Polarn-O-Pyret-Yovaatteet-Pyjama-Yopuku-Yokkarit-Lasten-Aikuisten

Kaupallinen yhteistyö: Polarn O. Pyret

Ensi vuonna lupaan sekä itselleni että perheelleni pitää pyjamapäiviä. Minä olen tainnut viettää sellaisia viimeksi lapsena, kun pikkuserkkujen yökyläillessä unohduimme välillä yökkäreihin koko päiväksi. Kerran vanhempani tulivat kotiin pitkän työpäivän jälkeen ja ihastelivat, kun olimme siskon ja pikkuserkkujen kanssa omatoimisesti vaihtaneet yövaatteet jo päälle. Emme viitsineet oikaista, että oikeastaan emme olleet vaihtaneet niitä välissä pois ollenkaan.

Pikkuserkkujen kanssa vietettyinä pyjamapäivinä piirsimme toisillemme kirjeitä, söimme kaurakeksejä ja pelasimme Giana Sistersia Amiga viissatasella. Niin ja möngimme. Mönkimisleikki on mainio juuri yökyläilyjen aikaan, sillä sen leikkimistä varten tarvitaan huoneen lattia täyteen patjoja, tyynyjä ja peittoja. Sen jälkeen laitetaan cd-soittimesta soimaan The X-files -musiikkikokoelma ja sammutetaan valot. Sitten vain leikin mukaisesti möngitään pitkin poikin huonetta peittoon kääriytyneenä. Ihan tolkuttoman hauskaa! Toinen paljastus äiti ja isi teille: monina iltoina te luulitte, että me nukumme, mutta ehei. Oikeasti me leikimme mönkimistä!

Vuosien kuluessa minusta tuli kai tylsä aikuinen ja pyjamapäivät jäivät. Tuntuu, että herään kunnolla vasta vaihdettuani päivävaatteet päälle. Tai ainakin skarppiudun. Sillä taitaa olla tekemistä sen kanssa, että olen tehnyt niin paljon töitä kotitoimistolta käsin. Vaikka edessä olisi vain kirjoituspäivä kotona, tahdon pukea mukavat, mutta skarpit vaatteet päälle. Vauvavuosina se tarve korostui myös. Sekopäisiin vuorokausiin tuli edes jonkinlaista rytmiä, kun öisin vaihdoin sekä itselle että vauvalle yökkärit, mutta päiväsaikaan hengailtiin päivävaatteissa.

Silti tai juuri siksi yövaatteilla on minulle väliä. Tahdon yövaatteiden olevan kuin pehmeä ja turvallinen peitto; iholla tuntuva lupaus siitä, että nyt saa höllätä ja rentoutua. Ei saa puristaa, ei kiristää, eikä palella. Minulla on nyt elämäni ensimmäistä kertaa Polarn O. Pyretin yövaatteet, vaikka yhteistyökumppanini pyjamat ovat minulle toki tuttuja yhtä monen vuoden ajalta kuin pikkulapsiperheellisyys. Nyt en enää ihmettele, miksi lapset eivät välillä tahdo riisua yövaatteitaan lainkaan, niin ihanalta yökkärisettini tuntuu!

Lapsilla on ollut PO.P:n yövaatteita niin käytettyinä kuin uutena ostettuina. Haalarimallisia yöpukuja, pitkähelmaisia yömekkoja ja kaksiosaisia pyjamoita. Tykkään PO.P:n yökkäreiden paksusta, taipuisasta ja pehmeästä luomupuuvillakankaasta sekä klassisista kuoseista. Esimerkiksi tuosta minun pitkästä raitayöpaidasta on esikoisella ollut oma ihan samanlainen ja samanvärinen yömekkonsa jo monessa eri koossa. Lapsia naurattaa yöasussani etenkin se, että äitillä on nyt ihan samanlaiset raitakalsarit kuin heilläkin.

Myös lapset saivat valita Polarn O. Pyretin valikoimista ihan uudet yövaatteet. Esikoinen valitsi tämän sydänkuvioisen pitkän yöpaidan, johon yhdisti yövaateosaston ulkopuolelta punaiset legginssit. Kuopus taas pohti pitkään mielekkäiden vaihtoehtojen välillä, mutta lopulta päätös oli selvä. Hän valitsi yön sinisen pyjamasetin, jonka kuvioissa ketut, mäyrät ja siilit seikkailevat metsässä. Ja ohuiden merinovillasukkien lämmittävää taikaa tarvitaan telttaretkien lisäksi myös talviaikaan. Ainakin jos on tällainen jääkalikkavarvas kuin minä. Meillä on lasten kanssa nämä ohuet merinovillasukat, ja lisäksi minä vedän päälle vielä paksummat villasukat.

Jos teillä on tarvetta uusille yövaatteille, huomenna lauantaina 16. joulukuuta ihan kaikki Polarn O. Pyretin yökkärit ovat -25 prosentin alennuksessa. Kokoja on siis vastasyntyneistä aikuisiin, ja alennus on voimassa niin PO.P:in myymälöissä kuin nettikaupassakin. Tämä kannattaa muistaa myös joululahjoja miettiessä. Yövaatteet ovat pehmeitä, lämpöisiä ja tehokäyttöön pääseviä vaatteita paketoitavaksi joulukuusen alle.

Jos jostain joulunviettotavasta voisin ottaa Yhdysvalloista mallia, olisi se joulun viettäminen pääasiallisesti pyjamissa.

Ps. Eikö näyttäkin erilaiselta tuo meidän makuuhuoneen uusi tapetti, kun valoa on edes hitusen enemmän kuin tässä synkkänä päivänä kuvatussa tunnelmapalasessa?

Jaa: