Ette tiedäkään, miten tarpeeseen viikonloppu tuli. Ylläni tuntuu olevan joku arkiviikkojen kirous, joka saa asiat tahmaamaan ja vatsanpohjassa pyörivän stressipallon kerryttämään ympärilleen yhä enemmän polttavan kuumaa mustaa mönjää. 

Onneksi vapaapäivät ja lapset pitävät mutsinsa ajatukset välillä muualla, kuten nyt kuluneena viikonloppuna; mullan möyrinnässä, karusellin kyydissä, saunan lauteilla ja leffaillan raukeudessa.

Äitienpäivänä puoliso oli töissä, mutta ehti auttaa lapsia valmistamaan aamupalan ja syömään meidän kanssa. Pöytä oli koristeltu sydämin, piirustuksin ja lasten kuplivalla täpinöinnillä. Jestas, miten kaikkeni he ottavat ja miten kaikkeni he ovat.

Iltapäivällä käytiin kolmistaan Linnanmäellä hengittämässä sisään hattarantuoksuista huvipuistotunnelmaa ja ilakoimassa ilmaislaitteissa. Pyöräillessäni lapset laatikon kyydissä kotiin, selässä niksahti niin että tajunta välähti hetkeksi mustaksi. Arkiviikkojen kirous tuli vähän etukäteen noidannuolena.

Koska illan retkeilysuunnitelmat vaihtuivat kotipihassa hissutteluun selkää varoen, lapset innostuivat ideastani, että kyselisin heiltä äitienpäivän kunniaksi asioita minusta.

Tässäpä siis minä sellaisena kuin lapset sen kokevat:

”Sä tykkäät syödä aamupalan rauhassa ja lukea sanomalehden. Sä tykkäät myös isistä, puhtaasta kodista, piknikeistä, luonnosta ja kasviksista. Sä tykkäät meidän palstasta! Ja sit sä tykkäät valokuvista, sun työstä, pyöristä ja kirjoista.”

”Sä et tykkää tupakanhajusta tai tulipaloista. Sut saa vihaiseksi se, että me kiukutellaan ja tapellaan. Silloin sä huudat. Sä et tykkää, jos kiusataan, lyödään tai potkaistaan. Sä olet herkempi tappeluiden kanssa kuin iskä. Olisi kiva, jos et olisi niin herkkä tappeluille. Ja että osaisit paremmin painia.”

Minä kysyn: mistä äiti tykkää teissä? Toinen lapsistaan osoittaa sydäntään.

”Sun kanssa on kiva kasvattaa laatikkoa ja palstaa. Sä luet meille ja leikit meidän kanssa. (Minä huomautan väliin, että enhän minä koskaan leiki.) Kyllä sä tulet aina mukaan juttuun, kun me tullaan vaikka näyttämään jotain.”

”Työkseen sä kirjoitat tietokoneella, kuvaat PO.P:n vaatteita (joita muuten tuolla Lintsilläkin hurvittelun ohessa kuvattiin, palaan niihin myöhemmin tällä viikolla), katsot kirjaa, teet äänikirjoja ja hymyilet aina kuvissa.”

”Sä harrastat jumppaa. Siellä sulle tulee hiki ja selkä kipeäksi.”

”Ystävien kanssa sä teet töitä, kirjoitat blogia ja käyt reissuissa.”

”Jos sulla olisi päivä ilman meitä, sä menisit työhommiin ja kirjoittaisit. Ja sit menisit ressuun, ehkä yöjunalla Lappiin! Ja kävisit pitkällä kakalla ja katsoisit vessassa puhelinta.”

”Sä haaveilet siitä, että saisi nukkua pitkään. Ja että me ei tultaisi öisin viereen möyrimään. Kukkakimpusta sä haaveilet myös.”

”Sun lempimusiikki on linnunlaulu ja raju.”

”Sun lempiruoka on parsa, kvinoa ja pääsiäismunat.”

”Aamuisin käyt kakalla, syöt aamupalan, luet lehden ja otat purkan. Ja sitten sä lähdet työhommiin tai rupeat tekemään kotona töitä.”

”Iltaisin sä teet työhommia (minä huomautan, että enhän enää nykyään tee). No välillä teet. Ja sit sä käyt lenkillä (minä huomautan, että no viimeksi ehkä syksyllä). No kyllä sä välillä käyt lenkillä! Sitten sä teet iltapalan, käyt meidän kanssa suihkussa ja luet sadun. Ja laulat laulun ja menet istumaan nojatuoliin.”

”Kivoimmat asiat, joita me ollaan tehty sun kanssa on Bali, Australia, SuperPark ja Linnanmäki.”

”Ennen meitä lapsia sä ja isi asuitte Turussa ja Tampereella. Ja isillä oli täällä (osoittaa alapäätä) vauvanmunia ja sulla isot veriset menkat. Sitten te kaksi katsoitte leffaa, minä päätin syntyä ja susta tuli äiti.”

”Hyvä, kiva ja hauska – semmonen äiti sä oot. Sut tunnistaa huulipunasta ja silmälaseista. Sä tulet onnelliseksi, kun me tehdään yllätyspyllätyksiä. Ei sitä voi tietää, miksi me tykätään susta – me synnyttiin susta! (toinen hokee kättä sydämensä kohdalla taputtaen:) Sydän, sydän, sydän!”

Noin. Tekisi mieli kommentoida jokaista kohtaa, mutta mitäpä tähän mutisemaan. Näin lapset minut näkevät, semmonen minä olen. Ja on onni saada olla juuri se, heidän äitinsä.

Jaa