Eikä ollut yhtään pöljempi meno! Jakauduimme pieniin tiimeihin ja saimme kukin tehtäväksemme pari ruokalajia. Mä lyöttäydyin Fazerin kokin Lilli Jyräksen ja Me Naisten ruokatoimittaja Riikka Väliahteen jengiin. Näinkin parhaaksi keskittyä lähinnä kokkailujuomana nautitun kuohuviinin työstämiseen. Haha, on ei nyt onneksi ihan täysin niinkään, mutta olipa kivaa taas muistaa, miltä tuntuu laittaa ruokaa rennolla meiningillä ja isolla porukalla.

Opiskellessani Turussa, meillä oli likkakavereiden kanssa tapana pitää kokkausiltoja. Se tarkoitti sitä, että kokoonnuimme yleensä meidän kotiimme ja valmistimme useamman ruokalajin illallisen ruuanlaittojuomat lasissa helmeillen. Koska illassa tärkeintä olivat ystävät ja kokoontuminen yhteen, yleensä sapuska oli valmista vasta useampaa tuntia, naurunmetakkaa ja spontaania diskoveivausta myöhemmin. Jälkkärin jälkeen suunnistimme korkkarit vinossa baariin.

Vaikka monista lapsesttoman elämän asioista on kasvanut ohi, kokkausiltoja kaipaan. Enää laseissa ei kuplisi se Alkon alalaarin halvin, eikä ruokailun jälkeen olisi tarvetta lähteä riekkumaan kylille. Mutta kiireetöntä ruuanlaittoa ja ystävien kanssa vietettyjä pitkiä iltoja se silti olisi. Välillä ollaan yritetty saada tiimiä taas koolle yhtäaikaa, mutta kun monilla muillakin on nykyään lapsia, sekopäiset työajat ja kumppaneiden toisenlaiset työajat, kalenterien plärääminen turhauttaa. Mutta kyllä me vielä joskus!

Nyt sitten eräänä sateisena maanantai-iltana pääsin taas maistamaan palasen sitä kokkailuiltojen tunnelmaa. Lörpöttelin Riikan kanssa, en kieltäytynyt lasin täytöstä ja revin lehtipersiljaa silpuksi mieli tyynenä. Ulkona oli pimeää, mutta sisällä kynttilät paloivat. Opin siinä samalla, että kasvisruuissa on tällä hetkellä trendikästä erilaiset hummukset ja tahnat, joita varioidaan rohkeasti. Niin ja jouduin keittiöhifistelykiiman valtaan, kun ymmärsin, etten voi enää elää ilman mandoliinia ja kunnon raastinta.

Lopulta kokoonnuimme syömään pitkän pöydän ääreen. Edessä oli lautasellinen niin monen eri huipputekijän ruokaa, että moista annosta en varmasti ole koskaan syönyt. Ruoka lämmitti vatsaa ja sydäntä taas tieto siitä, että suurkeittiössä on tosissaan alettu miettiä kasvisruokaa pakollisen kasvisruokavaihtoehdon sijaan monipuolisena makuelämyksenä.

Tässä teille makupalana Lillin, Riikan ja mun valmistama kurpitsa-portobellosalaatti ja pekaanipesto resepteinä. Muun muassa nämä ohjeet löytyvät nyt joulukussa ilmestyvästä Fazer Food Servicen Kasviskeittokirjasta.

Kurpitsa-portobellosalaatti (4 annosta)

• 500 g myskikurpitsaa
• 1 dl kurpitsansiemeniä
• 2 portobello-sientä
• 1 pnt rucolaa
• 1 rkl pekaanipestoa
• Suolaa
• Rypsiöljyä

Pese kurpitsa juoksevan veden alla. Poista kannat. Halkaise pituussuunnassa ja poista siemenet lusikalla.

Leikkaa pituussuunnassa 2 cm leveiksi tangoiksi. Leikkaa sen jälkeen oin 2 cm paloiksi.

Sekoita kurpitsoihin loraus öljyä. Mausta suolalla. Paahda 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Lisää kurpitsansiemenet ja paahda vielä 10 minuuttia, kunnes kurpitsa on kypsää. Laita sivuun jäähtymään.

Leikkaa portobello noin 2 cm kuutioiksi. Lämmitä ruokalusikallinen öljyä pannulla ja paista sieniä kunnes ne ovat pehmenneet hiukan. Mausta suolalla oman maun mukaan. Laita sivuun jäähtymään.

Sekoita rucola, paahdetut kurpitsat, sienet sekä pesto salaatiksi.

Pekaanipähkinäpesto

• 1dl pekaanipähkinöitä
• ½ pnt lehtipersiljaa
• 50 g parmesaania
• 1 valkosipulikynsi
• 2 rkl oliiviöljyä
• suolaa

Paahda pähkinöitä 180-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Poista persiljoista varsi. Sekoita ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi (mä pilkoin pähkinät veitsellä ja sekoitin sellaisenaan mukaan, jotta pestoon tulisi vähän tuntumaa). Mausta suolalla oman maun mukaan.