©Lahiomutsi Herttoniemi Kesa Grillaus Lahio Polarn O Pyret T-paita Shortsit-9279

©Lahiomutsi Herttoniemi Kesa Grillaus Lahio Polarn O Pyret T-paita Shortsit-9279Esikoisemme päiväkotitaival loppuu parin viikon kuluttua. Syksyllä alkava esikoulu kuuluu toki vielä varhaiskasvatuksen piiriin, mutta muutos on silti iso. Eskari on koululla, joten tuttu päiväkoti, tutut viikko-ohjelmat ja tutut aikuiset jäävät taa. Jos olen pillittänyt esikoisen ryhmän aikuisille kiitollisuuttani joka joulu ja kevät (ja joka vasu ja vähän joka katastrofiaamu), vikana päiväkotipäivänä luvassa on luultavasti räkäitkua. Niin merkityksellinen tuo jengi on ollut lapselle, minulle ja koko meidän perheelle kuluneet vuodet.

Minä olen itse lapsuudessani ollut vaihtuvilla perhepäivähoitajilla, ja tahdoin omat lapseni kunnalliseen päiväkotiin. Halusin heille pysyvän paikan ja kaveriryhmän, jotka pitävät parhaimmillaan yhtä pienten puolen hiekkalaatikolta aikuisuuteen. Halusin heidän elämäänsä laajan kattauksen erilaisia lapsia, perheitä ja elämäntapoja. Halusin heille yhden hoitajan sijaan useamman turvallisen aikuisen, jotka katsoisivat lasten lisäksi myös niiden muiden aikuisten perään.

Halusin hoidon lisäksi tukea kasvatukseen, sillä sen verran tajusin jo puolitoistavuotiaan taaperon mutsinakin, että lastenkasvatusta ei pidä jättää yksin lasten vanhempien tehtäväksi. Ei, vaikka joka toinen päivä koin ja koen tietäväni ihan hyvin, mitä teen ja osaavani tämän vanhemmuushomman. Mitä monipuolisempi kasvuympäristö, sitä parempi. Halusin lapsille tasaisen, tasa-arvoisen, innostavan ja valmistavan polun koulumaailmaan ja ihmisenä olemiseen osana yhteisöä sekä maailmaa.

Olen vuosien saatossa kirjoittanut päiväkodista useastikin. Lapset ja koko meidän perhe on saanut päiväkodista enemmän kuin ajattelimmekaan. Yrittäjän ja kolmivuorotyöläisen elämästä ilman suvun tukiverkkoja ei olisi tullut mitään ilman päiväkotia. Arjen sujuvuuden mahdollistamisen lisäksi päiväkodin aikuiset ovat antaneet lapsillemme enemmän kuin osasin omalla perhepäivähoitotaustalla ajatellekaan. Päiväkoti ei ole vain vanhempien oikeus, vaan ennen kaikkea se on lapsen oikeus.

Viiden päiväkotivuoden jälkeen sen näkee jo selvästi, miten lapsen mieli, taidot ja ymmärrys ovat rikkaampia kuin mihin me kahdestaan miehen kanssa olisimme kyenneet. Siitä on kiittäminen päiväkodin ihmisiä, jotka eivät vain hoida, vaan myös kasvattavat. Läpi esikoisen päiväkotivuosien hänen elämäänsä on kuulunut myös korkeakoulutettu varhaiskasvatuksen ammattilainen, lastentarhanopettaja.

En olekaan voinut olla miettimättä ihan omiinkin aikaisempiin ennakkoluuloihin verraten, että päiväkoti on yhteiskunnallisessa arvostuksessa jumahtanut menneeseen. Ennen erinäiset päivähoitopaikat ja etenkin päiväkodit nähtiin vain lastensäilömislaitoksina; muistan tuollaiset ajatukset itsekin lapsuudestani. Mutta nykyään tilanne on jo ihan toinen. Päiväkoti on päiväkoti, ei mikään lastentarha, karsina. Henkilökunnan osaaminen, koulutus ja vaatimustasot ovat nykyään huippua. Vaikka olen itsekin opiskellut pedagogisten verran kasvatustieteitä, omassa lapsiperhearjessani keskityn elämään, enkä jaksa tai edes voi katsoa arkeamme sekä äidin että pedagogisten lasien läpi. Onneksi on päiväkoti.

Nykyään tiedetään sekin, että tutkimusten mukaan varhaiskasvatus hyödyntää lasta enemmän kuin mikään myöhempi koulutus. Siksi on kerrassaan älytöntä, että lastentarhanopettajan bruttopalkka on Suomessa 2300 euroa. Kun alalla on ollut viisi-kymmenen vuotta palkka on 2400 euroa. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten lastentarhanopettajien palkka on Euroopan huonoimpien joukossa ja kaukana muista Pohjoismaista. Satu kertoi hiljan, että esimerkiksi Islannissa lastentarhanopettaja tienaa 4200 euroa kuussa. Vaikka Islannissa myös elinkustannukset ovat isommat kuin Suomessa, keskipalkkaankin verrattuna Islannissa lastentarhanopettajat saavat parempaa liksaa.

Ei kai mikään ihme, että täällä Suomessa asumishinnoiltaan kalliilla pääkaupunkiseudulla on yli 600 lastentarhanopettajan puute. Pula lastentarhanopettajista on kuitenkin koko maassa, ja joka puolella Suomea on päiväkotiryhmiä, joissa ei ole pätevää ja varhaiskasvatuslain vaatimaa opettajaa. Oman kokemukseni perusteella se on tasa-arvokysymys etenkin kolme-kuusivuotialle, joiden päiväkotipäiviin lastentarhanopettajan ammattitaito ja pedagoginen pätevyys tuo jo ison lisän ja vaikutuksen.

Tätä hiljaisesti hyväksyttyä ongelmaa on keväästä lähtien tuotu kovemmalla äänellä julkisuuteen, kun päiväkotilasten vanhempien perustama Ei leikkirahaa -kampanja laitettiin pystyyn. Toiminta lähti liikkeelle uutisesta, jonka mukaan pääkaupunkiseudun kuntien välillä on ollut ”herrasmiessopimus”, jolla lastentarhanopettajien palkkoja on pidetty yhteisellä päätöksellä 2300 euron tuntumassa.

Minä kävin juttelemassa kahden kampanjan aktiivin, Aleksi Vehmassalon ja Minna Vänskän, kanssa siitä, mitä se duuni siellä kentällä on. Minna on toiminut seitsemän vuotta lastentarhanopettajana ryhmissä, joissa on aina ollut myös erityislapsia. Hän on kahden sosiaalityöntekijän tytär, ja vietti lapsuudessa paljon aikaa isänsä johtamassa lastenkodissa. Minna teki itsekin alkuun töitä lastensuojelussa, mutta vaihtoi sitten lastentarhanopettajaksi. Hän ymmärsi haluavansa tehdä mieluummin ennaltaehkäisevää työtä kuin korjailla jälkiä vasta siinä vaiheessa, kun lapsen elämä on jo lähtenyt väärään suuntaan. Siitäkin huolimatta, että palkka laski noin tuhannella eurolla ja yhteiskunnan antamat resurssit tehdä työtä pienenivät.

– Olen aina ollut idealisti. Nyt tunnistan omassa työssäni niitä juttuja, joita voisi tehdä lasten hyväksi, mutta 20 lapsen ryhmässä ei ole aikaa. Se on maailmanparantajalle tiukka paikka, kun näen mahdollisuuden auttaa, mutta resurssit eivät riitä, Minna kertoo.

Keskustelun edetessä huomaan saman asian, minkä olen pannut merkille oman päiväkodin henkilökunnan kanssa jutellessa. Puheissa kuuluvat liian isot ryhmät, alimitoitettu määrä henkilökuntaa, tilojen puutteet ja vähäiset resurssit esimerkiksi opetusmateriaaliin. Vasta kun johdattelen asiaa omassa lompakossa näkyvään rahaan, aletaan puhua palkasta. Ensin ajatellaan lapsia, vasta sitten itseä. Vaikka olisi syytä miettiä myös itseä, sitä, että myös päiväkodin henkilökunta on tyytyväinen. Näin myös lapset ovat tyytyväisiä ja päiväkoteihin riittää ammattitaitoisia opettajia.

Aleksi opiskelee kolmatta vuotta lastentarhanopettajaksi Helsingin yliopistossa. Hän itse tahtoo olla tekemässä työtä, jossa voi auttaa lapsia ja perheitä, mutta opiskeluporukoissa on alettu valmistumisen lähestyessä pohtia, mitä muuta voisi tehdä. Alan kuormittavuus ja huono palkka on alkanut konkretisoitua. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan alan vaihtamista harkitsevien lastentarhanopettajien suurimpana syynä on riittämätön palkka. Yli puolet vastaajista mainitsi vastauksissaan palkan.

– Luokanopettajaksi opiskelevien puolella jengi sanoo, että olisi voinut opiskella myös lastentarhanopettajaksi, mutta ei sillä palkalla, Aleksi kertoo.

Luokanopettajan keskimääräinen bruttopalkka 5-10 vuoden työkokemuksella on 3025 euroa.

Minna ja Aleksi arvelevat, että päättäviä tahoja ei kiinnosta kuunnella palkka-ahdingossa olevia lastentarhanopettajia, sillä vaikutukset eivät näy heidän kaudellaan. Satsaus varhaiskasvatukseen maksaisi nyt, mutta tulokset olisivat nähtävissä vasta myöhemmin.

Satsaamalla varhaiskasvatukseen, tuottoa on odotettavissa tulevaisuudessa. Talousnobelisti James Heckman on laskenut, että varhaiskasvatukseen sijoitetut rahat tuottavat 7–10 prosentin vuosittaisen tuoton yhteiskunnalle, koska laadukasta varhaiskasvatusta saaneet lapset ovat aikuisena korkeammin koulutettuja ja ansaitsevat paremmin palkkaa. Eniten hyötyä varhaiskasvatuksesta on syrjäytymisvaarassa oleville lapsille. Ja jos sitäkin katsoo rahanäkökulmasta, ennaltaehkäisyyn satsaaminen on halvempaa kuin yritykset korjailla rikkonaista jälkikäteen.

Minnan ja Aleksin mielestä lastentarhanopettajan palkka olisi kohdillaan 3000 eurossa.

– Pidän työstäni, mutta sitä ei saa käyttää minua vastaan vaatiessani lisää palkkaa. Olisi kiva, että palkkanauhakin kannustaisi tähän työhön. Hoidan ja kasvatan lapsia, joissa on yhteiskunnan tulevaisuus, Minna huomauttaa.

Minna muistuttaa myös huomiostaan, että vanhemman sana painaa päiväkodin asioihin enemmän kuin henkilökunnan. Itsekin olen hämmästyneenä huomannut tämän: korjauksia lastemme päiväkodin puutteisiin on tullut vasta, kun minä vanhempana olen ottanut asiasta yhteyttä. Minna kehottaakin jokaista päiväkotilapsen vanhempaa katselemaan päiväkodissa ympärilleen ja havainnoimaan. Päiväkodin työntekijöiltä voi aina kysyä, mitä voisi parantaa ja miten voisi auttaa. Puhelu tai sähköposti päiväkodinjohtajalle vie vähän aikaa, mutta voi saada muutoksen aikaan tai ainakin alulle.

Me vanhemmat voimme myös ottaa oman kunnan varhaiskasvatuksen johtajaan yhteyttä ja kysyä, kuinka monta kunnan lastentarhanopettajan vakanssia hoitaa epäpätevä työntekijä. Sen jälkeen voi ottaa yhteyttä kasvatus- ja opetuslautakuntaan ja kysyä, mitä kunta aikoo tehdä asialle. Mielipidekirjoitukset tuovat asiaa laajempaan tietoisuuteen ja keskusteluun.

Kaikista helpoin keino on liittyä Facebookissa Ei leikkirahaa -ryhmään, hankkia sinne lisää jäseniä ja tarjota omaa osaamista ja omia ideoita kamppanjan käyttöön. Vaikka kampanja on hieman hiljentynyt äänekkäästä startista, kamppis kuulemma pyörii, kunnes muutosta saadaan aikaan.

– On tosi lämmin olo siitä, että jengi on tässä mukana. Että vanhemmat tahtovat pitää meidän puolia, Aleksi sanoo.

Jaa: