Vauvanvaatteet ovat vihdoin viikattuna lipastoon odottamaan vastasyntynyttä. Enkä todellakaan silittänyt niitä, kuten esikoista odottaessa! Kun lapseton minä silitti...
Yhteistyössä Crocs*. Postaus sisältää *-merkittyjä affiliate-linkkejä.  Tennarilapsemme on viilettänyt menemään tänä kesänä Crocsilta saamillamme violeteilla kangastossuilla*. Enpä olisi...
Yksi lähiön saletisti kovimmista Marimekko-faneista täällä moi! Rakkauteni raitaa, palloa ja reippaita värejä sekä kuoseja kohtaan tuntuu kasvavan...
Yhteistyössä ihanan.fi Lapsen vaatelipastoon on ilmestynyt lempivaatteita. Niitä, jotka lapsi tahtoisi pukea päälleen vaikka pyykkikopasta likaisena kaivettuna. Lempivaatteissa...
Perheen toistaiseksi nuorimmaisin taisi olla kaikista eniten innoissaan, kun tänään haimme äitiyspakkauksen. Sen lisäksi, että hän tiesi sen...
Kökkö juhannussää – mikä mainio tekosyy pysyä sisällä ja ommella. Vähän positiivisen ajattelun makuakin siinä oli, kun aamulla...
Raitaa, raikkaita värejä ja sopivasti mustaa sekä valkoista, niistä on vaaterakkauteni tehty. Yleensä lahjaksikin tulee ostettua jotain itseä...
Kuva: Converse Lapsista 98 prosenttia syntyy terveiden jalkojen kanssa. Mutta kun napero ehtii 10–20 vuoden ikään, jalat ovat...
Yhteistyössä Mainio Clothing Teistä moni on varmasti jo kuullut suomalaisesta Mainio-lastenvaatemerkistä. Vaikka nettikauppa avattiin vasta vajaa pari kuukautta...
Page 10 of 13« First...9101112...Last »