Yhteistyössä Crocs*. Postaus sisältää *-merkittyjä affiliate-linkkejä. 

Tennarilapsemme on viilettänyt menemään tänä kesänä Crocsilta saamillamme violeteilla kangastossuilla*. Enpä olisi ikinä uskonut tykästyväni muovikengäfirman popoihin näin kovasti. Mutta nämä ovat olleet sekä käyttäjästä että meistä vanhemmista laadukkaat ja stailit kengät.

Tennareiden ohut pohja on Crocseista tuttua materiaalia, eli kengät ovat kevyemmät kuin monet sandaalit. Lisäksi ne saa taitettua kaksinkerroin vaikka takataskuun, mikä oli taannoin haastattelemani jalkaterapeutin mukaan yksi pääkriteeri hyville lasten kengille. Lesti on leveä ja kärjestä tasaisen pyöreä, joten pienet varpaat mahtuvat tallustellessa oleilemaan mukavasti. Tennareiden kangasmateriaali hengittää, ja nauhasidonta varmistaa hyvän istuvuuden. Tämän positiivisempaa yllätystä jonkun tuotteen suhteen saa harvoin kokea!

Nyt pieneksi jäämässä olevat kengät odottavat pesua, minkä jälkeen ne pakataan ullakolle odottamaan seuraavaa käyttäjää. Hieman pohdin, pitäisikö hankkia lapselle ihan samanlaiset kengät vielä syksyksi. Näillä kun voisi kuitenkin vielä porhaltaa menemään muutaman kuukauden ajan ennen talvitamineisiin siirtymistä. Olisivat vielä alessakin.

Jos teilläkin on tarvetta uusille popoille, tässä vielä ekstraherkkuna 10 prosentin aleen oikeuttava alennuskoodi Crocsin verkkokauppaan*. Naputtamalla koodin MUTSI10 alennus on sinun. Koodia ei voi yhdistää muihin alekoodeihin, mutta sen voi käyttää jo alennettuihin tuotteisiin. Alekoodi on voimassa reilun viikon, sunnuntaihin 24. elokuuta asti.

Jaa