Kaupallinen yhteistyö: Suomen Punainen Risti
Vauvan haukkova kipuitku loppui kuin veitsellä ilmaa leikaten. Silmät kääntyivät ympäri ja vauva valahti veltoksi syliin.
Tämän tilanteen muistelu saa edelleen kurkkuun aikaan kuristavan tunteen, vaikka en ollut edes paikalla, kun vuosia sitten toinen lapsistamme lopetti hengittämisen ja alkoi muuttua sinertäväksi. Ja ehkä se on kamalaa juuri siksi; minä en todellakaan olisi tiennyt, mitä siinä tilanteessa tehdä.
Vauva oli kontannut isänsä perässä parvekkeelle, kun oli korkealta kynnykseltä alas tullessaan horjahtanut pää edellä lattiaan. Itku oli ollut kovaa ja haukkovaa, kunnes se oli loppunut äkisti vauvan mennessä tajuttomaksi. Tilannetta oli kestänyt muutaman sekunnin, kunnes puoliso vaistonvaraisesti kasvoihin puhaltamalla oli saanut vauvan havahtumaan tajuihinsa ja vetämään taas henkeä.
Myöhemmin Lastenklinikalla selvisi, että kyseessä oli rajun näköinen, mutta sinänsä vaaraton tikahtumiskohtaus eli affektikohtaus. Sillä tarkoitetaan yleensä voimakkaan itkun yhteydessä tapahtuvaa kouristuskohtausta, jossa pahimmillaan lapsi unohtaa hengittää ja menettää tajuntansa. Niitä esiintyy vauvoilla, ja kouluikään mennessä ne yleensä häviävät. Näin kävi myös meillä, ja loput kokemamme kohtaukset eivät olleet enää niin kamalia, kun tiesimme, mistä on kyse.
Silti tilanne jäi mieleen pelottavuutensa lisäksi myös siksi, että ymmärsin, miten vähän tiedän ensiaputaidoista. Puolisoni osaa työnsä puolesta antaa ensiapua elvytyksestä aina katkenneen raajan tukemiseen, joten olen kai liiaksi laskenut sen varaan. Hän on se, joka pakkaa telttaretkille ensiapulaukun ja vetää pois lapsen kynnen alle menneen tikun. Mutta osaisinko minä toimia muuta kuin hätäkeskukseen soittamalla, jos ruuanpala juuttuisi kurkkuun (osaisin, luulisin), lapsi olisi syönyt jotain myrkyllistä (en osaisi) tai jos lapsi menettäisi tajuntansa (en todellakaan osaisi)?
Tämä tuli taas mieleeni, kun kävin tekemässä yhteistyökumppanini Suomen Punaisen Ristin verkkotestin, jossa jokainen perheellinen voi testata oman arkensa turvallisuutta ja samalla osallistua 10 ensiapulaukun arvontaan. Testi on osa valtakunnallista Punaisen Ristin viikkoa, jonka tavoitteena on herätellä lapsiperheitä ajattelemaan arkensa turvallisuutta ja löytämään keinoja sen parantamiseksi. Ja testi todellakin herätteli.
Testin kahdestatoista maksimipisteestä me saimme neljä, joten parannettavaa on paljon. Paljon enemmän kuin ajattelin. Pienillä ja helpoilla muutoksilla on kuitenkin mahdollista parantaa kotimme turvallisuutta. Meillä ei esimerkiksi ole palovaroittimia kuin lastenhuoneessa ja olohuoneessa, kun sellainen pitäisi olla jokaisessa makuuhuoneessa ja eteisessä. Tämän asian korjaaminen ei vaadi paljoa rahaa tai aikaa. Meillä ei myöskään ole vieläkään sammutuspeitettä keittiössä, koska en ole löytänyt tarpeeksi tyylikästä versiota. Tiedän tiedän, hävettää myöntää syy tähän.
Tärkein herättely oli kuitenkin se, että meidän lapsemme ovat jo sen ikäisiä, että heille voi hiljalleen alkaa opettaa ensiaputaitoja. Suomen Punainen Risti selvitti hiljan tutkimuksessa lapsiperheiden ensiaputaitoja, ja tutkimukseen haastatelluista kouluikäisten vanhemmista joka kolmas arvioi lapsensa osaavan toimia, jos kotona sattuisi tapaturma.
Eikä niiden alle kouluikäisten ensiaputaitojen pidä olla mitään haavojen neulomista umpeen eräolosuhteissa, vaan ihan pieniä asioita, kuten tapaturmien ehkäisyä. Tiskikonetta tyhjentäessä katsotaan, että veitset ja haarukat asetellaan paikoilleen teräosa alaspäin, ja metsäreissulla mietitään yhdessä, mitä luonnosta voi maistaa ja mitä ei. Ensiaputaidoista pienille lapsille voi opettaa palovamman hoidon kylmällä ja koittaa yhdessä laastarinlaittoa.
Oleellista on myös opetella kutsumaan apua ja soittamaan hätänumeroon. Molemmat lapseni kyllä osaavat hätänumeron – ihan omaa viisauttaan, minä kun en ole sitä tarpeeksi heille kertonut tai edes kirjannut vaikka jääkaapin oveen – mutta emme ole koskaan koittaneet, miten se soittaminen puhelimella sitten tapahtuu. Kummallakaan lapsistamme ei vielä ole puhelinta, mutta nyt näytin, miten kenen tahansa puhelimella voi soittaa hätäkeskukseen, vaikka ei tietäisi puhelimen pin-koodia. Nelivuotiaskin hokasi tämän nopeasti, vaikka numerot eivät niin tuttuja olekaan.
Harjoittelimme myös kertomaan kotiosoitteen, mutta kävimme läpi myös sitä, miten voi ympärillään näkemänsä perusteella kertoa auttajille, missä on. Muistan nimittäin itsekin yhden hätääntyneen kerran, kun seisoin Vaasan sairaalan ensiavussa yökkäreissäni ja verta silmäkulmastaan vuotava lapsi sylissäni, ja tajusin vasta, miten paniikissa olin, kun en muistanut lapseni henkilötunnusta.
Hädässä osoite siis voi unohtua, mutta etenkin kaupungissa maamerkkejä on niin paljon, että apu kyllä löytää perille, kun osaa katsoa ympärilleen. Sitten kun lapsilla myöhemmin on puhelimet, niihin voi ladata 112 Suomi -sovelluksen, joka helpottaa paikantamisessa.
Ja hitsi vie, kyllä minun pitäisi käydä se ensiapukurssi nyt, eikä vain meinata vuodesta toiseen.
Yhdistettiin treffeihin se kurssi. Suosittelen.
Kaveritreffeihin voisi yhdistääkin! Puoliso on sen verran sisällä näissä hommissa duuninsa puolesta, että hän ei ehkä jaa näkemystä siitä, että ensiapukurssi on parasta treffihommaa 😀
Tuosta sammutuspeitteestä sellainen huomio jonka kuulin joltain jollakin tavalla asiantuntijalta (ei kai ihan ammatikseen paloasioihin perehtyvä, mutta työnsä puolesta kuitenkin niiden kanssa paljon tekemisissä oleva) että kaikki hienot ja kirjavat sammutuspeitteet ovat siitä huonoja että jos palotilanteessa paikalla onkin oman perheen ulkopuolinen henkilö. Sanotaan vaikka naapuri tai sukulainen tai satunnainen auttaja jonka esim. lapsi on huutanut rappukäytävästä apuun niin hänen voi olla todella vaikea löytää sammutusväleineitä jos ne on naamioitu kodin sisustukseen. perinteisen punaisen tunnistaa jokainen ja osaa hakeutua sen luokse, mutta kukkakuvioinen peite voi jäädä huomaamatta.
Minä olin jo menossa EA kurssille kun jouduin lapsenhoidollisista syistä perumaan sen. Kun sitten menin seuraavan kerran niin kouluttaja oli matkalla joutunut auto-onnettomuuteen eikä päässyt. Sopivia kursseja ei enää tullut ja firmasta joka koulutuksia järjesti (ei spr) tuli laskuja muistutuksien ja karhukirjeiden ja lopulta ulosottopäätöksen kera kun eivät saaneet jostain syystä laitettua merkintää peruuntuneesta kurssista ennen kuin ilmoitin että en muuten maksa kun kurssi ei toteutunut enkä rodellakaan aio enää käyttää heidän palvelujaan tai suositella kenellekään niitä kun tällaiseen rumbaan jouduin. Siihen se sitten jäi. Helsingissä olisi minulle todella hyvä koulutus jossa perehdytään pienten lasten ensiapuun ja siinä samalla on mahdollista suorittaa ihan EA1, mutta se on Helsingissä ja monena eri päivänä. Yhtenä päivänä voisin matkustaa koulutettavaksi sinne, mutta useita päiviä kestävä koulutus on ajatuksena jo mahdoton.Mutta tämä EA asia kyllä vaivaa minua ja olen aikeissa hoitaa sen kuntoon. Minähän olen aikanaan opiskelujen yhteydessä käynyt EA1 ja sel jälkeen pari kertaa työn puolesta kerrannut sen ja kerran suorittanut hätäensiavun. Mutta tällä hetkellä ei ole voimassa olevaa korttia. Kortillahan ei ketään auteta, mutta kun tiedän itse miten täynnä tietoa ja toimintavalmiutta sitä on koulutuksen jälkeen niin siihen nähden näin monen vuoden tauko on ihan liikaa. En varmasti osaisi huomioida ja tehdä kaikkea yhtä hyvin kuin jos olisin pitänyt kortin voimassa ja sitä myöten siis taitoja muistissa ja pinnalla.
Sain muuten testistä 5/12. Ei siis hyvin mene. Tein testin myös niin että huomioin vain oman osaamiseni äitinä ja lapsien ja pisteet nousivat 6/12 (miehellä ei ole harmaintahajuakaan ensiavusta eikä innostunut oikein kun sanoin että minusta jokaisen tulisi edes kerran elämässä käydä EA1 jos nyt ei haluakaan ylläpitää korttia ja taitoja niin olisi edes joku pohja) ja vielä kerran niin että katsoin miten tilanteeseen vaikuttaisi se jos lasten kanssa käsiteltäisiin turvallisuusasioita. Nythän ollaan kyllä treenattu miten toimitaan jos sisään tulee paljon savua ja tulee tulipalo, mutta jos yhdistäisin siihen vielä hätänumeroon soittamisen ja ikätason mukaisen ensiapuosaamisen niin pisteet olisivat jo 8/12. Palovaroittimia meillä ei ole makuuhuoneissa, mutta niin alakerran kuin yläkerrankin aulassa (heti makkarien ovien ulkopuolella) on. Ei se iso investointi olisi ostaa vielä pari-kolme lisää ja laittaa kattoon. Mies tarkistaa palovaroittimet muutaman kerran vuodessa.
Parannettavaa tosiaan on tässäkin perheessä ihan reilusti.
Toi on muuten hyvä pointti, että se punainen kyllä erottuu, koska se on tarkoituskin.
Ja vitsit tuo ensiapukurssi! Mulle on jossain joskus ja jotenkin ensiapua opetettu, olisiko ollut joku työhön kuuluva juttu, kun tein töitä ravintoloissa. Mutta ei ole mitään muistikuvaa enää yhtään mistään. Mä en oikein voi puolison sekopäisten työvuorojen takia sitoutua mihinkään pitkäaikaiseen koulutukseen, vaikka Helsingissä tarjontaa onkin hyvin. Kun puoliso aikoinaan jäi perhevapaille, mä käytin tilanteen hyödyksi ja ilmoittauduin SPR:n ystäväkurssille. Se tuntui silloin paremmalta väylältä täyttää jonkinalinen ”henkilökohtainen yhteiskuntavastuu”. Mutta EA taidot jäi retuperälle. Kursseja on yhden illankin kestäviä, sellaisen ei pitäisi olla mulle mahdottomuus mitenkään, ja vaikka siinä ehtii oppia vain vähän, on sekin parempi kuin ei mitään.
Meilläkin nousisi pisteet testissä helpoilla jutuilla. Palovaroittimet on nyt ostoslistassa.
Piti ihan itsekin tehdä testi 6/12 tuli vaikka kuvittelin et keskimäärästä enemmän meidän perhe tietää/osaa noita turvallisuus juttuja
No joo palovarottimia vois olla enemmän, häkävaroitin meiltä löytyy jota tossa ei ees kysytty. Kulkuväylillä on melkein aina jotain tiellä (pienet tilat, 9henkee). Sammutuspeitteen lisäksi meiltä löytyy kyllä sammutin ja lapsetkin osaa sitä käyttää.
Ja sitä 112 sovellusta ei taida löytyä kuin mieheltä. Ite oon joskus töissä koettanut sen kautta 112 soittaa, en osannut, helpompi oli vain näpytellä numero.
Me ei kumpikaan puolison kanssa tiedetty, että palovaroittimia pitäisi olla noin paljon. Joku neliömäärä per palovaroitin -ohjeistus meillä on ollut mielessä. Mutta kyllähän se järjellä ajateltuna on hyvä, että ne varoittimet on niissä huoneissa, missä ihmiset nukkuvat + siinä huoneessa, jota kautta ensisijaisesti asunnosta pyritään palon sattuessa ulos.
Meillä on rappukäytävässä sammutin, mutta ei muuten mitään käsitystä siitä, miten se toimii.
Minä olen päällystänyt itse palopeitteiden suojapussit, helppoa ja saa tyylikkäät. 😉
Ah no tietty! Voi vitsit, saisinkohan mäkin aikaiseksi.