Kaupallinen yhteistyö: Helsingin kaupunginorkesteri ja Musiikkitalo Tämän syyskuun illat ovat olleet ihmeellisiä. Luonnon värit eivät ole alkaneet haalistua, vaan päinvastoin ne...
”Uaaaaaaaaa”, puuhun istumaan kiivennyt lapsi kajautti ennen kuin ehdin toppuutella. ”Nyt on vain sellainen olo, että piti päästää...
Rakastan luonnonvesissä uimista. Vaikka olen parin vuoden aikana alkanut sietää tai jopa tykätä uimahalleista, ei mikään voi koskaan...
Helsinkiläisenä bloggaajana voisi käyttää koko elämänsä siihen, että kirjoittaa mielenkiintoisista kotikaupunkinsa retkikohteista, ravintoloista, museoista rannoista, teattereista, vintageputiikeista ja...
Pyrähdimme eilen puolison kanssa päivätreffeille etelään. Toisin sanoen varastimme vapaapäiväläisen kanssa työpäiväni lopusta neljä tuntia ja matkustimme metrolla...
Lahiomutsi Joulu Etkot Helsingissa-1063
Voi joulu. Vuosi vuodelta tämä keskitalven juhla tuntuu tärkeämmältä ja omemmalta. Huomaan löytäväni itsestäni yhä selkeämmin sen juron...
©Lahiomutsi Arkikuva 26 Puistoruokailu Helsinki Leikkipuisto Tuorinniemi-1514
Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan. Maalla lapsuuteni viettäneenä kaupunkilainen leikkipuistokulttuuri on ollut itselleni...
Saimme kutsun kylään siirtolapuutarhamökille ihan tuohon kävelymatkan päähän, Herttoniemen siirtolapuutarhalle. Isyyspakkaus-blogin Tommi perheineen hankki viime syksynä töllin tuolta...
On tämä Helsinki sitten ihana myös talvella ja ilman lunta, ainakin jos oikein pinnistää. Koskaan ei pääse tulemaan...
Page 1 of 3123