Pidimme pienet Halloween-kekkerit meillä kotona viime viikonloppuna. Oli jännittäviä asuja, disko välkkyvine valoineen, ällöttävän hyviä ruokia ja pieni...
Vietimme viime viikonloppuna ystäviemme kanssa sadonkorjuujuhlaa, kekriä. Juuri sopivasti sen jälkeen, kun olimme korjanneet viimeiset sadot talteen palstalta...
Nuorimmaisemme täytti vuosia, ja metsän lapsena hän tahtoi taas viettää synttäreitään ulkona. Se sopi mainiosti, etenkin nyt korona-aikaan....
Kyllähän juhannus joka vuosi yllättää. Että nytkö jo. Mutta tänä vuonna neljän kuukauden marraskuun ja loputtoman korona-kevään jälkeen...
Esikoisesta on kuluneiden vuosien aikana kehkeytynyt pieteetillä harrastukselleen omistautuva keppihevosharrastaja. Ei siis mikään ihme, että alkuvuonna hänen täytettyään...
Kymmenen tunnin yöunet tekivät ihmeitä, kuten niillä tapana on. Tänä äitienpäivänä en pyörinyt aamulla lakanoissa nukkuvaa esittäen, vaan...
Koin poikkeusoloissa vietettyä vappua kohtaan etukäteen kummallista haikeutta. Siitäkin huolimatta, että minulla ei ole mitään vuosikymmenien vappuperinteitä; vakiintunutta...
Esikoisen 8-vuotissyntymäpäivillä oli kaakoabuffet. Tai kaakaobaari, mitä nimeä sitten tahtookaan käyttää. Pointtina joka tapauksessa se, että juhlaväki voi...
Esikoinen juhli viikonloppuna synttäreitään. Yksi hänen ohjelmanumerotoiveistaan oli meksikosta tuttu piñata, eli suomalaisittain pinjata, mutta suhtauduin asiaan vähän...
Page 3 of 18« First...234510...Last »