Koin poikkeusoloissa vietettyä vappua kohtaan etukäteen kummallista haikeutta. Siitäkin huolimatta, että minulla ei ole mitään vuosikymmenien vappuperinteitä; vakiintunutta juhlajengiä, aina samaa piknikpaikkaa tai suvun perinteistä munkkireseptiä. Ylioppilaslakkikin on vitivalkoinen kuin sen olisi vasta päähäni painanut.

Olen viettänyt lähes kaikki elämäni vaput vanhempieni hupulaisena vappumarkkinoilla myyden. Olen matkannut Vaasan torille vappupäivänä aamuvarhaisella niin opiskelija-aikoina kuin vauvankin kanssa. Vapputorimyyjänä hyöriminen on ollut rakas perinne, josta oli kummallisen hankala päästää irti.

Mutta hiljalleen aloin saada kiinni niin sanotusta normaalista vapusta. Viime vuoden kolmas tavanomainen vappu viimeistään sai rakastumaan vappuun ilman hattarasta tahmeita silmäripsiä ja vyötäröllä villinä kiskoilevaa ilmapallonippua. Vappu on raikas poikkeus suomalaisessa hartaassa ja perhepiiriin keskittyvässä juhlaperinteessä. On kansakunnan taruun nähden hämmästyttävän ilakoivaa karnevaalitunnelmaa, yhteen kokoontuvia isoja ystäväporukoita, hassuja vappuperinteitä ja kaiken yllä leijuva hentoinen lupaus tulevasta kesästä.

Tänä vuonna mitään ystäväjengin yhteistä karnevaalitunnelmaa ei kuitenkaan voinut suunnitella. Tunsin myös pelkoa. Jos itsellänikin alkaa turnauskestävyys tämän eristäytymisen kanssa loppua, miten on sellaisten laita, joille vappu on se juhlista perinteikkäin. Mietin kauhistuneena, peruutetaanko koko tuleva kesäkin, jos jengi ei malta pysyä poissa puistoista ja kavereiden kotibileistä.

Onneksi pelkäsin ja haikailin turhaan. Ihmiset yllättivät pitäytymällä pitkälti kodeissaan. Ja poikkeusvappu osoittautuikin varsin mukavaksi vapuksi. Parasta oli, että puolisollakin oli ensimmäistä kertaa sitten valmistumisensa vapaata, kiitos tämän erikoisajan. Laskeskelimme, että tämä oli 22 yhteinen vappumme ja ensimmäinen, kun kumpikaan meistä ei ollut töissä (tai harrastamassa töitä, kuten omalla kohdallani vapputorista puhuttaessa).

Kävimme hakemassa lasten huolella harkitsemat vappupallot laatikkopyörällä drive in -tyyliin oman kylän juhlakaupasta. Nostettiin paperisia hunajakennopalloja kattoon, puhallettiin muutamat kumiset ilmapallot ja lapset päröttivät serpentiiniä joka puolelle. Ylioppilaslakkeja ei jaksettu kaivaa varaston perimmäisestä loodasta, mutta simaa olin tehnyt ensimmäistä kertaa itse.

Vappuaaton aamupalapöytään puoliso kattoi munkkeja ja lapset kaikille omat juhlapillit. Siitä se lähti, vaikka oli vielä töitä ja koulu tehtävänä; kuplivainen juhlatunne. Se on jännä tunne se, sitä kun ei voi pakottaa tai myöskään estää nousemasta. Ja sieltä se tuli, vaikka mitään kovin erityistä emme tehneetkään.

Vietimme aikaa mökillä grillaten ja nikkaroiden. Aurinko lämmitti niin että itse tehty kuohuvainen sima maistuikin hurjan hyvältä, vaikka juuri olin arvostellut sen melko kehnon makuiseksi hiivalitkuksi. Perustimme palstalle lavakauluskasvimaan, levitimme avomaalle hevosenkakkaa ja skoolasimme rapaiset puutarhahanskat kädessä kuohuviinilasillisilla. Vappupäivänä kylvimme perunat maahan.

Kotona pidimme vappudiskon. Omalla dj-vuorollani en saanut houkuteltua tanssilattialle muita kuin itseni, mutta kun puoliso nappasi Spotifyn hallintaansa, tanssilattia täyttyi koko juhlaväen edestä. Espacito voitti indie-popin 10-0. Miten hyvältä tuntuikaan pitkästä aikaa antaa musiikin viedä, kappaleiden vaihtua ja topin selkämyksen liimautua hikisenä ihoon kiinni.

Kun enimmät täpinät oli tanssittu tyytyväisiksi, vaihdoimme vanhaan iskelmään. Liihotimme puolison kanssa paljain varpain pitkin olohuoneemme lattiaa Topi Sorsakosken laulaessa, ja sydän oli värähtää kaikesta yhtäkkisestä liikutuksesta ja onnesta vähän sijoiltaan.

Ilmapallot pyörivät lattialla askelten ilmavirran mukana tanssien ja mietin, että tästä tulikin poikkeuksellisen ihana vappu.

Jaa: