Siksi pyydänkin teidän apuanne. Miten te näette päiväkodin leikit ja niiden merkityksen? Miten päiväkodin aikuisten mukana olo leikeissä teille näyttäytyy? Olisi nimittäin mielenkiintoista kuulla erilaisia ajatuksia aiheesta. Pyydänkin, että kertoisitte niitä kommenttiosiossa, jotta voin viedä seminaariin terkkuja. (Samassa on pyydettävä anteeksi, etten ole ehtinyt vastata aikaisempien postauksien kommentteihin. On ollut vähän hoppua, mutta palaan kommentteihin heti kuin vain kykenen. Kiitos kärsivällisyydestä, ihanat!)
Kuten varmasti monet pidempään blogiani seuranneet tietävätkin, minulle päiväkoti on paljon enemmän kuin hoitopaikka. Kyllä, ihan ensisijaisesti se on kullanarvoinen mahdollistaja, jonka ansiosta voimme sovittaa yhteen perheen ja työn. Se on myös sosiaalista kanssakäymistä ja ryhmässä toimimisen opettelua. Sitä kautta lapsi pääsee näkemään muuta kuin meidän pienen suuren sosiaalisen kuplamme. Hän kohtaa erilaisia ihmisiä ja erilaisia tapoja, oppii ymmärtämään maailmaa. Hän saa kokea turvallisia onnistumisen tunteita, että osaa ihan itse, ilman meitä vanhempia. Lapsi saa uusia ystäviä ja juurtuu naapuristoon. Meille vanhemmille päiväkoti on myös tärkeä osa turvaverkkoa.
En olekaan tainnut aikaisemmin kertoa, että olen itsekin aikoinani opiskellut pedagogisten verran kasvatustieteitä. Se ei tietenkään tee musta varhaiskasvatuksen ammattilaista, mutta antaa edes jonkinlaisen kurkkauksen siihen ammattitaitoon, mitä lapsiemme kanssa työskentelevien takataskusta löytyy. Monissa maissa varsinainen koulu alkaa jo varhain, ja mä arvostan suomalaista tapaa antaa lasten olla lapsia myöhempään. Tiukan koulujärjestelmän sijaan he saavat oppia leikin kautta.
Tähän on herätty myös muualla. Viimeaikaiset tutkimukset ovat nimittäin muuttamassa käsitystä oppimisesta. On tajuttu, miten tärkeää oppimisen kannalta on juurikin leikki sekä varhaiskasvatus. Tutkimusten perusteella leikin kautta oppiminen olisi parasta lapsille aina seitsemänvuotiaaksi saakka. Eli ihan kuten Suomessa tehdään, kiitos päiväkotien.
Tätä on alettu pohtia myös Kiinassa, jossa ne kuuluisat tiikeriäidit aloittavat lastensa tiukan opettamisen ja valmentamisen menestyjiksi näiden ollessa kolmevuotiaita. Hesarin juttu vuoden takaa kertoo, miten kiinasta on tultu ihmettelemään Helsingin yliopiston oppimisen tutkimuskeskuksen leikkilaboratoriota, jossa tutkitaan leikillistä ja pelillistä osaamista. Se kiinnostaa kiinalaisia. Hei nimittäin ihmettelevät, miten suomalaiset uskaltavat leikittää vielä kuusivuotiaita.
Eivät ne kiinalaiset siellä tietenkään ole olleet ihan vain pällistelyn riemusta. He nimittäin tahtoisivat oppia luovuutta, ainakin jos kysyy Hesarin haastattelemalta kasvatustieteenprofessori Kristiina Kumpulaiselta. Ja totta, eiköhän se nyt ole maalaisjärjelläkin ajateltuna selvää, että ruoskimalla oppii taitavaksi pyörittämään pyörää, mutta uudestaan sitä pyörää on sillä tunnelmalla vähän hankalaa keksiä. Kumpulainen sanookin tuossa Hesarin jutussa, että ymmärrämme nykyään paremmin, miten tiedollinen oppiminen ja ajattelutaitojen kehittyminen ovat kietoutuneet tunteisiin.
Leikkiessä oppii vähän kuin vahingossa – se on kuin flow-tila hiekkalaatikolle tuotuna.
Näen päiväkodin leikit tärkeänä niiden harjoituksen kautta. Päiväkodissa aikuisilla on ohjaava ote, joka luo turvalliset raamit toiminnalle. Meillä on käsittämättömän hyvä päiväkoti, jossa toteutuu varhaiskasvatus parhaimmillaan. Myös vapaata leikkiä harjoitellaan. Koen myös päiväkodin tasavertaiset tärkeänä. Kotona leikkiessä vanhemmilla on tunne mukana ja ohjaaminen menee oma tunne edellä helposti. Ainakin itsellä äitinä. .. Päiväkoti on irti tästä tunteesta, mikä on positiivista. Lapset saavat mahdollisuuksia tasavertaisesti ja tarpeidensa mukaan. Meidän 4-vuotias luo kaverisuhteita ja harjoittelee esimerkiksi puolensa pitämistä ja leikkiin pääsyä. En edes tiedä, missä muualla saisin tällaisia tilanteita kotoa käsin järjestettyä. Fanitan meidän pk:ta ja siksi meidän tyty jatkaa oman äitiysloman aikana siellä 10 päivää kuukaudessa. Päiväkodin yhteisöstä tuli hänelle niin tärkeä, että halutaan jatkaa suhdetta.
Päiväkodin leikit ovat minusta todellisia ja lapsen elämän todellisuutta. Leikkeihin ymmärrän kuuluvaksi ohjatut tuokiot ja vapaat leikit, koska lapset ottavat oman toimintansa leikkinä. Elämä on leikkiä ja mielikuvituksen kautta koettua totuutta. Koen, ettei minulla ole syytä siihen puuttua ja on tärkeä vaihe juuri nyt. (Toivottavasti tästä sai selvää. 🙂 )
Minun mielestäni ns. valvottu vapaa leikki on lapsille tänä päivänä tosi tärkeää. Ohjattua toimintaa on niin paljon, että tuolle vapaalle leikille jää niin vähän aikaa. Silloin on tärkeää, että aikuinen ei ota ohjaavaa roolia, vaan pysyy sivustatarkkailijana. On vaikka potilas tohtorileikissä tai vieras kahvikutsuilla..
Sinänsä olen jäävi kommentoimaan, koska meidän perhe on rajattu pois varhaiskasvatuksen piiristä. Kun menimme tyhmyyksissämme kirjoittamaan päiväkohtihakemukseen, että lapsemme on vegaani, emme koskaan mitään päivähoitopaikkaa edes saaneet. Päiväkodista soitettiin toki pari kertaa ja alusta asti kerroimme, että totta kai toimimme kuten kaupunki vaatii eli tuomme omat eväät lapselle hoitoon. Yritimme olla itse aktiivisia, mutta puheluihimme ei juuri vastattu ja lopulta, muutama viikko ennen päivähoidon alkua, emme olleet saaneet ensimmäistäkään tarjousta päivähoitopaikoista ja etsimme lapsellemme perhepäivähoitopaikan itse. Eli en oikein ole aina valmis uskomaan, että erilaisuuden hyväksymistä pääsisi ihan hirveästi päiväkodissa harjoittelemaan, koska subjektiivinen päivähoito-oikeus ei ainakaan Helsingissä toteudu 🙁 Ymmärrän, että paikkoja on vähän, mutta täysin käsittämätöntä on se, että meille ei tarjottu MITÄÄN paikkaa. Vastauksena valituksiin sain täysin käsittämätöntä byrokratista kiemurtelua. Heidän näkemyksensä mukaan uhkaus panna lapsemme päiväkotiin toiselle puolen kaupunkia (ilman edes päiväkodin nimeä ym. tietoja) on tarjottu paikka…
Erilaisuuden huomioimista toivoisin silti päiväkoteihin. Olisi hienoa, jos lapset tietäisivät nykyisin joulun ja pääsiäisen lisäksi esimerkiksi Eid-juhlan ja ymmärtäisivät erilaisten kulttuurien tapoja ja näkemyksiä. Haluaisin, että lapseni voi olla osittain omavaraisesti elävien vanhempien vegaanilapsi, jonka perhe ei lentele etelään lomamatakoille ilman, että se olisi mikään juttu kenellekään. Tietysti, jos elää kovin hienossa hipsteriympäristössä ja päiväkodissa ollaan vielä nihkeitä ottamaan muita kuin tietynlaisia lapsia päiväkotiin, jää erilaisuuteen tottuminen pelkäksi sananhelinäksi, kun hoidossa on vain samanlaisista taustoista tulevia lapsia.
Se, mitä onnekkaiden, päivähoitokelpoisten, kaveriperheiden kautta olen kuullut, kertoo siitä, että valitettavan usein sukupuolisensitiivisyys ei aina toteudu. Edelleen päivähoidossa tytöistä tehdään kilttejä pikku apulaisia ja poikia autetaan jonon ohi. On päiväkoteja, joissa pojat pannaan ulos leikkimään merirosvoaarteen etsintää ja tytöt jätetään sisälle lakkaamaan kynsiä ja pukeutumaan nätisti. On päiväkoteja, joissa lapset eivät saa leikkiä kaikilla leluilla, koska on tyttöjen ja poikien leluja erikseen. Jos vielä joskus sattuisimme pääsemään päivähoitoon, ainakin tähän asiaan toivoisin kiinnitettävän huomiota 🙂
Terveisiä päiväkodista, ei mulla oo kuin yksi kysymys. Miten sitä laadukasta leikkiympäristöä ja leikin tukemista tarjotaan, kun päiväkodit muuttuvat tarhoiksi joissa lapsia tulee ovista ja ikkunoista ja aikuisten määrä pysyy samana? Sen kunnollisen varhaiskasvatuksen tarjoaminen kun on jo näillä resursseilla ja henkilökuntamäärillä usein hankalaa.
Heh, ei kai ne kiinalaiset halua oppia keksimään pyörääkään uudestaan, vaan kehittää luovuutta ja keksiä jotain ihan uutta. Mutta tosissaan, Suomessa on tosi hyvälaatuinen päivähoito, lapsista ollaan oikeasti kiinnostuneita ja ryhmäkoot siedettäviä (tällä hetkellä). Pitäkää niistä kiinni. Täällä Britanniassa lasten päivähoito on todella kallista, oman lapsen ryhmässä on 32 lasta (3-vuotiaat) ja meno on aika hulabaloota, vaikka hoitajia on yksi neljää lasta kohden. Hoitajia ei myöskään kauheasti kiinnosta lasten sään mukaan pukeminen eikä sisätossuja saa pitää kuulemma paloturvallisuussyistä. Ulkokengissä siis koko päivän. Tossa menossa ei kyllä mun silmissä paljon varhaiskasvatus luonnistu. Ja neljävuotiaana kouluun, joka mua kyllä ahdistaa.
Muutama ajatus:
– Meidän muksu oli pienempänä melko arka ”fyysistä rohkeutta” vaativissa jutuissa. Kerran he olivat päiväkodissa leikkineet jotain leikkiä, jossa piti hypätä sängyltä lattialle. Se oli siis sellainen seinäkaappisänky, jonka korkeus oli ehkä 30 senttiä maasta. Ryhmän ope kertoi jälkikäteen, että lapsella oli kestänyt monta leikkikertaa ennnen kuin hän hyppäsi (ja sen jälkeen se oli tietenkin parasta mitä saattoi tehdä). Käsitin niin, että ope oli kovasti kannustanut ja maanitellut, että rohkeus löytyisi. Olin tosi iloinen tuosta leikistä ja ”rämäpäisyyteen” kannustamisesta.
– Olen iloinen myös siitä, että lapsen tarha-aikana ulkoleikeillä oli aina iso arvo. Ulos mentiin aina, satoi tai paistoi. Ulkoleikki oli usein vapaata leikkiä, jolle päiväkodin iso piha tarjosi mahtavat puitteet. Jokaisessa päiväkodissa pitäisi olla hyvä piha ja henkilökunta, jota ei ole tehty sokerista.
Oletteko te vain leikkineet tänään? -kuva kuvastaa pitkälti niitä ajatuksia, mitä itse näen päiväkodin leikin merkityksenä. Kuva löytyy esim. THL:n sivuilta https://www.thl.fi/documents/605877/747474/leikissa+lapsen+sisainen+ja+ulkoinen+maailma+kohtaavat.pdf/8acaf3f2-4379-4016-b3b6-7b9cca34b7ff
Kyllä monessa sellaisessa maassa, jossa koulu alkaa esim. vuotta aiemmin kuin Suomessa, on ensimmäinen vuosi hyvin samantapaista sisällöltään ja toimintatavoiltaan kuin meillä esikoulussa. Kyllä meidän esikoulua voisi aivan hyvin kutsua kouluksi. Mielelläni näkisin yhä enemmän opettajia esikouluissa. Päiväkodissa / esikoulussa olen pettynyt siihen, ettei opetusta ole eriytetty lapsen taitojen mukaan. Lapseni oppi lukemaan ja kirjoittamaan ennen esikoulun aloitusta, mutta tekee siellä ihan samoja kirjainharjoituksia kuin muutkin.
Vanhempana toivoisin että saisin enemmän tietoa siitä miten sitä varhaiskasvatusta käytännössä ujutetaan lasten toimintaan. Meidän pojat ovat nyt eskari-ikäisiä ja kovasti kiinnostaa miten se eskariosuus näkyy heillä. Pojat itse eivät osaa sitä kysyttäessä kertoa – ”opettaminen” kun on piilotettu juuri siihen leikinomaiseen toimintaan.
Vanhempainillassa tätä kysyin ja sain ihan hyvän vastauksenkin, mutta ois kiva saada ihan säännöllisesti tietää mitä taitoja eskarissa on opeteltu. Päivittäiset kuulumiset ja tekemiset kyllä toksi saan tietää mutta siitä ns. opetussuunitelmasta ja sen käytännön toteuttamisesta ei kyllä kauheasti konkreettista tietoa ole tullut.
Niin ja se aikuisten läsnäolo leikeissä; hyvä juttu kyllä. Lapset sitä ihan toivovatkin, ainakin meillä, niin kotona kuin eskarissakin. Kyllähän lapset keskenäänkin puuhaa keksivät mutta aikuinen leikin hienovaraisena ohjaajana silloin tällöin auttaa lasta oivaltamaan uusia juttuja, pohtimaan, ajattelemaan, huomioimaan muita jne. enemmän.
Heips! Ois kiva kuulla mitä siellä sitten puhuit 🙂
Meidän lapsi on hoidossa Helsingissä ryhmäperhepäiväkodissa. Hoitajat ovat todella ihania ihmisiä ja ammattilaisia työssään. Ryhmäkoko on sopivan pieni, jotta jokaisen lapsen tarpeet ja mielenkiinnon kohteet voidaan ottaa huomioon. Hoitajat kertovat tosi kivasti millaisia leikkejä lapsi on päivän aikana leikkinyt ja kenen kanssa. Kertovat miten ohjasivat leikkiä jne. Itse me vanhemmat aina kerromme ajoittain mistä asioista lapsi on milloinkin kiinnostunut( tällä hetkellä se asia on 3-vuotiaalla kirjaimet) Mielellään sitten hoidossa tukevat tätä asiaa ihan huomaamattomasti ( käsipyyhkeitten nimilapuista tavaavat yhdessä kirjaimia tai pelaavat aakkospalapeliä tms.)
Vapaalle leikille on annettu hyvin aikaa ja pidän sitä tärkeänä. Viikko-ohjelma kerrotaan aina etukäteen ja siinä on aina reilusti tilaa vapaalle leikille. Pidän myös tärkeänä sitä että he ohjaavat lapsia leikimään erilaisissa ryhmissä, ei pelkästään tytöt ja pojat. Meillä lapsi kertoo monesti kotona hoidossa oppimiaan asioita ja kertoo kuka ne on hänelle opettanut. Ihanalta äidistä kuulostaa se kun hän sanoo jonkun hoitajan nimen kuka on jotain opettanut ha sanoo että ”xx sanoi että on tosi ylpeä minusta” Kaikki pisteet meidän hoitopaikan varhaisjasvatukselle ja hoitajille. Hyvä hoitopaikka on meille tosi
tärkeä ja sen takia emme edes halua vaihtaa asuinaluetta (vaikka tarve olisi) koska pelkään että kaikkialla ei yhtä hyvää hoitopaikkaa löytyisi.
Niin, tietynlaisten perheiden hipsterilapset… Aikamoiselta ”Olen superekologinen ja siksi parempi kuin muut” -tilitykseltä kuullostaa.
Tottakai on tärkeää, että opitaan ymmärtämään erilaisia kulttuureja ja ihmisiä. Mutta samalla voi miettiä, mitä erilaisuus on. Olemmehan kaikki erilaisia. Ja kultturiasiat ovat aina tunteitanostattava juttu. Oppia pitää eri asioista, mutta voi myös miettiä, että tuskin esim. Intiassa aloitetaan hoitopäivää (minkähänlaisia mahtaa olla siellä hoitopaikat?) suvivirrellä..
On ikävää, jos todella lapset lokeroidaan päiväkodissa eri leikkeihin (Tytöt ja pojat jaottelulla. Lapsethan voivat myös itse mennä näihin leikkeihin, ilman että heitä ohjataan.) ja on ikävää, että ette ole saaneet hoitopaikkaa. Usein asioilla on toki monta puolta…
Eli ihmisellä ei ole oikeutta kertoa omista ekologisista valinnoistaan ilman, että väittää olevansa muita parempi ihminen?
Kaikki ovat toki erilaisia, ja sen hyväksymistä pitäisi opettaa. Lisäksi mun mielestäni nykymaailmassa perusasiat muista kulttuureista ovat ihan yleissivistystä. Jos uskaltaa astua pois turvalliselta vyöhykkeeltään ja vaikka matkustaa metrolla Herttoniemeä kauemmaksi itään, tajuaa, ettei tarvitse pohtia, miten Intiassa aloitetaan hoitopäivä. Siellä kun voi ihan kysyä omakohtaisista kokemuksista. Ja on minusta lasten esimerkiksi ihan hyvä tietää, miksi tänäkin syksynä kaikki muslimilapset olivat yhtäkkiä päivän poissa, miksi yksi ei syö nautaa, toinen sianlihaa ja kolmas mitään eläinkunnan tuotteita.
Tottakai ihmisillä on oikeus kertoa mielipiteistään ja valinnoistaan elämässä, olivatpa valinnat mitä hyvänsä! Mutta vastakkainasettelu on turhaa. ”Tietysti jos elää kovin hienossa hipsteriympäristössä…” jne.
Ja erilaisuuteen kuuluvat myös erilaiset kulttuurit.
Hei joo hyvä pointti tuo, että tunne vaikuttaa vanhemmilla vahvemmin siinä ohjaavassa leikissä kuin sitten päiväkodissa. Kiitos näistä ajatuksista! Ja jos oikein ymmärsin, onnea ja iloa loppuraskauteen!
Kiitos ajatuksesi jakamisesta! Onkohan muuten muissa päiväkodeissa paljon ohjattua toimintaa myös ulkoleikeissä? Oma kokemukseni kun on, että se on juurikin pitkälti sitä vapaata leikkiä, kun sisällä taas on enemmän ohjattua ja suunniteltua tekemistä ja leikkiä.
Rauha, rauha, ihmiset rakkaat. Tosi kurjasta kuulostaa eka anonyymi tuo teidän päiväkotipaikattomuus, kummallinen tapaus kerta kaikkiaan. Onneksi kuitenkin onnistuitte saaman itse perhepäivähoitopaikan, vaikka sitä päiväkotia olisitte ensisijaisesti toivoneetkin.
Erilaisten kulttuurien tuntemus ja niiden opettaminen on tosiaan tärkeä juttu. Mä en ihan osaa vielä hahmottaa, mitä ja miten vaikka eskari-ikäiset oppivat, mutta ainakin tällä hetkellä neli-viisivuotiaiden ryhmässä musta on hyvä ihan vain olemalla, elämällä ja kysymyksiin vastaamalla näyttää, miten erilaisia tapoja, kulttuureita ja perheitä onkaan. Siis ilman, että siitä tekee mitään numeroa suuntaan tai toiseen alleviivaavasti.
On totta, että Herttoniemessäkin on aika paljon samanlaista jengiä kuin me itse. Olen yllättynyt esimerkiksi siitä, miten paljon luovan alan freelanceina täällä asuu. Mutta silti päiväkoti tarjoaa niin paljon laajemman kirjon ihmisiä kuin meidän omassa kuplassamme on, siitäkin huolimatta, että ollaan aika meneviä ja sosiaalisia.
Kaikki me ollaan erilaisia keskenämme. Ja samanlaisia.
Joo, tästä olen kirjoittanut useasti – ja käynyt myös kertomassa asiasta terkkuja Vihreiden kaupunginvaltuuston jäsenille. Koska nyt olen menossa puhumaan teille tekijöille siellä päiväkodissa, ja koska aiheena on leikki, tahdon viedä tällä kertaa positiivista ja tsemppaavaa meininkiä mukanani.
Juu, sitähän tokkiinsa tarkoitinkin, että pyörän ahkeran pyörittämisen sijaan he tahtovat löytää keinoja olla luovia ja jos ei nyt keksiä siinä sitä pyörää uudestaan, luoda ainakin jotain muuta uutta.
Suomessa tosiaan onneksi ulkoillaan päiväkodeissa säällä kuin säällä ja varusteisiin kiinnitetään huomiota. Ainankin omien kokemusteni mukaan. Mutta miten sisätossut ovat paloturvallisuusriski, nyt ei brittiläinen tapa ajatella aukea mulle?
Ah joo hyvä! Mahtava juttu, että ovat kannustaneet kokeilemaan! Tuommoisella open antamalla kannustuksella on varmasti tosi iso merkitys lapselle. Ja joo, ulkoleikit, niitä onneksi on ja niitä ainakin meidän lapsi eniten rakastaakin.
Jes, kiitos linkistä!
Mietinkin tässä lähinnä maita, joissa koulu alkaa vielä aikaisemmin. Sillä kyllä, nykyeskari on mun käsitykseni mukaan ihan koulua sekin. Tästä taitojen mukaan opettamiseta onkin puhuttu paljon. Mä itse uskon, että tiukka opetussunnitelman mukainen opettaminen koulukirjan sivu kerrallaan ei tule olemaan tapa enää (lähi)tulevaisuudessa. Itsekin muistan, miten turhauttavaa oli koulussa joutua opettelemaan kelloa, vaikka sen jo osasi. Kun opeteltiin lukemaan, mä sain lukea kirjaa luokan takaosassa. Se oli ihan kivaa ja ainut ratkaisu, mihin pienessä kyläkoulussa kyettiin, mutta muistan sen turhautumisen tunteen edelleen vahvasti.
Hyvä pointti, kiitos! Olisikin kiva, että sitä opetussuunnitelmaa – vai mikä se ikinä päiväkoti-ikäisillä on nimeltään – avattaisiin enemmän. Se mahdollistaisi sen, että voisi kotonakin sitten tukea niitä juttuja, joita päiväkodissa on meneillään. Musta on aina hurjan kiva kuulla opelta, mitä selkeästi varhaiskasvattavaa leikkiä aamupäivällä on sisällä tehty. Kun haettaessa siellä ollaan yleensä pihalla toteuttamassa vapaata leikkiä parhaimmillaan, eli juoksemassa kavereiden kanssa nenänpäätä myöten mudassa 😀
Ja tuon hienovaraisen ohjauksen merkityksen tajusin kyllä niin hyvin filosofiakahvilassa, jossa filosofian opettaja veti leikkituokiota. Siinä oppi huomaamatta niin aikuinen kuin lapsi, hehe!
Katsotaan, joskos seminaarin annista irtoaa oma postauksensa 🙂
Mahtavalta kuulostaa teidän ryhmäperhepäiväkodin meno! Ja miten tärkeää lapselle varmasti on, että myös ne opet ja hoitajat siellä sanovat, että ovat ylpeitä lapsesta.
Pitäisikin muuten itsekin ottaa enemmän päiväkodissa esiin asioita, joista lapsi on nyt kiinnostunut. Kiitos muutenkin kommentista ja ajatuksistasi, tästä tuli hyviä pointteja seminaaria varten!
Jotain ne selitti, että jos lapset pitää evakuoida pihalle niin heillä pitää olla kovapohjaiset kengät valmiiksi jalassa eikä vain tossuja. Mä löysin sitten kompromissin ja hankin Living Kitzbuhelin tossut, joissa on kumipohja. Ne on kuulemma ok. En siis haluaisi, että lapsi on päivät pitkät talvella Gore-Texeissä, joten toivon, että vaihtaisivat ne noihin tossuihin sisällä. Tiedä sitten tekevätkö niin kun muutenkin se pukeminen on sitä ja tätä. Aijai kun kaipaan suomalaista päiväkotia…
Oma kokemukseni on että monessa päiväkodissa vapaa leikki painottuu nimenomaan ulos. Aamuisin leikitään vapaasti kun osa lapsistakin puuttuu vielä, päivällä on sitten ohjattua toimintaa kunnes taas myöhemmin iltapäivällä taas on mahdollisuus vapaaseen leikkiin jos ei lähdetä heti ulos. Eli jos lapsi on vain keskellä päivää n. 9-15 hoidossa niin päiväkodissa harrastettava vapaa leikki jää ulkoiluaikoihin (mitä kyllä on ihan runsaasti). Tämä on siis oma kokemukseni töistä kahdesta eri päiväkodista. Kuitenkin esim. jos keli on liian kurja niin silloin sisälläkin on enemmän aikaa vapaalle leikille. Ja onhan se toisaalta melko sama onko vapaa leikki ulkona vai sisällä, kunhan sitä vaan on. Yleensä jos ulkona on ohjattua toimintaa niin se on ollut lapsille vapaaehtoista.