Koulut loppuivat juuri kun ne taas olivat päässet alkamaan. Mutta se parin viikon pätkä oli hurjan tärkeä, siitäkin huolimatta, että meillä kaikki onkin mennyt poikkeuskevään aikana verrattain hyvin.

Koululainen sai takaisin omaa itsenäisyyttään, joka on ollut kuluneet kuukaudet lukittuna kodin neljän seinän sisälle ja rajattuna kotipihan reunoihin. Hän sai takaisin ne omat jutut, joihin me vanhemmat emme kuulu kuin koulupäivän jälkeisten kuulumisvaihtojen kautta: koulumatkat kavereiden kanssa, koulun uudenlaiset ja samalla tutut rutiinit sekä opettajan, jonka auktoriteettia meillä openkorvikkeen rooliin joutuneilla vanhemmilla ei ole.

Parissa viikossa koulussa ei ehditty juuri kouluhommia tehdä. Mutta sen sijaan koululaiset saivat tankata sitä yhtä koulumaailman tärkeintä antia: sosiaalisia suhteita ja käytösmalleja.

Pienien luku- ja laskutestien kautta päästiin myös vähän kartalle siitä, miten oppiminen etäkoulussa on mennyt. Oli valtavan tärkeää sekä lapselle että meille vanhemmille saada tietää, että hyvin me olemme yhdessä vetäneet ja että koululaisen taidot ovat harpanneet eteenpäin kotipulpetissakin. Lyhyt ja konstailematon lause tästä todistuksessa oli tärkeämpi kuin ehkä yksikään liukuhihnalla todistuksia allekirjoittava opettaja voi kuvitellakaan.

Kevään etäkoulun oppitunnit vedettiin etenkin ensimmäiset viikot pitkälti omasta hihasta ja pyöritellen väsymyksestä punertavia silmiä mediassa olleille muistutuksille siitä, että opetusvastuu on edelleen koululla. Kuuntelin kadehtien muiden tarinoita etäyhteyksin tapahtuvasta opetuksesta ja samalla olin iloinen meidän etäkoulumme aikatauluttomuudesta ja vapaudesta.

Oli paljon hyviä päiviä, jolloin haikeana mietin, miten ihmeessä tämän leppoisan elämän jälkeen osaan palata vanhaan. Mutta oli myös paljon päiviä, kun olin kaikista samaan aikana päällä olleista rooleista niin uupunut, että olin ennen lounasta tai omien töideni aloittamista käyttänyt kaikki päivän voimavarat loppuun.

Siksi tuntuu, että tämän vuoden kevätjuhla oli myös meidän etäkoulua vetäneiden vanhempien juhla. Me tehtiin se! Me vedettiin tämä kevät läpi, vaikka jo parin viikon vähäisen normaaliuden jälkeen taaksepäin katsoessa en voi edes ymmärtää, miten oli mahdollista selvitä keväästä täysjärkisenä. Mutta me toden totta tehtiin se! Hyvä me!

Niinpä lauantaina talon koululaisten lähdettyä koululle todistustenjakoon, ymppäsin itseni mukaan talon pihassa järjestetettyihin pienimuotoisiin kevätjuhliin. Kannoimme pöytään hedelmiä, marjoja, mehua ja herkkuja. Nurmikko kukki keltaisena voikukkamerenä, josta yhdessä muiden vanhempien kanssa väkersimme lapsille – myös päiväkotilaisille ja eskarinsa päättäneille – voikukkaseppeleet.

Ja kun koululaisia alkoi valua pihaan kesää hulmuavissa helmoissaan ja kopsuvissa juhlakengissään, kukitimme seppelein kesälomansa juuri aloittaneet ja nostimme mehumukit kesälle. Naapuri oli tuonut aikuisille myös kuohuviiniä, ja katsoimme koulun opettajien tekemän suloisen kevätjuhlavideon. Lopulta vielä muina pakanoina, mutta nostalgiamielessä, lauloimme Suvivirren – ensin suomeksi ja sitten talon suomenruotsalaisedustuksen voimin ruotsiksi.

Se kutsuu elohon.

Jaa: