Kaupallinen yhteistyö: Helsingin kaupunginorkesteri ja Musiikkitalo Tämän syyskuun illat ovat olleet ihmeellisiä. Luonnon värit eivät ole alkaneet haalistua, vaan päinvastoin ne...
Helsinkiläisenä bloggaajana voisi käyttää koko elämänsä siihen, että kirjoittaa mielenkiintoisista kotikaupunkinsa retkikohteista, ravintoloista, museoista rannoista, teattereista, vintageputiikeista ja...
Pyrähdimme eilen puolison kanssa päivätreffeille etelään. Toisin sanoen varastimme vapaapäiväläisen kanssa työpäiväni lopusta neljä tuntia ja matkustimme metrolla...
Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan. Maalla lapsuuteni viettäneenä kaupunkilainen leikkipuistokulttuuri on ollut itselleni...
Saimme kutsun kylään siirtolapuutarhamökille ihan tuohon kävelymatkan päähän, Herttoniemen siirtolapuutarhalle. Isyyspakkaus-blogin Tommi perheineen hankki viime syksynä töllin tuolta...