnitellaan yleensä monen monta kuukautta etukäteen, joten nyt on tehtävä suunnitelmia jos ja toivottavasti kun kesällä pääsen tekemään kotimaanmatkailun kanssa töitä. Se olisi niin niin upeaa – ja omalle tyhjentyneelle työkalenterille myös tärkeää. Markkinointi on oleellista myös kotimaanmatkailukohteille, joiden toimijoihin tämä aika, kuten niin moniin muihinkin, on osunut. Mutta toivotaan, että tästä ajasta seuraa se hyvä, mitä alan asiantuntijat ovat mediassa uumoilleet: lähi- ja kotimaanmatkailun arvo nousee.
Osaatko jo sanoa Seinäjoen reissun ajankohtaa? Ollaan todennäköisesti menossa sinne kesällä myös ja mietin ehdinkö saada hyviä vinkkejä 🙂
Joo! Jos kaikki menee, kuten suunniteltu, postaus pitäisi olla ilmoilla juhannuksen jälkeisellä viikolla, ja stoorit jo sitä ennen 🙂
Olipa ikävä kommentti. Miten ihmeessä Seinäjoelle tai minne tahansa Suomeen matkustaminen olisi tuomittavaa, kun epidemia on tässä vaiheessa? Eikä ole mitään syytä, miksei turvavälejä ym voisi noudattaa, matkustipa sitten naapuripitäjään tai kauemmas.
Tämä koronasyyllistäminen taitaa olla ihan oma nettikiusaamisen alalajinsa. Onneksi meillä on tolkun hallinto, eikä olla missään Kiinassa, saati nettikirjoittelijoiden tunteisiin perustuvien mielipiteiden armoilla.
Ps. Hirmu kaunis kirjoitus ja ymmärrän pettymyksesi!
Tässä välissä, kun en ole ehtinyt vastata kommentteihin – anteeksi – kotimaanmatkailu onkin noussut yhä enemmän tämän kesän jutuksi. Hesarista luin, miten valtavat summat suomalaiset kuluttavat rahaa ulkomaanmatkoillaan, ja voi että, olisipa mahtavaa, jos tämä raha käytettäisiin nyt Suomi-seikkailuihin. On ihanaa, että voin olla osaltani nostamassa kotimaan matkailuhelmiä, kuten esimerkiksi Seinäjokea.
Lol, lopeta. Tää koronan mukanaan tuoma kyttäyskulttuuri on ihan megaperseestä. Kuka parhaiten näissä sekavissa oloissa nyt suorittaa sekavien ohjeiden keskellä.
Itse olen niin sääntöorientoitunut, että sekavat ohjeet ovat välillä saaneet ihan mielipuoliseksi. Onneksi nyt jo helpottaa.
Varmaan itse kullakin tää kesä-pettymys kulminoituu johonkin tiettyyn juttuun. Mä vuodatin harmin kyyneleet kun kuulin, että Mustasaarta ei avata ollenkaan tänä kesänä. Se on ollut keskusta-asujille sellainen ihana paratiisi.
Töissä olen voinut kohtuu kepeällä mielellä (ei oikeasti, vaan vaikeita päätöksiä) tehdä useita perutaan-päätöksiä, mutta sitten se, mikä itselle on se tunnepohjalta ja yksityiselämässä tärkeä kesäjuttu, niin sen kanssa kyynelehdin.
Mä en ole kuulutkaan, että Mustasaarta ei avata. Voi että. Me ollaan tässä vaiheessa kevättä/kesää jo yleensä käyty ensimmäisellä telttaretkellä, yleensä just jossain pääkaupunkiseudun saaressa. Nyt ei olla yli kahteen kuukauteen poistuttu kahta kilometriä kauemmaksi kodista (puoliso tosin on joutunut tekemään työnsä työpaikalla, kun etätyöt eivät ole mahdollisia), ja vasta viikonloppuna varovaisesti puhuttiin, että olisipa kiva päästä telttailemaan. Ei ole edes tullut mieleen, että ehkä saariin ei edes pääse.
Asiantuntijathan ovat sanoneet, että kotimaan matkailu on sallittua ja jopa suotavaa tulevana kesänä. Eiköhän kaikki osaa tehdä päätökset harkiten ja vastuullisesti.
Kyllä. Jospa tästä seuraisi se hyvä, että me kaikki löydettäisiin yhä paremmin, miten paljon seikkailua kotimaasta löytyy.
Hyvä Tuulikki. Samaa mieltä. Sydämeni itkee, kun ajattelen Suomen rohkeita, vastuullisia pienyrittäjiä. Olen keski-ikäinen,-luokkainen ja- tuloinen. Lainat on maksettu. Nyt aion satsata kotimaisiin aineellisen ja aineettomien tuotteisiin matkailuun, ruokiin ja vaikka ekosaippuoihin, ihan melkein sama. Niin paljon kun sielu sietää. Vihoviimeinen aika olisi nyt meikäläisen säästää. Aion olla kunnon Kansalainen ja Kuluttaja, kun minulla kerran on siihen mahdollisuus.
Voi, toivottavasti jokainen, jolla mahdollisuudet on, ajattelisi ja toimisi samoin. Että jos jotain tarvitsee ja jos jonnekin matkustaa, tekee valinnat kotimaisuutta miettien <3
”Not great, not terrible”. Vähän aiheen vierestä, mutta katoin hiljan HBOn Chernobyl – sarjan ja voin suositella kaikille, joita koronarajoitukset surettaa (ja tietysti kaikille muillekin). Oli äärimmäisen hyvä muistutus siitä miten hiuskarvan varassa oli, ettei puolta Euroopan väestöstä pyyhkäisty kartalta ja ettei meidän sukupolvi nyt synnytä kolmiraajaisia lapsia. Tällaiset asiat pistää mittasuhteet kohdilleen mikä on ainakin itselle tärkeää tällaisina aikoina. Kyllä festareille vielä pääsee.
Joo, eihän tämä mun surkutteluni tietenkään tarkoita, ettenkö ymmärtäisi rajoituksia. Minä luotan asiantuntijoihin ja toimin heidän säätämien ohjeistusten mukaan. Tämä oli yksi havainto tästä ajasta, kummallisen voimakas suru kaiken paljon festareiden perumista pahemman keskellä.
Ja kiitos sarjavinkistä, sitä onkin mulle suositeltu ennenkin. Mä en vain oikein ehdi katsoa mitään sarjoja saati elokuvia (jos ei lasten kanssa vietettyjä lauantain leffailtoja lasketa), mutta onpa taas yksi laitettavaksi listalle, sitten jos joskus taas on telkkarille aikaa.