Rakastan luonnonvesissä uimista. Vaikka olen parin vuoden aikana alkanut sietää tai jopa tykätä uimahalleista, ei mikään voi koskaan olla niin kokonaisvaltaisen ihanaa kuin luonnonvesissä uiminen.
Siitä huolimatta, että olen vilukissa, tykkään oikeastaan uida kaikista eniten muulloin kun kesällä. Silloin kun rannat ovat hiljentyneet ja vesi muuttunut tummaksi sametiksi, jonka reunoille pakkanen alkaa virkata riitteistä pitsiä. Tai keväällä, kun luonnon ja elämän herääminen alkaa vedestä. Ja jos talvisin jossain lähettyvillä on avanto, minä olen siellä myös.
Ehkä tämä on verenperintöä, sillä isini on harrastanut avantouintia iät ja ajat. Äitini kuvaama video isini talvi-ilottelusta pelkät uikkarit jalassa kuvaa hyvin meininkiä, johon olen kasvanut. Uimahallireissuilla isi aina dippasi meidät lapset – luvan kanssa tietysti – kainaloista kiinni pitäen kylmävesialtaaseen. Myöhemmin olen isin vieraana päässyt Vaasan kylmävesiuimareiden kanssa samoille avannoille.
Olen siis ollut vuosien ajan kylmävesiuimari, mutta enemmänkin tilaisuuden tekevä sellainen. Olen pulahtanut uimaan vuodenajasta riippumatta, kun mahdollisuus on tullut eteen; yleisien saunojen laitureilta ja vuokramökkien rannoilta. Appiukkoni sahaa aina jouluksi avannon, joka nautitaan yhdessä savusaunan kanssa. Monena vuotena olen voinut sanoa uineeni vuoden jokaisena kuukautena luonnonvesissä.
Tänä vuonna luonnonvesissä uimiseni on kuitenkin jatkunut niin säännöllisesti, että uskallan alkaa kutsua sitä harrastukseksi. Syynä siihen on vähän yllättäenkin korona, mutta ennen kaikkea pyörämatkan päässä kotoa oleva pikkuruinen kaupunkimökkimme.
Keväällä kun kävin niin, että yleiset saunat menivät kiinni ja lopulta Uudenmaan rajatkin, mutta halu päästä uimaan oli kova. Niinpä päätin koittaa, onko mahdollista uida keväisen hyisessä meressä ilman saunaa. Kävelin siis kesämajan remonttityömaalta rantaan, heitin villapaidan hiekalle ja kävelin uimaan.
Ja ihmeekseni en tarvinnutkaan uintinautintoon aloitus- ja palautuslöylyjä, vaan saatoin uida rantaviivaa edestakaisin monen minuutin ajan, nousta ylös, kuivata itseni pyyhkeeseen ulkosalla ja riisua uikkarini pois ison villapaidan suojissa. Ja olo oli uimisen jälkeen freesi ja energinen, eikä raukea, kuten silloin, kun kylmävesiuimisen yhdistää saunaan. Ihania olotiloja molemmat, mutta välillä on ihan kiva olla skarppina vielä uimisen jälkeenkin.
Kun olin keväällä todennut, että sauna ei ole pakollinen osa kylmävesiuintia, aloin ilmojen nyt syksyllä viiletessä miettiä, miten voisin jatkaa meressä uimista mukavasti osana arkea. Herttoniemi on meren ympäröimä, joten sinällään matka rantaan ei mihinkään suuntaan lähtiessä ole pitkä, mutta silti kotimatkalla saattaisi ehtiä tulla kylmä. Ja vaikka kylmässä vedessä uidaankin, jälkikylmyys on asia, jota en tahdo luihini jäytämään.
Sitten keksin Kivinokan kesämajamme! Se on 10 minuutin pyörämatkan päässä kotoa, ihan rannan tuntumassa ja siellä on takka, jonka ääreen voi tulla lämmittelemään ja tunnelmoimaan uinnin jälkeen, ennen kuin pyöräilee kotiin. Ja nyt kun takana on pari kuukautta kylmävesiuintia pikkumökin tukikohdasta käsin, voin sanoa suunnitelman toimivan yhtä täydellisesti kuin olin ajatellutkin:
Ennen uintia käydään lämmittämässä pikkumökki pesällisellä puita, minkä jälkeen vaihdan mökissä uikkarit päälle. Sitten tallustelen villahotdoggina rantaan ja riisun uikkareita sekä pipoa lukuunottamatta kaiken. Hyisen ja ihanan pulahduksen jälkeen kipitän takaisin mökille, jossa laitan takkaan lisää puita ja kaadan itselleni kuuman juoman. Sitten istahdan nauttimaan uinnin jälkeisestä olosta ja pikkumökin tunnelmasta. Sitä vähäglamourista luksusta onnellisimmillaan!
Nyt tietenkin toivon, että harrastukseni ei tällaisenaan voi jatkua koko talvea, vaan meri saa kantavan jääpeitteen.
Onneksi Itäväylän toiselta puolelta löytyy avanto, jota hallinnoi Herttoniemen hylkeet. Tuorinnemen talviuintipaikalla ei ole saunaa, minkä takia olen aikaisemmin ajatuksen siitä hylännyt, mutta nyt on onneksi tullut todettua, että euforiseen uintikokemukseen riittää lämmin pukukoppikin – ja jäätyneeseen mereen tehty avanto.
Kirjoitan myöhemmin oman postauksensa vinkeistäni talviuintiin.
Minä olen monta vuotta haaveillut säännöllisestä avantouinnista ja tänä vuonna päätin toteuttaa sen niin etten lopettanut uimista ollenkaan kesän jälkeen. Olen siis käynyt joka viikko 2-7 kertaa uimassa. Minulla uinnit ovat menneet niin, että hurautan autolla toiselle puolelle kaupunkia pienen järven rantaan, sillä se on talven avantouintia lukuunottamatta ainoa paikka koko kaupungissa, jossa uimaan pääsee laiturilta tikkailla ja kylmässä vedessä tämä on minulle ehdoton edellytys, sillä inhoan kahlaamista. Laitan uimapuvun päälle jo kotona ja nykyään siihen päälle villahousut, saunatakin ja toppatakin ja toki pipo, kintaat ja uggit vielä lisäksi. Riisun laiturilla päällysvaatteet pipoa lukuunottamatta ja puen jalkaan uintikengät ja pilkkimiseen tarkoitetut neopreenihanskat (on muuten hyvät, ei sormet jäädy, kun on tiivis ranneosa) ja sitten pulahdan uimaan. Uinnin jälkeen pyyhkeellä pikakuivaus ja saunatakki yms päälle ja märkä uikkari alta pois ja autolla kotiin. Päivästä riippuu käynkö saunassa sen jälkeen vai en. Jos kyseessä on iltauinti niin silloin kyllä yleensä vielä lämmitän saunan niin uni maistuu.
Nyt tänään aukeaa vihdoin virallinen avantouintipaikka ja onkin ihan kiva päästä vaihtamaan vaatteet lämpimään pukuhuoneeseen, sillä pahinta on ollut riisua ja pukea laiturilla säässä kuin säässä..
Vau, ihan unelma päästä uimaan noin usein! Auto on kyllä näppärä tässä, vaikka itse olen niitä kreisejä tyyppejä, jotka kokevat tyydytystä, etteivät tähänkään tarvitse autoa. Toki Helsingissä kaikkien käytössä olevia laitureita on kivasti siellä täällä, kun merenrantakaupungissa ollaan. Mäkin aina ajattelin, etten voisi kahlata uimaan, vaan pitäisi olla laituri. Mutta kun vain jatkoin kesän jälkeen uimaan menemistä rannalta kahlaten, en olekaan kaivannut laituria. Tosin mieleni voi tästä muuttua, kun vesi tuosta vielä kylmenee haha!
Mäkin annoin itselleni luvan, nyt kun ollaan ihan harrastajia, hankkia uimakengät ja hanskat. Vielä en ole niitä ehtinyt käyttää, mutta ensi pulahduksella sitten.
Kiitos Hanne, inspis talviuintiin saatu! Mutta kuinka saada ne lämpimät vaatteet päältä pois siellä rannalla? Mennä kokonaan sinne veteen kun jo nilkkojen kastelun jälkeen on kokovartalopuudutus päällä jäisyydestä? Miten ihmeessä saada sydän mukaan kun se meinaa pysähtyä kylmässä vedessä? Odotan siis innolla seuraavaa postaustasi, aloittamisesta.
Hei ihanaa, että tämä inspiroi! Kylmäuinti on niin kreisin ihanaa – ja koukuttavaa! Kirjoittelen noista vinkeistäni harrastuksen aloittamiseen ja ylläpitämiseen tosiaan myöhemmin, mutta yksi neuvo nyt heti: kannattaa aloittaa nyt, kun ei vielä ole niiiiiin kylmä. Näin keho tottuu ja saa nautinnosta kiinni.
Nyt on jo vanha postaus johon vastaan, mutta minä niin haluaisin totuttaa itseni avantyoon. Talvella tapaan käydä hangessa, mutta siinä on paha se että lumi tarttuu iholle ja kokemus on tavallaan hankalampi. Ja esim. vatsapuolta en vaan saa laitettua hankeen kun selkä on jo niin kylmä lumesta ja tissit jäätyy xD Vedessä olisi helpompi dipata kokonaan.
Minulla ehkä isoin asia on se että tarvitsisin säännölliseen harrastukseen paikan kävelymatkan päässä. mieluiten jopa oamlla tontilla. Jos pitäisi ottaa joku kulkupeli alle tiedän ettei tulisi lähdettyä kuitenkaan. Laiskuutta, mukavuudenhalua ja ihan puhtaasti toive omasta rauhasta. Mutta jos kotipihassa voisi pulahtaa yrittäisin ihan varmasti.
Se mitä itse käytän lumeen mennessä taktiikkana on että ei vaan saa ajatella liikaa. Pitää tehdä päätös menemisestö ja sitten mennä eikä jäädä arpomaan. Jos yhtään pysähtyy tunnustelemaan puolimatkassa jää niin helposti menemättä. kerralla vaan.
Tuota sydämen mukaan saamista olen itsekin pohtinut kun kerran olen kokenut ihan viileähköissä kesävesissä miten haluaisn kerrankin kokeilla että juoksen saunasta ja hyppään veteen ja sen jälkeen sydän hakkasi niin että korvissa soi. Silloin totesin että minä en voi juosta saunasta järveen ellei vesi ole tosi lämmintä. Hidas veteen meno ei kuitenkaan ehkä sovi kylmäuintiin?