Tovi sitten lapsiperheellinen naapuri tuli vastaan pihalla (taisimme olla molemmat viettämässä omaa aikaa, eli viemässä roskia) ja kertoi päivän menneen tosi hyvin. Ilahduin ja kyselin tietenkin, mitä taikaa hän oli käyttänyt hyvän päivän aikaansaamiseen. ”En edes yrittänyt tehdä omia töitäni!”

Vastaus nauratti sillä vinksahtaneen huumorin tavalla, mitä tässä arjessa tarvitaan. Sillä ihan sama vinkki minullakin on tarjota etäkoulupäivien läpiviemiseen. Ja se ei tietenkään toimi kaikkien arjessa, mutta on ainut keksimäni keino, jolla tämän poikkeusarjen etäkouluineen ja -päiväkoteineen on saanut toimimaan auttavasti ja nyt tekemisen tahdin löydyttyä jopa ihan kivasti. Homma toimii minun vetovastuuvuoroillani niin kauan, kunhan en yritä itse saada siinä samalla mitään omia töitäni aikaiseksi.

Mutta muutamia muitakin kikkoja olen koittanut keksiä. Olennaisin on rytmin säilyttäminen. Meillä ei ole mitään etäyhteyden varassa toimivaa opetusta, vaan tehtävät tehdään omassa tahdissa. Nyt lapsen luokka on muutamaan kertaan vaihtanut kuulumisia Teamsin kautta opettajan johdolla, ja se on ollut itkettävän ihana ja tärkeä asia ihan sivukorvalla kuuntelijallekin. Oli miten oli, etenkin ekaluokkalaisen ollessa kyseessä, kouluhommat tehdään aikuisen vahtimassa tahdissa ja aikuisen opettaessa.

Tehtävien tekeminen siis aloitetaan aamusta. Mutta koska vapautta on, olemme myös käyttäneet sitä hyödyksi. Jos tänään tekee mieli tehdä enemmän matikkaa, sitten tehdään ja huomenna tehdään vähemmän. Ja jos perjantaina tehtävät ovat tehtynä kympiltä aamupäivästä, sitten ovat – viikonloppu!

Ulkona vietettyjen välituntien puolesta toitetetaan joka tuutista, mutta ollaan sitten varmasti valtakunnan ainut perhe, joka ei sellaisia harrasta etäkoulussa. En edes ymmärrä, miten 15 minuutissa on mahdollista saada koulullinen lapsia pukeisiin ja ulos ja taas sisään ja sisävaatteisiin. Koska kahden lapsen kanssa se ei ainakaan toimi. Ja sitten kun on vielä nämä kaupunkielämän ongelmiksi muuttuneet ihanuudet, muut ihmiset siellä ulkona. Joten ulkoillaan sitten urakalla muulloin kuin koulupäivien aikana, ja pidetään koulupäivissä taukoa tarpeen mukaan sisällä.

Koulupäivät alkoivat selkiytyä, kun aloin kirjoittaa jokaisen tehtävän erillisille post it -lapuille. Tein sen alkuun itseäni varten, mutta tajusin, että siinä samalla lapsi konkreettisesti näkee, mitä on tehtävänä ja huomaa työmäärän vähentyvän tekemällä.

Kirjoitan päivittäin toistuvat tehtävät yhden värisille post it -lapuille ja viikkotehtävät toisen värisille lappusille. Lätkäisen ne kiinni vitriinikaappimme oveen, josta lapsi saa tehtävän tehtyään siirtää lapun kaapin toiseen oveen merkiksi siitä, että tehtävä on tehty. Kuulin myöhemmin, että tälle tekniikalle on olemassa myös nimi: kanban. Sitä googlaamalla löytää lisää tietoa ja inspiraatiota.

Tärkeitä päivää rytmittäviä juttuja ovat myös koronapäiväkirjan pitäminen sekä HS:n Lasten uutiset.

Koronapäiväkirjan keksin lapselle tehtäväksi siinä vaiheessa, kun koulusta ei ollut vielä tullut minkäänlaisia ohjeistuksia etäkoulupäiviin. Päiväkirja on hyvää kirjoitustreeniä ekaluokkalaiselle ja samalla muisto tästä eriskummallisesta ajasta. Lapsen perässä aloitin myös itse vuosien tauon jälkeen kirjoittamaan päiväkirjaa. Suosittelen! On ihanaa ilman sensuuria tai mahdollisuutta korjata kirjoittaa ajatuksiaan ulos.

Helsingin Sanomien tuottama Lasten Uutiset taasen löytyy esimerkiksi YouTubesta. Nyt poikkeusarjen aikaan uusi jakso ilmestyy joka arkipäivä. Lähetyksissä käsitellään esimerkiksi koronaan liittyviä aiheita lastentajuisesti, faktapitoisesti, mutta ilman että lasta alkaa pelottaa. Soveltuu siksi myös aikuisille, joita uutistulva on alkanut ahdistaa!

Olen myös tässä poikkeuarjessa valtavan onnellinen, että lapset ovat nyt juuri sen ikäisiä, mitä ovat. Ekaluokkalaisella ei ole lopulta hurjasti tehtäviä (vaikka niihin saa kyllä suttaantumaan huonoina päivinä enemmän aikaa kuin koulupäivinä) ja osaan auttaa häntä. Vain kerran matematiikassa on tullut eteen uusi asia – loogiset palat – jonka jouduin itsekin googlata ennen kuin pystyin sen lapselle selittää.

Kuopus taas on sen ikäinen, että ymmärtää (ja melko usein onneksi myös malttaa) antaa isosikolle koulurauhan, eikä saa mitään ihan pöljyyksiä päähänsä sillä aikaa, kun koulupäivien ajan touhailee omissa leikeissään melko omillaan.

Jos tässä olisi vitosluokkalainen esiteini-ikineen ja matikankirjoineen sekä päässilmäinen taapero, olisin ihan pulassa.

Miten ne omat hommat sitten tämän kaiken keskellä oikein tulevat tehdyksi – siihen palaan omassa postauksessaan myöhemmin.

Jaa